Muotkan postipolku

16.6.2014

Suunnitelma Reppu täyteen ruokaa ja tunturin päälle kuorsaamaan onnistui varsin hyvin. Samalla käveltiin muutama kilometri, pompittiin soilla, etsittiin vettä siellä missä sitä piti olla, löydettiin vettä sieltä missä sitä ei toivottu olevan, kuunneltiin lintujen luritusta ja väisteltiin niistä vihaisimpia. Nähtiin kahden ihmisen ohittavan meidät 10 metrin päästä, eivätkä tainneet meitä havaita. Ennen Peltoaivia nähtiin myös yksi (1) teltta, eikä yhtään ketään enempää. Peltoaivin lammella oli sitten ihmisiä senkin edestä, eli jonkinlainen 15 teltan junnukylä joka näkyi ja kuului.

Retken suunnitelmat olivat vähän hatarat. Ulkoistin reittisuunnittelun miehelle, enkä etukäteen liiemmin jaksanut vilkaista karttaa. Reitin lähtöpiste löytyi ulkoilukartan avulla helposti, vaikka mitään opasteita siellä ei ole. Lähtöpiste sijaitsee Karigasjoen eteläpuolella, ja lähtöpisteelle menee autolla ajettava, joskin aidalla tilkitty tie. Karigasjoen yli ei enää mene polun kohdalla siltaa, ainoastaan autotien silta kauempana on käytössä. Käytiin tiedustelemassa lähtöpiste ja laskeuduttiin vielä täyttämään vesivarannot Karigasjoesta.


Postipolku, tai Tirron polku, on merkattu maastoon joskus 60-luvulla, ja punaiset täplät näkyvät välillä hyvin, välillä kehnommin. Kokonaisuudessaan ne näkyvät edelleen maastossa paremmin kuin Etelä-Karjalassa lähivuosina merkatut retkeilyreitit keskimäärin -eikä Muotkan polku edes ole mikään retkeilyreitti! Polku on maastossa kohtalaisen hyvin seurattava, häipyen joskus soiden ja ylityspaikkojen kohdalla. Maastoa ja karttaa täytyy silti osata lukea. Yhtä putikkoa lukuunottamatta pysyttiin hyvin polulla ja kartalla. Mitään viittoja ei ole, ainoastaan kuluneet maalimerkit puissa ja kivissa. Saavuttiin lähtöpaikalle melko myöhään, joten riipaistiin vain pieni pisto maastoon. Suunnitelmana oli kuulemma joku lampi, muttei se näkynyt polulle, siellä oli ikävää koivikkoa ja keli oli mitä mainioin, joten hilpaistiin vielä vähän syvemmälle ensimmäiselle kunnon purolle. Kun toisenakin päivänä käveltiin vesiolosuhteiden pakosta vähän pidemmälle, varmistettiin etukäteissuunnitelman vesittyminen koko reissun osalta. Mitäpä sen väliä, syömäänhän tänne tultiin.



Ennen reissua piti hankkia kello. Puhelimen akku ei kuulemma kestä (puhukoon mies vain omasta puolestaan, oma akku kesti kuusi päivää aivan loistavasti), ja jonkunlainen ajantaju on kai hyvä olla. Kello jäi sadesuojan lailla hankkimatta, mutta ensimmäisenä päivänä polulta löytyi meille kello. Miesten rannekkeesta katkennut kello palveli hyvin muutaman päivän, mutta tippui meiltäkin matkalle. Kello oli selvästi vain lainassa, ja sen oli tarkoitettukin jäädä Muotkalle.

Ensimmäinen päivä oli pusikkoa, mutta sitten parani:







Maasto oli pääosin kuivaa, siis jopa niin kuivaa että karttaan merkityt purot eivät olleet enää puroja laisinkaan. Pariin kertaan kävi niin, että illalla lisäkilometrejä tulikin hieman, kun vettä ei suunnitelmien mukaan ollutkaan saatavilla. Mitäpäs tuosta, puoli yhdeksän on ihan hyvä aika alkaa etsimään vettä ja sopivaa yöpymispaikkaa. Eräässäkin potentiaalisessa paikassa on joskus ollut puro ja nytkin vettä lirisi parin pisaran verran jossain siellä väleissä. Tuolla noin:




Vieressä oli vähän suota, kartan mukaan ei paljon. Eihän se nyt mitään haittaa, kyllä noin ylhäällä on aina paikka yhdelle teltalle!


Siis tällä tunturisuolla, vedettömän puron äärellä.

Suunnittelijan oma mielipide paikasta.

Vettä toki löytyi. Yleensä sieltä, missä ei haluttu vettä olevan. Pari jokea oli mun mittapuun mukaan ikäviä, ja yksi erityisen suolesta. Joki, joka on Urroaivin eteläpuolella ja laskee Kielajokeen, ei ollut mukava. Ukko pelasti pelkäävän vaimon ja hoiti hommat urheasti kastellen kalsarinsakin ylityksen tiimellyksessä. Mies halusi joen toisella puolen tähdentää että vaikka housut ovatkin märät, hän ei sitten ole kussut housuun. Virtaus oli aika kova ja ilmeisen kylmä. Nimesin joen Katkarapuojaksi.





Muutamia sympaattisiakin ojia matkalla oli. Osa oli lumen peitossa joten piti hieman kiertää. Yhteistä ojissa on, että ylityksen jälkeen on aina parempi mieli. Vihaan vettä, siis kaikissa sen muodoissa paitsi juotuna ja suihkussa. Tälläkin reissulla vastaan tuli uusi ällötys; jonkinlainen suonsilmän ja lähteen sekoitus, jossa suon keskellä on halkaisijaltaan reilun puolen metrin ällöttävän pelottava syvääkin syvempi vesikuilu, josta tulee vettä niin penteleesti ettei syntyvän puron yli pääse sitten millään! Kuilun takaa kiertäessä tuntuu että aukko nielaisee pahaa aavistamattoman vaeltajan ihan kohta, häh hää.. Tämä ällötys pääsi inhotuskammotuslistalla heti kärkipaikoille yhdessä jäätikkösameiden virtojen, märkien soiden ja todella leveiden ja matalien kivikkopurojen kanssa.

Muotkalla taas muistui mieleen miten puroja on erilaisia.


  



Soita ja avotunturiakin on erilaista. Pelottavin heinätyyppi on pienoisesti vainoava hattivattitattiheinikko. Itse en ainakaan nukkuisi vieressä, kääks..  




Avotunturiakin on kivaa ja tasaista, on kivikkoista ja saattaapa tunturissakin löytää itsensä omituisten tattien keskeltä.




Tunturissa oli myös muutamia pesiviä lintuja, jotka toki halusivat puolustaa pesiään. Nämä änkkärit tekivät oikein ihanaisia hyökkäyksiä kohti, vaikka miten yritettiin niille selittää että mennään tästä vain hipihiljaa ohi, ei kosketa pesiin, muniin eikä poikasiin eikä mitään. Yhteisymmärrystä ei ihan löytynyt.

Käveltiin siis polkua Piekanaäytsille saakka. Siitä matka jatkui omia polkuja pitkin Peltoaivin toiselle puolen. Onnistunut ensimmäinen suunnistuspäivä (hmm, ks. edeltävä suunnistajan mielipidekuva) on hyvä palkita siiderillä, joka oli salakuljetettu mun tietämättä ja pistetty luonnon omaan jääkaappiin. Kyllä oli hyvää!



Lounastaukoja pidettiin hartaudella ja nukuttiin pienet päikkärit aina päälle. Mikäpä siellä oli nukkuessa! Eräs hyvä lounaspaikka oli Peltoaivin päällä oleva sopiva taukokivi, joten päädyttiin keittelemään lounaat ujosti tunturin päällä. Tämä oli varmasti sellainen oikeaoppinen suojaisa paikka josta kaikissa vaelluskirjoissa kerrotaan kohdassa "Kaasukeittimen järkevä käyttö". Mutta maisemat ainakin olivat kohdallaan!




Viimeinen yö (nyyh) vietettiin Peltojoen varrella.


Aamulla Muotkan Ruoktun kahvipannu haisi lähes Lahtiselle saakka, ja otettiinkin kevyt kahden tunnin pullamarssi takaisin sivistykseen. Välillä ehdittiin toki pysähtyä katselemaan kalojen ruokailua ja pinnalla käyviä eviä.

Postipolkutermi jäi vähän auki, sille Muotkan Ruoktun Hans kertoi meille ystävällisesti, että Lapissa postia on ennenkin jaettu autolla tietä myöten. Palattiin sillä postia ja päivän lehteä kolmen maissa jakavalla bussilla takaisin Karigasniemelle. Karigasniemeltä katsottuna tuntuu vähän hullulta, että jossain napistaan lehden aamujakelun viivästymisestä ja siitä, että uutiset ovat päiväpostin mukana jaettuna jo vanhoja. Siellä ne lehdet lentelivät iltapäivällä iloisesti laatikoihin.

Ainiin! Tämä oli siis yhdistetty kuorsaus- ja syömisreissu. Syömäosion onnistumisesta tarkennuksia tulossa seuraavaksi. Esimerkiksi tästä:





---

Reitti:
Karttaan merkittyä polkua pitkin Vanha Karigasniemi - Piekanaäytsi
Omat polut Piekanaäytsi - Soarvegielas - Peltoaivi
Karttaan merkittyä polkua pitkin Peltojoen vartta Muotkan Ruoktuun

Kartta: Muotkatunturit ulkoilukartta 1:50 000
Retken kesto kuusi päivää sisältäen vajaat päivät alussa ja lopussa.

15 kommenttia :

  1. Kiitokset viihdyttävästä kertomuksesta ja hienoista kuvista. Lappikuume senku pahenee näitä katsellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sulla ollut joku reissu tulossa? Vaihtaria odotellessa ;)

      Poista
    2. On tulossa kyllä, muutaman viikon päästä lähtö ja paluu (ja raportti) sitten joskus. :D

      Poista
  2. Oi Muotka, ihanaa! Olen kerran ollut siellä vaeltamassa ja se on kyllä semmoinen kohde, johon on pakko mennä uudestaan.

    Heh, hauska nimitys tuo hattivattitatti - minä kutsun ko. heinämättäitä ryssänpäiksi ja sellaista aluetta, jonka läpi on mentävä ryssänpäistä huolimatta ryssänpääviteliköksi. :D

    Vitsi teidän reissu kuulostaa kyllä niin täydelliseltä - hyvää ruokaa, pitkiä lounastaukoja, kauniita maisemia, ei vastaantulijoita... Täydellistä. Oma tämän kesän reissuni tulee olemaan jotain sellaista, josta en todellakaan tiedä tykkäänkö vaiko enkö - lähden nimittäin vaellusriparin mukana Saariselälle. Siis kolmenkymmenen hengen ryhmässä suositulle reitille... Mutta pakkohan se on kokeilla, kun kerran oikein henkilökohtaisesti pyydettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryssänpää on kyllä oikein osuva nimitys :D

      Reissu oli hyvä. Löhöilyn kannalta ehkä niitä parhaimpia! Sai mennä juuri kuten huvittaa, ja jos ei huvita, voi vaikka nukkua ja syödä. Vaellusripari kuulostaa melko, hmm, mielenkiintoiselta.. ;) Ainakin se voi olla tunnelmaltaan erilainen?

      Poista
    2. Lotta ja Tuisku19.6.2014 23.55

      Munkin mielestä vaellusripari kuulostaa juurikin mielenkiintoiselta - varsinkin kun hyvä vaellus on musta sellainen, jolla ei törmää yhteenkään vieraaseen ihmiseen... Mutta kaikkea pitää kokeilla edes kerran elämässä, tiedänpähän reissun jälkeen kannattaako lähteä ikinä uudestaan vastaavalle vaellukselle.

      Poista
  3. Mukavan näköinen, helppo(?)kulkuinen polku/reitti. Tunnelmallisia kuvia. Kantoiko ukkokulta emännän inho-kammo-vesistön yli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsääntöisesti polku oli helppokulkuinen. Suoalueita en toki jaksanut kuvata, kun niissä piti vähän pomppia. Ei paljon. Pusikoissakin polku näkyi mukavasti, mutta karttaa piti kyllä katsoa.

      Ukko ottaa niska-pers -otteen ja sinkoaa.. :D Kiitos tästä vesistöinhosta kuuluu sarekille. Hyh.

      Poista
  4. Hehee!
    Sarek vaikutti minuun toisin, sen jälkeen en ole pelännyt vettä tai oikeastaan yhtään mitään, paitsi pimeää vähän.
    En tykkää juoda vettä eikä suihkukaan ole kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tyhmäähän tämä on, sillä ei näillä meidän liruilla ole mitään tekemistä Sarekin jäätikkövirtojen kanssa. Silti aina etukäteen joet ahdistaa ja jos sellainen on tulossa parin kilsan sisään, on se mentävä katsastamaan heti eikä lounaan jälkeen. Nopeesti vaan yli ja toisella puolella voi sitten näyttää joelle sentteriä. :P

      Vesiahdistuksesta varmaan pääsisi yli siedätyshoidolla. Ehkä pitää mennä viikoksi Kevolle kahlaamaan.

      Poista
  5. Mukavan kuuloinen reissu! Piti tarkistaa kartalta, olisimmeko voineet olla ne uunot, jotka ohittivat teidät vierestä huomaamatta. :) Ei taidettu kuitenkaan ihan kävellä teitä vastaan, kierrettiin reittiä Muotkan Ruoktu-Peltoaivi-Peltojärvi ja siitä Peltojoen itäpuolisten tunturien kautta takaisin Muotkan Ruoktuun. Ehkä lähimpänä oltiin 9.6. kun laskeuduimme Peltoaivilta Vuomajoen laaksoon ja siitä Peltojärven rantaan.

    Kumma vesitilanne kuulostaa tutulta, itsekin ihmettelin miten pienissä puroissa voi olla niin vähän vettä ja samaan aikaan suuremmat joet virrata vuolaina. Vuomajoella päätettiin kiertää mieluummin muutama kilometri yläjuoksulle kuin yrittää vaikeaa kahlausta. Kaltaiseni keijukainen ei kykenisi sinkoamaan daamiaan joen yli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän läheltä näköjään voi mennä ohi huomaamatta, jos katsoo pelkkää polkua tai edeltävän jalkoja. Melkein teki mieli ohituksen jälkeen huutaa pöö, mutten sitten kehdannut. Nämä kaksi sauvoin varustettua vaeltajaa ohitti meidät Stuorraäytsin jontkassa 7.6.

      Mä luulen että tässä sinkoamisasiassa auttaa omaan kokoon nähden riittävän pieni daami. Tai sitten daamikin voi olla kunnon korsteeni joka kantaa tarvittaessa äijän joen yli pään päällä suorin käsin eikä todellakaan tarvitse mitään apuja.. :)

      Sun kuvia odotellaan!

      Poista
  6. No juu, kokoerosta olisi kieltämättä apua. :) Armoton kuvien läpikäynti menossa, jospa jussin jälkeen saisi jotain näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat mitat plus sellainen 25 yksikköä on todettu sopivaksi :D

      Kuvia odotan. Niiden on oltava upeita. Ei mitään paineita ;)

      Poista

by mlekoshi