Paskaa

31.3.2014

Mua on kovasti jäänyt vaivaamaan edeltävältä Jotunheimenin kesäreissulta yksi asia. Siellä oli paikoin hyvin paljon sontaa. Ihan vieri vieressä, isoja läjiä, paljon.

Mittakaavaa antaa vaelluskenkä kokoa 37.



Osaako joku sanoa minkälainen sopuli näitä oikein vääntää?

Sisustukseen sopiva kiipeilyseinä: VALMIS!

29.3.2014

Projekti Sisustukseen sopiva kiipeilyseinä olohuoneeseen on nyt virallisesti saatu päätökseen. Patjan suojus on ommeltu vetokahvoja myöten, joten homma on sillä pulkassa. Otteita voi sitten muokata mielensä mukaan, mutta seinän rakenteet kilkkeineen ja hörselöineen on nyt tehty.

Kiipeilyseinään tarvittiin:

Ämpärillinen nauloja, ruuveja ja iskumuttereita
Pakettiautollinen vaneria ja puutavaraa
Hyvä timpuri, yksi lehmänhermoinen mies ja nalkuttava akka
Kolme patjaa, kaksi sijauspatjaa, yksitoista tyynyä ja 6 metriä huonekalukangasta ikeasta
Tynnyrillinen hermoja ikean reissuun
Soitto Tikkurilan maalilinjalle, pari purkkia maalia ja oheistarvikkeet
Maalausmusaa ja hyvät suhteet naapureihin
Korkattu kalja per korkattu iskumutteri
Kaikki korttelin kakarat koekaniineiksi

Lopputulos on tässä:







Haaste sakkaa

27.3.2014

Joulukuussa lupauduin intoa puhisten mukaan haasteeseen, jossa on tarkoitus nukkua ulkona / retkellä kaksi yötä kuukaudessa. Varsinkin talvikuukausina mukavuudenhaluinen ihmismieli jää helposti kotiin. Ei retkellä ikävää ole, ehei, mutta lähteminen on niin armottoman vaikeaa. Alkuvuosi meni silti varsin mallikkaasti.

Tammikuussa oli lumetonta, harmaata ja synkkää, ja käytiin läheisellä kodalla heti kun lunta vaan taivaalta luvattiin. Eihän sitä sitten tullut. Toinen retkiyö vietettiin lasten kanssa paukkupakkasissa laavulla.

Pakkasta -19, ja tästä untuvakasasta löytyy kaksi lasta.

Helmikuussa käytiin Repovedellä ihmettelemässä suositun puiston hiljaisuutta, ja lumen puuttuessa jouduttiin paikoin kantamaan ahkiota.

Taukokaakaot näkötornin vierellä.


Entäs maaliskuussa? Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Vielä on pari päivää jäljellä, mutta kahden yön taikominen tähän vähän takkuaa. Kraaah.


Elämä on epäreilu

24.3.2014

Käytiin viikonloppuna pilkillä. Sain tasan 0 (nolla) kalaa. Mieskään ei saanut yhtikäs mitään, ei kalan kalaa, näykkäsyn näykkäsyä, vaikka rei'itti jäätä emmentaaliksi. Tyttö taasen tempoi ahvenia tasaisella tahdilla ylös. Vihtu. Uhkasin jättää kakaran jäälle, mutta käkätys ja ahventen narraus senkun jatkui.

Rannasta lähteminen oli jo vähän vaivalloista.

Älä tule paha kala, tule hyvä ahven.

Ja naposteluahven tuli.

Seuraavalla kerralla tuuppaan kakaralle kairan reppuun ja jään itse juomaan sumppia sisälle. Pyh.

Kokemuksia lasten vaellusvarusteista

21.3.2014

Kaikki varmasti tietävät että huonot varusteet ovat varmin tapa pilata hyvin alkanut harrastus ? Tässä talossa tirppanat ovat retkeilleet jotakuinkin koko ikänsä, eikä mitään supermateriaaleja ihan ensimmäiseksi potkupuvuksi kuitenkaan olla ostettu. Pääajatuksena ollaan välttämättömiä varusteita hankkiessa pidetty sitä, ettei osteta lapselle huonompaa kuin itselle. Jos lapsi kastuu retkellä (tai ylipäätään ulkona), tulee kylmä ja ikävä olo. Lapsi kiukuttelee, syystäkin. Se taas pilaa myös muiden retken. Koska halutaan pitää kakarat hiljaisena, ostetaan niillekin hyvää tavaraa vaikka se voi vähän maksaa.

Se, että retkelle voi lähteä normaaleissa ulkovaatteissa, pitää oikeastaan paikkaansa. Normaalit ulkovaatteet käsittää säänmukaisen varustuksen, kuten veden- ja tuulenpitävän takin ja housut, alle paksumpaa tai ohuempaa villaa, väliin fleeceä tai paksua villaa -lämpimillä keleillä ehkä sitä puuvillaakin. Kenkinä gorelenkkarit ja vesikelillä saappaat. Lapsi ei pidä varsinaisista kuravaatteista kuten en minäkään, joten ulkovaatteiden tulee pitää tuisku, vesi, kura ja tuuli ulkopuolella. Nyt kun ipanoiden kasvu on hieman tasaantunut (eli ihan koko vaatekerta ei vaihdu kahden kuukauden välein), kaupasta on jotenkin kummasti alkanut lähtemään mukaan kaikkea erittäin mukavaa..

Pieni katsaus läpi vuoden retkeily- ja myös arkikäytössä olevin tavaroihin:

Lämpimät takit ja housut: Tytöllä ohuempi takki on Patagonian untsikka (oli halvalla ja muita selityksiä, käytössä -10/+10). Takin vetoketju on välillä vähän takkuillut ja ohueen kankaaseen saatiin jo yksi reikä. Muuten ihan kelpo takki. Lisäksi on ollut monena vuotena paksumpi untuvatakki Name Itiltä (käytössä -10/-30). On lämmin. Takki on toiminut kovilla pakkasilla hyvin, ja siksipä ollaan ostettu samasta takista vaan suurempaa kokoa. Poika on kuumaverinen, joten käytössä on tavallisia kuitutakkeja ilman untuvaa esim. Ticketiltä tai Reimalta. Talvihousuina on ihan normaalit lasten ulkohousut, joissa on vedenpitävyys ja kulutuksenkesto kohdallaan.

Kuorivaatteet: Jonathania, icepeakia, reimaa, ihan tavallista lastenvaatelaatua siis. Vedenpitävyys 10 000mm, joskaan en ole ihan vakuuttunut onko se aina sitä.

Hanskat: Mikään hanska ei tunnu oikeasti pitävän vettä. Ihan sama mitä millimetrilukemia niille luvataan, käytännössä sormet kastuu. Seuraavaksi voisin kokeilla märälle kelille ehkä lasten Hestraa. Pakkassäällä meillä on ollut Elsa Pitkäsen rukkasia ja niiden alla kaupan sormikas tai itse tehty villalapanen (tai -sormikas). Villa päällishanskan alla pitää sormet lämpimänä myös lapsella. Kevät/syyskelissä on käytössä sitten pelkkiä villalapasia ja -sormikkaita.


Vaatteiden tulee kestää kulutusta.

Välikerrokset:
Fleece: Marmot. Se nyt vaan on niin herkullisen värinen! Toki on käytössä myös sekalaisesti kaikkea muutakin fleeceä, enkä ole huomannut minkään olevan huomattavasti toista parempi. Marmotin fleece on mun makuun pehmeämpi kuin esim. halvalla H&M:ltä ostettu fleece. Nykyään lasten päivävaatteissa meillä suositaan paljon Name Itiä, koska ne näyttää kivalta ja tuntuu mukavalta, ja tyylistään tarkka poika löytää sieltä itselleen mieluista vaatetta. Lindexit ja henkkamaukat ollaan jätetty lasten kasvettua vähemmälle.

Aluskerrastoina on ollut sekalainen setti Lindexin ohutta villaa (ostettu kokeilumielessä, ei valittamista), Ticket to heavenin ohutta villaa ja Manymonthsin vähän paksumpaa villaa (jostain syystä joihinkin meidän paitoihin on tullut reikiä käytössä). Villasukkia, pipoja ja tumppuja tikuttelen itse haluamastani langasta ja saadaan myös valmiina mummolasta, mutta lasten villapaitojen tekoon en ole vielä lähtenyt.

Alla ohut villapaita, päällä fleece, jalassa geetonnit ja päässä mun villabuffi.


Kenkinä ollaan käytetty paljon Vikingin goretexejä, ja näissä retkeilyjutuissa niitä korkeavartisempia. Ne ovat toimineet joskus, mutteivät kestä lapselta toiselle vaan alkavat pienestäkin käytöstä repsottaa ja vuotaa. Ei kiva. Näille pitäisi keksiä korvike, sillä vaikuttaa kovasti siltä että Vikingin laatu on heikentynyt. Ei ole enää hintansa arvoinen kenkä. Pojalle ostin juuri Tretornin goretexlenkkarit, mutta ne ei ole kyllä goretexiä nähneetkään. Likalla kengänkoko on juuri venynyt samaan kuin mulla.. Vaikka koko onkin sama, jalan muoto on lapsella ihan erilainen, eikä aikuisen samannumeroinen kenkä välttämättä olekaan hyvä. Vinkkejä hyvistä arkikengistä, jotka toimisivat myös vaelluksella, otetaan vastaan.

Talvella tytöllä on ollut Sorelit ja pojalla Kuomat. Eccon talvikenkiä meillä on ollut myös, mutta vähänkään kovemmalla pakkasella (siis jo -15 asteessa) niistä jäätyy pohjat ja ipana vetää nutut, usein. Aika huono ominaisuus talvikengässä. Sorelit eivät ole jokakelin kengät, sillä ainakin omissani pikkupakkasella varpailla tulee kuuma -> sitten tulee kylmä. Ehkä lapsen jalka ei niin paljon hikoa.

Varsinaisia vaelluskenkiä ei olla vielä ostettu. Lapset ovat olleet mukana sellaisilla retkillä, joilla kävellään lähinnä polkuja ja muita normaaleja maastoja (pitkoset, suot, metsät ym.). Vaelluskengille koen olevan käyttöä vasta kunnon kivikoissa, eikä niitä olla lähdetty mistään (vielä) hakemaan.

Sukat: Tavalliset sukat ja villasukat. Joskus pelkkä puuvillasukka, joskus pelkkä villasukka, joskus molemmat. Hiertymisongelmia ei ole monestikaan ollut. Jos tutustutaan lampeen, sukkia sitten kuivatellaan ja vaihdellaan. Nyt kun likan jalka on samaa kokoa kuin omani, olen huomannut Bridgedalejen löytäneen tiensä myös niihin. Hmph.

Kaikki edelliset ovat siis aivan normaalissa päiväkäytössä retkeilyreissujen lisäksi. Seuraavat tavarat on hankittu vain retkeilytarkoitukseen:

Vaellushousut: Fjällräven G-1000. Vahaamalla saa sopivan vedenkeston, ei syö hyttyset läpi ja kulutuksenkestävyys on erittäin hyvä. Nämä ovat olleet käytössä kolme vuotta, eikä niissä ole kulumisen merkkejä ollenkaan. Lahkeissa on kiristyssysteemi, joten nämä ovat menneet pitkään. Ensimmäisenä syksynä käänsin lahkeet ja vyötäröä voi kiristää mielensä mukaan. Tykkään G-1000 housuista itselläni, ja lapsi pukee omansa mielellään.

Makuupussit: Lämpimässä kesäkelissä on ollut käytössä parikin erilaista lapsille tehtyä pussia (savotta, trekker). Näissä laatu on mitä on, mutta lapset eivät ole valittaneet. Lämpimyys perustuu siihen, että pussi on lapselle sopiva ja paksuhko puuvillainen sisältä. Lämpimyyttä säädetään villaisen aluskerraston paksuudella. Pakkaskelissä on sitten lasten pussin päällä aikuisten untuvapussi. Meillä on aika monta Joutsenta. Hyvää, laadukasta makuupussia lapselle on ollut erittäin vaikeaa löytää. Ihan pienille palleroille on untsikoita, mutta kenen keksintö on että ulkona nukkuminen tulee lopettaa kun oppii kävelemään? Hetki sitten bongasin Cumulukselta lasten untsikan, ja siinä nuo mahtuisivat vielä hetken pötköttämään. Makuupussi on sellainen ikuisuusongelma varsinkin, jos ajattelee retkeilevänsä lasten kanssa välikelissä. Kesäpussi ei riitä, ja tuplapussi on kuuma. Ja maksaja tykkää untuvasta.

Aikuisen makuupussi on lapselle kylmä. Pussi on auttamatta aivan liian leveä, ja sellaisessa tulee vilu. Vaikka liian pituuden voikin jollain remmillä kuroa umpeen, liika leveys on ja pysyy. Kaikenlaisia kutistesukkavirityksiä on kieltämättä käynyt mielessä, mutta toistaiseksi järki on voittanut..

Makuualusta: Thermarestiä myös lapsille. Käytössä sekä ilma-alusta että hätätapauksessa ridgerest solumuovi. Molemmat toimii, mutta suositaan ilma-alustaa. Ahkioreissuilla on ollut myös lampaankarva antamassa lisälämpöä pepulle, istuinalustaksi tuvalle ja lisämakuualustaksi öille.


Etenkin makuualustan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Reppu: Ei erityistä vaellusreppua. Vaihtoehtoina on Fjellun mini kånken (luokattoman huono kantaa, pölyttyy nurkissa), koulureppu tai mun juoksulenkeillä käytössä oleva juomareppu Salomonilta. On pieni ja pinkki. Tosin nyt kun ryxin reppu on todettu mulle selästä liian lyhyeksi, voi olla että se periytyy likalle. Jo kotona kannattaa katsoa miten ja mihin reppu kiinnitetään, jos lapsi ei jaksa kantaa sitä. Vaikka onkin hyvä opettaa että jokainen kantaa tavaransa itse, mä kyllä otan kamat kantoon jos yhtään näyttää sille olevan tarvetta. Kantamaan ehtii vaikka sitten 10-vuotiaana, tai vielä 12-vuotiaanakin. Retkellä tulee olla kivaa. Lapset kuitenkin kasaavat reppuihinsa omia tavaroitaan innolla, joten ihan hyvin on tämä linja toiminut.

Ruokailuvälineet: Pinkkiä tai pimeässä hohtavaa.

Otsalamppu: Samaa kamaa kuin aikuisillakin. Himmein lamppu ei kiinnosta pätkääkään. Jos lampulla ei näe omaa nenäänsä pidemmälle, mitä sillä tekee?

Sukset ja sauvat: Latukama menee sekä ladulla että ladun vieressä. Umpisessa lapsi ei halua mennä ensimmäisenä kuitenkaan, ja yhden hiihtäjän jälkeen on jo avattu välttävä latu-ura kevyelle hiihtäjälle.

Myrskymaski: Isot laskettelulasit toimivat. Jo pelkästään tuulisella järvellä voi olla pakkasilla inhaa ilman suojaa. Näitä tarvittiin esimerkiksi Hetan ympäristössä. Ei siis tarvitse olla erityisen vaarallinen tai myrskyaltis paikka jotta niille olisi käyttöä.

Ahkio: Fjellpulkenin lasten ahkio. On hyvä.

Ei kaadu, suojaa tuulelta, kuorsausta saattaa kuulua.

Tulipas pitkä juttu. Unohtuiko jotain?

Suosikkilauseet tältä viikolta

19.3.2014

Retkeilyrintamalla ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Meillä sisällä sentään on viimeisen parin viikon aikana suttaantunut monta juttua. Yläkerrassa on muuttovalmista, otteet seinässä, muutamat synttärikakut syöty ja paketit avattu. Maaliskuu on synttärikuu, ja tämä päivä on oikeastaan vuoden veikein päivä. Meillä on tänään kaksi 7-vuotiasta talossa; toinen ensimmäistä ja toinen viimeistä päivää.

Viikon suosikkilausahdukset ovat kuitenkin tässä:

1. Mies: Toin pihalle tollasen punasen pulkan, siinä on neliveto ja 80 000 km vähemmän mittarissa. Koeajatko?


Pihaan jäi. Luovutuspäivä sopivasti mun syntymäpäivä.


2. Lapset: Mitä tehtäis? Mennään yläkertaan kiipeemään!

Koska onhan se nyt vaan siistiä!



Hedelmäjälkkäri vaniljakastikkeella

15.3.2014

Retkiruokakirjallisuutta selatessa ihmetystä on aiheuttanut kovasti se, miksi ruokakuvia on kirjoissa niin vähän. Syy on selvinnyt. Houkuttelevien ruokakuvien ottaminen on aivan käsittämättömän vaikeaa! Otetaan esimerkiksi hedelmät ja vaniljakastike:



Noooin, näyttää jo kerran pureksitulta, ihanaa. Kenties on parempi pitää kuva pienenä. Ihan pikku pikku pienenä. Maku on kuitenkin kohdallaan, ja ohje on yksinkertainen:

vaniljakastikepussi
pakastekuivattua mansikka (kaupasta valmiina)
kuivattua ananasta
kuivattua persikkaa
kuivattua omenaa

..tai sitten hedelmät voi vetää hatusta oman maun mukaisiksi. Toimii aina.

Lisää vaniljakastikepussin sisältö kipolliseen kylmää purovettä ja odota kunnes kastike on valmis.
Liotetut hedelmät kaadetaan kattilaan, päälle aavistus vettä ja ripaus sokeria. Kiehautetaan.

