Koiranpennun ensimmäiset viikot

7.9.2014

Siperianpentu on ollut meillä nyt reilut kolme viikkoa. Ensimmäisinä päivinä kaikki oli uutta ja jännää, eikä pentu tietenkään suostunut juurikaan syömään. Joka kupilliselta käytiin kuitenkin viemässä nappula tai pari, ehkä syömässä lihat. Pieni huoli alkoi jo tulla, mutta sitten alkoikin kupin pohja kiiltää. Heti alussa aloitettiin myös siisteysharjoitukset teemalla hai & laiva. Jos pentu ei seurannut mua, seurasin itse pentua. Homma oli erittäin palkitsevaa, sillä pennun mielestä ulkoilun jälkeen on ihanaa vääntää tortut eteiseen. Pissaamiseen kelpasi mikä tahansa sisätila sekä naapurin portti (anteeksi). Kolmantena eteiskakkapäivänä olin valmis sinkoamaan tämän pienen apinan avaruuteen. Sisäsiisteyden oppimiseen tuntui menneen ikuisuus, mutta kalenteri kertoi ajan olleen 1,5 viikkoa. Edelleen matot ovat pieni riskitekijä.

Ensimmäinen käynti laavulla oli mieleenpainuva. Koira huusi ja ulvoi kontissa aivan koko matkan, joten keskustelusta ei tarvinnut edes haaveilla. Jopa lapset ymmärsivät olla hiljaa. Puolivälissä matkaa alkoi etupenkille leijailla outo haju, ja parkkiksella saatiinkin siivota kakkaa häkistä, alusmatosta, tassuista, käsistä, kontista ja takapenkistä. Häntä on hyvä linko. Edeltävinä päivinä kakkaa oli siivottu eteisestä, valkoisesta takasta, olohuoneesta, samaisesta häkistä ainakin kolmeen kertaan sekä reitiltä keittiö-pesuhuone, joten pieni epäilys meinasi iskeä. Kenen idea tämä koira edes oli? Oliko hyvä idea, oliko? MÄ EN HALUU TÄTÄ VOIKO TÄN PALAUTTAA!!? Laavulla koira touhusi hetken, meni nätiksi rullaksi nukkumaan ja näytti söötiltä. Ei palautusta.

Täällä on jotain jännää.

Nyt ei enää jaksa.

Seuraavalla laavureissulla autossa oli hiljaisempaa ja häkissä vähemmän sontaa. Koira sai rassukkapisteitä löytämällä tiensä pitkospuiden alle, josta ei tietenkään enää päässyt pois. Melkoista maanittelua pitikin käyttää jotta uliseva raukka löysi tiensä takaisin maanpinnalle. Loppureissu menikin koiralla tutisevin koivin.


Tänne alle ei kannata mennä, on pimeetä ja pelottaa.

Ensimmäiseen viikkoon elämään ei mahtunut kuin reteet silmäpussit, koiran eritteet ja kaivuutuotteet. Siis miksi hankkia kaivinkone kun voi hankkia siperianhuskyn? Kiipeilymeriitit käytiinkin jo läpi, mutta onpa tämä koiranretale kunnostautunut myös taikuudessa. Mielestäni kerran jätin koiran kuljetushäkkiin, mutta kun tulin takaisin, koira oli eteisessä, Stylesnobin ballerinan koristeet pörhennettynä ja häkki juuri sellaisena kuin sen jätin. Ovet säpissä, ei näkyviä vaurioita. Whattafak, mitä tapahtui?! Kostin tämän siirtämällä koiran kokoaikaisesti ulos. Pidin siitä kengästä. Nyt kun muutamaan otteeseen on tehnyt mieli tehdä koirasta rukkanen, yksi ohje on ollut ylitse muiden. Anna pennun kasvaa. Saat molemmat rukkaset ja kaulahuivin.

Kengän lisäksi koira ei ole tuhonnut kuin omia lelujaan. Oikeasti, kolmeen viikkoon ei kiinnostaneet pöydänkulmat, tuolinjalat, ei lasten lelut eikä mikään muukaan kielletty. Toki muutama pikkulego ongittiin pois kidasta, mutta peruuttamatonta vahinkoa ei tapahtunut eikä hampaanjälkiä ole missään. Leluja koiravauvalla on kassikaupalla, ja osa niistä kestää paremmin, osa huonommin.

Possu, puoli tuntia. Kana, puoli päivää.

En se minä ollut.

Ennen kenkäcasea koira tutustui tarhaansa kolmisen viikkoa asuen kuitenkin pääsääntöisesti sisällä. Jo rakennusvaiheessa koira tarkkaili että kaikki menee kuten pitää.


Tarhassa olemista harjoiteltiin pienissä pätkissä. Harjoittelu alkoi jo silloin, kun tarhasta puuttui pari seinää, ja valmiissa tarhassa kokeiluja pidennettiin leikkituokioin, luita järsimällä ja joskus ihan vaan nukkumalla. En edes halua tietää kauanko vietin aikaa tarhassa ja paljonko meni kahvia. Aina ei ollut kivaa.


Koska asutaan keskustassa, koira on ollut vapaana pääsääntöisesti vain metsässä. Jokaisella sienireissulla on innokas juoksukaveri haistelemassa ja pomppimassa mukana. Joskus oja yllättää ja kuuluu pläts, mutta matka jatkuu. Vauhti on jo melkoinen.


Omalla tontilla on ollut hintsusti mahdollisuuksia vapaaseen juoksuun, ja koira onkin saanut kävellä vapaana vain takaovelta aitaukseen, noin viisi metriä. Viikonloppuna saatiin takapiha aidattua pennunkestäväksi, ja vapaana juokseminen takapihalla olikin pennun mielestä kivointa kivaa ikinä! Suih ja viuh sinne ja tänne! Pallo, jee!


Pallon elinajanodote on aika lyhyt.

Se mikä on yllättänyt, on ihmisten mielipiteet. Itsehän en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut koirista, ja kaikki hännälliset ovat saaneet kävellä aivan rauhassa ohi mun näkemättä niitä oikeastaan ollenkaan. Omasta koirasta on kuulunut aika paljon kommentteja. Ihmiset huikkaavat ohi kävellessään että onpas söpö koira. Pyöräillessä voi vauhdista sanoa onpa hieno koira. Auton voi myös pysäyttää ja ruuvata ikkunan auki ihan vaan huikatakseen koiran olevan komea. Ylivoimaisesti suosituimpia kommentteja ovat:

- Onpa se söpö.
- Näyttää vähän sudelta.
- Voi miten söpö!
- Tuleeko siitä isona susi?
- Oijoivoivoi miten ihana.
- Susi.

Pelottava susi.


Nimeksi jäi lopulta Krafla.


Moi.
 

18 kommenttia :

  1. Realistinen kuvaus! Kaikki syitä, miksi meillä ei ole koiraa. Eikä tule! Mutta onhan se söpö...

    VastaaPoista
  2. Ahhahhaa :D Pennut, ne vaan on ihania. Toisaalta taas, aikuiset koirat ne vasta mahtavia ovatkin, kun järkeäkin on jo vähän päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä järkeä odotellessa.. :D Vähän koheltamistahan tämä välillä on, mutta kai se jossain määrin kuuluu asiaan.

      Poista
  3. :D tota..kohta tulee syksy ja se kannetaan kaikki kura sisälle aika.. mulla on nyt 10kk hoidossa kaks kuran kantajaa ja mietin kyllä myös piha-aitausta.. ainakin tolle toiselle joka on niin ahne, että kaikki käskyt häipyy päästä 10 sec sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tämä on kyllä totellut ihan kohtalaisen hyvin. Luoksetulo on sellainen, jonka täytyy luonnistua ja sitä onkin treenattu paljon. Pahimman kohlauksen keskellä tulo joskus unohtuu, mutta olen kuitenkin saanut koiran luokse myös kohdatessa toisen koiran ja auton.

      Piha-aitaus on oikein kätevä, suosittelen ;)

      Poista
  4. Kannattaa kääntää katse loistavaan tulevaisuuteen ;) eli kiitämiseen hangilla :D esim. http://www.tori.fi/kanta-hame/Vetokelkka_14066519.htm?ca=17&w=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaahhaha, aivan loistava kapine :D

      Poista
  5. Vauva on vauva.
    Tuo sontiminen ja ulvominen kuulostavat oudolta, jos vertaan omaan Nibu-dreeveriin, joka kiljui pentuna vain, jos isäntä nousi ja pukeutui liian hitaasti. Matot olin poistanut lattialta kokonaan. On parempi mopata paljasta lattiaa kuin pestä mattoa.
    Alkaisin nyt kehua kilttiä ja älykästä Nibua estottomasti, ellen muistaisi, miten kovapäinen ja tottelematon koira se on. Dreeveri tottelee vain, jos sitä sattuu huvittamaan. Kraflasta tulee luultavasti paljon tottelevaisempi ja muutenkin oikein mukava koira.
    eilas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä alkuun se meni niin, että jännittää -> ulvotaan/uikutetaan/protestoidaan -> kakataan. Ei mennyt montaa kertaa kun mölinä autossa loppui, ja nyt matkustaminen menee oikein mallikkaasti. Kaikista pennulle sallituista tiloista poistin matot, mutta lasten huoneisiin ne jätin. Kun sisälle pissaaminen loppui, koira sai tassutella niissä valvotusti ja tokihan sinne piti vielä yhdet lirut tehdä..

      Muistan sun joskus sanoneen, että opin varmasti pitämään koirastani. Näin on myös käynyt. Vaikka kovasti odottelen pennun kasvamista ja sen myötä tulevia uusia harrastuksia, tämä "pelkkänä seurakoirana" laavuilla ja reissuilla kulkeminen on sekin ihan mukavaa. Ei päätarkoitus, mutta mukavaa sekin, ja samalla treenataan kaikkia käyttäytymissääntöjä tulevaa varten.

      Oon muuten just samanlainen kuin dreeveri. Tottelen jos huvittaa :D

      Poista
  6. Meillä oli kesä tuota aikaa.. että miten ketutti koko TOISEN koiran hankinta. Miten tyhmä sitä voi olla! Mutta nyt se on jo ihan sisäsiisti, kannatti jaksaa roudata sitä ulos ja sisään ja uudestaan ja sata kertaa. Tuossahan tuo menee missä toinenkin turjake. Kumpikin ottaa mua aika ajoin rajusti päähän, mutta sitten kun päästään metsään/mökille niin on tosi kiva että ne on mukana :) Ja ovathan ne aina iloisia kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuo kuulostaa niin tutulta! Ulos, sisään, uudestaan ulos ja sata kertaa. Meinasi järki lähteä. Mutta kyllä se taisi kannattaa. Kiva kuulla että muitakin ottaa välillä koira päähän :D Mökkielämä onkin vielä koiran kansa kokeilematta.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Just sitä! Ihan uus juttu mulle.

      Poista
  8. Just joo. Kiitti vaan näistäki kaikista ällösöpökuvista <3. Ukko on alkanut höpistä huskynpenikasta, ja koska olen joskus itsekin jossain mielenhäiriössä semmoisesta haaveillut niin jostain se nyt vaan kumpusi se kuume. Mutta ei. Meillehän ei tule enää yhtään enempää koiria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. :D Eikös teillä ole koiria jo valmiiksi useampi, niin eihän siinä yksi lisää tunnu enää missään? ;)

      Poista
    2. No on, neljä. Just ruskaretkellä kirosin nuita kun ne menee kaikki eripuolilta puuta tai ovat muutenvaan solmussa. Että sikäli, kai siinä konkurssissa ei tosiaan yksi lisää tuntuiskaan. Huoh.

      Poista
    3. Neljän koiran solmu, tirsk! (Anteeksi :D )

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |