Pieni päiväretki Valtavaaralle

3.11.2015

Syyslomasta on kulunut jo tovi, mutta mulla on vielä kone täynnä kaikkia hienoja kuvia ja pää täynnä muistoja. Lisäksi meillä on piha täynnä soraa. Omakotitalon pienet pihatyöt on vielä vaiheessa, ja sorakasa kipattiin ainoalle mahdolliselle paikalle; parkkikselle. Hieno juttu, sillä nyt mikään auto ei mahdu pihaan ja lapioitavaa riittää. Puuhakasa on pitänyt puuhakkaana, vaikka itse olenkin keskittynyt lähinnä työnjohdollisiin toimiin ja kevyeen levittelyyn.

Valtavaarasta on paljon muistoja. Olen käynyt siellä alle puolivuotiaan lapsen kanssa, ja sen jälkeen tasaisesti parin vuoden välein. Nyt se pieni tutinlussuttaja on jo kymmenen. Hikisempiä muistoja on eräältä yksinvaellukselta, jolloin saavuin Valtavaaran tuvalle keskellä yötä ja ilman vettä. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa, ja tässä välissä olen ehkä oppinut jotain. Voi olla että aika vähän, mutta riittävään vesimäärään pyrin kuitenkin. Viime keväänä käytiin juoksemassa NUTS Karhunkierroksen pienin matka, 31 kilometriä, joka sekin meni Valtavaaran kautta. Polveen sattui alamäissä, koska vedin lipat matkalla. Nyt mietin pitäisikö ensi vuonna osallistua vielä uudestaan samalle matkalle, sillä maisemat ovat todella hienot. Voi olla, että mietin tätä liian kauan ja tapahtuma on kohta myyty täyteen, ellei ole jo.

Syyslomalla oltiin liikkeellä koko porukalla. Koirat haluavat mennä ja lasten annetaan mennä. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ja taukopaikoilla taukoilijat vaihdettiin lennosta. Yksi tuli, toinen lähti.

Valtavaaran lammella oli isompikin seurue vasta aloittelemassa, joten siitä hilpaistiin ohi kodalle. Jos tarkkaan katsoo, kuvassa näkyy sekä Valtavaaran lampi että tupa.


Koiraporukka oli kovalla energialla menossa. Isomman virtaa pyrittiin rajoittamaan repuilla, mutta ei tätä tyyppiä kovin helpolla hidasteta. Pienempi on sentään paremmin hallittavissa, vaikka menohaluja on silläkin.


Huipulla oli tuulista, ja onneksi meille sattui poutainen ja pilvetön päivä.




Tämä on kyllä mukava pieni päiväreitti, joka kannattaa ehdottomasti käydä kiertämässä jos on liikkeellä Rukan suunnalla.

4 kommenttia :

  1. Samaa mieltä Valtavaarasta; vaara palkitsee huiputtajan. Ensimmäistä kertaa tuolle mäelle kiipusin suksilla n. 20 vuotta sitten ja sen jälkeen huiputuskertoja on tullut varmaan lähemmäs 30. Suurin osa reissusta talviaikaan suksilla kodalle ja siitä tuvalle monoilla liukastellen. Parhaat muistot liittyvät isän kanssa suoritettuihin aamuhiihtelyihin Valtavaaralla hiihtoloma-aamuisin. Yksittäinen hyvä muisto on viime talvelta, kun tuvalle sattui samaan aikaan huoltomiehet kelkkoineen. Siinä korjattiin tuvan ovi ja turistiin samalla tuvan kunnosta, rautujen kalastamisesta, Venäjän tilanteesta sekä kiristyneestä rajapolitiikasta.

    Ja mitä tulee siihen sorakasaan, niin olen todennut saman itse: ole aina paikalla kun sorakuski kaartaa pihaan. Nimim. 30 mm kalliosepelin lapioiminen rautalapiolla ei ole ok, jos sepeliä on yli 5 kuutiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on selvästi sivistyksessä aukko, koska en ole tainnut käydä Valtavaaralla kertaakaan suksilla. En tiedä miten näin on päässyt käymään? Vaikuttaa siltä, että kannattaisi käydä..

      Soraa on nuppikuorma. Nam.

      Poista
  2. Onko nuoremmalla koiralla jo nimi? Niin hieno on viimeinen kuva. Ja mäkin tykkään Valtavaarasta kovasti, se ei ole yhtään tylsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä. Koska ollaan aika mielikuvituksettomia, siitä uhkasi tulla Viiru. Mun kaveri kuitenkin kertoi, että Viiru on kissan nimi, joten pelastettiin koiran häpeältä. Siitä tuli Brikka. Oikea nimi on Bris, joten se on vähän siihen suuntaan ja paremmin lausuttava..

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |