Oikean ja vasemman ero metsämaastossa

22.1.2016

Karhunkierroksen reissusta on jo jokunen viikko aikaa. Krafla oli siellä mukana tekemässä töitä. Reissun teemana oli käsitteet oikea ja vasen.

Ensimmäisen päivän koiralla oli ihan sikana virtaa, muttei järkeä juuri yhtään. Toisena päivänä rekulle valkeni, että hitto vie, hommahan jatkuu edelleen, eikä ihan yhtä sporttisia lähtöjä ollutkaan tarjolla. Myös jonkinlainen aavistus alkoi löytymään siitä, kummalta puolelta puuta (ja seuraavaa puuta) haluan sen menevän. Onhan se vaikeeta kun perässä tulee huohottava akka ja pulkkakin vielä. Jäykät aisat. Ei käänny ihan pienellä säteellä se, ei.

Karhunkierroksen varrella on paljon rappusia ja riippusiltoja. Rekku tietää että sillalla ja pitkosilla sen paikka on mun takana. Rappuset olikin sitten mielenkiintoisia. Jos jaksoin ottaa ahkion pois, koira tulee takana. Jos takana on ahkio ja aisat, ei sinne enää koiraa mahdu. Laiskan versio oli sitten sukset pois, liina lyhyemmälle ja sitten mennään.


Aika vauhdilla sai omat askeleensa tikata..

Viimeisenä päivänä koiralla alkoi jo olla parempi haju siitä, miltä puolelta mitäkin puuta haluan sen menevän. Vieressä meni tallattu, selkeä polku, joka kuitenkin mutkitteli ahkion käyttäjälle vähän liikaa. Polku olisi ollut koiralle helppo vaihtoehto sekä suuntien että tasaisen pohjan vuoksi. Mä halusin kuitenkin mennä kiemurtelevan tallatun polun vieressä umpihangessa suoraan. Ei ole ihan helppo juttu nuorelle koiralle.

Tallatussa kapeassa polussa oli vielä se hankaluus, ettei siinä oikein mahdu suksien kanssa jarruttamaan. Koira vetää, ja vetää, ja vetää..

Asenne sillä oli kuitenkin kohdallaan vielä sittenkin, kun lunta oli mahaan asti. Sen huomaa kuvista, kun vertaa esim. mun ja koiran ilmeitä.



Olen myös huomaamattani opettanut sille pahan tavan. Jos mä en liiku, rekku saattaa palata takaisin ikäänkuin hakemaan mut mukaan. Kas näin:


Se on tosi näppärää esimerkiksi keskellä jyrkkää ylämäkeä! Vikana päivänä otin sitten asiakseni tökätä koiralle aina sauvan vastaan, ettei se pääse lähemmäs, enkä varmasti liikkunut tuollaisen hakureissun jälkeen milliäkään eteenpäin.

Touhu ei ehkä näyttänyt kovin vakuuttavalta, mutta olin tyytyväinen siihen, että koira halusi vetää ja halusi tehdä töitä. Aina mentiin eteenpäin paitsi silloin, kun vetonaru oli koiralla kasseissa kiinni. Ilmeisesti tuntuma ei ole kovin hyvä. Sitä se ei ole vielä oppinut selvittämään itse.

Tämä oli siis koiralle metsäisen maaston vaellusreissu numero yksi. Harjoitukset jatkuu..

Paras aika ulkoilla

18.1.2016


Pari viikkoa on ollut aika rapea keli ulkoiluun. Täällä oli -20 astetta jonkun aikaa, muttei yhtään lunta. Heti kun meille satoi lunta, pakkasin sukset ja koirat autoon ja käytiin hiihtämässä. Saattoi pari naarmua tulla suksen pohjiin mutta mitä pienistä..

Kunnon alehaukkana kävin myös kiertämässä alennusmyynneissä, koska mun arkivillavaatevarustus on vähän heikolla nyt. Jokaisen vaatekaupan tiskillä laulu oli sama. Kun on niin kylmää.. Ei voi ulkona olla ja heti jäätyy..

