Oikean ja vasemman ero metsämaastossa

22.1.2016

Karhunkierroksen reissusta on jo jokunen viikko aikaa. Krafla oli siellä mukana tekemässä töitä. Reissun teemana oli käsitteet oikea ja vasen.

Ensimmäisen päivän koiralla oli ihan sikana virtaa, muttei järkeä juuri yhtään. Toisena päivänä rekulle valkeni, että hitto vie, hommahan jatkuu edelleen, eikä ihan yhtä sporttisia lähtöjä ollutkaan tarjolla. Myös jonkinlainen aavistus alkoi löytymään siitä, kummalta puolelta puuta (ja seuraavaa puuta) haluan sen menevän. Onhan se vaikeeta kun perässä tulee huohottava akka ja pulkkakin vielä. Jäykät aisat. Ei käänny ihan pienellä säteellä se, ei.

Karhunkierroksen varrella on paljon rappusia ja riippusiltoja. Rekku tietää että sillalla ja pitkosilla sen paikka on mun takana. Rappuset olikin sitten mielenkiintoisia. Jos jaksoin ottaa ahkion pois, koira tulee takana. Jos takana on ahkio ja aisat, ei sinne enää koiraa mahdu. Laiskan versio oli sitten sukset pois, liina lyhyemmälle ja sitten mennään.


Aika vauhdilla sai omat askeleensa tikata..

Viimeisenä päivänä koiralla alkoi jo olla parempi haju siitä, miltä puolelta mitäkin puuta haluan sen menevän. Vieressä meni tallattu, selkeä polku, joka kuitenkin mutkitteli ahkion käyttäjälle vähän liikaa. Polku olisi ollut koiralle helppo vaihtoehto sekä suuntien että tasaisen pohjan vuoksi. Mä halusin kuitenkin mennä kiemurtelevan tallatun polun vieressä umpihangessa suoraan. Ei ole ihan helppo juttu nuorelle koiralle.

Tallatussa kapeassa polussa oli vielä se hankaluus, ettei siinä oikein mahdu suksien kanssa jarruttamaan. Koira vetää, ja vetää, ja vetää..

Asenne sillä oli kuitenkin kohdallaan vielä sittenkin, kun lunta oli mahaan asti. Sen huomaa kuvista, kun vertaa esim. mun ja koiran ilmeitä.



Olen myös huomaamattani opettanut sille pahan tavan. Jos mä en liiku, rekku saattaa palata takaisin ikäänkuin hakemaan mut mukaan. Kas näin:


Se on tosi näppärää esimerkiksi keskellä jyrkkää ylämäkeä! Vikana päivänä otin sitten asiakseni tökätä koiralle aina sauvan vastaan, ettei se pääse lähemmäs, enkä varmasti liikkunut tuollaisen hakureissun jälkeen milliäkään eteenpäin.

Touhu ei ehkä näyttänyt kovin vakuuttavalta, mutta olin tyytyväinen siihen, että koira halusi vetää ja halusi tehdä töitä. Aina mentiin eteenpäin paitsi silloin, kun vetonaru oli koiralla kasseissa kiinni. Ilmeisesti tuntuma ei ole kovin hyvä. Sitä se ei ole vielä oppinut selvittämään itse.

Tämä oli siis koiralle metsäisen maaston vaellusreissu numero yksi. Harjoitukset jatkuu..

4 kommenttia :

  1. Tuo polun vieressä meno on paha! Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa meilläkin keskusteltu siitä, että tosiaan haluan että ryönätään umpisessa sen koirista niin hyvältä näyttävän polun vieressä.. Ei käy huskyn järkeen sellainen ollenkaan, paitsi hihnalenkillä kun tekee mieli sukellella hankeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, polku oli tosiaan hirveän kiinnostava ja ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin mun umpinen. Tietty se on koiralle helpompi ja kivempi kulkea, ja on selvä ura jota seurata. Mutta hyvää harjoitusta koirille :)

      Hihnalenkkejä mä en tee...ollenkaan :D

      Poista
  2. Me ollaan noiden elukoiden mielestä varmaan todella epäjohdonmukaisia; välillä tulee komentelua kun yrittää kulkea polkua pitkin ja toisella kertaa sitten ihan h*lvetillinen meteli jos vähän poikkeaisi polulta pois (tähän liittyy usein myös pyörä ja mahdollisesti joku metsäneläin)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullekin välillä sopi että mentiin polkua pitkin. Silloin oli tasaista ja suoraa. Oli varmasti todella johdonmukaista koiran mielestä.. :P

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |