Jukurtin kuivattaminen

7.7.2014

Jukurtti = junttien jogurtti. Olen vähän juntti joten mun lautasella on jukurttia.

Seuraavalle reissulle on ihan pakko ottaa mukaan suklaabanaanimysliä. Sen kanssa voi järkevästi nauttia vain maitoa tai jukurttia. Maitojauhemaito on pahaa, joten mitäpä jos kokeilisi jukurtin kuivattamista? Tooosi hyvä idea, mutta ensin täytyy tehdä se jukurtti.

Kaupan jukurtit ovat joko pahoja tai täynnä sokeria. Siksi jukurtin kuivattaminen aloitetaan tekemällä jukurtti itse. Lämmitetään litra punaista maitoa, jäähdytetään hieman, kaadetaan sekaan purkillinen vaniljajukurttia ja laitetaan kippo uuniin yöksi. Kun uunin lämmittää kerran +50 asteeseen, sammuttaa sen ja antaa luukun olla visusti kiinni, uuni pysyy riittävän lämpöisenä.

Jukurttia kuivataan samoin kuin tomaattipyrettä (en tiedä itse, lunttasin kirjasta). Leivinpaperin päälle laitetaan kasoja ja tasoitetaan kasat lusikalla. Hetken päästä käydään kiroilemassa kuivurin vieressä ja siivotaan kuivuri. Tomaattipyreen voi ottaa mukaan nahkeana läpyskänä, mutta kuivat jukurttipyörylät jauhetaan tehosekoittimessa. Ehdin pelastaa ehkä puoli litraa jukurttia ahneilta ipanoilta kuivuriin asti, ja sain aikaan 70grammaa jukurttijauhetta. Se, mitä jauheelle käy maastossa, on täysi mysteeri. Veikkaan että jää nälkä ja vituttaa.




Mitään järkeähän tässä ei sitten ole.

8 kommenttia :

  1. Mahtavaa! Kerro sit kuinka kävi. Paljonko käyttämässäsi jukurtissa on rasvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysmaidossa on rasvaa 3,5 g. Tulokset raportoidaan toki :)

      Poista
  2. Kun jukurtti syödään, lisäätkö siihen vettä? Varmaan on hyvää tuollaisenaankin. Eikö sinusta valmiina ostettava turkkilainen jugurtti ole hyvää? Siinä ei ole sokeria ja ainakin meidän perheelle se tosiaan maistuu. Siinä on kyllä rasvaa enemmän kuin punaisessa maidossa. Onko kuivattavalle ruoka-aineelle joku rasvaprosentin yläraja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin liottaa sitä kuten muitakin kuivatuotteita, mutta odotukset eivät ole kovin korkealla. Mä itseasiassa syön aika vähän jukurtteja, mutta jos syön niin teen sen itse. Oon joskus kokeillut turkkilaistakin, mutten muista siitäkään tykänneeni. Ehkä voisi kokeilla uudestaan.

      En tiedä onko kuivattaville tuotteille olemassa rasvaylärajaa. Esimerkiksi naudan jauhelihassa on rasvaa noin 10% ja sen voi kuivata oikein hyvin. Sikanautaa en lähtisi kuivaamaan, koska se on niin rasvaista ja rasvahan siinä helpoiten härskiintyy ja pilaa koko lihan.

      Poista
  3. Testattu, mutta en saanut palautettua jukurtttia entiseen loistoonsa. :/ Linssisoosissa toimi, aamumyslissä ei niinkään. Jännityksellä odotan teidän tuloksianne aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, vielä vähän varmemmin valmistaudun pettymykseen :D

      Poista
  4. Hui, etkö aio kokeilla jukurtin ennallistamista kotona? Aika rohkea ja ennen kaikkea mielenkiintoinen kokeilu, minäkin odotan innolla testin lopputulosta. Kannattaakohan jukurttia vatkata, kun se on likoamassa, tulisiko siitä sitten hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä mitään jaksa kokeilla. Ihan yliarvostettua tollanen. :D Kyllä se sitten skutsissa selviää jos se ei toimi.. (on mulla jokunen puuropussi ihan vaan varalta)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |