NUTS Karhunkierros 31k 2015

25.5.2015

Ankkaperhe on saapunut kotiin. Kyllä oli taas hyvä palauttaa mieliin miten upeat maisemat Karhunkierroksella onkaan.


Käytiin juoksemassa NUTS Karhunkierroksen 31 km matka, Juuma-Ruka. Aikaisemmissa juoksutapahtumissa, Vaarojen maratonilla, Pyhän tunturimaratonilla ja Ilvesjuoksussa oma sijoitus on ollut jossain siellä häntäpäässä. Nyt kuntoa ei ole normaalia enempää, mutta ajattelinpahan alkaa heti alussa juoksemaan vähän kovempaa.

Myös matkan jakaminen osiin helpotti henkistä tuskaa. Ensin juostiin Pienen Karhunkierroksen osuus (kauniit maisemat) ja sitten noin 15 km peruslenkki (kyllä sen nyt aina jaksaa). Lopun Konttainen-Valtavaara-Ruka -pätkään asennoiduin 5 km kävelynä. Konttaisella olikin maailman mahtavin sipsipiste! Siinä kun lappoi viisi kourallista sipsiä napaan ja parit suklaat päälle, sai lopussa vielä juostuakin. Polvi kipeytyi kun astuin mutaiselle pitkoselle vähän huonosti, muttei vaikuttanut varmaan juurikaan aikaan. Lähinnä juoksu ja alamäet oli lopussa epämukavia (aivan syvältä).
 
"Ota nyt se kuva, täällä tuulee ihan sairaasti!"
Tuulen lisäksi tarjolla oli vesisadetta, ehkä räntääkin, märkää litslätspolkua ja riittävästi ylä- ja alamäkiä.

Lenkin jälkeen tossut oli vähän mutaiset.



Aika 5:48, ja sijoitus 65/114. Sunnuntaijuoksijalle ihan ok, jäi hyvä mieli. Tänään kipu on näemmä siirtynyt pohkeisiin. Rappusia vältellään siis tänäänkin.

Kakkara

17.5.2015

Jos en kirjoita jotain ylös, unohdan sen. Tämän kukkasen nimi kerrottiin mulle ainakin kolmeen kertaan, mutta eihän sitä nyt enää voi muistaa. Näitä oli enemmänkin samassa läjässä. Isoja ja nättejä.



Ehkä sitten kun ikää on 50 tunnistan muutakin kuin apilan ja voikukan. Ehkä laitetaan tavoitteeksi yksi kasvi vuodessa?

Öinen vieras

12.5.2015

Nyt alkaa kuulkaas pikkuhiljaa ottaa aivoon. Husky on löytänyt uuden ystävän. Ne tutustuvat toisiinsa aina öisin.

Ensimmäinen tapaaminen uuden sihisevän ystävän kanssa oli viime viikolla, kun piikkipallo survoi itsensä koiran aitaukseen. Koira tietysti räksytti sille minkä ehti - olihan siili tullut sen tontille. Siili taasen ei liikkunut mihinkään, koska joku räksytti vieressä. Siihen asti rekku on ollut aitauksessaan hipihiljaa, siis viimeiset puoli vuotta, joten pienesti jänskätti lähteä yöllä 00.19 otsalampun kanssa katsomaan millainen murhamies pihalta löytyykään. Myös naapuri oli lampun kanssa katsomassa mikä hätänä, kun yleensä koira on aivan hiljaa.

Siiliherätys 2 tapahtui pari päivää sen jälkeen, kello 02.33. Todella kiitollista.

Siilikoulutus 3, kello 00.20. Käytiin kertomassa kuinka siiliä katsotaan hiljaa.

Siiliherätys 4 oli viime yönä. Vaivauduin ovelle rääkymään EEEIII, ja räksy onneksi vaikeni siitä. Siili oli kovaa vauhtia punkemassa itseään koiran tarhaan. Siis miksi voi miksi? Onko aivan pakko?


Kuva on parasta mihin keskellä yötä, juuri heränneenä ja kalsarisillaan pystyy. Ei paljon nappaa zoomailla eikä sommitella. Siili oli kyllä paikallaan about just tuossa.

Hauskinta tässä on se, että alueella liikkuu myös kettu. Kettu saa viistää aitauksen vierestä ihan vapaasti ja keskellä päivää. Ohittava jänis saa myös loikkia aivan rauhassa, mutta siili pieni hiippari täytyy räksyttää. Väh väh väh. Ulko-oven vieressä on jo valmis siilisetti; otsalamppu, rouherukkaset ja joku kolttu millä peittää kriittiset paikat.

Nyt suunnitelmissa on meheviä siiliruokia. Kenties siilimousse?

Illalla

10.5.2015

Joskus on vaan kaunista.


Paljon muuta ei tarvita. Ehkä laituri ja lasi viiniä.

Reserviläiskirje

6.5.2015

Reserviläiskirjeestä on vouhkattu kaksi viikkoa. Kaikkia on informoitu siitä, että Suomen 900 000 reserviläistä saavat postia Puolustusvoimilta toukokuun aikana. Silti oli yllätys, kun The Kirje kolahti luukusta heti tänään.

Intistä on aikaa 12 vuotta. Luonnossa liikkumiseen sieltä sai oikein hyvät taidot. Kaikki pienet nyanssit eivät ehkä ole käyttökelpoisia nykypäivänä saati yksin retkeillessä, mutta hyvät perusjutut siellä kyllä käytiin läpi.

Opittiin liikkumaan hiljaa ja pakkaamaan rinkka niin ettei se kolise. Kilinä ja kolina ei ole hyvä seuralainen kävellessä; siinä jo eläimetkin pelästyvät. Ylipäätään siellä opetettiin pakkaamaan rinkka siten, että sen kantaminen on vähiten epämukavaa. Kantolaitteena oli sairaan iso putkihärveli. En kanna sitä enää ikinä.

Joillain leireillä tehtiin rinkkalauttoja, tilapäisylitysvälineitä, tehtiin majoitteita sadeviitasta, paperirullista, rakennettin iglu ja laavu. Rakovalkea. Opittiin tekemään tuli märällä kelillä, haistamaan tervaskannot ja kuivaamaan vaatteet. Käytiin avannossa ja noustiin naskaleilla ylös. Opittiin pitämään huolta omasta jaksamisesta - siis mm. syömään kunnolla vaikka kuinka väsyttäisi ja tekisi vain mieli käydä nukkumaan. Leikkaamaan varpaankynnet pari päivää ennen reissua. Huoltamaan jalat pitkällä matkalla. Kantamaan roskat pois maastosta. Selviytymään pakkasessa. Suunnistamaan järkevästi.

Kävellessä löytyi myös ne kuuluisat omat rajat. Opin sen, että ensimmäisen rajan tullessa vastaan, se vaan ylitetään. Jaksaminen ja voimat esiintyvät aaltoina. Silloin kun ensimmäisen kerran tuntuu että väsyttää, ei oikeasti edes väsytä. Tästä on ollut paljon apua pitkillä vaellusreissuilla.

Vaikka etukäteisinformaatiota kirjeestä on ollut paljon, pistää se hieman mietteliääksi.


Se, että vaimo saa kirjeen ensin, näyttää myös käyvän miehiselle itsetunnolle kovin. ;)
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |