Mainos, piilomainos, emävalhe

Vihaan piilomainontaa. Joissain ei-retkeilyalan blogeissa on jo pitkään vilissyt "tuotetestejä" ja "mielipiteitä" erilaisista tuotteista. Vasta tekstin lopussa saatetaan mainita että tuote on saatu, tai alareunassa pienellä lukee blogiyhteistyö. Ehkä kirjoittaja ajattelee ettei ketään haittaa, tai että teksti luetaan varmemmin kokonaan jos tekstin luonne selviää vasta viimeiseksi? Härskeimmät aliarvioivat lukijansa täysin ja jättävät kokonaan mainitsematta että tuote on saatu, tai että heillä on oma henkilökohtainen sopimus jonka perusteella tuovat esille tietyn valmistajan tuotteita haluamissaan kanavissa.

Mulla ei ole mitään mainontaa, sponsorointia tai muuta näkyvyyden lisäystä vastaan. Markkinoinnissa ei ole mitään pahaa, ja itsekin näen hyvänä että tuotteita tuodaan esille. Lukijan on silti ymmärrettävä milloin kyseessä on mainos, ja pystyttävä erottamaan se puhtaasta mielipiteestä.

Mainos on kyseessä silloin, kun tavarasta tai palvelusta on sovittu kirjoitettavan, bloggaaja on saanut tuotteen ilmaiseksi tai alennuksella koska hänellä on blogi, sivusto tai muu kanava jossa tuotetta tuodaan esille, tai jos maahantuoja/myyjä/vastaava haluaa että tuotteesta kirjoitetaan. Mainoksesta kirjoittaja hyötyy jotain; joko rahaa tai tavaraa, tai saa jotain muuta henkilökohtaista hyötyä.

Ratakiskosta: Jos näkyvyydestä sovitaan, kyseessä on mainos. Jos bloggaaja saa tuotteen ilmaiseksi, kyseessä on mainos.

Mielipide on kyseessä silloin, kun kukaan ei vaikuta millään tavalla siihen mistä kirjoittaa ja mitä tuotetta tuo esille, kehuu tai haukkuu.

Suomessa piilomainonta on kiellettyä. Se on kiellettyä printtimediassa, blogeissa ja yleisesti internetissä, eikä tässä pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää. Silti minäkin olen joutunut lukemaan tuotteen X arvostelua, josta melko nopeasti huomaa, että tässähän on kyseessä mainos, vaikka sitä ei missään mainita. Tämä tympii todella paljon.

Sivustot, jotka toimivat näin, jätän jatkossa lukematta. Mun silmissäni piilomainonta heikentää sekä sivuston, kirjoittajan että mainostettavan brändin houkuttelevuutta. Jatkossa ostan vähemmän sen valmistajan tuotteita, joita piilomainostetaan.


Mainoksissa ei ole mitään vikaa.  Piilomainoksissa on.

Ehkä kuluttajat ovat jo niin valveutuneita, että näkevät mainoksia siellä missä niitä ei ole? Esimerkiksi tämän faceen postaamani kuvan ajateltiin jossain päin internetiä olevan Salomonin tai Haltin mainos:

 

Kuvassa ei ole yhtään tuotetta Salomonilta eikä Haltilta. Kuvassa näkyy meidän räjähtänyt eteinen.

Siinä on mun henkilökohtaisia tavaroita, joita olen ottamassa mukaan seuraavalle hiihtovaellukselle. Lisäksi siinä on tavaroita, joita testaan työni puolesta. Kenenkään kanssa ei ole sovittu näiden tuotteiden näkyvyydestä tässä blogissa, enkä sijoittele niitä erityisesti näkymään mitenkään kuvissa enkä varmasti mainosta kenenkään tuotteita ilmaiseksi millään lailla. Mä en myöskään mainosta kenenkään tuotteita tavarapalkalla. Vastaavasti näen hankalana rajata kaikista kuvista pois ne tuotteet, jotka liittyvät työhöni.

Mainoksista ilmoitan aina ennen varsinaista tekstiä jotta asia on kaikille selvä, ja ne jotka eivät pidä mainoksista, voivat ns. kääntää sivua. Mainostan vain tuotteita joista itse pidän ja tekstin revin omasta päästäni. Mielestäni se on reilua kaikille.

Seuraava postaus on ihan rehellinen mainos.

Sokeripalaiglu

Tänä jouluna meille ei ole tulossa perinteistä piparkakkutaloa. Onko kukaan muuten ajatellut että sokeria myydään palanaa sekä Sirkkuna että Pulmuna? Sokeri on sokeria, joten mitä väliä? Jostain syystä kauppaan mukaan tullut kantaja ei suostunut ottamaan koriin Sirkkua, koska Pulmu on se ainoa oikea sokeripala. Meillä ei edes käytetä sokeripaloja.. Ostin sitten paketillisen Pulmu -palasokeria ja askartelin sen kasaan desillä erikeeperiä. En tiedä pysyykö, mutta ainakin se on kiva. Sisällä on iittalan jälkiruokakippo.

Jos haluaa uudelleenkäyttää sokeripalat, rakennelma todennäköisesti pysyy kasassa myös tomusokerikuorrutteella.

Ja tuo oikealla oleva oranssi juttu on sitten tahra näytössä, ei mun pöytäliinassa. Nih.

Lumiukkosoppa

Pieni lahjavinkki retkeilijälle.

Lumiukkosoppaan voi laittaa kaakaopussin lisäksi esimerkiksi vaahtokarkkeja, valkosuklaatikkuja, suklaata, karkkitankoja ja pieniä terästepulloja. Alkosta saa sopivia muovisia.

Askarteluun voi käyttää iäisyyden, tai hankkia pieniä paperipusseja ja sulkea ne kuvioteipillä. Kauniit etiketit syntyy koneella ja mukaan voi laittaa lorun. Google antaa sopivia hakusanalla Lumiukkosoppa. Itse tykkään enemmän mintusta kuin runoista, ja se näkyy pussukoista. Onhan tuo mintuton vähän tylsä.

Tehän nyt tiedätte tämän homman. Mennään jonnekin näreeseen, kaadetaan kiehuvaa vettä mukiin ja mausteet päälle. On hyvä.

Vielä paremmalta maistuu, jos päivä on vähän venynyt ja väsyttää.

Tai jos kylmissäsi tuvalla huomaat halkovajan näyttävän tältä.

Mukavaa joulukuuta. Mulla on kaikki lahjat vielä hankkimatta..

Posion parhaat

Yhteistyössä Retki-lehti

Tykkään Posiosta. Viime jouluna vuokrattiin pieni mökki sieltä, ja vietettiin viikko hiihdellen lähialueilla. Mökiltä oli sopivahko matka sekä Riisitunturille että Korouomalle, ja tuon reissun jälkeen ollaan palattu molempiin kohteisiin, koska ne nyt vaan on hyviä. Uusimmassa Retki-lehdessä on juttua sekä Riisitunturista että Korouoman uudesta reitistä.

Riisitunturi on, anteeksi ällömakea ilmaisuni, ihana paikka myös keskellä talvea ja ennen varsinaisten hiihtoreittien avautumista. Joulun aikaan käytiin muutamankin kerran hiihtelemässä Riisin rääpäsy. Se on kesäreitti, muttei se haittaa. Varsinainen kevättalven hiihtoreitti menee muilla urilla.

Korouoma on erikoinen paikka. Siellä on syvä jontka, jonka pohjalla virtaa Korojoki. Korouomalla on läpi rotkon kulkeva retkeilyreitti, mutta nyt joulukuussa sinne avautuu uusi Koronjää -niminen rengasreitti. Reitti avataan virallisesti 9.12, joten varsinaiseen avaustapahtumaan ehtii vielä! Tein Koronjäästä jutun ja haastattelin Metsähallitukselta Pekka Veteläistä, joka on suunnitellut uuden reitin. Pekka toimii myös Koronjään avaustapahtumassa oppaana. Kävin tutustumassa reittiin etukäteen, ja siinä on kyllä hieno reitti! Viisi kilometriä, kolme jääputousta, on puroa, laavua ja hiljaisuutta. Kun kävin, jääputoukset olivat hieman vaatimattomia vielä, mutta jäätä syntyy kokoajan lisää ja reitin avautumiseen mennessä putouksetkin ovat komeampia.

Keli oli tuhnuinen ja kamera jatkuvasti huurteessa. Kuvasin muutenkin aika vähän, sillä keskityin ihastelemaan maisemia.

Viime talvena kävin siellä myös yksin ja harjoittelin nelivedolla ajamista. Päättyihän se lopulta ihan hyvin sitten, mutta toki pienellä avustuksella.

Tälle talvelle varustauduin kytkettävällä nelikolla ja vähän suuremmalla maavaralla, joten tietystihän Posiolla oli tarjota mulle viimeiseen hiutaleeseen saakka nuohottu tie..

Mutta se reitti - Koronjää. Se on hieno. Kannattaa käydä kiertämässä!

Retki-lehdellä on nyt kampanja, jossa tilauksen lehtien lukumäärä ja valittava tilaajalahja vaikuttavat siihen, mikä lopulliseksi hinnaksi muodostuu. Valittavina lahjoina on mm. Calazon karttoja, Lars Monsenin kirja tai Petzlin lamppu. Kaikki vaihtoehdot löytyvät Retki-lehden nettisivuilta.

 
Valinnanvaraa on, joten toivottavasti kaikille löytyy mieluisa tilaajalahja. :)

Hyvä aamiaismysli

Olen niitä ihmisiä, joille arkena aamupalan syöminen on vastenmielistä. Normaaliin aamurutiiniin kuuluu 2-3 kuppia kahvia, ja ruokahalu herää noin kolmen tunnin päästä heräämisestä. Arkena se ei ole ongelma, mutta retkillä aamupalan syöminen on välttämätöntä. Kun talviaamuna varovasti nostaa nenää makuupussista, pakkasta on yli kymmenen astetta ja edessä ja takana monta hiihtopäivää, on pakko syödä kunnolla jotta jaksaa. Mun tapauksessa on pakko syödä edes jotain.

Normaalisti arkena en ole erityisesti puuron ystävä. Retkillä puuroon voi kuitenkin sotkea lähes rajattoman määrän voita. Kylminä vuodenaikoina on myös hyvä saada syötyä jotain lämmintä. Viimeksi käsivarressa eräs poikakaksikko veteli aamupalaksi reiteriä, mutta sellaiseen ei vaan pysty, ei kykene..

Vaikka puuro onkin vaelluksilla hyvää, olen kaivannut sille vaihtelua ja päätynyt kehittelemään hyvää myslireseptiä. Kaupan myslit eivät ole oikein mieleisiä, joten olen tehnyt sitä itse. Tämä kehittyi vahingossa. Ostin paljon hehkutettua Fazerin Sadonkorjuupuuroa, mutta se oli puurona aika erikoista. Päädyin tekemään paketista mysliä, ja siinä se toimiikin loistavasti. Ohje on tämä:

Sadonkorjuumysli

5,5 dl Fazerin Sadonkorjuupuurohiutaleita
2,5 dl cashewpähkinöitä rouhittuna
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl hunajaa
1 Rainbow Fantasy kuivahedelmäsekoitus pilkottuna

Hiutaleet, pähkinät, öljy ja hunaja sekoitetaan ja paahdetaan uunissa 175 asteessa puolisen tuntia. Hiutaleet saavat ottaa väriä, mutta eivät palaa. Sekoitusta kannattaa käännellä välillä. Jäähtyneeseen seokseen lisätään kuivahedelmät. Jos laittaa koko pussin, myslistä tulee melko palaisaa. Mikäli pitää vähemmästä määrästä paloja, puoli pussia riittänee.

Hyvän myslin salaisuus on riittävä paahtoaika ja isot hiutaleet. Tavallisilla hiutaleilla myslistä tulee purua. Sadonkorjuupuurossa on mukana isoja hiutaleita. Sadonkorjuupuuro on siis sekoitus, jossa on kaura-, ohra- ja ruishiutaleita sekä auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä ja kurpitsansiemeniä. Jos sekoitus loppuu kesken, mysliä voi jatkaa kaurahiutaleilla, tai oikeastaan millä tahansa hiutaleilla. Seuraavaan retkiversioon ajattelin nostaa öljyn ja hunajan määrää, mutta arkena pärjätään tällä ohjeella. Retkellä syön sen kiisselin kanssa. Joskus kokeilin jukurtin kuivaamista retkelle, mutta siitä tuli kamalaa. Käytännössä vaelluksilla syön vaihdellen puuroa ja mysliä. Mitä muuta voi aamuisin vaelluksella syödä?

Lounas laavulla

Onko lounastauko pakko pitää ravintolassa tai ruokalassa? Jos työt joustavat, on pieni savuhetki nuotiolla mukava tauko päivään. Valoisa aika on nyt todella lyhyt. Maa on ainakin täällä meillä vielä aivan musta, ja kaikkialla on pimeää. Jos tekee normaalia työpäivää, nyt on juuri se aika vuodesta kun kaikki valoisa aika menee työpaikalla, ja aika monella vieläpä sisätiloissa.

Meillä kumpikaan ei tee normaalia työpäivää. Normaalilla tarkoitan nyt siis sitä kahdeksaa tuntia päivässä virka-aikana -tyyppistä ratkaisua, jossa täytyy nököttää tietyssä paikassa ja työnantaja määrää kahvitauotkin. Niinpä tänään tehtiin lounastreffit laavulle. Makkaraa on puputettu aivan riittävästi, joten tein nopeasti mukaan caesarsalaatin krutonkeineen ja kävin hakemassa matkalta possupötkön. Ja pari viineriä..

Lounaaksi oli savustettua possua salaatilla. Pihvejä vartioi tämä silmäpuoli. Nyt siitä on tullut myös nenäpuoli. Jostain syystä nenän väritys on muuttunut tuollaiseksi punamustaksi. Possua piti minunkin vartioida ihan kunnolla, sillä tämä neiti syö kaiken mikä vaan on nielaistavissa. Nappulat, lihat, vinkulelut, hiiret, kaikki menee. Tänään se meinasi kähveltää multa viinerin, mutta sen ehdin estämään.

Toinen rekku on hieman perso riistalle. Alueella on hirviä, ja Krafla sinkoili hajujen perässä hieman liian innokkaasti, joten laitoin rekun puuhun kiinni. Enää se ei saa narussa hepulia, mutta muuten on vielä vähän opeteltavaa. Koira ei ollut tähän ratkaisuun täysin tyytyväinen mutta minä olin, ja se ratkaisee.

Kyllähän nuotiolla lounaan valmistaminen vie hieman enemmän aikaa kuin valmiiseen pöytään istuminen, mutta kyllä se antaakin enemmän. Suosittelen kaikille, joilla vaan työt joustavat !

Tutustumista isompaan valjakkoon

Ensimmäinen koira, Krafla, on pian 1,5 vuotias. Viime talvena sen kanssa lähinnä hiihdettiin joko ahkion kanssa tai ilman sitä. Keväällä ja syksyllä on käyty joitain kertoja juoksemassa, mutta sulan maan vetoväline meiltä puuttuu vielä. En tiedä olisiko harrastaminen mukavinta pyörällä vai kickbikella? Jonkinlainen räpätin täytyy kuitenkin hankkia, sillä lumen tuloa voidaan joutua odottamaan. Jos joulun aikaan haluaa hiihtää Lapissa, pitäisi koiralla olla jo jonkinlainen kuntopohja vetämiseen.

Vaikka meillä on vasta kaksi koiraa, on alusta asti ollut selvää, että koira(t) pyritään viemään ihan oikean valjakon mukaan juoksemaan. Vanhimman koiran isä on Icesmile's Shaman, ja heidän kennelissään ollaan vierailtu useasti. Krafla on toivotettu tervetulleeksi mukaan valjakkoon, ja sinne rekku ollaan myös viety.

Icesmile'sin koirat juoksevat aika paljon enemmän, nopeammin ja pidempään kuin tämä mun tottumaton nuori koira. Niinpä Krafla otettiin mukaan valjakkoon vain osalle matkaa ja vasta sen jälkeen kun muut koirat olivat jo saaneet hieman päästellä suurimpia intojaan ulos. Itse pääsin mönkkärin kyytiin katsomaan mitä koirat tekee ja kuinka homma etenee.

Pihasta lähdettäessä ensimmäisenä hölkätään pieni mäki ylös. Siinä koiran kieli pitenee kivasti.

Maisemat on myös enemmän kuin kohdallaan, ja tässä kohdin pidettiin pieni tauko. Sitten ajeltiin pieniä metsäteitä pitkin autolle ja haettiin Krafla mukaan. Porukasta yksi koira jäi siksi aikaa odottelemaan.

Krafla on kuvassa oikealla neljäs. Se juoksi mukana muutaman kilometrin, ja sitten se palautettiin autolle. Pienen pyrähdyksen päätteeksi koira sai vettä ja makkaraa, ja seuraavana yönä oli käynnissä jonkinlainen oppimisprosessi.

Rekulla meni valjakossa ihan kivasti. Se vetää, mutta on muuten vähän tohelo. Opettelussa helpottaa kovasti se, että kaikki muut valjakon koirat ovat rauhallisia ja osaavat hommansa. Mitään turhaa hötöilyä ei ole, ja koirat menevät sinne minne käsketään. Toisella kerralla jolla olin mukana sattui kapealla metsätiellä tulemaan pakettiauto vastaan. Mönkkäristä neuvottiin "ohi oikealta" ja sitten koirat menivät pakettiautosta ohi oikealta. Ketään ei kiinnostanut se pakettiauto, mutta voi olla että kuski hieman hämmentyi.

Vaikka meille ei olekaan suunnitteilla 16 koiran valjakkoa kuten kuvissa, on musta mukavaa että koira pääsee harjoittelemaan valjakkokäyttäytymistä ja isommassa porukassa juoksemista.

Lumia odotellessa.

Pieni päiväretki Valtavaaralle

Syyslomasta on kulunut jo tovi, mutta mulla on vielä kone täynnä kaikkia hienoja kuvia ja pää täynnä muistoja. Lisäksi meillä on piha täynnä soraa. Omakotitalon pienet pihatyöt on vielä vaiheessa, ja sorakasa kipattiin ainoalle mahdolliselle paikalle; parkkikselle. Hieno juttu, sillä nyt mikään auto ei mahdu pihaan ja lapioitavaa riittää. Puuhakasa on pitänyt puuhakkaana, vaikka itse olenkin keskittynyt lähinnä työnjohdollisiin toimiin ja kevyeen levittelyyn.

Valtavaarasta on paljon muistoja. Olen käynyt siellä alle puolivuotiaan lapsen kanssa, ja sen jälkeen tasaisesti parin vuoden välein. Nyt se pieni tutinlussuttaja on jo kymmenen. Hikisempiä muistoja on eräältä yksinvaellukselta, jolloin saavuin Valtavaaran tuvalle keskellä yötä ja ilman vettä. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa, ja tässä välissä olen ehkä oppinut jotain. Voi olla että aika vähän, mutta riittävään vesimäärään pyrin kuitenkin. Viime keväänä käytiin juoksemassa NUTS Karhunkierroksen pienin matka, 31 kilometriä, joka sekin meni Valtavaaran kautta. Polveen sattui alamäissä, koska vedin lipat matkalla. Nyt mietin pitäisikö ensi vuonna osallistua vielä uudestaan samalle matkalle, sillä maisemat ovat todella hienot. Voi olla, että mietin tätä liian kauan ja tapahtuma on kohta myyty täyteen, ellei ole jo.

Syyslomalla oltiin liikkeellä koko porukalla. Koirat haluavat mennä ja lasten annetaan mennä. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ja taukopaikoilla taukoilijat vaihdettiin lennosta. Yksi tuli, toinen lähti.

Valtavaaran lammella oli isompikin seurue vasta aloittelemassa, joten siitä hilpaistiin ohi kodalle. Jos tarkkaan katsoo, kuvassa näkyy sekä Valtavaaran lampi että tupa.

Koiraporukka oli kovalla energialla menossa. Isomman virtaa pyrittiin rajoittamaan repuilla, mutta ei tätä tyyppiä kovin helpolla hidasteta. Pienempi on sentään paremmin hallittavissa, vaikka menohaluja on silläkin.

Huipulla oli tuulista, ja onneksi meille sattui poutainen ja pilvetön päivä.

Tämä on kyllä mukava pieni päiväreitti, joka kannattaa ehdottomasti käydä kiertämässä jos on liikkeellä Rukan suunnalla.

Riisin rääpäsy

Riisitunturi on hyvä paikka pienille päiväretkille. Syyslomalla parkkipaikka oli taas aivan täysi, mutta poluilla vastaan ei tullut yhtään ketään. Ympyräreittiä kuljetaan pääosin tiettyyn suuntaan, ja mahtuuhan siellä jonossa kävelemään, varsinkin kun seuraavaa ei näy edessä eikä takana.

Sää ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta oli mukava nähdä millainen kohde Riisitunturi on syksyllä. Aiemmin olen käynyt siellä vuodenvaihteessa, ja silloin Riisi oli todella kaunis. Tällä kerralla saatiin sumua.

Reitiltä ei kuitenkaan voi oikeastaan eksyä. Polku on erittäin selkeä ja nyppylän päälle on aika reilulla kädellä laitettu tikkuja, joten paljon pahemmallakin kelillä täällä voi rauhassa kävellä. Riisin lenkit ovat oikein hyviä vaihtoehtoja myös niille, jotka eivät ole retkeilleet kamalan paljon. Myös lapsiperheille kohde sopii mainiosti. Meillä lapset laitettiin suunnistamaan, koska näin kakarat juoksevat reippaasti edessä, känisevät keskenään ja selvittävät risteyskohdat mukavasti.

Riisin majalla pidettiin taukoa. Tulia ei taaskaan tarvinnut tehdä itse, koska syysloma.

Tuvalta matka jatkuikin alamäkeen, ja suunnistuspartio oli taas saanut eväistä aivan käsittämättömän määrän virtaa.

Hyvä jos etummaisen takki edes näkyi.

Pieni Karhunkierros raikkaassa syyssäässä

Syyslomaa käytiin viettämässä Kuusamon kupeessa. Kuusamossa on se hyvä puoli, että Karhunkierroksen kaikki hienot nähtävyydet ovat lähellä, ja itselle jää vain vaikeus valita sopiva kohde. Kun Kuusamoa tai Karhunkierroksen kohteita on kolunnut riittävästi, voi siirtyä Riisitunturille. Aloitimme Pienestä Karhunkierroksesta, joka on itse asiassa kävelty tai juostu jo moneen otteeseen, mutta maisemat ovat silti hienot ja reitti vaihteleva.

Syyslomalla liikkeellä oli sen verran jengiä, ettei tulia tarvinnut tehdä kertaakaan. Taukopaikoilla oli yleensä paljonkin ihmisiä, mutta poluilla väki jotenkin hävisi. Mahtuuhan sinne ihmisiä, helpostikin. Syyslomaa viettäviä koululaisia oli ilahduttavan paljon.

Meilläkin oli mukana koko porukka. Kaksi aikuista, lasta ja koiraa. Vanhempi koira haluaa mennä, koska se on hieman nuori ja hieman tyhmä. Lempinimeksi on muodostunut Paukapää. Paukapää sai kannettavakseen reput, joiden ajateltiin hillitsevän edes vähän vauhtia. Oltiin väärässä. Koulutus jatkuu.

Mutta ne maisemat! Siksihän tuonne mentiin. Viimeksi NUTS Karhunkierroksen pikkumatkaa juostessa piti katsella enemmän askelmerkkejä, mutta nyt keskityttiin puhtaasti maisemiin.

Varsinaisia pidempiä taukoja pidettiin yksi. Lapset ovat nyt 8- ja 9-vuotiaita, ja Pienen Karhunkierroksen kiertäminen on näille ihan helppo nakki. Tietysti jossain kohdassa kuuluu väninää, koska alkaa tulla nälkä tai riippusiltoja ei ole riittävän tiheässä. Kourallisella pähkinöitä askel vaihtuu aivan käsittämättömästi taas juoksuun. En tiedä mitä pähkinöissä yleensä on, mutta vauhtia niistä kyllä saa. Sama koskee nuotioeväitä (kunhan se ei ole makkaraa). Tällä kerralla otettiin mukaan ihania euron mikropitsoja. Rukan kaupassa ei ollut pieniä Pizza Piccoloita, jotka ovat parempia. Ei tämä ehkä ollut ravintoarvoiltaan ihan paras veto, mutta vaihtelua makkaralle kuitenkin..

Tauoilla koirat saivat naposteltavaa ja pienesti palautetta.

Kun päästiin takaisin mökille, koirat olivat muuttuneet lauhkeiksi pikku mussukoiksi.

Arvonnan voittaja

Loistava ilta. Revontulia ja kaikkea :)

Erilaisia luottokamoja nimettiin perusteluineen oikein mukavasti. Tällä kerralla mystinen arvontapäähine vaihtui helpompaan, nimittäin ystävääni random.orgiin. Retki-lehdet menee Teemulle. Otan yhteyttä.

Vaarojen maraton 2015 ja arvontamuistutus

Hep! Edeltävässä luottokamapostauksessa on arvottavana Retki-lehden vuosikerta. Osallistua ehtii vielä sunnuntai-iltaan saakka.

Lauantaina juostiin Vaarojen maraton mukavissa Herajärven kierroksen maisemissa. Keväällä tuli juostua enemmän, mutta kesällä oli kaikkea muuta tekemistä ja juoksulenkkejä tuli tehtyä kaikki viisi. Ei kovin hääppöiset pohjat polkumaratonille, mutta tuleepahan edes joskus tehtyä pitkiä lenkkejä.

Aamu alkoi mukavasti mökillä, kun auton kojelaudassa luki "not working" ja mökkitieltä piti raivata myrskyn pudottamia rankoja pois. Mökkitie on sen verran skutsissa, että ehdin jo toivoa tielle enemmän tuulenkaatoja jotta olisin päässyt luistamaan maratonista.. Ehdittiin kuitenkin juuri ennen starttia ilmoittautumaan. Numerolaput saatiin tiskiltä kello 8:48, ja pienen välppäyksen jälkeen ehdittiin vielä sopivasti viimeiseen lähtöerään. Viimeisenä starttaavat ne, joiden tavoiteaika on 7+ tuntia. Kesän viiden lenkin jälkeen tavoite oli päästä maaliin, joten 7+h kuulosti oikein hyvältä. Viivalla oli todella vähän jengiä, vain kourallinen.

Ensimmäiset noin 17 kilometriä Kiviniemelle asti olivat oikeastaan oikein mukavia kilometrejä. Soutuveneessä ehdittiin rouskuttamaan vähän sipsejä ja kanssajuoksija onnistui myös jättämään sinne mun tekemät rumat lapaset. Kiviniemessä rouvat kaatoivat vettä kaikki pullot täyteen, poistettiin kiviä kengistä ja teipattiin alkavat hiertymäkohdat. Matka Ryläykselle saattoi alkaa. Näillä eväillä:

Edeltävällä kerralla Ryläys ei ollut kovin paha. Sinä vuonna juoksulenkkejä ei ollut myöskään kovin montaa takana, mutta taidettiin käydä retkeilemässä Norjassa ja kiivetä jotain muitakin mäkiä. Tänä vuonna Ryläys oli aivan ahterista. Ei olla käyty Norjassa, eikä tossu oikein liikkunut. Lisäksi söin liikaa rusinoita ja öklötti. Myös Ryläyksen jälkeinen alamäki oli ihan peestä, vaikka ensimmäinen 86 kilometrin ultraaja näytti hyvää esimerkkiä miten niistä voi selvitä nopeasti. Selvittiin, muttei nopeasti.

Viimeisen juottopisteen jälkeen olikin tarjolla tietä ja kaksi nousua. Ensimmäinen nousu on vähän sellainen hv-nousu, jossa otetaan suurimmat luulot pois. Loppunousu oli tällä kerralla muiden mäkien tavoin aivan peestä. Edeltävällä kerralla vedin loppumäen raivokkaasti snickersin voimalla, ja yritin samaa nyt Fazerin ällömakealla kuningatarpiirakalla. Ei riittänyt 241 kaloria tuohon mäkeen, vaikka se hillo maistuikin taivaalliselta. En edes yritä saada sitä kurkusta alas kotioloissa.

Näissä maisemissa on aina mukava juosta (sitten jälkikäteen maalissa ajateltuna). Kuva on vanha, mutta maisema sama.

Loppufiilikset:
Tunnelma: Kolilla aina loistava
Mitä opin: Kannattaisi treenata enemmän
Treenaanko: Tuskin
Erikoisterveiset: Alaparkin liikenteenohjaajalle ja hissin ulosheittäjälle. Ei ehkä kiitollisimmat hommat, mutta silti jaksoivat olla iloisia. Oltiin myöhässä ja tuli hyvä mieli.

Luottokamat

Yhteistyössä Retki-lehti

Retki-lehden numero 8 on jo tipahtanut postiluukusta ja löytynee jo kauppojen lehtihyllyiltäkin. Uusimman numeron varusteosiossa on Luottovarusteet -sarja, jossa aina joku mukava tyyppi kertoo omista luottokamoistaan. Tässä numerossa on pyöräilijä Noora Kanerva.

Itse tykkään luonnollisesti hyvistä, toimivista, kestävistä ja samalla myös hyvännäköisistä kamoista. Pelkkä toimivuus ei riitä, sillä varusteen pitää olla myös kestävä. Jokaisen reissun jälkeen ei kiinnosta hankkia uutta varustetta rikkoutuneen tilalle. Pelkkä kestävyyskään ei riitä, sillä en halua näyttää peikolta tunturissa. Usein näytän, mutta se ei ole varusteiden vika..

Tuolla korvessa liikkuessa on ollut ilo huomata miten erilaisilla kamoilla tunturiin voi lähteä. Siellä on mummot ja papat 80-luvun housuissa ja anorakissa, koska ne ovat kestäneet käytössä, eikä ole ollut syytä ostaa uusia. Osa porukasta kulkee niillä varusteilla joita nyt ovat sattuneet saamaan käyttöönsä päästäkseen tunturiin. Siellä on vähän kokemattomampaa väkeä hyvillä lainakamoilla, ja kokenutta väkeä hyvillä uusilla kamoilla. Uutta ja vanhaa iloisesti sekaisin. Varusteiden kunnosta voi helposti tehdä vääriä johtopäätöksiä toisten kokemustasosta, vaikka yleistykset niin kivoja ovatkin. Osa vaan haluaa kokeilla erilaisia uusia varusteita, kun taas toiset tyytyvät vanhaan ja hyväksi havaittuun, tai edes johonkin joka toimii. Osa kokeilee innokkaasti uusia varusteita ja osa ostaa sen minkä kokeilijat ovat arvioineet toimivaksi (Rogers ja varhaiset omaksujat. Joko jotain uudempaa teoriaa on tarjolla?). Itse olen ehkä siellä jossain välissä. Käytössä on vanhoja toimivia varusteita sekä uutta kamaa, joka on kokeilussa tai mukana huvin vuoksi. Se osa varusteista, joka on ollut käytössä pitkään ja todettu toimivaksi, näyttää tältä:

- Fjällrävenin G-1000 housut. Nämä ovat olleet käytössä ehken 10 vuotta. Ne eivät ole vedenpitävät, mutta vahalla vedenkestoa voi lisätä. Pääasia näissä on se, että ne ovat olleet kestävät ja soveltuneet kaikkeen retkeilyyn, marjastukseen ja nuotiolla pönöttämiseen. Niitä ei tarvitse varoa, koska kangas on kestävää. Marjakauden alkaessa vahaa laitetaan enemmän lahkeisiin, koska suolla ja näreikössä kosteus hiipii alhaalta, ja vaellusreissuilla enemmän etureisiin ja takapuoleen. Etureisiin siksi, että takilta tippuva vesi kastelee kintut nopeasti, ja takapuoleen luonnollisesti istumisen takia. Kymmenen vuoden jälkeen housuissa on yksi pieni reikä. Puhtaaksi en näitä enää saa, sillä olen ollut aika laiska puhdistuksen kanssa ja näillä housuilla on rämmitty erinäisissä kanervikoissa esim. mustikoiden perässä. Miinuksena on joustavuus, jota tässä mun mallissa ei ole yhtään. Tämä vaalea beige väri ei myöskään sovi hirveän hyvin yhteen mun taivaansinisen takin kanssa, joten olen ajatellut hankkia myös toiset housut. Se on vaikeaa, koska olen ihan ulkona housubisneksestä. Hankin toiset sitten kun jaksan, koska haluan vaihtelua. Ehkä jotain modernimpaa väriä ja naisellisempaa leikkausta.. Toiminnoista en tingi.

Myös lapsilla on yhdet G-1000 kankaasta tehdyt housut. Ne ovat olleet pitkäikäiset, sillä lahkeensuussa ja vyötärössä on kuminauhat. Nämä ovat siitä erikoiset housut meidän lapsilla, että nämä ovat nyt käytössä toisella lapsella eikä niissä ole sitten yhtään mitään kulumaa. Normaalisti housut kulutetaan hyvin nopeasti vähintään polvista puhki. Nopeasti voisi kuvitella että näitä on käytetty vähän tai kohtelu on ollut hellää, mutta ei se ole. Tyyli on tämä:

 (Tuossa vasemmalla muuten pilkahtaa ahkion aisat. Mhm.)

- Asics Gel Nimbus juoksutossut. Ostin aikoinaan yhden parin ja juoksin ne loppuun. Sitten erään asvaltilla juostun puolimaratonin jälkeen kävin jalkaklinikalla, jossa mulle suositeltiin pronaatiotuettuja tossuja pidemmille lenkeille. Ostin sellaiset, ja se oli kyllä kamalin virhe ikinä. Palasin Nimbuksiin. Juoksen näillä kaikki lenkkini niin asvaltilla, purulla kuin poluillakin. Olen kokeillut erilaisia ja palannut Nimbuksiin. Mitkään polkujuoksutossuthan nämä ei todellakaan ole, mutta olen juossut näillä mm. Pyhän Tunturimaratonin, Ilvesjuoksun puolimaratonin ja Karhunkierroksen 31km epämatkan. Olen liukastunut kerran. Suuria polkujuoksijapisteitä näillä ei saa, mutta aivan sama. On hyvät.

- Hilleberg Nammatj GT 2 lumiliepeillä. Teltta kestää kaiken ydinpommia pienemmän ja soveltuu varsin hyvin kahdelle jotka tykkäävät toisistaan. Karvaiselle heteromieskaksikolle suosittelisin jotain isompaa telttaa. Tämä teltta on ollut mukana ainakin kolmessa myrskyssä ja se toimii sekä kesällä että talvella. Kesällä se on painava, mutta ainakin se kestää varmasti minkä tahansa myrskyn. Öisin nukuttaa paremmin, kun tietää teltan kestävän vaikka tuulee niin että täytyy huutaa ja välillä reunat paukkuu. Talvella liepeet päällystetään lumella ja kesällä kivillä. Yksin tehtäville reissuille otan mukaan BD:n Firstlightin.

- MSR PocketRocket keitin. Pieni, toimiva, kevyt, ruuvataan suoraan kaasupullon päälle. Jonkun mielestä suoraan pulloon ruuvattava keitin on kiikkerä, mutta en ole saanut keitintä kaatumaan. Tiestysti hieman katson mihin sen törkkään. Tuulisuojaa ei ole, mutta tunturissa on kiviä ja foliopala kulkee helposti mukana. Ei tosin minulla. Pidän siitä, että tunturissa yksin liikkuessa keitin on pieni, kevyt ja toimiva. Talvelle on sitten keitin erikseen.

- Neliveto. No, mä nyt vaan tarviin sitä.

Mitkä kamat ovat sinulle luottokamoja? Mitkä varusteet on todettu toimiviksi, mitä ilman et lähtisi tunturiin, juoksulenkille, melomaan, marjametsälle tai muuhun ulkoiluharrastukseen? Vastanneiden kesken arvotaan Retki-lehden vuosikerta.

Arvonta on päättynyt, mutta keskustelu jatkuu. 

Arvonta päättyy sunnuntaina 4.10 kello 23.59. Jätäthän tunnistettavan nimimerkin, linkin blogiisi tai muun yhteystiedon. Palkinnon tarjoaa Retki-lehti.

Onnea arvontaan!

--
Pysy mukana seuraamalla Ylämäkeä ja Retki-lehteä Facessa

Retki-lehti * Ylämäki