Lastensynttärit ilman hermoromahdusta vol. BoulderSaimaa

30.3.2015

Tykkään erityisesti sellaisista synttäreistä, joissa melu ja möykkä jakaantuu jonnekin muualle kuin mun olohuoneeseen. Lapset ovat mukavia valikoiduissa tapauksissa ja pienissä erissä, tai sitten riittävän suurissa tiloissa. Tänä vuonna lasten toiveissa oli synttärit kiipeilyhallissa. Ikäeroa mussukoilla on päivää vajaa vuosi, joten niin kauan kuin yhteissynttärit kelpaa niin niitä myös vietetään. Boulderhalliin mahtui mukavasti kaksi eri kuppikuntaa; ekaluokkalaiset pojat ja kolmosluokkalaiset tytöt. Lapsia oli yhteensä 15, eli aivan liikaa yhteen omakotitaloon. Halliin siis. Rekvisiitta ja herkut tuotiin kotoa.


Alkuohjeistuksen ja kenkäshown jälkeen päästiin seinälle. Lasten kiipeily on muuten varsin vaikuttavaa. Varsinkaan pienimmillä ei ole ollenkaan itsesuojeluvaistoa, ja raajoissa riittää. Joillekin ei ole sitten minkäänlainen ongelma laittaa käsiä vierekkäisille pienille otteille ja sitten yrittää punkea jalkoja vielä siihen väliin. Melkein pystyn kuvittelemaan mitä ne miettii. Ihan varmasti yllän jos pomppaan, käsi tuohon ja hampailla tosta kiinni.





 Ensimmäinen vartti meni hokiessa ei juosta, ei mennä alle. Lopun ajan voi ryystää maireana kahvia.


Välillä avattiin lahjat, syötiin karkit ja ennen kaikkea juotiin. Limpparinkaatopalvelu tuli talon puolesta, ja palveluun kuului myös natsikuri. Voisittekste jooko -piipityksellä ei pidetä viittätoista ipanaa hengissä kiipeilyhallissa. Tiukempi ote on myös omille muksuille varsin kotoisaa. Äiti tykkää.


Ei juosta. Ei mennä alle. Jaffaa vai kokista?


Suosittelen.

Sunnuntai

29.3.2015

Kiireinen viikko takana. Sunnuntai vietetään laiskotellen.


Kohta vietetään syntymäpäiviä. Vieraina on noin 15 eka- ja kolmasluokkalaista. En malta odottaa.

Suunnitelmia kesäkaudelle

20.3.2015

Taas on käsillä epävuodenaika. Lenkkitossut on jo kaivettu kaapista ja sukset tungettu niiden tilalle. Kevät ei oikein vielä ole, takatalvea on luvattu ja hiihtämään ei enää pääse. Ei toivoakaan. On siis hyvä aika suunnitella kesää.

Ensi kesänä haluaisin harrastaa vähän telttailua. Teltan pystytyskin alkaa kohta jo sujua.


9-vuotias ipana on vinkunut lapin reissua jo tovin. Suunnitteilla on siis vaellus lapsen kanssa. Lapsi ei pidä mäkisestä maastosta ja minä pidän, joten ehkä kävelemme laaksojen pohjilla.


Kakara kiristää tähän mukaan koskenlaskua..

Kesällä olisi tarkoitus myös viilata kamoja ja suunnata jonnekin missä voi mennä ylös ja alas.


Tai ehkä kiivetä vähän?


Tietysti kerätään myös kaikki marjat. Onneksi niitä kypsyy tasaisesti pitkin kesää, ja kaikkien kanssa voi nauttia jäätelöä tai kermavaahtoa.


Tästä tulee hyvä kesä.

Tapaamisia tunturissa

15.3.2015

Tuntureilla liikkuu helmikuussa erikoista väkeä.


Yksi odottamattomimmista tuntemattoman ihmisen keskustelunavauksista autiotuvalle saapuessa menee näin:

-Terve, ootko sä Marika?

Käsivarressa oli siis muitakin, ja tämän toisen seurueen retkikertomuksen voi lukea tuosta noin.

Finnmarksløpet 2015

7.3.2015

Talven kovin koirakisa starttasi tänään. Finnmarksløpet on Euroopan pisin koiravaljakkokilpailu joka kisataan Norjan pohjoisosassa. Valittavana on kaksi matkaa. Kahdeksan koiran luokassa tassuteltavaa tulee 500 kilometriä ja mikäli tämä ei riitä, voi osallistua myös 14 koiralla 1000 kilometrin matkalle. Startti ja maali on Altassa. Matkalla on erinäinen määrä checkpointteja, joissa huolletaan koirat ja nukutaan jos halutaan. Lyhyemmän matkan ajajia odotellaan maaliin maanantaina ja pidemmän torstaina tai perjantaina. Säätila luonnollisesti vaikuttaa hyvin paljon matkan etenemiseen ja suoritusaikaan.

Suomalaisia on kisassa mukana kahdeksan, kokonaismusherimäärä 132, koiria yli tuhat. Viime vuonna 500 kilometrin voitto tuli Suomeen.



Jännä nähdä miten käy tänä vuonna.

Koira ahkiovaelluksella

2.3.2015

Vaikka Käsivarren vaellusreissu jäikin matkassa lyhyeksi, saatiin oivaa kokemusta koiran kanssa retkeilystä. Aikaa meillä oli viisi päivää, ja matkaa hurtalle tuli karkeasti 45 kilometriä. Näistä 40km koira veti hiihtäjää jonka perässä oli ahkio, ja loput kilometrit tuli pieneltä päiväreissulta ilman ahkiota. Matkan määrässä tämä oli varmasti hyvä aloitusreissu nuorelle koiralle.

Nyt kun meillä on vain yksi koira, etenemisnopeudessa on eroa. Tämä koira tietää että valjaissa vedetään. Hiihtäjä+ahkio on ihan jonkun verran hitaampi kuin koira+hiihtäjä+ahkio. Niinpä koirallinen sai pitää runsaammin taukoja ja nauttia nopeammasta menosta ja vetoavusta niin ylämäissä kuin tasaisellakin. Alamäessä piti jarrutella.

Tässä saavutaan Kuonjarjoen tuvalle. Koira varmaankin miettii että mitä sä siellä vielä ähiset, me ollaan täällä jo.


Koiran kanssa hiihtäminen on ollut ennen kaikkea hauskaa. Hiihtäminen sellaisenaan ei ole erityisen kivaa, mutta kun yhtälöön lisätään upeat maisemat ja lievästi huvittava rekku, se onkin mukavaa. Lisävauhti on jees, pito ylämäessä on jees. Suksissa oli latukarvat. Kapeat, puolet luistoa. Lipsumista oli vain jos koira keksi ylämäessä jotain kiinnostavaa sivulta.


Alamäessä on pakko jarruttaa, tai muuten sattuu.


Taukojen tai lähtövälppäyksen ajaksi koira kiinnitettiin lapioon. Jos hurtta haluaa tuosta lähteä, kyllä se lähtee. Vain kerran se kolisteli lapio perässään mukaan, kun ihmiset karkasivat liian kauas. Tauot käytettiin muutenkin syömiseen, kuten ihmisilläkin. Mukana oli kamala mässypussi koiralle; lihapullia, siankorvia, kuivattua maksaa, mahaa, lihatikkuja, pikkukalaa. Vetoa oli niin paljon, että koira ansaitsi ne kaikki ja vähän enemmän.


Kymmenen kilometriä päivässä väsyttää koiraa sopivasti. Tuvassa ei enää jakseta mäyhnätä, vaan asetutaan mukavasti pöydän tai laverin alle.


Kelpo koira.
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |