Tekijänoikeudet, onko niitä?

14.4.2016

Olin hetki sitten kuuntelemassa järjestetyssä tilaisuudessa erään bloggaajan tarinointia omasta tavastaan toimia bloggaajana. Bloggaaja kertoi käyttävänsä blogissaan muiden kuvia kysymättä niiden käyttöön lupaa. Hän kertoi pyrkivänsä löytämään alkuperäisen kuvan ja kuvaajan nimen, muttei kysy lupaa.

Tilaisuus oli sikäli mielenkiintoinen, että joku ihan oikeasti tänä päivänä toimii kuvatulla tavalla, ja kertoo salissa muille ihmisille, ettei suosituimmat kuvaajat maindaa jos heidän kuviaan käyttää ilman lupaa. Että se on niinkun ihan ookoo. Minäpä korjaan hiukan; toisten kuvien käyttäminen ilman lupaa ei ole ookoo.

Toisten kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeuslain vastaista.

Kuvien ottaminen vaatii sekä aikaa, rahaa että osaamista. Näistä kaksi ensimmäistä selviävät kuvateksteistä.

Tätä kuvaa varten piti ajaa Lofooteille, 1600 km/suunta, ja kävellä puoli päivää. Ja sitten se on vinossa!

Kuvien luvaton imurointi netistä on kylläkin helppoa.

Se että se on helppoa, ei tarkoita että se olisi sallittua
Se ettet jää kiinni, ei tarkoita sitä, että se olisi sallittua
Se ettei luvattomasta käytöstä ole sanktiota, ei tarkoita että se olisi sallittua

Kuvien käyttöä ei tarvitse kenenkään erityisesti kieltää. Kuvat on lähtökohtaisesti suojattu tekijänoikeuslailla. Se, että materiaali on netissä, ei tarkoita että se on vapaasti kenen tahansa käytettävissä. Järkevä ihminen ymmärtää tämän ja kunnioittaa sitä - ja halutessaan käyttää jonkun toisen ottamaan kuvaa, kysyy siihen luvan.

Tämä kuva on otettu 500 euron kameralla. Nyt hankin kamerakalustoa lisää noin 1700 eurolla.

Itse olen käyttänyt muiden kuvia tässä blogissa, ja niiden käyttöön on kysytty lupa etukäteen.

Jos huomaat että kuviasi tai muuta materiaaliasi käytetään luvatta, on pari juttua mitä voi tehdä. Ensimmäisenä kannattaa pyytää poistamaan kuva tai muu tekijänoikeuksien alainen teos. Tekijänoikeusrikkeistä voi myös ilmoittaa googlelle. Itse olen tehnyt tämän kerran, kun joku käytti kuvaani luvatta eikä suostunut edes pyynnöstä poistamaan sitä. Google otti yhteyttä ja kuvan käyttö loppui.

Ohjeet ilmoittamiseen löytyvät esimerkiksi täältä: Rikottiinko tekijänoikeuksiasi?

Tätä kuvaa varten hiihdin Sarekissa viikon noin 40-kiloisen ahkion kanssa. Ja söin.

Luvattomasta kuvan käytöstä saattaa seurata myös lasku. Itse olen tehnyt tämän kerran. Jos kuvaani käytetään luvatta eikä sen poistaminen ole enää mahdollista, ja kuvaa käyttänyt taho tekee sillä bisnestä, lasku tulee perässä. Kyseinen kuva oli kaiken lisäksi ihan kammottava, mutta kyse on periaatteesta. Hyvä yrittäjä ja yritys toimii rehellisesti. Maksoi sentään laskun.

Valtaosa ihmisistä toimii kuitenkin rehellisesti ja joko käyttää vain omaa materiaaliaan tai sopii käytöstä etukäteen. En myöskään tarkoita että kuvani olisivat mitenkään erinomaisia, eheei. Niiden käyttö luvatta ei nyt kuitenkaan käy. Tekijänoikeusasian luulisi nykypäivänä olevan selvää kaikille. Toisten kuvia ei käytetä ilman lupaa. 

Tätä kuvaa varten Hanna ja pari muuta juoksivat edestakaisin tuntitolkulla. En onnistunut täydellisesti, sorry.

Blogeissa visuaalisuus on kuulemma erityisen tärkeää, ja ehkä minunkin blogini olisi visuaalisempi ja houkuttelevampi jos kuvani olisivat parempia ja niitä olisi enemmän. Visuaalisuuden ja suosion toivossa en silti varasta kuvia muilta. Minusta on paljon parempaa toimia omilla ansioilla, ei muiden.

Tätä kuvaa varten kävelin Hetasta Pallakselle ja takaisin Hettaan. Niin teki myös koira.

Minä en lue sellaisia blogeja, joissa kuvat imuroidaan netistä ja on selvää, ettei lupia kysellä.

8 kommenttia :

  1. Tosi hyvä, että kirjoitit aiheesta! Sitä nimittäin näkee valitettavan paljon, että kuvia kopsataan surutta netistä ja sen kuvan alla on milloin mitäkin merkintöjä. Olen nähnyt aika suositussakin blogissa, jonka kuvaaja vielä harrastaa erittäin aktiivisesti valokuvausta, kopioituja kuvia, joiden alle on kirjoitettu: Lähde Pinterest! Voi morjens.

    Jos haluaa ja tarvitsee käyttää muiden kuvia, siihen olemassa ilmaisia kuvapankkeja. Olen itse käyttänyt kuvia pariin postaukseen pixabay.comista. Goolesta voi myös kuvahaussa määritellä hakutuloksiin sellaiset kuvat, jotka saa julkaista uudelleen.

    Instagram onkin sitten ihan oma maailmansa ja viimeksi tänään näkyi yksi meidän kuva toisen ihmisen tilillä ilman mitään mainintaa siitä, että se oli minun ottama ja meidän tilillä alunperin julkaisema kuva. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis toi Pinterest -lähde on jotain niin naurettavaa. Olen myös nähnyt että lähteeksi merkitään Google. Hohhoijaa.

      En muuten tiennyt tuota kuvahakurajausta. Aika jännä. Siellähän oli vaikka mitä vaihtoehtojakin vielä kaupallisuudesta ja muokkaamisesta.

      Instagram ja Pinterest on oikeasti sellaisia systeemejä, etten käytä kumpaakaan. Luin joskus aikoinaan käyttöehtoja, ja niitä ei oikeasti kannattaisi lukea. Jäi se homma sitten siihen.. En tiedä olisiko tätä pitänyt koskaan tunnustaa kenellekään. :P

      Poista
  2. No huhhuh. Kiitos, kun kirjoitit tästä.

    Mä löydän vähän väliä mun ottamia futiskuvia instagramista, mutta en oo jaksanu alkaa pelaajille avautumaan aiheesta. On niissä kuitenkin ollut vesileimat näkyvissä sentään.

    Vois kyllä joskus kans kirjata mitä on tehnyt ja paljonko on värkit maksanu, joilla joku kuva on otettu. Jos siis saan lainata ideaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä aina pitäisi kysyä ensin. Itse kuvaan paljon huvikseni koira-aiheita kaikissa valjakkoharrastesysteemeissä, ja niitä kuvia on kyllä kaikki halukkaat saaneet käyttää omiin tarkoituksiinsa kunhan vaan kysyvät ensin. Aika usein sen luvan kyllä saa kun kysyy, ja jos ei kysy niin mun silmissä leimautuu vähän idiootiksi. :D

      Ehkä jollekin kuvalainaajalle menee pointti perille, kun sanoo ottavansa kuvia kahden tonnin kameralla. Jos haluaa samanlaisia, voi ostaa itse vastaavan kameran.

      Poista
    2. No viimeks Inter-Lahti -matsissa lahtelaiset fanit heitteli täysiä kaljatölkkejä sekä yhen pommin kentälle mun nenän eteen. Sanoin pari sanaa blogipostauksessa siitä, koska mua kiinnostaakin uittaa mun monen tonnin vehkeet kaljassa. Peukku jalkapallohuliganismille..

      Poista
    3. Uu, kuulostaapa houkuttelevalle. Lähmänen kamera, nam :P

      Poista
  3. Tosi hyvä, että tästä aiheesta kirjoitetaan. Ei voi korostaa liikaa jutun merkitystä. Kuvan varastaminen (siis käyttäminen ilman lupaa) on paitsi laitonta, myös tosi loukkaavaa ja epäkunnioittavaa kuvaajaa kohtaan - ja kuvaamista ylipäätään. Sama koskee muitakin kuvituksia (piirroksia, maalauksia, grafiikkaa jne). Nyysimällä tekijältä osoittaa, miten vähän arvostaa tämän työtä. Kukaan itseään (ja toisia!) kunnioittava bloggaaja saati muukaan ihminen ei tee niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin on. En tiedä miten pitää vinksahtaa päässä, että suuri osa blogin tai minkä tahansa sivuston sisällöstä hankitaan luvattomasti.

      Poista

by mlekoshi