Kalottireitin karseimmat

30.8.2016

Vieroitusoireet ovat aivan kamalat. En muista koskaan kärsineeni yhtä kauheasta tunturidarrasta kuin nyt. Kun kuukauden vain kävelee, syö ja nukkuu, on paluu arkeen jotenkin erityisen hirveää. Niinpä ajattelin huijata itseäni sillä, ettei Kalottireitillä nyt oikeasti edes ollut kivaa. Tässä kauheimmat palat, olkaa hyvä:

1. Suot

Kautokeinossa, jotakuinkin heti lähtöpisteen jälkeen on paljon suota. Viisaimmat osaavat lukea tiedon etukäteen intternetistä ja tyhmimmät menevät sinne silti. Ajatus lähtiessä oli, jotta kärsitään nyt sitten koko rahalla. Näin tehtiin.

Suota on eri tyyppejä. On märkää, läpimärkää ja ylitsepääsemättömän märkää, ja kaikkia yhdistää se, että suolla on aivan perseestä kävellä. Muita suotyyppejä ovat risukko, koivikko ja mutalikko, ja joskus ne voivat kaikki olla samassa kohdassa. Esim. tässä reitti menee kuvaajan suuntaan. Njamii.


Tämä ei näytä edes pahalta, ellei tarkoitus ole mennä yli.


Joihinkin paikkoihin on ilmeisesti aivan pakko päästä mönkkärillä. Niinpä suohon upotetaan jotain hilavitkuttimia, joihin kiinnitetään verkkoa. Sitten se kantaa mönkkärin, ja voisi helposti kuvitella, että kyseinen verkko kantaa myös ihmisen. Kantaahan se, jos ei haittaa rämpiä polvea myöten mudassa. Mulle jäi epäselväksi, minkä ihmeen takia tuosta pitää päästä mönkkärillä ja ihanko oikeasti tämä oli se paras paikka jonne verkkoa kannatti kylvää?



2. Mäkäräiset, hyttyset ja muut pikkunilviäiset

Jostain syystä esiintyvät eniten paikassa 1. Suo. Toiseksi eniten niitä on puurossa. Tykkäävät myös absidista.


3. Reittimerkinnät

Viisaimmat osaavat lukea etukäteen intternetistä, ettei reittiä ole merkitty joka paikkaan kunnolla. Sitten paikanpäällä selviää, ettei reittiä tosiaan ole merkitty kunnolla. Kyllähän sitä kompassisuunnalla voi mennä, mutta jos ajatuksena on kävellä joku tietty reitti, niin olisi kiva myös pysyä reitillä. Reittimerkinnöissä oli vaihtelua. Osassa paikoissa reitti oli merkitty esimerkillisesti, mutta koska otsikkona oli Kalottireitin karseimmat, niin eipä kehuta niitä hyviä pätkiä. Norjassa käytetään kivikasaa ja punaista väriä, Ruotsissa oranssia joka näyttää kuluneena samalta kuin kivessä oleva sammal. Suomessa on puutolppia jotka on kivat niin pitkään kun ne pysyy pystyssä. Tässä pari herkullista kohtaa, jossa olisi pitänyt ymmärtää minne mennä.

Nuolen suuntaan. Joo, mutku..


Polku menee tuosta noin, etsä tajua? Tieltä suoraan pusikkoon, ei merkkejä.


Tai sitten ihan vaan pusikossa.


Joissain viitoissa oli käytetty mielikuvitusta. Joo, onhan se selkeä kun sen näin tästä suunnasta kuvaan, mutta kun tulet poroaidalle etkä näe yhtään perinteistä merkkiä missään, niin ei aukene, ei. Ensin katsoin, että pari keppiä tossa maassa, who cares.


 4. Karttavirheet

Onko sillä nyt väliä missä se silta on? Ei, jos tiedät että silta on eri kohdassa tai pystyt seuraamaan reittiä, ks. kohta "Reittimerkinnät". On kuulemma vittumainen joki ylittää ilman siltaa.


5. Mittavirheet 

Pältsalla on viitta, jonka mukaan seuraavalle Rostahytalle on matkaa 14 km. Rostalla taasen on viitta Pältsalle, 19 km. Gepsin mukaan matka oli 22 km. Paurolta on Roysvatnille 25km. Joku oli tosin yliviivannut vitosen kasiksi, 28 km. GPS mittasi 31 km. Toista sama virhe vähintään joka toinen päivä. Kartalta voit mitata mitä tahansa mutta todellisuus on + 5 km. Hiki tulee ja usko loppuu.


6. Suomen kesä!

Oikeesti kyllä Norjan kesä. Skoaddejavrilla tuli räntää vaakatasossa, näkyvyys oli seuraavalla kivikasalle ja kaikkia vitutti. Oikeasti vain minua, sillä eihän siellä ollut ketään muuta! Kipitin kaksi päivää sumussa ja räntäsateessa tuvalta toiselle, ja mietin onko parempi että sinne tulee joku vai ettei tule. Ei tullut. Lämpötila oli tuvan mittarin mukaan +0,5 astetta. Ihanaa.

Ei oo kuvia. Jännä homma.

7. Kauris ja muut hallusinaatiot

Rostahytan jälkeen noustiin taas ihanaan sumuun. Sumusta ilmestyi kolme kaurista kuin suoraan kauhuleffasta. Näkyivät hetken ja katosivat taas sumuun. Hyi.

Joojoo, porojahan ne. Tunnista niitä nyt sumussa.

Onko kukaan katsonut Mentalistia? Kuvittele tämän ympärille sumu, sade ja pimenevä yö. Vieläkö hymyilyttää?


8. Kestävät varusteet

Tällä reissulla hajosi seuraavat kamat:
Kengät. On aika fantsua, kun kahden viikon jälkeen kengistä alkaa irtoamaan pohjat, ja jännität kestääkö ne mihinkään järkevään paikkaan saakka, josta on mahdollista saada uudet kengät.


Kahdet kuorihousut. Oikeesti.

Vaellushousut, sitä kestävää geetonnia. Lepattavat kasarilahkeet on kai muotia.. Vanhat ja käytetyt, joten maksimikäyttöaika se on näilläkin.

Sukat (4 paria). Eivät kestä märkänä kävelyä. Osa pareista olivat jo uupuneita ja vanhoja, mutta ensimmäisena hajosivat uusimmat sukat. Maksoin niistäkin kympin.

Halpismuovipussit, jotka eivät kestä käyttöä. Koirien ruokia piti vähän sumplata ja kolme passia uusia.


Rahallinen arvo kaikelle hajonneelle? Ei huvita edes laskea.

9. Omat mokat

Kartta kastui ja teltta oli vähällä palaa, joten keskiarvo näissä ihan ok.

10. Pari ylitystä

Tähän mennessä olen vihannut virtaavaa vettä. Nyt siedätyin ylityksiin oikein hyvin, mutta pari hemaisevaa kohtaa oli silti. Toisessa oli syvä, virtaava joki jossa oli isoja kiviä. Vedensyvyys kuulemma palleihin asti. Itse pääsin tästä hyppy+nykäisytaktiikalla, joten en kastunut pahasti.


Toinen oli kivinen ja leveä. Kylmä ja paikoin kuohuva. Pelottava.


+1 Bonari, pesä ja pallit

Koirien. Jos mä menin edellä, mies joutui katselemaan koiran iloisena heiluvia palleja. Niitä ei vaan voi olla huomaamatta. Jos mies meni edellä, katse kiinnittyi pimppavaivaisen Tuutikin pesään, joka oli siis valehtelematta VALTAVA ja kaiken lisäksi punainen. Sillä ei ollut juoksuja, vaan jonkinlainen tulehdus.
 

Oikeesti oli siellä ihan kivaakin. Tuitui!

22 kommenttia :

  1. Ai että, aivan loistava!!!! :) :)

    VastaaPoista
  2. Totta, homma on syvältä.
    Lenkkareilla menit?
    Kyllä tuon reissun olisi pahemmaksikin saanut, ihan ottamalla lapset mukaan. (Anteeksi, mulla on hieman outo huumorintaju)

    Juu hyi, miten oli joskus varpaissa ja kantapäissä useita päällekkäisiä rakkoja, koko kroppa syyhysi polttavasti itikoiden pistoista, kaikki vaatteet mutaisina ja riekaleina, nuotio ei kuivannut mitään mutta nokesi kaiken, aina puolittain eksykissä ja ukko menossa eri suuntaan. Ne kiipeilemiset ja kahlaukset ... Ja se krapula tulee aina, kun on päässyt kotiin ja pessyt kaikki varusteet. Sitten sitä vain haahuilee huoneissa ja välillä käy hypistelemässä rinkkaa ja tuijottelemassa karttoja, sairaana ikävästä.
    e.s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin lenkkareilla kunnes ne hajosivat liikaa. Sitten vaihdoin vaelluskenkiin, jotka oli autossa Abiskossa odottamassa, "jos jotain". Ajattelin lähinnä ettei ne muuten toimisi vaelluksella (rakkoja tms.) mutta ei tullut mieleenkään että ne hajoaisivat noin nopeasti käsiin.

      Lapset.. Vinivini kitikiti. Koirat oli melkein yhtä jästipäisiä aina välillä.

      Mäkin tässä mietin, että joku pieni tasoittava Karhunkierros voisi toimia. Sitä ei tarvitsisi edes suunnitella, senkun pakkaisi rutiinilla ja lähtisi.

      Poista
  3. Sitäkö se onkin tuo - loputon karttojen tutkiminen?! :DD

    Nim. eka reissu yksin reittien ulkopuolelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan. Hyvin se menee. ;)

      Poista
  4. Moikka! Löysin blogisi, kun kesälomalla googlettelin retkijuttuja, ja nyt on pakko kommentoidakin. Tämä on parasta antia blogimaailmassa pitkään aikaan, aivan huippuja juttuja, ja sinun tyylisi kirjoittaa uppoaa minuun ihan täysin :) Itse olen wannabe-vaeltaja. Vuosikaudet ollaan käyty päiväretkillä, ja tänä kesänä "pääsin" vihdoin pikkuvaellukselle oikein teltan (ja miehen) kanssa (jolla menee hermo mun retkivouhotukseen). Ötökkäkammoista teiniä en enää juuri raahaa niille päiväretkillekään (eikä se lähtisikään). Esiteinin kanssa täytyy muistaa mukaan hyvät eväät, ja reitillä saisi mielellään olla paljon sieniä hänen tunnistettavakseen, ja/tai vaihtoehtoisesti paljon erilaisia kasveja...

    Olen kahlannut melkein koko blogin läpi, ja innolla odotin sitä Sarek-reissun kuvausta, kun uudemmissakin jutuissa siihen niin monesti viittasit. Ai kauheeta millainen reissu se on varmaan ollut, mutta erittäin hauskan tarinan siitä sai aikaan :D

    Kiitos siis hyvästä blogista!
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teinit! Mielenkiinnolla odotan mitä meillä on luvassa. Ei mene kovin kauaa enää..

      Sarekista jäi vähän traumoja. Vieläkään ei ole mitään hinkua sinne uudestaan, ei ainakaan kesäaikaan. Talvikohteitakin keksin monia hyviä ilman, että tarvitsee astua pikkuvarpaallakaan Sarekiin. Ei ole ns. ykköskohde mulle ;)

      Pikkuvaellukset on just parhaita. Ehtii nähdä vähän, rentoutua ja nauttia, ja kamoina voi kantaa mukana aivan mitä tahansa. Yleensä panostan ruokaan. Slurps.

      Poista
  5. Mä rakastan lukea tällaisia juttuja! Liian moni aina vaan hehkuttaa niitä mahtavimpia osuuksia (ehkä sen tunturidarran takia, ehkä ne kaikki ikävät vaiheet on päässy hautautumaan jonneki posttraumaattisen stressireaktion syövereihin!) ja liian harva selostaa vaan kamalimmat vaiheet. Rakastan myös ajatusta siitä, jos joku ei-vaeltaja tuleeki tänne ja lukee tän ja miettii, et miksi kukaan tekee tällaista vapaaehtoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen kiillotettu tarina ei oikein sovi mulle. Jos on kurjaa, niin on kurjaa. Ensi kerralla sitten kurjempaa tai jotain :D

      Poista
  6. Hah, kuulostaa ihan kesävaellukselta. Talvea odotellessa. :) Yllättävin noista on ehkä kenkien hajoaminen, luulisi lenkkarienkin edes yhden reissun kestävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa. Talvesta ensimmäisenä tulee kaamosaika. Se vasta on herkkua!

      Poista
  7. Hah! Olipa kerrassaan hyvä kirjotus ja täydellinen muistutus että aina ei oo hauskaa! :D Tulee mieleen myös ne hetket kun hikoilee tuskasta kaikilla soilla, huitoo hyttysiä ihan turhaan ja kiroaa jatkuvia vesistöjen ylityksiä. Silloin reissussa tulee aina mietittyä, että mitä pirua sitä täällä taas tehdään, mutta niin ne ajatukset häviää kun pääsee kotilämpöön ja haaveilee taas seuraavasta reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin tuttu tunne miettiä, että mitä hittoa siellä oikein tekee. Usein teltassa osa kurjuudesta unohtuu, kunhan saa kuivaa päälle ja ruokaa eteen. Sitä osaa odotin monesti tällä reissulla.

      Poista
  8. Et onnistu pettämään itseäsi: kivaa siellä oli ja haluaisit takaisin. Rypeminen on vain vaeltamisen välttämätön toinen pää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vähemmän sadetta seuraavalla kerralla. Edes.

      Poista
  9. Juuri näin se menee: mitä karmeempi reissu, sitä kovempi himo saada lisää sitä samaa ;)
    Kiitos hauskasta blogista.
    Anny

    VastaaPoista
  10. Hahahaa, näitä lisää - ei siis kamalia reissuja vaan niistä "hieman epämiellyttävistä" tekijöistä kirjoittamista- me like!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuudet julki siis ja sievistely seis.

      Poista
  11. Hienoa, että tuot realismiakin vaellusjuttuihin. Ei se aina ole juhlaa.

    VastaaPoista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |