Perheellisen laatuaikaa

3.7.2014

Luulen, että jokaiselle vanhemmalle hengähdystauko lapsista on välillä paikallaan. Suhtautuminen omaan aikaan näyttää vaihtelevan. Mutututkimuksen mukaan vanhemmat voidaan jakaa erityyppisiin ryhmiin:

1. Niihin jotka käyttävät lapsivapaan ajan tehokkaasti hyödyksi kotona tiskaten, siivoten, pesten ikkunoita, pyykäten ja puunaten.

2. Sellaisiin jotka koko lapsen hoitoajan pohtivat mitenhän se mussukka hoidossa pärjää, eivätkä voi rentoutua saati keskittyä siihen mitä ikinä ovatkaan tekemässä.

3. Niihin jotka pyörivät orpona kotona, koska eivät osaa tehdä mitään talon ollessa hiljainen. Viimeinkin on ihkaomaa aikaa, mutta mitä sillä oikein tekisi?

4. Sellaisiin jotka ilomielin tuuppaavat kaikki kakarat hoitoon, lähtevät kauas pois eivätkä uhraa kahta ajatusta lapsille ennen poishakua. Miksi pitäisikään? Lapset ovat hyvässä hoidossa (muunlaiseenhan omia lapsia ei viedäkään), joten sama nauttia omasta ajasta.

Kuulun tuohon viimeiseen ryhmään. Jos mikään mummola edes vihjaa ottavansa lapsia luokseen, vien ne sinne innosta kirkuen enkä soittele perään, en varmasti sinä aikana siivoa enkä pyöri levottomana ympyrää olohuoneessa. Omassa lapsuudessa kaikki kesäleirit, mummolat ja muut olivat hauskoja juttuja, eikä siellä tihrustettu että byhyy, en saakaan olla mamman helmoissa 52 viikkoa vuodessa. Esimerkiksi 48 viikkoa on oikein riittävä määrä. Vähemmälläkin pärjää eikä tule aivovaurioita.

Tapasin kerran Pienellä Karhunkierroksella pariskunnan, jolla vaikutti olevan hyvin erilainen suhtautuminen oman lapsensa hoidossa olemiseen. Äidillä oli selvästi kiire kotiin, reissuakin piti lyhentää, kun pitää hakea se lapsi. Isä takana mutisi että kyllä se lapsi pärjää, äidistä sitten tiedä..

Meille on alkanut muovautua vakiokaava omille vapaille hetkille. Lyhyemmillä pätkillä mennään vaikka melomaan (7h) tai juoksulenkille (20km).

Pidemmillä vapailla lähdetään esimerkiksi hiihtoreissulle kiskomaan ahkiota (ylämäki-alamäki-ylämäki..).


Tai vaellukselle (jossa hilpastaan samalla vaikka Galdhöpiggenin huipulle).


Joskus kävellään muuten vaan vastatuulessa ja tankataan energiavajeeseen voita.


Tai könytetään jossain pirun jäätiköllä viikko, kun kotona on +30 astetta.


Yhteistä näillä on se, että illalla kömmitään raatona makuupussiin, toivotetaan hyvää yöt..KROOOOOOH.

Se on sitä perheellisen laatuaikaa, se. Tässä on kyllä jotain vikaa..

13 kommenttia :

  1. Mä kun olen kuullut olevani kovinkin "kylmä" äiti, kun en enää isoimpien pikkulapsivaiheen jälkeen ole noita pahemmin kaipaillut lapsivapailla. Monen mielestä pitäisi ainakin kerran päivässä soitella... miksi? Ja muksut tietää, ettei mulle tarvi soittaa vain koska tarvii soittaa. Soittavat, jos on oikeaa asiaa. Harvoinpa soittelevat nekään enää.

    Minä myös karkaan lapsivapaalla korpeen, tosin harvoin minnekään oikeasti kauas. Pitää harjoitella perusjuttuja vielä ennen kuin voi lähteä kauas, ettei tarvi kopterikyydillä korvesta pois tulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmyyttä ei kyllä mitata puheluiden määrällä, vaan ihan toisilla asioilla. Mä en näe mitään ongelmaa siinä, etten soittele perään. Jos lapsella on asiaa tai ikävä, se soittaa. Jos kaitsijaa huolettaa joku asia, sekin soittaa. Toki on varmasti sellaisia lapsia jotka eivät halua olla muualla hoidossa, mutta ainakin omat ovat ihan innoissaan menossa mummoloihin ja muualle.

      En myöskään näe mitään järkeä siinä, että ajatukset pyörii pelkässä lapsessa ja sen pärjäämisessä. Mä ainakin vien lapseni vain luotettavaan hoitopaikkaan, ja sen jälkeen yksinkertaisesti olen murehtimatta ja keskityn siihen mitä itse teen.

      Mitäs perusjuttuja vielä pitää kerrata? :)

      Poista
    2. Voidaan aloittaa vaikka siitä kartan lukemisesta... Nuuksiossa kiersin kartalla rengaslenkin väärään suuntaan ja Repovedellä "eksyttiin" myöskin viime kesänä. Trangiani sentään osaan kasata.

      Poista
    3. Noo mitä pienistä. Metsäiset ja moneen kertaan tallatut paikat on niitä hankalimpia. Polkuja menee monia sikinsokin, melkein samoihin suuntiin eikä maastosta näe mitään, kun on keskellä metsää. Itse tykkään eniten avotunturisuunnistuksesta. Siellä ei ole puustoa haittaamassa näkyvyyttä, purot ja muut vesistöt näkyy hyvin ja riittää että osuu oikeiden vuorten väliin. :)

      Poista
    4. Retkellä ei voi eksyä. Saattaa olla vaan eri paikassa, mihin tähtäsi, mutta se voi olla jopa parempi paikka. Ainoastaan silloin eksyy, jos kohtaa liian aikaisin jotain sivistyksestä.

      Hanu

      Poista
  2. Samaa mieltä kanssasi, vaikka tuore äiti olenkin vasta. Olen jo nyt ihan erittäin tyytyväinen, kun saan hetken omaa aikaa, ja tiedän lapsen olevan hyvissä käsissä. En mieti, en kaipaa, en soittele perään että mitä siellä tehdään. Mulla on silloin muutakin tekemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä asenteelta. :) Kyllä kuulumiset ja tekemiset ehtii kuulemaan sitten jälkikäteenkin.

      Poista
  3. Koska olen jättämässä muksut elokuussa melkein viideksi viikoksi kun meikäläinen lähtee pyöräilemään Irlantiin (no, tulee koko perhe välillä katsomaan äitiä matkan varrelle), ei kai voi muuta sanoa kuin että tuossa nelosessa mennään täällä myös! Vaikka noin pitkän reissun varrella ehtii varmasti ikäväkin tulla, mutta silti kyllä allekirjoitan tuon - oma aikaa on OMAA aikaa ja silloin ei muksuja mietitä :) Siivoamiset yritän ajoittaa niin että ne tehdään lasten kanssa "yhdessä", tosin sotku noiden yritysten jälkeen on joskus suurempi kuin aloittaessa.... Galdhøpiggenille pitäisi meidän muuten lähteä joskus uudestaan, siellä viimeksi käydessä näkyvyys oli nolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten ärrrsyttävää kun kiipeää jonnekin nyppylälle eikä sieltä sitten näe mihinkään! Oon käynyt karmeessa sumussa Kebnekaisella ja kerran kääntynyt takaisin, koska ei nähnyt mitään. Uusinta siis tiedossa joskus..

      Poista
  4. Kiva löytää sinun mielenkiintoinen blogi! Itellä samanhenkistä touhua höystettynä rekikoirilla: http://tunturimuija.blogspot.fi/2014_04_01_archive.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Koirat kiinnostaa just nyt erityisen paljon.. ;)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

by mlekoshi