Sami Tallberg: Villiä ja valloittavaa

2.4.2014

Kirja saatu arvostelua varten.

Meillä Suomessa saadaan monenlaista ruokaa suoraan luonnosta. On mustikkaa, vadelmaa, lakkaa, sieniä vaikka miten montaa sorttia, ahventa, siikaa, puhumattakaan vielä riistasta! Monikaan ei ehkä ajattele syövänsä villiruokaa -en minäkään. Luonnossa vapaasti kasvanut ruoka on toisille villiä ja joillekin eräänlainen luomun muoto. Minulle se on vain herkullista ruokaa ilman etuliitteitä tai turhaa showta. Mikäli mustikoita, Suomen ruokakulttuuria tai Suomea halutaan brändätä tunnistettavammaksi tai houkuttelevammaksi, on se toki hyvä asia. Esimerkiksi näin:

Villiruokalogo, ELO-säätiö/Klaus Haapaniemi.


Joskus vuosia sitten serkkuni joka asui ja työskenteli Japanissa, toi Suomeen japanilaisia vieraita. Moni asia täällä oli kummallista ja kamerat räpsyivät. Suurimmat innostukset japanilaiset saivat pienestä pörröhännästä joka hyppeli oksalta toiselle. Villiorava! Onko Suomessa oikeasti villioravia?

Waaauu..!


Eksoottinen villiorava villipuussa, kuvannut villi Teemu Saloriutta.

Meillä kerätään luonnosta kaikenmoista. Jo mainitut mustikat ja vadelmat sekä puolukat on ihan vakiokamaa. Joitakin vuosia sitten listalle nousivat myös lakat ja karpalot. Varsinkin karpalo on tuottanut hieman päänvaivaa, sillä sitä on kaikessa masokistisuudessaan mukava kerätä, mutta maku on aika mielenkiintoinen. Mielenkiintoinen on kuulemma hyvä sana silloin, kun ei halua olla liian negatiivinen. Sienistä koriin päätyy usein kantarellit. Sienet ovat jotenkin vaikeita, sillä niiden rakenne on outo eikä niihin voi oikein lisätä muuta kuin kermaa ja voita. En pidä sienen rakenteesta, vaikka maussa ei välttämättä ole vikaa. Siksipä sienet ovat pienenä silppuna ruuassa. Ehkä rakenneallergiasta johtuen meillä kerätään vain kantarelleja -poika tosin tuo sukulaisten mukana sienestäessään kotiin myös suppilovahveroita ja pyytää tekemään niistä ruokaa. Mulle tekee tiukkaa erottaa kantarelli voikukasta (enkä ajatellut syödä sitä voikukkaa).

Marjojen ja sienten lisäksi perisuomalaiseen tapaan meilläkin ongitaan, pilkitään ja pyydetään kalaa myös verkoilla. Nämä ovat, kuten varmaan monella muullakin, sellaista mukavaa mökkipuuhastelua ja ajanvietettä. Silloin kun asuttiin kerrostalossa saaressa, lähes keskustassa siis, käytiin satunnaisesti lasten kanssa iltakalassa. Ahven ylös, pannulle ja napaan. Riistaa saadaan joskus tuttavilta, muttei metsästetä itse. Niin kauan kuin metsästysseurat ovat ukkoutuneita pappakerhoja, pysyy oma mielenkiinto muualla. Metsästäminen itsessään ei ole ongelma, sanoo nainen jolle joku muu saa pujottaa ällöttävät onkimadot koukkuun.

Ja mielellään reiänkin voi tehdä. Kiitti!


Mulle tarjottiin Kirjakaarelta mediakappale Sami Tallbergin kirjasta Villiä ja valloittavaa. Kyseessä on suomalaista ruokaa ja ruokakulttuuria esittelevä kirja, jossa puhutaan mm. lähellä tuotetusta ruuasta, metsästämisestä ja keräilystä sekä villiruuasta. Kenties joku muukin kokee että villiruualla tarkoitetaan villiheiniä? Kirjassa villiruuaksi niputetaan kaikki mikä kasvaa vapaasti luonnossa, niin marjat ja sienet, kalat kuin riistakin. Vaikka sana villiruoka ei ihan istu omaan suuhun, ei kirja tarjoa mitenkään överisti rikkaruohoreseptejä eikä mitään muutakaan ituhippeilyä. Sen sijaan opus on pullollaan herkulliselta vaikuttavia reseptejä, joissa yhdistävänä tekijöinä on luonnon raaka-aineiden lisäksi kerma ja voi. Pääroolissa on esimerkiksi ahven tai siika, sieni tai hirvi, tai vaikkapa kauden juures. Lisäksi kirjassa esitellään suomalaista ruokakulttuuria ilman erityistä luontoleimaa. Perinteinen kalja ja makkara laitetaan fiiniksi erikoisoluen, grillatun sipulin ja itsepaistetun raakamakkaran avulla. Samaan perinnelootaan mahtuvat myös korvapuustit, kesäkeitto ja karjalanpaisti -jollain pienellä jujulla toki. Vaikka juuri nillitin huonoista ruokakuvista, tässä kirjassa moni ruoka on kuvattu niin, että reseptiä tekee mieli kokeilla. Erityisesti niitä, missä oli ahventa tai siikaa.




Plussaa: Voi ja kerma, ronski ote. Reseptit jaoteltu vuodenajan mukaan.

Miinusta: Mistä mä nyt jonkun fasaanin saan?

--
Sami Tallberg on villiruokaan hurahtanut keittiömestari, joka on kirjoittanut lukuisia ruokakirjoja. Tallberg on saanut kulttuuriministerin jakaman Suomi-palkinnon vuonna 2012. Tallberg on myös suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön, ELO-säätiön, villiruokalähettiläs, ja on vienyt Suomea maailmalle mm. yhteistyössä Stubbin kanssa.

Tukehdu kinkkuusi, Berlusconi!

2 kommenttia :

by mlekoshi