Irti kännykästä

19.9.2016

Tiedättekö mikä on parasta vaelluksella? Se, ettei siellä kuulu puhelin.

Okei, kuuluuhan se jo monessa paikassa, mutta niistä en tiedä, koska pidän puhelimen kiinni. Musta on ihanaa olla rauhassa ja tavoittamattomissa. Musta on myös ihan karsean näköistä, että alle kymmenvuotiaat kävelevät koulusta kotiin nenä kiinni puhelimessa. Juna-asemalla aikuiset istuvat hiljaisina ja näpräävät puhelimiaan. Lounaalla sama. Lautanen on nenän edessä, mutta silti siihen mahtuu myös puhelin. Ehkä jotain jännää jää näkemättä, jos ruokatauolla ei selaa facea tai lue sähköposteja? Eikö ihminen enää osaa keskittyä vain yhteen asiaan tai kestä hetkenkään tylsyyttä?


Kuulun niihin dinosauruksiin, jotka eivät juurikaan käytä puhelinta muuhun kuin soittamiseen ja tekstaamiseen. Jos olen pari viikkoa vaelluksella, saatan sen päätteeksi selata facea ja iltapuluja kännykällä. Muuten se on puhelin, jota käytetään puhumiseen ja tekstaamiseen. Jos syön lounasta, syön lounasta. Jos odotan junaa, odotan junaa. Ei siihen tarvita iltalehteä, facea, snapchatia, twitteriä tai mitään muutakaan viihdykettä.

Kännykän käyttö on lisääntynyt myös retkillä ja vaelluksilla. Muiden kuvia on mukava katsella ja tarinoita lukea. Musta on hienoa, että retkistä kerrotaan ja otetaan paljon kuvia. Tykkään lukea muiden kokemuksista. Jaksaisinko facettaa tunturista? En. Kiinnostaako mua mitä somessa tapahtuu silloin, kun olen vaelluksella? Ei.

Mua kiinnostaa se, mitä tapahtuu vaelluksella.


Voin kirjoittaa tapahtumista sitten jälkikäteen blogiin, ja se on oikein mukavaa. Musta on myös mukavaa, että Ylämäen facesivuilla on jo yli 600 seuraajaa. Se on hienoa! Vaikka kokemusten jakaminen reaaliajassa olisikin hyvin mediaseksikästä, en vieläkään taida tehdä niin. Katselen kyllä mielelläni muiden kuvia. Oma puhelin pysyy silti vaelluksilla rinkassa, ja otan sen sieltä pois jos on tarvetta ilmoittaa kotijoukoille että olen hengissä. Kalottireitillä viimeisenä päivänä otin kyllä puhelimella yhden kuvan, koska ajattelin että olisi kiva jakaa se helposti somessa, suoraan puhelimesta. Oli vaelluspäivä numero 30. Lähetin sen kuitenkin vasta sitten, kun olin syönyt ja käynyt suihkussa. Ei kaatunut some, vaikka olinkin pitkään poissa.

Nykypäivänä moni taitaa katsella työsähköposteja myös lomalla. En tiedä onko tämä enemmän valkokaulustyöntekijöiden ongelma, vai tuntuuko tässä omassa kuplassani vaan siltä? Jos työpuhelin on myös oma puhelin ja työtietokone myös oma kone, voi olla hankalaa siirtyä oikeasti lomalle. Vaikka viesteihin ei vastaisikaan, ne pomppaa silmille ja aivot eivät päästä irti töistä. Perinteisesti kesämökillä pääsee irti kaikesta, mutta nyt niissäkin on jo usein hyvät yhteydet. Se on sekä hyvä että huono asia. Vaeltaminen auttaa kaikesta irtautumiseen kuitenkin edelleen oikein hyvin. Työnantajalle voi ilmoittaa, ettei oikeasti sitten ole tavoitettavissa, koska kenttää ei kairassa ole. Näin ei pitäisi joutua tekemään, koska lomalla ihminen saa olla lomalla. Siksi vien ukkoni kaikilla lomilla jonnekin korpeen, jossa ei kuulu puhelin. Arkena sen puhelin soi aamulla seitsemältä ja illalla kymmeneltä, ja kaikki ajat siinä välissä. Iltaisin vähän vähemmän kuitenkin. Viikonloppuisin tapahtumia on kymmenestä kymmeneen, vaikka puhelin on aina äänettömällä ja siihen vastataan vain valikoivasti. Itse teen tietysti töitä hyvin epämääräisiin aikoihin ja epäsäännöllisesti, joten mikäpä minä olen tässä rutisemaan.


Mulle saattoi nyt itsellenikin jäädä hieman epäselväksi mikä tämän kirjoituksen pääpointti oli. Ehkä luonto- ja retki-ihmisille on turha sanoa, mutta annetaan niiden kännyköiden joskus olla. Some ei karkaa mihinkään, vaikka pitäisikin hieman taukoa kaikista kanavista. Luonto on siinä, vaikkei sitä postaisikaan heti someen.

21 kommenttia :

  1. No näin. Puoli vuotta sitten rajoitin puhelimen somen Twitteriin, jota en juurikaan jaksa käyttää. Välissä kokeilin myös Instagramia, mutta huomattuani, että siellä uppoutuu helposti tyhjänpäiväiseen selailuun ja toisaalta kyllästyttyäni viimeisen päälle hiottujen, mutta jotenkin tylsien kuvien virtaan, poistin senkin. Ajatuksena oli, että olisin taas paremmin siellä missä olen. Eikä muuten kaduta. Myönnän, että läppärin ollessa vapaa-aikana ulottuvilla, vietän vieläkin turhan paljon aikaa somessa (esim. juuri nyt päädyin tänne fb-linkin kautta, mutta sen takia kai sinne someen uppoaa, että sieltä löytyy niin paljon mielenkiintoisia juttuja). Läppäri ei onneksi ole ulottuvilla lounaalla, bussipysäkillä eikä varsinkaan luonnossa. En tosin retkiltä ennenkään juuri somettanut, mutta välillä saatoin selata muiden juttuja evästauolla, vaikka enemmän nautintoa tuotti ihan vain maisemien ja lähiympäristön selaamisesta. Oikeastaan olen ollut ihan yllättänyt, miten se etten joutilaina hetkinä enää liu'u vaivihkaa someen, on paitsi ehkä parantanut ryhtiä, jotenkin tuntunut keventävän päätä ja raivaavan uutta tilaa ajatuksille ja inspiraatiolle. En ole ihan varma mitä tällä horinallani nyt halusin sanoa, mutta varmaan sen, että omien kokemusteni pohjalta suosittelen lämpimästi kokeilemaan somen poistoa puhelimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tyhjänpäiväinen selailu on se, mihin helposti uppoaa. Mä kun teen paljon töitä koneella, jumitan juuri tuohon. Siksi en halua myöskään käyttää kännykkää silloin, kun pääsen irti tästä isommasta laitteesta.

      Mä tykkään kyllä lukea paljon blogeja ja seurata kaikkea luonto- ja retkihäsmäkkää. Mutta rajansa silläkin.

      Poista
    2. Blogejahan ei siis edes lasketa someen, kun niissä ei vaivu siihen tyhjänpäiväiseen selailuun ;) En kuitenkaan haluaisi ajatella, että erämaasta somettajat on paskoja ihmisiä, huonompia vaeltajia ja epäonnistuneita eräilijöitä. Ennemminkin niin, että on vaan oma menetys, jos tunturin laella tai leirinuotiolla uppoutuu kännykkään, mutta ehkä sitä harrastava tajuaa sen joku päivä itsekin. Ja ehkä pitää vielä tarkentaa tuota omaa tilitystä, että mulla ei pariin vuoteen ole ollut kauheasti tilaisuuksia päästä katvealueelle, niin on sitten pitänyt järjestää itse tällainen keinotekoinen katvealue.

      Poista
  2. En tiedä, miksi se ärsyttää ja vituttaa niin paljon, kun joku istuu leirinuotiolla kännykkä kädessä, eikä kiinnitä mitään huomiota ympäristöönsä, joka on hulppea ja harvinaislaatuinen. Olen usein miettinyt, mistä tämä reaktioni kumpuaa, enkä oikein osaa sanoa muuta kuin, että koen sen ehkä jotenkin "loukkaavaksi" sitä ympäristöä ja itse leirinuotiota kohtaan. :D Mitä tuumitte, te muut "ei kännyköintiä erämaassa" -tyypit, miksi toisten kännykänkäyttö ärsyttää teitä? (Tai miksi se ärsyttää, että ihmiset kävelevät jatkuvasti nenä kiinni kännykässä muutenkin, ei pelkästään luonnossa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä se leirinuotio loukkaantuu. :D Onhan se jotenkin sääli, ettei osaa/pysty/malta keskittyä siihen mitä juuri sillä hetkellä tekee. Joku varmaan voisi sanoa, ettei somettaminen vie niin paljoa aikaa tai sen jälkeen voi kyllä keskittyä maisemaan, mutta tiedä siitä sitten. Mulle retket on juuri sitä, että pääsee irti kaikesta.

      Poista
  3. Hei, itse sometan kännykällä (tai säädän jotain muuta, esim. luen juoruja netissä) aina, kun mulla on paska fiilis. Silloin ei yhtään nappaa istuskella bussipysäkillä ja katsella maailmaa ympärillä. Silloin on PAKKO päästä pois, eikä pakotietä tarvitse etsiä sen kauempaa, kun kännykkä on kuitenki aina käden ulottuvissa. En tiedä, miten pitkälle tämän voi johtaa muihin ihmisiin (varmaankaan ei voi eikä kannata olettaa mitään ennen kuin asiaa on tutkittu), mutta ainakin oma ärsyyntymiseni toisten ihmisten nokka kiinni kännykässä hengailuun kumpuaa siitä, etten osaa olla ajattelematta, että heillä on jokin hätänä, kun he kaipaavat kännykkää jatkuvasti, eivätkä osaa olla läsnä siellä, missä milloinkin ovat. Etenkin, jos lounasseurani näprää kännykkää koko ajan, alan heti tuntea, että hän ei kaipaa seuraani vaan haluaa muualle ja yrittää kaikkensa ollakseen henkisesti mahdollisimman epäläsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma. En ole ajatellutkaan, että luuriin voisi paeta pahaa maailmaa. Olen ajatellut, että se on jotain nykyajan riippuvuutta pelkästään.

      Tuollaisen lounasseuran kyllä vaihtaisin.. :P

      Poista
  4. Se on tosiaan ihan parasta, että puhelin ei kuulu! Oma työ on myös sellaista, että puhelin soi paljon, useimmiten onneksi toimistoaikaan, ja on ihana tunne vaelluksen aluksi painaa puhelin pois päältä ja luottaa, että lomavastaaja ohjaa tavoittelijat oikeaan paikkaan tavoittamattomuuteni ajan.
    Itse olen sen verran tylsä tyyppi, että huomautan (kaveripiirissä) lounasseuralleni puhelimen näpräämisestä jos olemme sovitulla lounaalla. Kiva vaihtaa kuulumisia jos toinen näprää puhelinta koko juttuhetken ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ennen helppoa, kun ei ollut kännyköitä :D

      Poista
  5. Mulla ei ole ongelmia somen kanssa, koska en omista älypuhelinta. Alan kyllä jo saada vähän oudoksuvia katseita ja kommentteja tämän asian vuoksi... Mutta nokian halkomallit on käteviä sekä kestäviä: omastani maksoin neljä ja puoli vuotta sitten viiskymppiä ja se toimii edelleen moitteettomasti.

    Tosin kyllähän tätä somea (lasketaanko blogit someen?) tulee lueskeltua aina kotona tietokoneella väsyneenä, kipeänä tai tylsistyneenä. Jos ei ite pääse mettään, on kivaa lukea ja katsella, mitä muut ovat tehneet mettässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin luen mielelläni toisten blogeja ja kertomuksia. Ja katselen kuvia. Mutta jaksaako siellä aina olla päivittämässä.. :)

      Poista
  6. Itsekin pidän katveeseen pääsemistä yhtenä vaeltamisen parhaimmista jutuista. Tai siis ainakin sitä, että voi sanoa kaikille, ettei ole tavoitettavissa, ja pitää vaikkapa kokonaisen viikon kännykän kiinni. Se on hulppeaa. On mukavaa, kun ei tarvitse ajatella, mitä kaikkea muussa maailmassa mahtaa tapahtua, eikä saa mitään yhteydenottoja (=vaatimuksia) miltään suunnalta. Saa vain olla.

    Tosin olen tehnyt sitä usein muutenkin, vaikken olekaan ollut vaelluksella. Olen vain linnoittautunut johonkin sopivaan paikkaan, missä ei ole tarvettta kontaktoida muiden, ei-paikalla-olevien ihmisten kanssa pariin päivään (kuten jonkun mökille tai vanhempien luokse), ja ilmoittanut tarpeen mukaan lähipiirille, että olen katveessa, joten pidän kännykän kiinni. On se ollut ihanaa sekin.

    Tykkään kyllä jakaa vaelluskuulumisia netissä, ja mun mielestä on mahtavaa, että niin moni nykyään tekee sitä, mutta itse en laittaisi päivitystä suoraan vaellukselta. En haluaisi tonkia luuria esiin rinkasta, nähdä vaivaa verkon etsimiseen ja kuvien postaamiseen, kun on jotenkin niin paljon mielekkäämpääkin tekemistä. Somepäivitykset kuuluvat siihen toiseen maailmaan (tai ehkä toiseen aikaan), josta poistutaan hetkeksi, kun mennään erämaahan.

    Jotenkin mulle tulee suoraan vaelluksella somettamisesta myös sellainen olo, että ihan kuin se hetki itsessään ei riittäisi, vaan vasta someen jaettuna se todella alkaisi olla olemassa. En tykkää siitä. Ihailen ihmisiä, jotka voivat tehdä ihan hillittömän hienoja juttuja täysin yksinään kertomatta niistä välttämättä kenellekään, jakamatta niitä mihinkään. Se on upeaa, kun osaa elää itseään varten, eikä tee juttuja siksi, että voisi esitellä niitä jollekin yleisölle.

    Enkä myöskään tykkää siitä, että kaikki pitäisi jakaa aina saman tien. Ihan kuin asioilla olisi jotenkin kauhea kiire. Ihan yhtä hienoja ne vaelluskuvat ovat, vaikka ei-paikalla-olleet näkisivät ne vasta reissun jälkeen. Miksi ne pitäisi nähdä saman tien?

    Lisäksi on tietysti vähän hasardia lähteä yrittämään somepäivittelyjä erämaassa heikon verkkokuuluvuuden alueella. Akkuahan siinä hommassa kuluu ihan sikana, kun kännykkä yrittää epätoivoisesti löytää kenttää. Mitä jos akku sitten loppuu kesken - kenen kännykällä soitetaan tarvittaessa hätäkeskukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin on tosi kiva, että retkikuvia ja -tarinoita löytyy nykyisin niin paljon netistä. Kokemusten jakaminen on hieno asia. Silti minäkään en jaksaisi, siis oikeasti en vaan haluaisi, somettaa retkiltä. Se vie fiiliksen.

      Mulla oli pidemmällä vaelluksella ongelmia akun keston kanssa. En tiedä miksi se tyhjeni niin äkkiä, mutta meni yli viikko etten saanut akkua ladattua edes aurinkopaneelilla. Varavirtalähteitä ei ollut, ja aurinko ei yksinkertaisesti paistanut riittävästi. Luulen, että puhelimessa pyöri joku taustaohjelmahässäkkä, joka vei akun. Puhelinta käytän usein ihan vaan kellona, joten sen on oltava satunnaisesti päällä, mutta offlinena. Ehkä jatkossa hankin rannekellon, koska siitä ei lopu akku.

      Poista
  7. Annetaan kaikkien kukkien kukkia tässäkin asiassa, minulla ei oo älypuhelinta. ja oon muutenkin laiska näissä somejutuissa, mutta mukava on kyllä kotona läppäriltä lueskella vaellustarinoita vaikka suoraan sieltä reitiltä eli viittaan ensimmäiseen lauseeseen;)

    VastaaPoista
  8. Täälläkin someaddiktion pahin kärki on katkennut. Minusta on ihan sama missä aikuisen somettaa ja minkä verran. Itse olen kuitenkin alkanut parin viime vuoden aikana kiinnittää huomiota omaan somettamiseen tai siellä roikkumiseen ja siihen miten se omaan oloon vaikuttaa. Olen poistanut iltapaskasovellukset puhelimesta ja yritän olla roikkumatta facebookissa pakkoliikkeenomaisesti. Yleinen ärsyyntyminen on vähentynyt huomattavasti. Somessa notkuminen on ihan kivaa toisinaan, ja jotenkin se pysyy minulla hallinnassa kun teen sen läppärillä. Silloin se ei ns. leviä joka paikkaan, vaan kun sometetaan niin sometetaan ja kun ollaan kahvilla niin ollaan kahvilla.

    "Liian" sosiaalisesta työstä johtuen istun mielelläni vapaailtoina yksin hiljaisuudessa ja kudon sukkaa ennemin kuin sosiaalistun lisää netin kautta. Mutta silloin kun opiskelin ja tein gradua, esti some vaipumasta koomaan, kun muuten linnottauduin yksin neljän seinän sisään. Eli puolensa ja puolensa.

    Mulla on puhelin aina mukana maastossa, koska siinä on tällä hetkellä näppärin kamera. Käytän sitä lentotilassa, jolloin akkua ei kulu juurikaan. Kellona toimii sykemittarin kello. ;) En kuitenkaan jaa mitään kuvia tunturista tai vaelluksilta, mutta esim. lähiretkillä tai koiraa juoksutellessa hyvinkin jos luuri sattuu johonkin taskuun sopimaan. Omaan arkeen luonnossa liikkuminen kuuluu niin olennaisesti, että en menetä mitään jos joskus tulilla sometankin. Mutta jokainen tavallaan, kuten tässä keskusteluketjussa todettiinkin. Kavereita nähdessä puhelin saa ehdottomasti jäädä, se on niin harvinaista nykyään että saa porukan samaan paikkaan yhtaikaa.

    Kerran töissä sanoin kyllä muutaman valitun sanan, kun eräs ryhmän asiakas laittoi puhelimestaan laavulla musiikit soimaan. :D Ei yrittänyt toista kertaa. Niin, ja instagram on someista lempparini, ei mahda mitään.

    Jos oli bloggauksessasi pääpointti hukassa, niin niin oli tässä vastauksessakin.

    PS. Tosiaan lasten sometus ja pää painuksissa kännyköiden näpelöinti on ihan eri juttu kuin aikuisten. Lapsilla pääkoppa on fyysisesti vielä niin rankasti keskentekoinen, että riippuvuudet ym. kehittyvät helpommin kuin aikuisille. Kellään ei ole mitään tietoa, miten älypuhelimet vaikuttavat (jos vaikuttavat) kehitykseen, koska niitä on ollut niin vähän aikaa. Muksujen pitää juosta, temuta, pyöräillä, lukea, piirtää ja jahdata vaikka niitä pokemoneja kaikkea sopivasti. Yksi liikunnanopettaja kertoi kauhulegendaa yläasteikäisestä, joka ei saanut selällään maatessaan takaraivoa lattiaan. Niin huono oli ryhti johtuen älypuhelinten käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kaikki luontorymyäminen kuuluu arkeen aika olennaisesti. Se, että lähdetään jonnekin pihalle, ei ole mikään suuri ja mahtava tapahtuma jota pitää suunnitella ja valmistella viikkotolkulla. Tänään käytiin vähän näpsimässä puolukoita (4h), mutta koska niitä ei ollut, syötiin lähinnä makkaraa ja kuljeskeltiin pitkin metsiä. Yksi koirista sai samalla liikuntaa. En tiedä mihin kategoriaan tämä reissu menisi, joten kutsun sitä arjeksi. Kun tultiin takaisin, löysin puhelimeni keittiöstä. Siellä sen oli hyvä olla. Ei puhettakaan mistään kuvista tai somesta tällä huippujännittävällä retkellä. :D Turvallisuuden kannalta puhelin olisi tietty ollut ihan hyvä juttu, jos vaikka oltaisiin paluumatkalla jyrätty niiden kahden söpön peuran yli, jotka halusivat ylittää tietä juuri auton edestä.

      Mä en oikeestaan enää edes näe mitään kavereita missään, joten ei tarvitse puhelintakaan katsella kesken lounaiden. Erakoituminen on alkanut. ;) Facebookissa roikun senkin edestä, mutta vain läppärillä. Sekin on sinänsä turhaa, koska ei siellä kovin usein mitään jännää edes tapahdu. Oletuksena se on auki kuitenkin.

      Poista
  9. Niin samaa mieltä, vaikka mulle vaellukset on harvinaista herkkua liikuntarajoitteen takia. En enää nykyäään lähde tiettyjen ihmisten kanssa sovituille treffeille, kun heidän mielenkiintonsa vie luuri - näin oli jo silloin kun tavattiin ns Nokian halkojen aikaan. Voihan se olla, että olen tylsää seuraa. Somesta olen ulkoistanut kaikki ihmiskaverit - fb:n tulee kahden työjutun päivitykset - koska se on helpoin tapa pysyä ajan tasalla. Sen lisäksi katselen sieltä muutaman lemmikin (koiria) päivitykset. ;-D. Ne vaan saa hyvälle tuulelle. Mutta älypuhelinta en käytä muuhun kuin soittamiseen, tekstaamiseen ja työmatkoilla sähköpostiin. No joo, joskus olen ladannut muutaman kuunnelman ajankuluksi bussimatkalle.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne oli livahtanut kommentti mun huomaamatta! Pahoittelut hirveän pitkästä vastausviiveestä.

      En tiedä miksi joidenkin on niin pakko olla kiinni siinä puhelimessa. En vaan tajua. Ehkä siihen vaan rutinoituu ja koukuttuu?

      Poista
  10. Löysin blogisi muutama viikko sitten ja olen lukenut aikalailla kaikki postaukset - todella inspiroivaa sisältöä tällaiselle retkeilynoviisille ja sinulla on mahtavan realistinen ja täysjärkinen ote niin bloggaamiseen kuin retkeilyyn!

    Itse olen vasta hiljattain alkanut kiinnostumaan retkeilystä ja vaeltamisesta näin kolmenkympin kynnyksellä. En ole aikuisiällä löytänyt itselleni sopivaa harrastusta lukuunottamatta koiran kanssa ulkoilua lähimetsissä. Kun vuosi sitten päädyin puolivahingossa ruska-aikaan pienelle reissulle Saariselälle niin päiväretket UKK-puistossa herättivät retkeilykipinän! Vähän hitaasti lämpenevä kun olen niin tässä kuluneen vuoden aikana on tullut lähinnä tutustuttua lähialueiden luontokohteisiin päiväseltään. Nyt sopivasti talven kolkutellessa ovea havahduin, että haluaisin seuraavaksi pienen rinkan selkään ja lähteä vähän pidemmälle, vaikka yhdeksi yöksi...

    Mutta kun mitäpä kun ei ole minkäänlaisia taitoja. Missä sellaisia voisi oppia? Varmasti kokemus opettaa parhaiten, mutta en sentään ajatellut lähteä suinpäin metsään ilman vähäistäkään tietämystä esimerkiksi suunnistamisesta tai tulenteosta... Juniorina olen muutaman kerran pystyttänyt teltan ja osaan lämmittää puusaunan mökillä, mutta siihen se jääkin. Kesäaikaan näemmä järjestetään jonkinverran retkeilykursseja ja semmoiselle tieni käykin varmasti heti ensi keväänä. Olisiko vinkkejä miten voisi omia tietotaitoja kehittää tulevan talven aikana? Kirjoja tms.?

    Aivan loistavaa olisi myös postaus liittyen retkeilyn alkeisiin! Vaikkapa millaisille reiteille aloittelijan kannattaa suunnata ja mitä on ainakin tiedettävä ja osattava ennen kuin meinaa suunnistaa luontopolkuja pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet liikkunut päiväreissuilla, selviät myös yöretkestä. Ulkona nukkumista voi harjoitella vaikka takapihalla tai lähimmällä laavulla, jossa olet saattanut käydä jo päiväretkillä. Ei sen kauemmas tarvitse mennä, toki niinkin voi tehdä. Itse en lämpene kursseille ja kirjatkin ovat vähän siinä ja tässä.. Parhaiten oppii tekemällä ja kokeilemalla.

      Aloittaminen on helpointa merkityillä reiteillä suosituissa kohteissa. Siellä palveluverkosto on usein hyvä (eli on reittimerkinnät, laavut ja käymälät, ja usein hyvät nähtävyydet) ja muita ihmisiä, joilta voi tarvittaessa kysyä. Kartalta pitäisi osata seurata omaa kulkemistaan, jotta tietää missä on. Helpoimmalla pääset, jos saat jonkun kaverin mukaasi. Yhdessä on helpompi pohtia. Itse olen kuitenkin jo alussa liikkunut paljon yksin, koska ei sattunut olemaan sopivaa kaveria, ja yksin on ihan mukavaakin.

      Poista

by mlekoshi