Koira ahkiovaelluksella

2.3.2015

Vaikka Käsivarren vaellusreissu jäikin matkassa lyhyeksi, saatiin oivaa kokemusta koiran kanssa retkeilystä. Aikaa meillä oli viisi päivää, ja matkaa hurtalle tuli karkeasti 45 kilometriä. Näistä 40km koira veti hiihtäjää jonka perässä oli ahkio, ja loput kilometrit tuli pieneltä päiväreissulta ilman ahkiota. Matkan määrässä tämä oli varmasti hyvä aloitusreissu nuorelle koiralle.

Nyt kun meillä on vain yksi koira, etenemisnopeudessa on eroa. Tämä koira tietää että valjaissa vedetään. Hiihtäjä+ahkio on ihan jonkun verran hitaampi kuin koira+hiihtäjä+ahkio. Niinpä koirallinen sai pitää runsaammin taukoja ja nauttia nopeammasta menosta ja vetoavusta niin ylämäissä kuin tasaisellakin. Alamäessä piti jarrutella.

Tässä saavutaan Kuonjarjoen tuvalle. Koira varmaankin miettii että mitä sä siellä vielä ähiset, me ollaan täällä jo.


Koiran kanssa hiihtäminen on ollut ennen kaikkea hauskaa. Hiihtäminen sellaisenaan ei ole erityisen kivaa, mutta kun yhtälöön lisätään upeat maisemat ja lievästi huvittava rekku, se onkin mukavaa. Lisävauhti on jees, pito ylämäessä on jees. Suksissa oli latukarvat. Kapeat, puolet luistoa. Lipsumista oli vain jos koira keksi ylämäessä jotain kiinnostavaa sivulta.


Alamäessä on pakko jarruttaa, tai muuten sattuu.


Taukojen tai lähtövälppäyksen ajaksi koira kiinnitettiin lapioon. Jos hurtta haluaa tuosta lähteä, kyllä se lähtee. Vain kerran se kolisteli lapio perässään mukaan, kun ihmiset karkasivat liian kauas. Tauot käytettiin muutenkin syömiseen, kuten ihmisilläkin. Mukana oli kamala mässypussi koiralle; lihapullia, siankorvia, kuivattua maksaa, mahaa, lihatikkuja, pikkukalaa. Vetoa oli niin paljon, että koira ansaitsi ne kaikki ja vähän enemmän.


Kymmenen kilometriä päivässä väsyttää koiraa sopivasti. Tuvassa ei enää jakseta mäyhnätä, vaan asetutaan mukavasti pöydän tai laverin alle.


Kelpo koira.

11 kommenttia :

  1. Kuulostaapa hyvältä!
    Joko tulee kovempaa painetta toisen koiran hankkimiseen? Näin alkukeväästä syntynyt voisi aloitella ensi talvena heti alkukaudesta vetohommia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siis, tuota.. Koira on vähän niinkuin hankinnassa jo. :D Yksi pentue käytiin katsomassa, muttei mikään niistä tuntunut omalta ja nyt odotellaan toista pentuetta syntyväksi. Se voi jäädä pieneksi. Mutta etsinnässä on :P

      Poista
    2. Hienoa :D Itse ainakin yllätyin miten paljon toinen koira helpottikin elämää kun pitävät seuraa toisilleen. Ja toi tietenkin lisää vetovoimaa, tarvitsee itse hiihtää entistä vähemmän.. Onnea uuden perheenjäsenen etsintään.

      Poista
    3. Koiraseura on varmasti enemmänkuin tervetullutta, laumakoira kun on. Sopivan pennun löytäminen on nyt hieman haasteellista, mutta ehkä se ajan kanssa löytyy.

      Poista
  2. Ihanaa lukea tälläistä postausta, jossa koira pääsee tekemään sitä mihin se on jalostettu :) Varmasti on tyytyväinen rekku. Näyttää kyllä maisemat eri komeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koira tekee sitä mihin se on tarkoitettu. Pelkkää seurakoiraa en ottaisi, vaikka nyt on pakko myöntää että on tuo seuralaisenakin vallan mainio. Kunhan vetää myös sen pulkan. :)

      Poista
  3. Hieno husky! Ja joo, retkihiihto koiruuden avustamana on parasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden reissun jälkeen en ymmärrä miten kukaan viitsii hiihtää siellä ilman vetokoiraa :P

      Poista
  4. Kuulostaa tosi hienolta!

    Hitto vie! Ei helpota omaa koirakuumetta, mutta ei sovi tähän elämäntilanteeseen. En kuitenkaan ehtisi retkeillä sen kanssa tarpeeksi. :/ Tai jos ottaisi samantien reilun valjakollisen ja alkaisi vetää koira-avusteisia hiihtovaeluksia? :D

    PS. Hiihdeltiin yhdessä välissä pariskuntana yhdellä ahkiolla siten, että ahkiossa oli kaikki painava ja toisella n. 70L rinkka selässä, jossa kevyttä ja tilaa vievää kamaa (makuupussit, untuvatakit, jne.) Voisi toimia koirankin kanssa tasoittamaan vauhtia jos sitä haluaa. Varsinkin kun hurtta tuosta kasvaa ja vahvistuu. Koirattomalla kevyempi rinkka ja koiralliselle raskas ahkio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän aina yhden vetokoiran voi ottaa. Ja tietysti sille kaverin.

      Rinkkasysteemi kuulostaa ihan järkevältä, mutta ajattelin ratkaista ongelman ostamalla lisää koiria :D Varsinkin aamulla kun rekulla oli hieman virtaa, vedettiin sen kanssa kahdestaan etujoukoissa muutama kilometri. Siitä se vauhti taas tasoittui kun sai pahimmat höyryt spurtata pois.

      Poista
    2. Oikein! Aina voi ottaa yhden koira (lisää). ;)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |