Huippuvuorten venäläinen kaivoskaupunki, Barentsburg

5.5.2014

Vaikka tykätäänkin remuta ihan omin nokin, Huippuvuorilla oli pakko joustaa periaatteista. Käytiin siis ohjatulla retkellä Barentsburgissa. Matka taitettiin moottorikelkoilla, tutustuttiin kylään ja venäläiseen ruokapöytään, ja palattiin illaksi Longyearbyeniin.

Matkalla töppöjalkaporoja. Ne huomaa jos oikein tihrustaa.


Tauko matkalla.

Barentsburg on hyvin kummallinen paikka. Matkaa huippareitten "pääkaupungista" Longyearbyenistä on linnuntietä noin 40 kilometriä, mutta tietä Barentsburgiin ei ole. Sinne voi matkustaa joko moottorikelkalla, veneellä tai helikopterilla. Kylässä on yksi katu, jonka pituus on joitain satoja metrejä, eikä se mene mihinkään. Tai menee; kylän päästä päähän. Kylässä on kolme autoa. Sen ainoan tien vieressä on rakennuksia, joista osa on romahtamispisteessä ja saattaa sortua hetkenä minä hyvänsä. Niiden vaan annetaan olla ja rapistua. Reikiä seinissä, sisään menevät portaat puuttuvat, ulkoverhous osin purettu, perusjuttuja. Jos portaissa on koko portaan levyinen kengän mentävä railo, sitä voi vielä hyvin käyttää. Osa rakennuksista on taasen verrattain hyvässä kunnossa. Rakennuksien tyylit ovat jokaisessa erilaisia, ihan kuin ei oltaisi osattu päättää mitä tyyliä sinne rakennetaan, joten on päätetty rakentaa joka vuosikymmenellä vähän erilaista.

Meillä oli kylästä kertomassa venäläinen mies, joka puhui englantia aivan käsittämättömällä nopeudella. ratatatatatatatatatatatata okay? Puuh. Sen verran jäi mieleen, että kylässä on kaivoksen lisäksi epämääräinen hotelli, muttei oikeastaan muuta. Kaivosmiehille on urheilumahdollisuuksia ja sellaista. Hiilikaivos pyörii yhä, muttei se tuota juurikaan voittoa. Venäläiset ovat Barentsburgissa ihan vaan ollakseen paikalla. Kaivosmiesten sopimukset ovat melko pitkiä, siis kesto mitataan vuosissa, ja palkanmaksunkin kanssa oli jotain kummallisuutta. Joko se ei tullut ihan joka kuukausi, tai sitten koko sopimuskauden suorittaessaan sai sen varsinaisen palkan. Tai jotain muuta venäläismäistä siinä oli.


Pääkatu, ainut katu.


Yksi kylän kolmesta autosta.


Vähän vanhempaa rakennuskantaa.


Milloinkohan tämä romahtaa?


Vaihteeksi vähän koristeellisempaa tyyliä.


Tai ehkä sittenkin tämmöistä.

Kaupungissa oli toki myös Leninpatsas. Pohjoisin patsas löytyy Huippuvuorilta, Pyramidenilta, ja tämä on siis toisiksi pohjoisin.

Kierrokseen kuului myös ruokailu hotellilla. Hotelli on melko paljon sanottu siitä rakennuksesta, mutta hotellina se kuulemma toimii. Ruokaa sen sijaan oli pöydät pullollaan. Oli kaikkea epämääräistä lihaa, lisuketta, kaalia, katkarapua, majoneesia, kaikkea. Koko pöydällinen norjalaisia (ja minä) katseltiin niitä hieman epäluuloisesti, mutta ukko huiteli kaikkea huiviin ennakkoluulottomasti. Mitään vatsaepidemiaa ei saatu.

Ruokapöytäkeskusteluissa alkoi itsella tulla kielten ymmärtämisessä raja vastaan. Norjalaisten keskustelua pystyi vähän seuraamaan kouluruotsipohjalla, oppaan kanssa puhuttiin englantia, miehen kanssa suomea ja venäläisten kyrillisillä kirjoitetuista purkeista ja purnukoista tavasin sisältöjä ja kiittelin ruuista sujuvasti venäjäksi. Jostain purkista yritin kääntää venäjää englanniksi tai ruotsiksi. Kaikki yhdessä oli omalle käsityskyvylle vähän liikaa, enkä lopuksi tuntunut ymmärtävän enää edes suomea.

Lähtiessä venäläiset mammat mulkoilivat meitä erittäin nyrpeästi. Mikähän niitä otti päähän? Mulkoilu oli jo niin överiä että nauratti.

Tauko paluumatkalla, odotellaan saksalaista joka kaatoi kelkkansa mäkeen.

Mukana reissussa oli myös yksittäinen saksalainen mies. Tämä tyyppi onnistui kippaamaan kelkallaan kahdesti, eikä opas pitänyt enää jälkimmäisestä voltista. Saksalainen sen sijaan hymyili leveästi ja matka jatkui. Kuulemma ex-tyttöystävälle kävi kerran samoin. Kelkassa oli kai jotain vikaa. Tästä exästä kuultiin hämmästyttävän paljon. Ex sitä, ex tätä. Toivottavasti miespolo on jo päässyt asian yli.


Matkalla oppaan kivääri otti vähän jäätä.

Vaikka moottorikelkkareissut ei olekaan omia lemppareita, oli tämä mukava matka. Jos liikkumistavat rajoittuvat talvella helikopteriin, moottorikelkkaan ja suksiin, on kelkka ihan kelpo vaihtoehto. Koiravaljakko olisi tietysti mukavin.

2 kommenttia :

  1. Ilman muuta olette vierailleet venäläisessä todellisuudessa, sen huomaa kertomuksesta heti. :D
    Itse asiassa rakennukset ja näkymä noissa kuvissa ovat hämmästyttävän siistiä, uuden näköistä ja hyväkuntoista!
    Ei venäläisestä ruokapöydästä mitään ruttoa saa, kyllä siitä uskaltaa syödä ja votkaakin kannattaa ottaa kyytipojaksi.
    EilaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippuvuorten venäläiskylät on ainoita venäläiskyliä mihin mä voin tutustua. Rajoittunutta, tiedän. Tässä rajan pinnassa kun asuu, näkee sen maan kansalaisia ihan riittävästi. Rajan toiselle puolen en halua.

      Jotenkin Barentsburgissa olin varma, että ruuassa on vähintään joku vatsapöpö. Niissä oloissa ruuan säilytys ei vaan voi onnistua :D Ukko naureskeli ja söi kaikki katkaravut. Ei tullut ruttoa eikä vatsatautia.

      Poista

by mlekoshi