Olen ottanut tavaksi olla ystävällisesti eri mieltä. Tottakai voi ulkoilla! Kerroksia, villaa ja untuvaa vaan päälle. Tiskiltä sitten myönnytään, että vaatetuksestahan se on kiinni. Mutta ne lapset, ei ne voi kun tulee kylmä.. Oikein hyvin voi, ja samat litaniat kerroksista, villasta ja untuvasta. Esim. näin:


Eikö Stiga muuten ole ihan hyvä vetoväline?

Tällä viikolla on siis nautittu lumesta. Pakkasta on ollut vielä vähän enemmän, tänäänkin aamulla -30 astetta. On hiihdetty ja lumikenkäilty, ja juoksutettu samalla pentuja.



Kaikki muuttuu kauniiksi kun laitetaan vähän kuuraa päälle.


Nasu on samaa mieltä.


Lumikenkäretken päätteeksi kaveri loimutti lohta laavulla. Se on jo aika possumaista.

Käänny takaisin ajoissa

13.1.2016

Tästä tulee jäkättävä asennekasvatuspostaus.

Aina aika-ajoin keskustelupalstoilla ja muissa ryhmissä tulee vastaan kommentteja, jotka särähtää korvaan todella pahasti. Vaeltajan reittisuunnitelmat ovat matkalla muuttuneet olosuhteiden pakosta, ja joku kotisohvalta kommentoi sitä nasevasti. Jos jotain pahaa sattuu, viisastellaan että olisi pitänyt kääntyä takaisin aikaisemmin. Jos käännyt takaisin ennen kuin mitään sattuu, sitäkin kommentoidaan jotenkin näppärästi, ja vaeltajaa pidetään hieman osaamattomana. Eihän vielä ollut mitään hätää, menipä hyvin tuokin reissu. Joskus retkeilijä kysyy etukäteistietoa jostain alueesta, ja saatesanoilla mainitsee että takaisin kääntyminen EI missään nimessä ole vaihtoehto. Se on minusta mahdollisimman väärä asenne.

Takaisin kääntyminen on aina vaihtoehto. Joskus jopa viisain mahdollinen päätös.

Mä olen kääntynyt takaisin monesti. Olen ollut -30 asteessa Hetta-Pallaksella, kun valmiin uran loputtua tarjolla on ollut upottavaa umpihankea kahdelle hiihtäjälle. Kääntymispäätös tehtiin nopeasti umpisen alettua. Väkisin hankea voi painaa jonkun aikaa. Se on rankkaa, joten helposti tulee hiki. Hiki muuttuu jäätäväksi kylmyydeksi. Eteneminen on hidasta, joten todennäköisesti ei oltaisi päästy järkevässä ajassa tuvalle, joten meidän olisi pitänyt majoittua teltassa. -30 asteessa se ei kamalasti houkuttele, ellei ole pakko. Pakkoa vältän viimeiseen asti.

Pakit Hetta-Pallakselta



Olen ollut lapsen kanssa samaisessa paikassa myös kesällä, ja päätynyt lopettamaan retken ensimmäiseen (ja viimeiseen) järkevään paikkaan ennen pitkää tunturijonoa. Eteneminen meni mukavasti, mutta lapsi ei ollut innostunut ylämäistä. Väsyneenä ja kiukkuisena askel harhautuu helposti.

Pakit Hetta-Pallakselta vol.2

Viime vuonna käytiin myös talvella Haltin suunnalla. Toisena päivänä reissuseuralaiselle nousi kuumetta. Oltiin pari päivää samassa tuvassa ja kun kuumeisen olo kohentui, hiihdeltiin takaisin. Siihen tarvittiin aika paljon buranaa, finrexiniä ja kamojen fiksausta ahkioiden välillä.

Pakit Haltilta


Olen myös kääntynyt takaisin Abiskon ja Nikkaluoktan väliltä. Kävelin yksin Abiskosta kohti Nikkaluoktaa reilut 30 kilometriä, kunnes alkoi sataa lunta. Tuvat olivat juuri menossa kiinni, ihmisiä oli todella vähän ja kivet muuttuivat polulla liukkaiksi. Matka olisi jatkunut vielä ylemmäs. Liukkaassa kivikossa kaatuu helposti, puhelimen kuuluvuus alueella on huono ja muita liikkujia vähän. Autoni odotti siellä Nikkaluoktassa, ja bussit olivat lopettaneet kuljetukset Kiirunan ja Nikkaluoktan välillä. Käännyin silti takaisin.

Pakit Abiskosta


Muutama viikko sitten käännyin takaisin Karhunkierrokselta. Eteneminen oli hidasta, ja luvassa olisi ollut vielä hitaampaa menoa. Pakkasta oli paljon.

Pakit Karhunkierrokselta

Sitten on vielä yhdet pakit Lofooteilta, mutta eiköhän tämä lista ole riittävä jo näinkin jotta asia tulee selväksi.

Kaikki kohteet joista olen kääntynyt takaisin, ovat tunnettuja kohteita ja merkattuja reittejä. Mukana on aina ollut välineet siihen, että voidaan majoittua turvallisesti teltassa, syödä ja nukkua hyvin. On myrskynkestävät talviteltat, bensakeittimet, routamatot, makuualustat ja riittävä määrä hyviä untuvapusseja. Tarvittaessa osaan lapioida suojani pelkkään hankeen. Silti on osattava kääntyä takaisin. Ei ole mikään pakko suorittaa loppuun aiottua suunnitelmaa. 


Takaisin voi aina kääntyä, eikä se ole mikään häpeä. 


Kerron mieluusti myös julkisesti siitä, että olen kääntynyt takaisin. Joku voi kommentoida tyhmästi ja pitää mua huonona retkeilijänä, joka ei osaa ennakoida riittävästi. Siitä vaan. Itse tiedän, että kääntymispäätös on siinä tilanteessa ollut aina oikea. Parhaat päätökset tehdään kotisohvalla jälkikäteen, mutta oikeasti, liian väsyneenä retkellä tekisin vain huonoja päätöksiä. Olen joskus valtion avustamana vihreissä vaatteissa ajanut itseni niin piippuun, että nukahdan istualleen. Silloin ei vielä ole edes väsynyt. Jos kykenee nukahtamaan seisaalleen, alkaa väsymys olemaan jo todellista. Olen kokeillut senkin, jännä fiilis. Silloin päätöksentekokyky on yhtä hyvä kuin porkkanalla.

Hyviin retkeilytaitoihin kuuluu myös se, että osaa kääntyä takaisin. Itse käännyn 180 astetta mieluusti hieman liian aikaisin, kuin liian myöhään. Eikä hävetä yhtään.

Karhunkierros talvella

10.1.2016

Talviretkeily kaamosaikaan... Tyhmä idea. Silti mä olen siellä lähes joka vuosi. Ei opi ihminen, ei.

Ennen juttua kuppiarvonnan voittaja: Tiina Vekama. Otan yhteyttä.

Lähdettiin neljän hengen ja yhden koiran setillä Ristikalliolta. Sieltä oli startannut moni muukin, mutta lumikengillä. Meillä oli sukset. Kahdella rinkka, kahdella ahkio. Ei ollut ehkä paras yhdistelmä tuollainen pulkka+hiihtäjä+vetokoira+metsämaasto, mutta niillä nyt kuitenkin mentiin.

Ensimmäinen päivä oli juuri niin arsesta kuin kaamosreissut aina ovat. Oli kylmä, pulkka kaatui koko ajan ja muutenkin oli ikävää ja kurjaa. Maasto oli vaikeaa ja sukset ristissä. Eteneminen oli hidasta eikä tupaa tuntunut tulevan vastaan koskaan. Perussettiä, siis.


Ensimmäiseksi yöksi päästiin Taivalköngäksen tuvalle. Tupa oli aika iso ja aika jäässä, eikä kohtuullisella kaminankäytöllä saanut hikeä pintaan. Koiran vesikuppi jäätyi lattialla. Ruoka teki kuitenkin hyvää vaikka uni tuli miten tuli. Ensimmäinen yö on aina vaikea. Kroppa totuttelee vaellukseen, kaipaa lisää energiaa ja paikka on outo.

Aamulla aherrettiin itsemme toiselle puolelle riippusiltoja. Oli hidas ja hikinen jumppa. Jo edeltävänä päivänä etenemisvauhti mietitytti. Koiralla oli tassuissa jostain syystä verta, ja hangessa leikkaava jääkerros. Kartassa näkyi pientä käppyrää seuraavat 20 kilometria.

Pidettiin tuumaustauko.

Tuumaustauon lopputuloksena jumpattiin itsemme takaisin tuvalle. Hidasta, sano. Koko reissun aikana tuli kuvattua aika vähän. Joko oli liikaa pakkasta tai liikaa käppyrää. Mahdollisesti liikaa rappusia ja riippusiltoja. Ainakin ahkiolle. Tässä kuitenkin todistusaineistoa siitä, että tuvalla on oltu:


Eihän se mitään todista, tyhjä tupa. Lisäksi todistusaineistoa siitä, ettei huvittanut kuvata:


Eikö ole hieno? Puut kasvaa suorassa ja kaikilla on kivaa.

Paluumatkalla pidettiin taukoa Puikkokämpällä. Siellä on huumorintajuinen huoltomies. Puukatoksessa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla KÄYTÄ PUUTA SÄÄSTÄEN, mutta tuvan kamina on poistettu. Tuvassa oli kylmempää kuin ulkona.

Yö vietettiin tunnelmallisessa Ristikallion tuvassa. Lämmitykseen ja ruuanlaittoon on kamina, jolla sai tuvan mukavan lämpöiseksi. Viimeisenä päivänä hiihtäminen alkoi tuntumaan jo ihan kivalta. Suksilla oli suorastaan nautinnollista hiihtää sillä yhdellä lammella, joka oli ihanan tasainen.


Muuten eteneminen oli kuitenkin helpointa ilman suksia.

Ei tämä nyt sentään pelkkää valitusta ole. Nestettä sai mukavasti alas, kun termarissa liotti hetken yhtä kokonaista teepussia ja heitti sekaan riittävästi sokeria. Oli hyvää, jopa huomattavasti parempaa kuin pelkkä termarinmakuinen vesi jota pyörittelee suussa ankkajäisen suklaapalan kanssa.

Join parissa tunnissa yksin koko pullollisen.



Reissun jälkeen ulisin ja uikutin mökillä.  Joka paikkaan sattui.

Seuraava reissu on jo suunnitteilla.

Koiralauma kasvaa

6.1.2016

Muistaako kukaan, kun vajaat kaksi vuotta sitten mietin pitäisikö ottaa huskypentu vai ei?

Otettiin yksi. Sitten toinen. Ja kolmas ja neljäs. Miten tässä näin kävi? Alussa mietitytti allergiat, koiraelämä ylipäänsä ja oikeastaan kaikki. Osataanko, jaksetaanko, paljonko menee aikaa ja rahaa. Hyödyt vs. haitat. Oikean koiran valitseminen. Se on hankalaa.

Näin sitten kävi.

Ensin hankittiin pitkän pohdinnan jälkeen Jään Lumon Krafla. Kraflalla on hyvät suvut ja se haluaa tehdä töitä. Ikää on nyt noin 1,5 vuotta joten koulutuksesta johtuvaa pölvästimäisyyttä esiintyy vielä, mutta työntekohalukkuuteen olen tyytyväinen. Koira vetää yksin hiihtäjää ja myös ahkiollista hiihtäjää. Käytiin juuri kolmen päivän intensiivikurssi Kuusamossa teemalla "oikean ja vasemman ero metsämaastossa". Krafla on kiinnostunut kaikesta (ihmiset, koirat, autot, jänikset, kelkat) ja haluaisi leikkiä kaikkien kanssa. Ei pelkää mitään ja on kaikille yliystävällinen.

Krafla on käytetty kerran näyttelyissä. Siperianhuskyjen erikoisnäyttely, JUN-ERI, sijoitus JUK3.

Jään Lumon Krafla (Icesmile's Shaman - Good Mushing Bea Bep-An-Then):



Toisen koiran hankkiminen oli vielä haastavampaa. Etsittiin sopivaa pentua ja sopivaa kasvattajaa pitkään, ja päädyttiin ottamaan yhteyttä Norjaan. Toisena koirana meille tuli Bris Av Viddashusky, Pohjois-Norjasta, noin 1300 kilometrin päästä kotoa. Brikka on nyt noin 7 kuukautta, ja aloittanut juuri vetämisen. Ajateltiin, että kaksi koiraa on ihan ok määrä tässä vaiheessa. Nopeasti pennun tulon jälkeen selvisi, että Brikalla on synnynnäinen sydänvika, eikä tämä koira saata elää kovin pitkään. Vetoa harjoitellaan maltillisesti. Brikka on pitkäjalkainen ja pentuna muistutti enemmän hirven vasaa. Brikka puhuu paljon korvillaan ja luimuttelee niitä jatkuvasti. Eniten Brikkaa pelottaa kaikki.

Bris Av Viddashusky (Doffen Av Vargevass - Arktisk Storm Diva):




Kasvattaja ehdotti meille korvauksena uutta pentua, joten niinpä meille tuli Vesterelva's Too-Ticki. Pentu luovutettiin meille saatesanoilla "She will learn Finnish in two years and there will be trouble". Pentu on sairaan kovapäinen äksypäksy, ja haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Tuutikki yrittää kurmottaa kaikkia ja kuvittelee omistavansa kaiken, ja luulee saavansa jotain aikaan hillittömällä hihhuloinnilla. Sääntöjä saa takoa kalloon ihan huolella, eikä koira ota siitä itseensä. Jos kuitenkin erehtyy antamaan palautetta siten että se myös menee perille, koira pistää pystyyn täysin överin ulinakonsertin. Tuutikki on luonteeltaan pieni perkele ja protestoi kaikkea mistä ei pidä (ulkotarhaa, matkustamista, pedin jakamista, liian pitkää ruokintaväliä, jos häntä ei tottele..). Tuutikki antaa kaikille turpaan ja sitten ihmettelee miksei kukaan leiki sen kanssa. Yleensä Tuutikki huutaa siksi että sitä vituttaa, ja se saa huutaa aivan rauhassa. Otan kupin kahvia ja hymyilen maireasti. :)

Tuutikin kovapäisyys ei haittaa mua yhtään, ja luulen että meillä on molemmilla yhtä herttainen luonne.

Vesterelva's Too-Ticki (Raggen - Klara Av Viddashusky):



Koska meillä oli jo kolme koiraa, on sama ottaa neljäs, eikö vain? Tuutikille otettiin kaveriksi Icesmile's Arnaq, koska siten saataisiin tarhoihin 2+2 koiraa ja edes Tuutikille samanikäinen kaveri. Neljättä koiraa ei varsinaisesti etsitty, mutta sellainen oli sopivasti tarjolla. Niinpä meille saapui tuuheakarvainen ja tuhti pentu, joka muistutti lyhytkarvaisen, pitkäraajaisen ja hieman liian laihan Tuutikin vierellä possua. Lapset nimesivät koiran Nasuksi. Nasu on leppoisa pentu, joka ei tunnu pelkäävän mitään eikä stressaavan mistään. Nasu vain on ja katselee. Nasun äänenkäyttö kuulostaa enemmän lehmämäiseltä pörinälisällä, ja koirien leikkien mennessä liian rajuksi Nasu toimii mouruavana sovintokoirana. Nasu on hyväntahtoinen pentu, jolle ei saa sanoa liian tiukasti.

Icesmile's Arnaq (Thor Av Vargevass - Icesmile's Sedna):



 Ja sitten vielä yhteiskuvia:




Alkuperäisen, alussa linkittämäni postauksen kommenttikentässä on mielenkiintoista keskustelua. Korpijaakko on kommentoinut pari vuotta sitten, että "Eihän tuo ole lainkaan typerä haave. Ei kun siis suunnitelma. Jossain neljännen koiran jälkeen tulee sitten ajankohtaiseksi uusi asunto jossain missä lumet riittää pidempään, mutta ei sitä vielä kannata miettiä (tai markkinoida miehelle)."

Auts, auts, auts.. :D

Mitä testataan?

3.1.2016

Yhteistyössä Retki-lehti

Lupaamani mainos tässä! (Ja apua kaivataan..)

Kirjoitan Retki-lehteen usein varusteista. Jokaisessa lehdessä on useampi sivu varusteita; kunnollinen testi jossa valitaan testivoittaja, katsaus jossa esitellään saman aihealueen tuotteita, on pikatestit ja uutuustuotteet. Varusteista kirjoittaa useampikin toimittaja. Itse teen jokaiseen lehteen neljä sivua kamajuttuja ja muut systeemit siihen päälle.

Varustejuttuja on ollut todella mielenkiintoista tehdä. Varusteet saan pääsääntöisesti valita itse, joten olen surutta pyytänyt itselleni testiin kaikkea mielenkiintoista, kivaa ja överiä. Kuulostaako helpolta? Alussa olin aivan paiseessa. Jos voit valita minkä tahansa tuotteen tsiljoonalta eri valmistajalta mistä tahansa kategoriasta, mitä valitsisit? Mikä voisi olla hyvä, mikä olisi mielenkiintoinen, mikä olisi eniten hyödyllinen? Haluavatko ihmiset lukea suksista, leijoista, ultragrammaajan höyhenenkevyistä unelmista vai valurautapannuista letunpaistoon? Aargh, olin pulassa.

Nyt koekäytössä on teltta, lumikenkiä, suksia ja yhdet monot. Kotona ei ole lunta, joten siirryttiin Kuusamon maisemiin, jossa lunta on.


Tähän mennessä olen konservatiivisempien vaihtoehtojen (kumisaappaiden, polkujuoksukenkien, kasvikuivurien jne) lisäksi päässyt testaamaan myös koirateemaa. Vauhdikkain testattava on ollut läskirenkainen kickbike.


Eikä muuten edes sattunut tuossa!

Lisäksi olen testannut koiran kantorepun ja vetovöitä juoksuun ja hiihtoon. Testiapuna mulla oli joukko ihmisiä ja koiria. Oman siperianhuskyn lisäksi testiryhmässä oli malamuutteja ja samojedeja, joista osa vetää raivolla ja osa maltillisemmin. Tässä testaamassa Hanna ja Tsekeistä haettu alaskanmalamuutti Knight Aslak Polarni Usvit.


Aslakia käytetään paljon vetohommissa ja se on menestynyt myös näyttelyissä hyvin.

Mua kiinnostaa myös lasten varusteet. Lapset retkeilevät meillä usein mukana, ja esimerkiksi eilinen reissu Korouomalla oli 9-vuotiaalle tytölle haasteellinen, koska Vikingien pohjat olivat sairaan liukkaat. Siinä menee maku retkeilyyn sekä lapselta että aikuiselta, kun pitää keskittyä maisemien sijaan lähinnä pysymään pystyssä. Miehellä oli samat kengät aikuisten koossa käytössä, eikä niissä ollut ongelmaa. Postia siis Vikingille tiedossa.. Nämä eivät olleet testissä vaan ihan omat kengät, mutta mua kiinnostaa varustaa myös lapset niin, että retket onnistuvat. Hyvä varuste on sellainen, jota ei retkellä huomaa.


Ylämäet oli rankkoja ja alamäet jo hieman vaarallisia. Onneksi lapsi ei esim. lyönyt päätään pahasti.

Tavallaan olen kamojen kanssa vieläkin pulassa ja kaipaisin hieman apua. Mistä varusteesta sinä haluaisit lukea lehdestä? Mitä pitäisi testata, mikä taasen ei kiinnosta tippaakaan? Pitäisikö testissä olla budjettivaihtoehtoja vai niitä varusteita, joiden hinnan luulisi kertovan korkeasta laadusta? Pitäisikö testata vanhoja tuttuja merkkejä vai sellaisia tuntemattomampia, joiden hankkimisen eteen pitäisi nähdä hieman vaivaa? Testataanko vain uutuustuotteita vai jo hieman pidempään markkinoilla olleita tuotteita? Lyhyesti; mitä saisi olla?

Vastanneiden kesken laitan jakoon superhienon ja megalomaanisen ison palkinnon, nimittäin Sea to Summitin lautasen ja mukin. Palkinnon arvo on ainakin 10 euroa.

Siis tämä sininen kippo+lautanen, josta en löytänyt kuvaa. Materiaali silikonia ja nämä taittuvat kasaan. Lautanen on oranssi.



Arvonta suoritetaan 7.1 mutta vinkkejä toivotaan myös sen jälkeen. Koko internetin mielenkiintoista varustetarjontaa on hankala vartioida yksin ;)
by mlekoshi