Karhunkierroksella yksin

10.3.2014

Karhunkierros valittiin juuri äsken Vuoden retkikohteeksi 2014. Omia reissuja karhunkierroksen varrelle on tullut tehtyä useita, mutta vain kerran olen kävellyt koko 80 kilometrin matkan. Talviset maisemat on vielä näkemättä. Aika harva kohde on sellainen, jossa tulee käytyä useamman kerran. Karhunkierros on ollut vaellusharrastuksen alussa sellainen. Se on helppo vaihtoehto yksin, kaksin tai lapsen kanssa, päiväretkelle tai pidemmälle reissulle, ja maisemat ovat upeat.

Jostain Konttainen-Valtavaara -väliltä.

Kiutakönkään punakat kalliot.


Kiutakönkään jälkeiset mutkat.


Pieni pulputin jossain matkalla.


Riippusiltoja oli useita.

Joskus vajaat kymmenen vuotta sitten oli tarkoitus mennä kaverin kanssa karhunkierrokselle. Kaverin suunnitelmat menivät kuitenkin myttyyn, joten pienen päänraavinnan jälkeen päätin lähteä kipittelemään reitin yksin. Tuolloin yksinvaelluksesta oli kokemusta lähinnä Repovedeltä. Karhunkierros on hyvin merkattu, tupavoittoinen ja kansoitettukin, joten lähtemiselle ei ollut mitään varsinaisia esteitä. Kamojen haaliminen oli vähän vaivalloista, sillä tuohon aikaan olin kesätöissä toisella puolella Suomea, eikä mukaan ollut tullut ihan kaikkea tarvittavaa. Teltat ja muut roippeet löytyivät silti kohtalaisen helposti lainaan.

Vielä kymmenen vuotta sitten kannoin hyvin paljon kaikkea turhaa. Se mikä on turhaa, on jokaisen oman harkinan varassa. Joidenkin mielestä rinkassa on vielä paljonkin turhaa tai liian painavaa/keltaista/pörröistä. Muistan että rinkka oli tuolloin aika painava, johtuisiko mukana kulkeneesta trangiasta (sinoli jeejee), lihapullista tai hiusharjasta. Kamat eivät tuolloin olleet ihan viimeisen päälle, muttei se retkeilyä estänyt. Kannossa taisi olla Haltin rinkka, jonka hyvät ominaisuudet ymmärsin ehkä vasta jälkeenpäin. Se oli aika kevyt, selkään sopiva ja vain 50 litrainen. Kestävyys tosin oli ongelma, sillä käytin rinkan oikeasti loppuun. Vetoketjut irtosivat, saumat repesivät, kankaaseen tuli sotkettua jotain rasvaa joka ei enää lähtenyt pois.

Matkasin reissuuni julkisilla, ja jossain Suomussalmen ja Kuusamon välillä kulkuvälineenä oli pikkubussi, joka jakoi samalla ehkä eilisen päivän hesaria. Bussi ajoi kylästä kylään ja hesariaan odottaville ihmislaumoille kuski aina muisti kertoa että hänellä on matkustajakin, se on menossa Karhunkierrokselle. Pieni sirkuseläin täällä hei!

Ensimmäinen pitkä yksinvaellus outoon maastoon oli jännä juttu. Pysynkö polulla, onko eksymisvaaraa, mitä jos siellä on hulluja ihmisiä ja tuttavallisia karhuja? Toimiiko lainateltta, mitä jos keli on aivan karmea? Noh, ihan kaikki ei mennyt putkeen, mutta mitään fataalia ei sattunut. Keli oli oikein mukava +27 asteinen paahde, joten siirryin nukkumaan päivät ja kävelemään yöt. Yöllä myös kalastajat olivat hereillä. Välillä tuli vettä kuin saavista, ja kengät kastuivat aivan läpimäriksi. Nämä kengät olivat siitä mielenkiintoiset, ettei vesi enää suostunut tulemaan kengästä pois. Saavuin eräälle laavulle läpimärkänä, ja joku ystävällinen herrasmies värkkäsi pienet alkutulet sillä aikaa kun olin pilkkomassa puita. Jostain syystä en silloin kehdannut valmiista puista tehda tulia, vaikka sitä varten ne siinä kai on? Kuivattelin kenkiä vuorokauden nuotiolla ja luovutin. Muovipussit kengissä sai kelvata. Jalat hautuivat aivan kamaliksi, ja molempien jalkapohjien nahat kuoriutuivat kokonaan pois. Jos kuvittelee kävelevänsä muovipussit jaloissa, suosittelen harkitsemaan uudemman kerran.

Tällä samalla laavulla sattui hauska juttu. Siinä kenkiä kuivatellessa, lettuja paistaessa porukkaa ravasi sinne tänne. Oli kalastajaa, vaeltajaa, vaikka mitä. Pari kalastajapoikaa istui samaan aikaan nuotiolla kun tulille käveli vanhempi herra. Suureen ääneen tämä herra kiitteli kun pojat olivat ottaneet ihan tyttöystävänkin mukaan tutustumaan eräelämään! Oli hymyssä pitelemistä, niin pojilla kuin mullakin. Tarjosin herralle suun tukkeeksi letun.


Tuon sinisen fleecen ostin ihan vaan tätä matkaa ajatellen. Taisin heittää sen roskiin joku hetki sitten, kun se alkoi 7-8 vuoden käytön jälkeen haista. Uudemmat Haglöfsin fleecet tekevät saman jo puolessa vuodessa.

Loppumatkalla oli vaikka mitä jännää. Vanhat metsät olivat mörköjä pullollaan, puhelimesta loppui virta joten hävisi myös kello ja herätyskello. Konttainen-Valtavaara-Ruka -välin kävelin ilman vettä, koska mitään sopivaa puroa ei sattunut kohdalle ja suolammesta en suoraan juo. Saavuin Rukalle keskellä yötä baarien juuri sulkeuduttua.

Kaikki haisivat. Baarikansa viinalle ja pieni vaeltaja pahalle.

9 kommenttia :

  1. Ihanan "rohkaiseva" teksti, kun juuri mietin ensi kesälle omaan vaellusohjelmaan Karhunkierrokseen tutustumista.... :D Mutta onpa vallan hienot maisemat! Ja tosikiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan! Paikka on hieno, sen kertoo jo kävijämääräkin. En mäkään siellä muuten olisi käynyt neljää-viittä kertaa :)

      Kiitos :)

      Poista
  2. Hieno vaelluskertomus. Postikorttimaisemia mutta myös realistista retkikuvausta.

    VastaaPoista
  3. Konttasesta Rukalle ilman vettä?

    Se Rukan pää on hanurista, silkkaa vuorottelevaa kiipeämistä ja laskeutumista, ts. kiipeämällä ei pääse mihinkään, vaan joutuu laskeutumaan takaisin aivan kaiken "saavuttamansa" korkeuden, monta kertaa peräkkäin. En meinaa kulkea sieltä kautta enää koskaan, vaan jatkossa ihan Ristikallio - Juuma väliä.
    Konttasen kiersimme tietä pitkin, sillä ylös-alas-kiipeily riitti, ja oli helteinen kesäpäivä eikä vettäkään näkyvissä.
    Karhunkierros on muuten verraton reitti ja sen kulkeminen ihana kokemus.Tulimme pois puskista Oulangan luontotalolla ja kohtasimme parkkipaikalla 50 kiinalaista ja 50 kameraa. He olivat innoissaan kohdatessaan nokisia, peseytymättömiä suomalaisia alkuasukkaita. Terv. Eila S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli ihan tautinen matka ja reitti. Mua ei nousut ja laskut varsinaisesti haittaa, mutta veden puuttuminen oli aivan pyllystä. Kävelin yöllä, ja ajattelin pysähtyä jollekin laavulle keittämään lisää vettä kun ei niitä puroja sattunut matkalle. Saatoin myös kävellä niistä ohi, tai sitten nirsoilin muuten vaan.. Laavun oli joku kanssavaeltaja valloittanut aivan kokonaan, enkä sitten viitsinyt jäädä siihen trangioineni kolistelemaan, kun sain vähän tympääntyneen katseen jo saapuessani paikalle. En suosittele vedetöntä vaellusta kenellekään.

      Itse en ole törmännyt kiinalaisiin, mutta eräs saksalainen valitteli alkumatkassa että hyttyset ovat erikoistuneet veriryhmään B+.

      Poista
  4. Taas kerran hyvää tekstiä. Mutta onko kuvassa pitkä tukkainen Marika?! En tunnistaisi, enkä ole varma uskonko jos sanot niin. Epäilen, että lainasit vaan fleecen ja lettupannun laavulle osuneelle kanssakulkijalle kuvaa varten...

    PS. Muovipussit jalassa voi hiihtää ainakin viikon jalkojen tuhoutumatta. Voi olla, että ympäristön lämpötilalla on vaikutusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis etkös sä ole nähnyt mua ainoastaan pipo päässä? Tukka on karvaa jota voi leikata, ja sitten se kasvaa takaisin. Joskus sitä on ollut puoleen selkään, joskus olkapäille, joskus pari senttiä. Tuolloin oli muuten silmälasitkin, mutta ne lähti laserilla eikä toivottavasti kasva takaisin.

      Poista
    2. Joskus aiemmin olen nähnyt lyhyillä hiuksilla, mutta en silloin tietysti tuntenut/tunnistanut, ja nyt myöhemmin pipo päässä. Mielikuva lyhyestä tukasta kuitenkin jäi.

      Tietääkseni silmälasit ei ole karvaa, joka kasvaisi takaisin, vaikka kai niitä laseja voi leikelläkin. ;)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |