Myslipatukka 2,5

30.5.2014

Tein Abiskon reissulle todella hyviä myslipatukoita. Kirjoitin ohjeen silloin paperin kulmaan, ja arkistoin sen huolella johonkin. Mulla on tapana kirjoitella kaikkia juttuja epämääräisiin lappuihin, käytettyihin kirjekuoriin ja vihkoihin, ja sitten ihmetellä missä just SE paperi onkaan. Ukko on helisemässä kaikkien epämäärästen lippulappusten kanssa, kun ei uskalla heittää mitään roskiinkaan. Siinä on kuitenkin jotain huipputärkeää. Myslipatukkalappu oli mun vaeltaessa omituisesti kadonnut, ja sen jälkeiset patukat ovat aina epäonnistuneet pahasti. Millon tulee kivikovaa tai murenevaa, milloin ällöttävää mössöpatukkaa. Google ei todellakaan ole nyt ollut kaveri.

Nämä onnistuivat ensipaistolla:

2,5 dl kaurahiutale
2,5 dl neljän viljan hiutale
2,5 dl pähkinöitä
2,5 dl kuivattua omenaa
2,5 tl vaniljasokeria
2,5 tl kanelia
1 dl siirappia
2 rkl hunajaa

Eli 5dl mitä tahansa hiutaleita, 5dl mitä tahansa paloja, mausteet ja siirappihunaja. Tykkään resepteistä joihin voi laittaa kaikki jämät ja sitä mitä sattuu kaapissa olemaan.

Sekoitetaan kaikki aineet kunnolla koko kouralla rutistellen, painetaan tiukaksi (!) levyksi leivinpaperin päälle ja paistetaan 200 C, noin 15min.



Ja aina voi nokittaa näillä.

Punkkimuistutus

28.5.2014

Muutama viikko sitten meiltä löytyi epämääräinen ihottumaläikkä. Läikän reunukset olivat kohtalaisen tarkkareunaiset, ja siitä oli erotettavissa kaksi erillistä rengasta. Molempien renkaiden sisällä oli jonkinlainen pistojälki. Vaikka ollaankin vuosien aikana rymytty ahkerasti kaikkia putikoita ja tarjottu syötävää vaikka minkälaisille pistiäisille, ei koskaan syömingeistä ole jäänyt vastaavaa jälkeä. Pistojälkiä kyllä, punoitusta kyllä, kutinaa kyllä. On saatu osamme ampiaisista, hyttysistä, paarmoista, polttiaisista, mäkäräisistä ja onpa laiturilta tarjottu nakkisormisyötävää aikoja sitten myös hauelle (siitä tuli lääkärireissu). Pari punkkiakin on eri henkilöistä nypitty irti. Koska punoittava ja punarajainen läikkä oli kooltaan viitisen senttiä, käytiin näyttämässä sitä lääkärille.

Lääkäri raapi päätään ja kyseli punkeista. Ei ole näkynyt punkkeja tänä keväänä. Eikö varmasti? Ei. Lopputuloksena oli kortisoni+bepanthen, ja jos läikkä ei niillä lähde, seuraa pitkä lääkekuuri borrelioosin varalta. Mitä tekee läikkä? No läikkähän vaalenee aavistuksen. Hauskaa tästä tekee se, että läikkä kyllä jatkaa vaalenemistaan vaikka kortisonia ei siihen enää laitakaan.




Parin viikon päästä läikästä on vielä jäljellä jäänteet, ja napaa kaivelemalla löytyy roska. Roska ei meinaa lähteä irti, ja tarkempi tutkiskelu osoittaa sillä olevan jonkinlaisia jalkoja. Löydös onkin pienenpieni hyvin syönyt, kuivunut ja kuollut punkki, joka irtoaa vasta pinseteillä. Läikkä+punkkilöydös on kummallinen, joten viikonloppuna soitettiin päivystyksen neuvontaan. Soitto päivystykseen on täysin tyhjä arpa. Läikälle ja punkille ei tehdä mitään, ellei ole muita oireita, kuten kuumetta tai halvausoireita. Ihottuman livenä nähnyt lääkäri ei ole viikkoon töissä, ja sen jälkeen meillä on jo muuta menoa. En suosi lääkekuurien syömistä varmuuden vuoksi jokaiseen vaivaan, enkä liiemmin ole hysteriaan taipuvainen, mutta nyt julkisen terveydenhuollon suhtautuminen asiaan on sen verran vähättelevä, että haettiin toinen mielipide muualta. Ei lähdetty hakemaan lääkäriä joka varmasti lääkekuurin kirjoittaisi, vaan lääkäri joka on nähnyt borrelioosi-ihottumaa varmasti aiemmin, ja osaa ottaa järkevästi kantaa asiaan oli lopputulos sitten mikä tahansa.


Onko tämä nyt sama punkki vai eri punkki, vai oliko läikän syönyt tyyppi punkki lainkaan? En tiedä, ei sitä kukaan tiedä. Sen tiedän, että rengasreunainen ihottumajälki ei ole meillä normaali, ja asiaan perehtynyt lääkäri kirjoitti kahden viikon lääkekuurin.

Punkkilöydöksiä ennen ei olla käyty missään huippuvaarallisella vaelluksella, ei edes kovin monella retkellä. Omaa pihaa on luuhattu senkin edestä. Koti on vaarallinen paikka.

Tarkistakaahan napanne. Jokainen poimu ja väli.

Juoksua Repovedellä

26.5.2014

Käytiin viikonloppuna Repovedellä. Retkeilykäytössä alue on mun silmissä jo melkoisen koluttu, sillä se on toiminut ikään kuin takapihana joitain vuosia sitten. Nähtävyydet ovat hienoja, ja polut ja laavut pääosin oikein hyvässä kunnossa. Repovesi on hieno paikka, mutta mulle todella tuttu. Nykyään Repovesi on meille enemmänkin paikka pitkille polkujuoksulenkeille.

Muistan joskus vuosia sitten olleeni retkeilemässä ja odottelemassa riippusillan luona omaa ylitysvuoroani, kun paikalle pörhelsi kaksi hikistä juoksijaa. Muista välittämättä nämä älypäät tunkivat ensimmäiseen mahdolliseen väliin riippusillalle. Aika tympeä maku jäi juoksijoista silloin. Toivottavasti mulla ei ole koskaan niin kiire, etten ehtisi havainnoimaan muita puiston käyttäjiä. Silloin nuo paahtajat tympäisivät pahasti. Puistoon varmasti mahtuvat kaikki ulkoilijat, kunhan huomioivat vähän toisiaan.

Ruuhka-aikaan yritetään välttää riippusillan aluetta ja muitakin hyvin kansoitettuja paikkoja. Tällä kerralla lähtöpisteeksi valikoitui Orilammen maja, josta saisi muutamankin vaihtoehtoisen lenkin riippuen juoksufiiliksestä ja kaatosateen määrästä. Kotona katseltiin että vettä on luvassa, mutta onhan sitä nyt ollut ennenkin luvassa eikä mitään sateita ole välttämätttä näkynyt. Matkalla kaatosateessa ajaessa meinasi hymy hyytyä, varsinkin kun mukaan tuli vain ne pienimmät juoksusortsit. Lämpötila ilman vesisadetta oli kuitenkin hautova +25. Vielä parkkipaikalla satoi hieman, mutta lähes koko lenkki saatiin hölkkäillä sateettomassa kelissä. Koivet ja varpaat kyllä puskissa kastuivat ja kengistä kuului juostessa iloinen litsläts. Lenkin alussa Murjanvuorella oli hyvinkin synkkää ja painostavaa.


Paluumatkalla näkymät olivat mukavan aurinkoisia, ja toki olo samalla aavistuksen hikisempi. Otettiin mukaan hieman syötävää, sillä toistaiseksi syömisen testaaminen juoksulenkeillä on jäänyt vähäiseksi. Pidemmillä juoksuilla jotain on kuitenkin hyvä syödä. Nyt muutaman juoksulenkin ja Ilvesjuoksun jälkeen lenkkeily tuntuu taas aavistuksen mukavammalta. Kuulemani huhun mukaan ennen puoli- ja täysmaratoneja on hyvä treenata ainakin 2-3 kuukautta, ei esimerkiksi 2-3 lenkkiä kuten mulla on ollut tapana. Tämäkin juoksulenkki on osa isompaa treenikokonaisuutta, jonka noudattaminen ja onnistuminen on täysin epävarmaa. Juostaan nyt kuitenkin, jos siitä vaikka olisi jotain hyötyä. Tykkään suosia maastolenkkejä, sillä kaupungin asvalttitiet ovat aika tympeitä. Luonnossa on paljon enemmän vaihtelevuutta ja mielenkiintoista nähtävää.

Bongauslistalle tuli iso etana, metsätähtiä, kieloja, muita kukkia, sööttejä pieniä metsäpuroja, kallioisia maisemia, suolampia, jylhää vanhaa metsää, korkeuseroja sekä taustameluna sirputusta ja kukkuu -lintu. Yhtään ihmistä ei nähty eikä kuultu. Särkilammella vieraskirjaa vartioi järjettömän ruma hämähäkki, joten jätettiin kirjaukset tekemättä. 






Vaikka Repovesi on juoksulenkille vähän kaukana, tulee siellä aina mahdottoman hyvä mieli!

OBH Nordica kasvikuivuri vs. Evermat

24.5.2014

Suurin osa vaellusruuasta kuivataan meillä itse. Kaupan valmispussiruokien syöminen loppui noin kymmenen vuotta sitten, koska ne alkoivat maistumaan puulta, kaikki samalta mössöltä ja täysin keinotekoiselta. Vara- ja huiputusruuaksi lisää vain vesi -tyyppiset pussit vielä menee. Ruokia voi kuivata uunissa tai kaikenlaisilla viritysalustoilla, mutta itselle helpoin kuivaustapa oli hankkia tarkoitukseen sopiva kasvikuivuri. Myöskään näillä helteillä uunin pitäminen päällä keittiössä ei ole kovin houkuttelevaa. Ennemmin laitetaan kuivuri pöhöttämään lämpönsä vaikka kodinhoitohuoneeseen, jonne sipulin hajut ja lämmöt on hyvä tunkea. Ovi vaan perässä kiinni, naks.

Ensimmäiseksi hyötykasvikuivuriksi hankittiin OBH Nordican edullinen malli. Sillä kuivattiin ruokaa tyytyväisenä monta vuotta, kun ei paremmasta tiedetty. Sitten tuli hinku hankkia pienempiritiläinen ja ehkä aavistuksen parempikin malli. Kuivuriksi valikoitui Evermat, koska se oli näppärästi saatavilla ja puskaradio kertoi sen olevan kohtalaisen hyvä.

Aiemmin Nordicalla kuivatessa lihat jäivät aina valmiissa ruuassa koppuraksi. Ainut mikä onnistui kohtalaisesti, oli jauheliha. Kasvisten kuivumisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, ellei epätasaista kuivumistulosta lasketa sellaiseksi. Kääntelemällä ja kyttäämällä siitäkin pääsi, mutta yöksi ei kuivuria voinut jättää jauhamaan. Ajattelin lihaepäonnistumisten johtuvan huonoista kuivaustaidoista tai muusta itsestä johtuvasta syystä. Jätin kokolihojen kuivattamisen kokonaan, sillä kuivien, vettä imemättömien lihakönttien jäystäminen ei ole kovin mukavaa. Hampaat siinä menee, eikä ikikuiva köntsä edes maistu miltään. Jälkikäteen kuulin joltain netin ihanalta ihmiseltä että vettä imemätön kuiva lihaköntti saadaan aikaan liian kovalla kuivauslämpötilalla. Ongelma oli, ettei Nordican kuivauslämpötilaa saanut säädettyä järkevästi alhaisemmaksi, ja kovemmallakin lämpötilalla kuivuminen oli törkeän hidasta ja epätasaista. Osa paloi, osa ei kuivunut yhtään.

Nordican kuivauslämpötilaa säädetään pyöritettävällä ritilällä, kun taas Evermatissa on selkeä asteikko. Nordican muoviritilöiden reiät ovat kohtalaisen isot, eli kuivattava ruoka tippuu siitä helposti läpi. Jos alle laittaa leivinpaperin, kuivuminen hidastuu entisestään. Evermatissa on pienisilmäiset metalliritilät, jotka tosin ovat koverat. Nestemäisen kuivaaminen (jukurtti, kananmuna) voi olla haasteellista, tosin en itse harrasta sellaista.

OBH Nordica laitettiin siis kiertoon ja hankittiin tilalle Evermat, jonka ansiosta vaellusruokien kuivattaminen nopeutui aivan käsittämättömän paljon! Yhden kuivurin kokemuksella kuvittelin että jauhelihan kuivaamiseen menevä 8+ tuntia oli normaali, mutta mitä vielä. Evermatilla jauhelihakin kuivuu muutamissa tunneissa, ja imee ruuassa käytettyna vettä hyvin.

Tässä vielä koontina plussat ja miinukset:

OBH Nordica
+ hinta (~50e)
- lämpötilan säätö
- kuivaustuloksen tasaisuus (osa palaa, osa ei kuivu)
- kuivausaika (käy vaikka vaelluksella välissä..)


Evermat
+ kuivausaika
+ lämpötilan säätö
+ kuivaustuloksen tasaisuus verrattuna Nordicaan (täysin tasainen tulos ei silti ole)
+ pieni silmäkoko ritilöissä
+ ajastin
- hinta (~300e)





Jos kuvittelee kuivaavansa enemmänkin ruokia, suosittelen hankkimaan kerralla sellaisen kuivurin joka oikeasti kuivaa. Mikäli kuivaa pelkkiä kasviksia ja niitäkin vähän, ja on valmis käyttämään kuivaamiseen aikaa, Nordica ajaa asiansa kyllä. Sienten ja yrttien kuivaamiseen se ei ehkä sovellu niin hyvin, koska lämpötila jää korkeaksi. Myöskään lihojen kuivaamiseen se ei oman kokemuksen mukaan sovellu. Kuivurimalleja on toki enemmänkin, mutta niistä mulla ei ole kokemusta. Evermat on toiminut meidän käytössä hyvin.

Lisää villaa, nyt on kesä!

20.5.2014

Onko joku muukin hurahtanut villavaatteisiin? Oma vaatekaappi villautuu hyvällä tahdilla kaikkien vanhojen keinokuiturytkyjen hajotessa. Jos joku suhtautuu villaan kesävaatteena epäilevästi, tässä pieni ja ehdottoman puolueeton faktapläjäys:

  • Villa on yksinkertaisesti paras vaihtoehto
  • Tyylikäs, ei enää mummomainen
  • Ei haise, ei tarvitse jokaisen hikipisaran jälkeen tyrkätä pesukoneeseen
  • Ohut villa on viileä myös kesähelteillä
  • Miellyttävä myös märkänä
  • Pehmeä, ei kutita
  • Hengittävä

Villaa voi käyttää niin kaupunkikäytössä, juoksuvaatteina, vaelluksella, missä vain. Yleinen harhaluulo on, että villavaate jotenkin näyttää villavaatteelta ja sopii vain aluskerrastoksi, mutta nykyiset ohuet villakankaat ovat varsin salonkikelpoisia käytettäviksi sellaisenaan. Myös kalsariosastolle kannattaa kurkata, sillä villaiset alusvaatteet eivät suinkaan ole rusehtavia lepattavia pässinpökkimiä, vaan ohuita ja kauniita pikkupöksyjä joita kehtaa myös käyttää. Perinteisempiäkin malleja toki löytyy.

Mikäli armas kanssavaeltaja haisee kaatopaikalle, voi miehellekin vaivihkaa ujuttaa villaa käyttöön. Pidemmillä vaelluksilla hajuhaitta vähenee villapaidan ja villakalsareiden avulla merkittävästi. Vaelluksella villa menee lämpöisenäkin päivänä vallan mainiosti, ollen hikisessä paikassa ilmava ja tuulisessa paikassa märkänäkin lämmin. Alla kuvassa villapaita Galdhöpiggenin huiputuksella (eikä nyt keskitytä tuohon tyhjänä kehnosti istuvaan rinkkaan).


Vaikka ajatus hikilenkistä ja villapaidasta voi tuntua erikoiselta, voi villaa käyttää myös kovemmassa arkiliikunnassa. Viime viikonlopun ilvesjuoksun röhvelsin pitkähihaisessa villapaidassa, mutta tarvetta olisi ollut enemmänkin t-paidalle (kesä tuli jotenkin tosi yllättäen..). Ilvesjuoksusta ei ole kuvia, mutta edeltävän vaarojen kuolemanjuoksun hölkkäsin samassa paidassa, joka näkyy tässä loppuunkulutetussa kuvassa.


Vanhat lyhythihaiset haisevat keinokuituvaelluspaidat on jo tehokkaasti jatkokäytetty maalauspuuhissa, joten kävin ostamassa pari villasekoitepaitaa kokeiluun. Näitä voi käyttää ihan tällaisenaan, joten jos joku sitkeästi ajattelee villan olevan vain hyvä sukka, aluskerrasto tai paksu villapaita, on nyt hyvä aika viskata se ajatusmalli Tenojokeen.



Ja vielä oma suosikkini: Villahuppari, enkä edes pidä huppareista!


Villavarastoa täydennetty, tervetuloa helle!

Ilvesjuoksu, 7km pummi ja muuta mukavaa

17.5.2014

Voihan Ilvesjuoksu minkä teit. Ilmoittauduin hommaan mukaan innolla, koska kyllähän tapahtuma nimeltä Ilvesjuoksu täytyy käydä kokemassa. Järjestetään ensimmäistä kertaa -ei haittaa, matka vähän epäselvä -ei haittaa, ilmoittautuminen vähän kummallinen -ei haittaa.

Niinpä meitä oli ilmoittautunut kaksi Marikaa juoksemaan puolimaratonia ilvesreitille. Tietääkseni ukolla ei ole drag queen -taipumuksia, joten muutettiin nimi ennen starttia. Etukäteen informoitiin että karttaa ei tarvita, koska reitti on merkitty tolpin ja nauhoin. Suurin osa reitistä olikin oikein mukavasti merkitty, mutta ratamestarille tiedoksi, että ei tarvita kuin yksi pummi, niin johan tökkää. Eräässäkin kohdassa sitten mentiin jonon mukana, ilvesreittien tolppien mukaan mukavasti rullaillen eteenpäin, kunnes vastaan tuli porukkaa kertoen että suunta on väärä. Täh? Vähän epäuskoisina tallattiin vielä hetki eteenpäin, kunnes tuli joku muukin joka kertoi suunnan olevan väärä. Okei, nythän tästä tulee mielenkiintoista.

Lopputuloksena oli häröpallo, jossa kymmenkunta juoksijaa miettii missä ollaan, minne mennään. Kenelläkään ei ole karttaa, koska sitä ei kuulemma tarvita. Lähdettiin takaisin, osa jäi siihen, osa kuulemma lähti jonnekin muualle. Toinen ura löytyi, ja samalla juostessa ihmeteltiin onkohan suunta tällä kertaa oikea, sillä nauhoja ei näy missään. Myöhemmin hölkötellessä jututettiin kanssajuoksijaa, joka kertoi tehneensä ylimääräisen SEITSEMÄN KILOMETRIN lenkin. Kokonaisen maratonin alkumatkaan osunut +7km aiheutti kuulemma vähän motivaatio-ongelmia.

Juoksu jatkui, ja kiltisti seurailtiin tolppia, ohiteltiin porukkaa, ja koukattiin erään aika huomaamattoman viitan kohdalta tieltä polulle. Kun tultiin jollekin tielle, huomattiin että edessä menee pari tutun näköistä selkää. Hetkinen, eikös me nuo hetki sitten ohitettu? Edessä siis juoksi ainakin kolme juoksijaa, jotka eivät olleet havainneet reitin siirtymistä metsään, ja juoksivat oikoreittiä tietä pitkin. Onneksi reitti ylipäätään jatkui samalla tiellä! Koko puolikkaan aikana ohitettiin eräskin kanssajuoksija kolme kertaa, eikä tämä juoksija kertaakaan ohittanut normaalisti polulla meitä. Häneltä harharetket jäivät varmaankin väliin, ja vastaavasti oikaisi todennäköisesti huomaamattaan tuossa jälkimmäisessä kohdassa.

Kaikkien näiden ylimääräisten juoksujen ja oikopolkujen jälkeen en tee hittoakaan sillä tiedolla, mihin kohtaan sijoitun tuloslistassa ja paljonko meni aikaa. Keksin kyllä muitakin tekosyitä miksei tossu tänään totellut, mutta mennään nyt näillä. Gepsissä oli reissun jälkeen 23 kilometriä, ja mehupisteellä mainittiin että ehkä puolet ovat kertoneet juosseensa harhaan. Ou mai, toivottavasti tämä on vaan mutu.


Tulipahan kuitenkin nähtyä korvasieni ja ensi vuonna sitten tiedetään mistä reitti oikeasti menee.

Väkisinkalastus

15.5.2014

Vaikka viettää aikaa mökillä vain lyhyen viikonlopun, on silloinkin pakko saada kalaa. Siis aivan pakko, joten kala hankitaan vaikka väkisin. Siltä varalta, ettei hyvään paikkaan (siis säädyllisen matkan päähän omasta laiturista) jätetyt verkot tuota tulosta, laitetaan lisäverkot halpamaisesti myös omaan rantaan. Tilauksessa savusiika*.




En tiedä kalastuksesta juurikaan mitään, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että vastarannalta saa aina parhaat kalat. Vastarannalta tullaan mökkirannan läheisyyteen, ja mökkirannasta vastaavasti lähdetään vastarannalle. Kalastus oman laiturin nokalta on joidenkin kirjoittamattomien kalastussääntöjen vastaista tai vähintään raukkamaista.

Kalasaaliin kanssa kävi kuitenkin vähän köpelösti. Tuuli yhdistettynä sateeseen on aika ikävä yhdistelmä, ja kaukaa järveltä rehellisesti kalastettu savusiika vaihtui mökkirannasta väkisin nostettuun paistohaukeen. Vastarantalogiikka kyykkäsi tässä, mutta markettikalaan ei sentään tarvinnut turvautua.

Savusiian hankin seuraavalla kerralla vaikka väkivalloin ja kiukulla.

--

*Savusiika on kalalaji, joka elelee erityisesti mökkijärvissä.

Kurkistus koiravaljakkourheiluun

12.5.2014

En pääse koiramietinnässä mihinkään. Ei etene, ei. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, ei voi kiertää, loikata yli eikä sukeltaa ali. Jos missasit alkupohdinnat, ne löytyy täältä.

Jonkunlainen harrastekoira, aka siperianhusky, voisi olla kiva. Kun vaeltaa yksin, on joskus todella yksin. Pelkkä seurakoira ei kuitenkaan riitä, vaan koiran on sen lisäksi tehtävä jotain järkevää. Koira voi esimerkiksi metsästää, paimentaa, etsiä huumeita, rahaa tai räjähteitä, auttaa sokeita tai meidän tapauksessa vetää. Vetämiseen on huhun mukaan olemassa kaikenlaisia värpättimiä, kelkkoja ja potkureita, jotta yhdellä tai kahdellakin koiralla voi harrastaa. Samalla muistetaan mainita, että huskyjä on tapana ilmestyä kotiin enemmänkin. Kertomus vain parista vetokoirasta on varmaan jonkinlainen urbaanilegenda, mutta sitkeästi kuitenkin väitetään ettei koko valjakollista tarvita jotta voi harrastaa. Kokonaiset valjakotkin kiinnostaa, muttei meillä syistä x, y ja z ole mahdollisuutta hankkia valjakollista koiria (joku perusjärkityyppinen rajoitin on siis vielä olemassa). Ongelma on, ettei päästä mihinkään selvyyteen siitä, voiko meille ylipäätään tulla koiraa. Ajattelin, että vierailemalla koiralassa tämä asia selkiintyisi. Sen jälkeen tietäisin onko koira jees vai onko koira nöy. Eihän se sitten ihan niin mennyt.

Vierailu oli kuitenkin vallan mukava. Pihalla oli erinäisiä heiluvia häntiä noin kymmenen (yritäpä itse laskea ne..), eikä oudon nelivedon rullailu pihaan aiheuttanut laumassa kuin pienen haukahduksen. Häntien vispaus sen sijaan oli melkoista. Pieni tutustumisnuuhkinta osoitti, ettei kukaan syö ketään.

Okei, isokaan koiralauma ei siis ole erityisen epäilyttävä. Valjakko-osuus sen sijaan oli hieman hämmentävä. Yskikääpäs tätä:

Otetaan pakettiauto, viisi koiraa, valjaita ja muita roippeita sekä vähän reikäpäinen kuski.

Auto, kuski ja koira.

Joko mennään? Onko kaikki mukana? Joko nyt? Jokojoko?

Ja sitten mennään!

Vieläkin mennään!

Valmista. Saisko vettä kiitos!

Mä luulen, että tossa matkalla käytiin jotain keskustelua jostain, kenties vauhdista tai matkasta tai avaruuden synnystä, mutta itse pystyin keskittymään tasan kahteen asiaan. 1. Siihen ettei koirat jää alle ja 2. siihen ettei koirat vaan jää alle. Autoissa on kuulemma yleensä jarrut, ja luulen että sama koskee myös pakettiautoja.

Tällä systeemillä siis treenataan koiria. Jos haluaa olla hyvä, pitää treenata, ja kilpaillakin voi. Valjakkourheilun EM-kisat käytiin tänä vuonna Rautavaaralla. Pieni maistiainen kisoista, kas tässä:








Mitä koiravierailusta jäi käteen? Aika paljon vastauksia, vielä enemmän kysymyksiä, ei karvoja eikä aivastuksia. Se perusongelma, voiko meille tulla koiraa, on edelleen ratkaisematta.

Yksi on varmaa. Pakettiautoa meille ei tule.

Entten tentten

7.5.2014

Hirmuisen useasti törmää siihen, että vaellusten suunnittelu pitäisi aloittaa reilusti ennen lähtöä. Se on ihan höpönpöpöä. Mun mielestä samalla viikolla voi vielä ihan hyvin päättää minne menee, joten seuraavan reissun kanssa ei vielä tee tiukkaakaan. Suunnittelua ei ehkä ole aloitettu ollenkaan. Selvää on, että jonnekin lähdetään. Ensimmäisen tämän vuoden oikean vaelluksen (JEEE!) osalta kaikki muu on vielä ihan levällään, kuten esimerkiksi seura, kohde ja matkan kesto. Lähtöpäivä on ehkä tiedossa, paluupäivä ei. Olemme erittäin vahvoilla pohjilla tässä, kuulkaas.

Eteläisimmän Suomen kohteet jää ihan suosiolla pois, sillä nyt mennään Lappiin! Tai Lapin kaltaiseen. Tai jonnekin tunturiin. No, kauas.




Tästä setistä voi valkata, tai tilailla ihan uusia pelimerkkejä. Valinnanvaraa on.

Hissun kissun vaapula vissun..

Huippuvuorten venäläinen kaivoskaupunki, Barentsburg

5.5.2014

Vaikka tykätäänkin remuta ihan omin nokin, Huippuvuorilla oli pakko joustaa periaatteista. Käytiin siis ohjatulla retkellä Barentsburgissa. Matka taitettiin moottorikelkoilla, tutustuttiin kylään ja venäläiseen ruokapöytään, ja palattiin illaksi Longyearbyeniin.

Matkalla töppöjalkaporoja. Ne huomaa jos oikein tihrustaa.


Tauko matkalla.

Barentsburg on hyvin kummallinen paikka. Matkaa huippareitten "pääkaupungista" Longyearbyenistä on linnuntietä noin 40 kilometriä, mutta tietä Barentsburgiin ei ole. Sinne voi matkustaa joko moottorikelkalla, veneellä tai helikopterilla. Kylässä on yksi katu, jonka pituus on joitain satoja metrejä, eikä se mene mihinkään. Tai menee; kylän päästä päähän. Kylässä on kolme autoa. Sen ainoan tien vieressä on rakennuksia, joista osa on romahtamispisteessä ja saattaa sortua hetkenä minä hyvänsä. Niiden vaan annetaan olla ja rapistua. Reikiä seinissä, sisään menevät portaat puuttuvat, ulkoverhous osin purettu, perusjuttuja. Jos portaissa on koko portaan levyinen kengän mentävä railo, sitä voi vielä hyvin käyttää. Osa rakennuksista on taasen verrattain hyvässä kunnossa. Rakennuksien tyylit ovat jokaisessa erilaisia, ihan kuin ei oltaisi osattu päättää mitä tyyliä sinne rakennetaan, joten on päätetty rakentaa joka vuosikymmenellä vähän erilaista.

Meillä oli kylästä kertomassa venäläinen mies, joka puhui englantia aivan käsittämättömällä nopeudella. ratatatatatatatatatatatata okay? Puuh. Sen verran jäi mieleen, että kylässä on kaivoksen lisäksi epämääräinen hotelli, muttei oikeastaan muuta. Kaivosmiehille on urheilumahdollisuuksia ja sellaista. Hiilikaivos pyörii yhä, muttei se tuota juurikaan voittoa. Venäläiset ovat Barentsburgissa ihan vaan ollakseen paikalla. Kaivosmiesten sopimukset ovat melko pitkiä, siis kesto mitataan vuosissa, ja palkanmaksunkin kanssa oli jotain kummallisuutta. Joko se ei tullut ihan joka kuukausi, tai sitten koko sopimuskauden suorittaessaan sai sen varsinaisen palkan. Tai jotain muuta venäläismäistä siinä oli.


Pääkatu, ainut katu.


Yksi kylän kolmesta autosta.


Vähän vanhempaa rakennuskantaa.


Milloinkohan tämä romahtaa?


Vaihteeksi vähän koristeellisempaa tyyliä.


Tai ehkä sittenkin tämmöistä.

Kaupungissa oli toki myös Leninpatsas. Pohjoisin patsas löytyy Huippuvuorilta, Pyramidenilta, ja tämä on siis toisiksi pohjoisin.

Kierrokseen kuului myös ruokailu hotellilla. Hotelli on melko paljon sanottu siitä rakennuksesta, mutta hotellina se kuulemma toimii. Ruokaa sen sijaan oli pöydät pullollaan. Oli kaikkea epämääräistä lihaa, lisuketta, kaalia, katkarapua, majoneesia, kaikkea. Koko pöydällinen norjalaisia (ja minä) katseltiin niitä hieman epäluuloisesti, mutta ukko huiteli kaikkea huiviin ennakkoluulottomasti. Mitään vatsaepidemiaa ei saatu.

Ruokapöytäkeskusteluissa alkoi itsella tulla kielten ymmärtämisessä raja vastaan. Norjalaisten keskustelua pystyi vähän seuraamaan kouluruotsipohjalla, oppaan kanssa puhuttiin englantia, miehen kanssa suomea ja venäläisten kyrillisillä kirjoitetuista purkeista ja purnukoista tavasin sisältöjä ja kiittelin ruuista sujuvasti venäjäksi. Jostain purkista yritin kääntää venäjää englanniksi tai ruotsiksi. Kaikki yhdessä oli omalle käsityskyvylle vähän liikaa, enkä lopuksi tuntunut ymmärtävän enää edes suomea.

Lähtiessä venäläiset mammat mulkoilivat meitä erittäin nyrpeästi. Mikähän niitä otti päähän? Mulkoilu oli jo niin överiä että nauratti.

Tauko paluumatkalla, odotellaan saksalaista joka kaatoi kelkkansa mäkeen.

Mukana reissussa oli myös yksittäinen saksalainen mies. Tämä tyyppi onnistui kippaamaan kelkallaan kahdesti, eikä opas pitänyt enää jälkimmäisestä voltista. Saksalainen sen sijaan hymyili leveästi ja matka jatkui. Kuulemma ex-tyttöystävälle kävi kerran samoin. Kelkassa oli kai jotain vikaa. Tästä exästä kuultiin hämmästyttävän paljon. Ex sitä, ex tätä. Toivottavasti miespolo on jo päässyt asian yli.


Matkalla oppaan kivääri otti vähän jäätä.

Vaikka moottorikelkkareissut ei olekaan omia lemppareita, oli tämä mukava matka. Jos liikkumistavat rajoittuvat talvella helikopteriin, moottorikelkkaan ja suksiin, on kelkka ihan kelpo vaihtoehto. Koiravaljakko olisi tietysti mukavin.

Kyy pihalla

2.5.2014

Kuumat kevätpäivät näyttävät olevan käärmeiden aikaa. Vaikka lierot saavatkin elää metsässä aivan rauhassa, samaan pihaan ihmisten ja koirien kanssa ei näillä sahanahoilla ole mitään asiaa. Omassa pihassa käärmyläisiä ei ole näkynyt, mutta mökillä ja sukulaisilla kylläkin. Myös Repovedellä on eräs paikka, jossa kävellessä on jokaisella kerralla saanut väistellä polun poikki luikertelevia pitkiä tummia matoja.

Osa ihmisistä suhtautuu kyyhyn suurella hysterialla. Muhun moinen käärmepelko ei ole iskostunut, vaan pidän käärmeitä ihan mukavina otuksina Suomen luonnossa. Nahkakin on omalla tavallaan kovin kaunis.


Nätti sahalaita.

Portin sisäpuolelle kyy ei ole tervetullut.

Sellainen kyy, joka osaa pysyä poissa talojen pihoilta, on oikein hyvä kyy. Pihalla voi käydä köpelösti.

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |