Marjainen myslipatukka

30.4.2015

Täydellisen myslipatukan metsästys on jatkunut. Tällä kerralla tein sekä pähkinä- että marjapatukoita, joista viimeinen oli kaikkien suosikki. Siihen laitettiin jämät kuivatuista mustikoista ja pakastekuivattua mansikkaa. Tässä:

2,5 dl Fazerin Alku kaurahiutaleita karpalo&omena
2,5 dl kuivattua mustikkaa ja pakastekuivattua mansikkaa pilkottuna
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl siirappia
1 rkl hunajaa

Kaikki sekoitetaan kunnolla nyrkillä rutistellen, jotta siirapit ja hunajat sekoittuvat tasaisesti. Seos laitetaan uunipellille ja painetaan todella tiukaksi esim. taittamalla leivinpaperi päälle ja runnotaan kunnolla. Leikkasin levyn soiroihin jo ennen uunia. Uunissa 200 astetta ja noin 15 minuuttia.


Tällä ohjeella tulee aika vähän patukoita, ehkä noin kuusi? Niistä ehdin kuvaan asti pelastaa kaksi. Loput on jo joku napostellut. Sen lisäksi että näitä syödään vaelluksilla, lapset kinuavat patukoita myös pitkien koulupäivien välipaloiksi. Taatusti parempia kuin kaupan valmiit sokeripötkylät (joita en suostu ostamaan). Nyt kinuamislistalle on tullut myös itse tehty mysli. Palataanpa siihen kun käyttäjätesti on läpäisty.

8 kommenttia :

  1. Kuulostaa hyvältä! Minä olen tehnyt mysliä vaelluksille. Vai onko se hienommin sanottuna granolaa. No, kuitenkin semmosta makeeta ja rapsakkaa, menee vaikka veden kanssa. Makeutin sotkun kuusenkerkkäsiirapilla ennen paahtamista. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeastaan ole suuresti myslin ystävä. Sitä kuitenkin muut mussuttavat, ja kauppavastaavana en suostu tuomaan sokerikuorrutettuja mössöjä kaupasta. Vaelluksilla syön ehkä yhden päivän viidestä mysliä ja loput puuroa. Puuro on siitä hyvä, että siihen voi sotkea voita. Mysli menee kiisselin kanssa. Viimeksi kokeilin kuivattua jukurttia mutta se oli täysi fiasko :D

      Kuusenkerkkäsiirappi kuulostaa erikoiselta. Ehkä kokeilen seuraavaan myslierään :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Nyt täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyviä. Aika tiukkaa tavaraa verrattuna kaupan höttöpatukoihin. :)

      Poista
  3. Nam! Itsetehty mysli on sata kertaa parempaa kuin kaupan mysli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voi itse valita mitä siihen laittaa. Palapitoisuus on kohdallaan :)

      Poista
  4. Meillä vastaavanlaiset myslipatukat ovat myös lasten suosikkeja esim. uimahallireissulla. Helppo kuljettaa mukana ja saa nopeasti energiaa. Meillä noita ei tosin paisteta vaan painellaan tiiviiksi ja laitetaan pakastimeen.
    Meillä tehdään mysli näin: Kaurahiutaleet paahdetaan 200 asteessa hiutaleita usein sekoitellen. Sopivasti paahdetut hiutaleet kaadetaan isoon taikinakulhoon ja sekaan kaadetaan reilusti ruokaöljyä, rusinoita, kuivattuja marjoja tai -hedelmiä sekä vähän siirappia tai hunajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastimeen? Erikoista. Myslin ohjeet tuntuvat kaikki olevan melko samanlaisia. Niistä vaan täytyy löytää omaan makuun sopivin. :)

      Poista

by mlekoshi