Reserviläiskirje

6.5.2015

Reserviläiskirjeestä on vouhkattu kaksi viikkoa. Kaikkia on informoitu siitä, että Suomen 900 000 reserviläistä saavat postia Puolustusvoimilta toukokuun aikana. Silti oli yllätys, kun The Kirje kolahti luukusta heti tänään.

Intistä on aikaa 12 vuotta. Luonnossa liikkumiseen sieltä sai oikein hyvät taidot. Kaikki pienet nyanssit eivät ehkä ole käyttökelpoisia nykypäivänä saati yksin retkeillessä, mutta hyvät perusjutut siellä kyllä käytiin läpi.

Opittiin liikkumaan hiljaa ja pakkaamaan rinkka niin ettei se kolise. Kilinä ja kolina ei ole hyvä seuralainen kävellessä; siinä jo eläimetkin pelästyvät. Ylipäätään siellä opetettiin pakkaamaan rinkka siten, että sen kantaminen on vähiten epämukavaa. Kantolaitteena oli sairaan iso putkihärveli. En kanna sitä enää ikinä.

Joillain leireillä tehtiin rinkkalauttoja, tilapäisylitysvälineitä, tehtiin majoitteita sadeviitasta, paperirullista, rakennettin iglu ja laavu. Rakovalkea. Opittiin tekemään tuli märällä kelillä, haistamaan tervaskannot ja kuivaamaan vaatteet. Käytiin avannossa ja noustiin naskaleilla ylös. Opittiin pitämään huolta omasta jaksamisesta - siis mm. syömään kunnolla vaikka kuinka väsyttäisi ja tekisi vain mieli käydä nukkumaan. Leikkaamaan varpaankynnet pari päivää ennen reissua. Huoltamaan jalat pitkällä matkalla. Kantamaan roskat pois maastosta. Selviytymään pakkasessa. Suunnistamaan järkevästi.

Kävellessä löytyi myös ne kuuluisat omat rajat. Opin sen, että ensimmäisen rajan tullessa vastaan, se vaan ylitetään. Jaksaminen ja voimat esiintyvät aaltoina. Silloin kun ensimmäisen kerran tuntuu että väsyttää, ei oikeasti edes väsytä. Tästä on ollut paljon apua pitkillä vaellusreissuilla.

Vaikka etukäteisinformaatiota kirjeestä on ollut paljon, pistää se hieman mietteliääksi.


Se, että vaimo saa kirjeen ensin, näyttää myös käyvän miehiselle itsetunnolle kovin. ;)

4 kommenttia :

  1. Tuota ei pidä feispuukata. Miettimäänhän tuo pistää, mutta se oli päätetty lähettää jo kauan ennen näitä viimeaikaisia naapurin "eksymisiä", eikä sitä pidä tulkita merkiksi pikaisesta liikekannallepanosta. Luoja meitä siitä varjelkoon.
    Mie oon vähän kade, sillä nuoruudessani naiset eivät päässeet armeijaan. Olen toki käynyt armeijaa 3 päivää Savon prikaatissa ja ampunut rynkyllä kultamerkin. Se oli työpaikkamme virkistysreissu. :D
    Ei - eka väsymyksentunne ei ole mikään raja, sillä silloin on vielä valtavasti voimia jäljellä. Kun tuntee, "etten jaksa enää metriäkään", ei ole vielä edes aloittanut.
    Kaikki, aivan kaikki, on aina kiinni omasta nupista, eikä mistään muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen väsymyksentunne on selvästi eri ihmisillä erilainen. Jotkut tietävät ettei se vielä tarkoita mitään, ja osa tuntuu stoppaavan siihen kuin seinään. Ihmismieli on jännä. :)

      Poista
  2. Moi! Olisi hauska tietää mitä armeijassa teit ja kuinka pitkään siellä olit? Aselaji jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhteydessä jätän tarkentamatta, sorry. :)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |