Ihana Hetta-Pallas

11.7.2017

Hetasta Pallakselle menevä vaellusreitti on suosittu. Syy on selvä, sillä maisemat ovat kerrassaan upeat! Avotunturi on se, mistä mä tykkään. Hetasta Pallakselle on matkaa noin 55 kilometriä. Tällä kerralla aloitettiin Pallaksen päästä ja mukana oli kaksi aikuista, 11-vuotias lapsi ja neljä koiraa.

Kun aloittaa Pallakselta, pääsee nousemaan suoraan avotunturiin. Ei metsää, ei venekyytejä, ei hienojen maisemien odottamista. Välillä kun muistaa vilkaista taakse, maisemat ovat heti siinä. Elämä on lyhyt, aloita Pallakselta.


Ollaan käyty lasten kanssa täällä kolme kertaa. Aina on ollut vähän ryttyjä matkassa, mutta tällä kerralla kaikki meni oikein hyvin. Mua ei rytyt oikeastaan haittaa. Pääasia on että lähdetään, ja matkalla tehdään sitten mitä tehdään. Nyt piti soveltaa koirien kanssa, koska kahdella alkoi juoksut ja uroskoirahan tykkäsi siitä erityisen paljon.

Reitillä oli tosi paljon koiria. Oli hiljaisia koiria, oli jatkuvasti haukkuvia koiria, oli myös irtokoiria. Meillä uroskoira otti tosi pahasti kierrosta juoksuisista nartuista, enkä jaksa sitä vöyhkäämistä yhtään. Ei varmaan jaksa muutkaan. Nämä ovat hiljaisia koiria, joten eivät hauku juuri koskaan, mutta uroksesta tulee todella levoton jos on juoksuisia narttuja. Päätettiin parin päivän jälkeen jakautua oman sekä muiden rauhan vuoksi eri porukoihin, ja lähdin juoksuisten narttujen kanssa takaisin Pallakselle. Mies, lapsi ja kaksi koiraa jatkoivat matkaa, ja sovittiin tapaaminen parin päivän päähän Ketomellan parkkipaikalle. Sen jälkeen kaikki koirat olivat rauhallisia.


Hetta-Pallas on suosittu vaellusreitti, ja kun väkimäärä lisääntyy, lisääntyvät myös ongelmat. Joku kertoi vaihtaneensa paikkaa jatkuvasti haukkuvien koirien vuoksi, osa ei jaksa Hannukurun hotellimeininkiä, ripariryhmiä ja äänekkäitä porukoita. Mullekin on reitillä huudettu TERVETULOA HANNUKURUUN! Kiitos kiitos, se taisikin olla kilometri seuraavaan paikkaan..

Jos vaeltaa tällä reitillä, on hyväksyttävä se, että muita ihmisiä on paljon eikä rauhallista telttapaikkaa välttämättä löydä. Poluille suuretkin ihmismäärät katoavat, joten kävellessä on rauhallista.


Koirien lisäksi reitillä oli muutamia lapsia. Meillä päivämatkat olivat siinä 10 kilometrin luokkaa, lapsi kantoi itse omat tavaransa ja näytti viihtyvän hyvin. Mun vinkit lasten kanssa retkeilyyn on seuraavat:

  • Kävelyn ajaksi keksejä, patukoita, naposteltavaa PALJON
  • Illaksi aina jälkiruoka: letut, suklaamousse, keksit kermavaahdolla ja hillolla
  • Illaksi joku puuha: sarjakuvia, värityskirja tms.

Pursotettava kermavaahto ja hillopurkki on ihan ehdottomat. Vaahtoa voi laittaa kekseille ja kaakaoon, hilloa taasen keksien lisäksi muroihin ja puuroon. Purkeista tulee vähän painoa mutta sitäkin enemmän iloa.

Koska meitä oli aika paljon, otettiin mukaan kaksi telttaa. Meillä ei ole mitään superisoa telttaa johon mahtuisi mukavasti kolme henkeä ja kaikki koirat. Lapselle oli ok nukkua omassa teltassa, kunhan sinne tulee mukaan turvakoira. Aikuisten teltassa oli kolme koiraa absidissa ja lapsella yksi koira teltassa sisällä. Lapsi kantoi telttansa, alustansa, makuupussinsa, vaatteensa, välipalapatukkansa ja aku ankkansa itse. Painoa lapsen repussa oli ekana päivänä 7 kiloa. Punnitsin repun kotona ja painossa saattaa olla mukana ne vaatteet, jotka lapsella oli kävellessä päällä. Reppua kevennettiin sitä mukaa, kun muihin reppuihin tuli tilaa (eli syötiin). Myös koirille siirrettiin tavaroita kannettavaksi.

Hetta-Pallas soveltuu hyvin lapsiperheille. Tupia on tasaisesti ja paljon, välimatkat ovat maltillisia, maisemat hienoja ja polku helpohkoa mutta vaihtelevaa. Sanoinko jo näistä maisemista?


Koirat ovat nyt olleet aika monella vaelluksella mukana. Osa koirista on oppinut retkeilyyn liittyvät asiat helposti, osalla on vielä tekemistä. Koirissa on erilaisia luonteita, ja ne ovat hyviä eri asioissa. Kaksi erottuu joukosta, nimittäin Brikka ja Nasu. Sydänvikainen Brikkis oli mukana nyt ensimmäistä kertaa, ja se on oikein hyvä ja vaivaton koira retkellä. Ei sinkoile, kävelee rauhallisesti, kantaa reppunsa ja illalla sopeutuu siihen, mitä on. Nasu on samanlainen, helppo ja vaivaton. Kraflalla on hirveä meno päällä, ja se alkaa käydä hermoon. Tuutikilla tuntuu olevan aina jotain vaivaa (hiertymiä, ei jaksa, pitkän päivän jälkeen saattaa linkuttaa) ja eniten vaatimuksia petipaikan ja muiden suhteen. Se ei ole kovin hyvä yhdistelmä retkeilyssä.

Koirilla oli tällä reissulla erilaisia tehtäviä. Tuutikki sai kevyitä tavaroita kannettavakseen, joten se oli roskis, ja kuvan Brikkis herkkukoira. Sillä oli kaikki keksit. Brikkis oli tottumattomin reppuun, joten sille piti aina näyttää mitä reppuun on menossa ja mitä sieltä otetaan pois; lusikka, maitojauhe, nappulapussi. Kaikkea jännää rapinaa!


Auto meillä odotti Pallaksen parkkipaikalla, ja kävin myöhemmin noukkimassa lopun porukan Ketomellasta. Hetan venekyydit ja viimeinen metsäpätkä ei kuulemma kiinnostanut. Jäi siis vielä jotain seuraavallekin kerralle.

Aikaisemmat Hetta-Pallasta koskevat tekstit löydät täältä:

Hetasta Pallakselle ja takaisin, 110km

Hetta-Ketomella lapsen kanssa

Kävelin Hetta-Pallaksen kokonaan myös vuonna 2016, mutten tainnut kirjoittaa siitä. Kirjoitin kyllä retkiherkuista, ja 5 helppoa vinkkiä löydät täältä: 5 helppoa retkiherkkua

6 kommenttia :

  1. Oi, nuo maisemat on kyllä ihanat! Me käveltiin viime kesänä Hetta-Pallas juhannusviikolla, silloin sai teltan kanssa majoittuessa olla aika rauhassa, väkeä oli lähinnä tuvissa. Tänä vuonna olisikin sitten samaan aikaan saanut vielä kahlata lumessa tai sulamisvesissä.

    Huskyt on kyllä mukavan hiljaisia kun eivät vartioi leiripaikkaa ja ilmoita tulijoista (tai mistään muustakaan). Katsotaan miten meidän käy kun syysvaellukselle lähtee ihan uusi retkikoira mukaan, noiden alkuperäisten kanssa kun on menty jo vuosikaudet niin niitä ei hetkauta mikään muu kuin porot, mutta Nuppu jää nyt hoitamaan pentujaan ja Vuoni pääsee kokeilemaan reppuelämää.

    Yhtä raskaita kuin haukkuvat koirat leiripaikalla on myös huutavat ihmiset, lapset tai lapsiksi jääneet. Varsinkaan noiden vähän varttuneempien kanssa ei meinaa aina ihan ymmärrys riittää että miksi luonnon hiljaisuus pitää yrittää täyttää jollain ihmeen älämölöllä. Tai ottaa sinne se kannettava kaiutin mukaan leiripaikkaa piristämään.. Ihanaa.
    Onneksi asutaan niin korvessa että vaelluksellakin tapaa enemmän ihmisiä kuin kotioloissa, ja meillä on ihan oma laavu pihassa missä saa mököttää ilman että kukaan häiritsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nytkin sai olla rauhassa, kun majoittui niiden tupien läheisyydessä jotka ovat pieniä ja vei teltan vähän kauemmas. Suurimmista tuvista yleensä kävelen vain ohi. Silti joillakin taukopaikoilla oli mun epäsosiaaliselle luonteelle liikaa väkeä.

      Huskyt on siitä kivoja, että ne ovat hiljaa. Mä en mitenkään jaksaisi jatkuvaa haukkumista enkä ymmärrä miten kukaan jaksaa :D

      Mun seuraavalla kotipaikalla on myös oltava laavu. Tuosta olen vähän kateellinen kyllä.

      Poista
  2. Juurikin tässä seuraan kotosalla mun nuorta poropoikaa, joka vinkuu, vonkuu, haukkuu, ulvoo, lyö tassulla, tahtoo ulos, juoksee ikkunasta toiseen ja piipittää naapurissa asuvan juoksuisen lappalaisnartun perään. Hermo meinaa mennä! Voin kuvitella, mitä se on vaelluksella... Kiva lukea sun suoria mietteitä asiasta kuin asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskuushan tässä on se, että uros ei piippaa jos narttu on riittävän lähellä, esim. tuossa tarhassa. Jos laitan ne vaelluksella kulkemaan perätysten, ei ole hyvä mitenkään päin. Tauolla kun laitettiin rekut puihin kiinni ja nartut vähän kauemmas, alkoi näyttää siltä että urokselta lähtee järki. Siispä erotettiin porukat ja kaikilla oli hermot huomattavasti paremmassa kunnossa :D

      (Sisäkoiraa mun hermot ei kestäisi ollenkaan. Ei saa kertoa kellekään..)

      Poista
    2. Tuo juoksunarttujen perään huutaminen on kyllä niin ihanaa. Meillä oli pitkään vain kaksi narttua taloudessa ja muutama kuukausi sitten haettiin yhdellä tohinalla kolme urosta, joista yksi tuli vain pennuntekohommiin. Ja voin kertoa, että sitä huutoa kun astuneelta urokselta vietiin se sen nainen tarhasta lenkille tai ihan mihin vaan ei kyllä kuuntele kukaan. Siellähän voi olla muita uroksia! Uuuu-uuu piip piip uuuuu!!!! Tarhan 2 metrin korko oli koko mitaltaan käytössä kun herra yritti naisensa perään. Eikä se helpottanut edes kun juoksu loppui ennen kuin uros lähti takaisin kotiinsa, ei varmaan kannata astuttaa omia koiriaan keskenään (tästäkään syystä) jos siitä alkaa elinikäinen omistusoikeus ko. narttuun..

      (Huskyt osaa muuten olla aika kivoja sisäkoiriakin, ainakin nuo kaksi mitkä meillä on olleet paljonkin sisällä on ihan mattoja, ei ne tee siellä mitään muuta kuin pötköttelevät. Olettaen, että liikunnasta on huolehdittu ;) ) Nyt on kyllä kaikki ulkona taas, katsotaan jos noita alkuperäisjäseniä alettaisiin ottaa taas sisään kunhan lauma kasvaa vähän isommaksi eikä ulos jää vain paria onnetonta.

      Poista
    3. On mullakin välillä koirat sisällä, ja ne käyttäytyy ihan hyvin. Tässä listaa, mitä en jaksa: Märällä nenällä tökkiminen reiteen. Jalkapohjien nuoleminen. Kaiken rapisevan haisteleminen. Makaaminen keskellä lattiaa. Vessanpöntöstä juominen. Liian lähelle tunkeminen.

      Mun mielestä uroskoirat voisi aivan hyvin kysyä nartulta, että ootko sä mun kanssa vai jonkun muun kanssa, ja sitten vaan tyytyä siihen ja pitää turvan kiinni. :D

      Poista

by mlekoshi