Syödään!

Karhunkierroksella yksin

10.3.2014

Karhunkierros valittiin juuri äsken Vuoden retkikohteeksi 2014. Omia reissuja karhunkierroksen varrelle on tullut tehtyä useita, mutta vain kerran olen kävellyt koko 80 kilometrin matkan. Talviset maisemat on vielä näkemättä. Aika harva kohde on sellainen, jossa tulee käytyä useamman kerran. Karhunkierros on ollut vaellusharrastuksen alussa sellainen. Se on helppo vaihtoehto yksin, kaksin tai lapsen kanssa, päiväretkelle tai pidemmälle reissulle, ja maisemat ovat upeat.

Jostain Konttainen-Valtavaara -väliltä.

Kiutakönkään punakat kalliot.


Kiutakönkään jälkeiset mutkat.


Pieni pulputin jossain matkalla.


Riippusiltoja oli useita.

Joskus vajaat kymmenen vuotta sitten oli tarkoitus mennä kaverin kanssa karhunkierrokselle. Kaverin suunnitelmat menivät kuitenkin myttyyn, joten pienen päänraavinnan jälkeen päätin lähteä kipittelemään reitin yksin. Tuolloin yksinvaelluksesta oli kokemusta lähinnä Repovedeltä. Karhunkierros on hyvin merkattu, tupavoittoinen ja kansoitettukin, joten lähtemiselle ei ollut mitään varsinaisia esteitä. Kamojen haaliminen oli vähän vaivalloista, sillä tuohon aikaan olin kesätöissä toisella puolella Suomea, eikä mukaan ollut tullut ihan kaikkea tarvittavaa. Teltat ja muut roippeet löytyivät silti kohtalaisen helposti lainaan.

Vielä kymmenen vuotta sitten kannoin hyvin paljon kaikkea turhaa. Se mikä on turhaa, on jokaisen oman harkinan varassa. Joidenkin mielestä rinkassa on vielä paljonkin turhaa tai liian painavaa/keltaista/pörröistä. Muistan että rinkka oli tuolloin aika painava, johtuisiko mukana kulkeneesta trangiasta (sinoli jeejee), lihapullista tai hiusharjasta. Kamat eivät tuolloin olleet ihan viimeisen päälle, muttei se retkeilyä estänyt. Kannossa taisi olla Haltin rinkka, jonka hyvät ominaisuudet ymmärsin ehkä vasta jälkeenpäin. Se oli aika kevyt, selkään sopiva ja vain 50 litrainen. Kestävyys tosin oli ongelma, sillä käytin rinkan oikeasti loppuun. Vetoketjut irtosivat, saumat repesivät, kankaaseen tuli sotkettua jotain rasvaa joka ei enää lähtenyt pois.

Matkasin reissuuni julkisilla, ja jossain Suomussalmen ja Kuusamon välillä kulkuvälineenä oli pikkubussi, joka jakoi samalla ehkä eilisen päivän hesaria. Bussi ajoi kylästä kylään ja hesariaan odottaville ihmislaumoille kuski aina muisti kertoa että hänellä on matkustajakin, se on menossa Karhunkierrokselle. Pieni sirkuseläin täällä hei!

Ensimmäinen pitkä yksinvaellus outoon maastoon oli jännä juttu. Pysynkö polulla, onko eksymisvaaraa, mitä jos siellä on hulluja ihmisiä ja tuttavallisia karhuja? Toimiiko lainateltta, mitä jos keli on aivan karmea? Noh, ihan kaikki ei mennyt putkeen, mutta mitään fataalia ei sattunut. Keli oli oikein mukava +27 asteinen paahde, joten siirryin nukkumaan päivät ja kävelemään yöt. Yöllä myös kalastajat olivat hereillä. Välillä tuli vettä kuin saavista, ja kengät kastuivat aivan läpimäriksi. Nämä kengät olivat siitä mielenkiintoiset, ettei vesi enää suostunut tulemaan kengästä pois. Saavuin eräälle laavulle läpimärkänä, ja joku ystävällinen herrasmies värkkäsi pienet alkutulet sillä aikaa kun olin pilkkomassa puita. Jostain syystä en silloin kehdannut valmiista puista tehda tulia, vaikka sitä varten ne siinä kai on? Kuivattelin kenkiä vuorokauden nuotiolla ja luovutin. Muovipussit kengissä sai kelvata. Jalat hautuivat aivan kamaliksi, ja molempien jalkapohjien nahat kuoriutuivat kokonaan pois. Jos kuvittelee kävelevänsä muovipussit jaloissa, suosittelen harkitsemaan uudemman kerran.

Tällä samalla laavulla sattui hauska juttu. Siinä kenkiä kuivatellessa, lettuja paistaessa porukkaa ravasi sinne tänne. Oli kalastajaa, vaeltajaa, vaikka mitä. Pari kalastajapoikaa istui samaan aikaan nuotiolla kun tulille käveli vanhempi herra. Suureen ääneen tämä herra kiitteli kun pojat olivat ottaneet ihan tyttöystävänkin mukaan tutustumaan eräelämään! Oli hymyssä pitelemistä, niin pojilla kuin mullakin. Tarjosin herralle suun tukkeeksi letun.


Tuon sinisen fleecen ostin ihan vaan tätä matkaa ajatellen. Taisin heittää sen roskiin joku hetki sitten, kun se alkoi 7-8 vuoden käytön jälkeen haista. Uudemmat Haglöfsin fleecet tekevät saman jo puolessa vuodessa.

Loppumatkalla oli vaikka mitä jännää. Vanhat metsät olivat mörköjä pullollaan, puhelimesta loppui virta joten hävisi myös kello ja herätyskello. Konttainen-Valtavaara-Ruka -välin kävelin ilman vettä, koska mitään sopivaa puroa ei sattunut kohdalle ja suolammesta en suoraan juo. Saavuin Rukalle keskellä yötä baarien juuri sulkeuduttua.

Kaikki haisivat. Baarikansa viinalle ja pieni vaeltaja pahalle.

Kauneusniksit vaellukselle

6.3.2014

Joskus kahdeksannen (tai kolmannen...) vaelluspäivän kohdalla tulee hetki, jolloin haisee pahalta, näyttää väsyneeltä, ruttuiselta, likaiselta ja kärsineeltä. Tässä parhaimmat vinkkini, jolla näytät hyvältä vaelluksella (vain naisille):

Lika kynsien alla ei näy, jos lakkaat kynnet goottimustaksi. Jos haluat ultranaisellisen lookin, myös tumma viininpunainen toimii.

Jos pipo on ollut päässä yli vuorokauden, pidä se päässä. Aina.

Pieni kuolema voi tulla, mutta pipo pysyy.


Mikäli naama kerää likaa, hiero aurinkorasva siten, että suunta on kohti päänahkaa. Lika siirtyy rasvan mukana hiusrajaan. Toimii parhaiten tummatukkaisilla. Jos tukka lisäksi muistuttaa sulkasatoisen petolinnun perää (varsinkin kun juuri sotkit siihen vähän aurinkorasvaa) ja silmien alla roikkuu lähes kuolioon menneet oudot mustat pussukat, pipo + jättimäiset aurinkolasit pelastavat päivän.

Kas näin.



Pahimpina päivinä voi pukeutua peilaaviin ylisuuriin laskettelulaseihin, myrskymaskiin tai järeämpään kypärään.





 Jos mikään muu ei toimi, juo itsesi kauniiksi.



Lihapitsaa retkellä

3.3.2014

Täytyy myöntää, että aikaisemmin Hentmanin vaellusruokakirjaa selatessa pitsanteko-ohjeet ovat tuntuneet täysin älyvapailta. Kuka nyt jaksaa vaivata ja vääntää pitsaa reissussa ja odotella vielä sen valmistumistakin, huhheijaa! Viime reissu oli kuitenkin jo lähtökohtaisesti kummallinen; ei lunta, ei suksia, mutta jotain puuhaa pitäisi helmikuussa olla. Majoituskin oli lämmin ja mukava kota, joten sen parempaa harjoitusalustaa pitsanteolle ei kyllä tulisi ikinä. Pakattiin pitsa-aineet mukaan ja jäätiin jännittämään tuleeko siitä mitään. Jos pitsa ei onnistu, aineet voi huidella huiviin sellaisenaan.

Mukaan tarvitaan valmiiksi kotona pussitetut pitsajauhot, öljyä, leivinpaperia, foliota ja mieleiset täytteet. Paistoalusta voi olla trangian kansi tai pannu, jos sattuu olemaan. Ja meillähän oli! Alusen pohjalle laitetaan foliopatukat, niiden päälle öljytty leivinpaperi ja sitten pitsapohja täytteineen. Retkellä valmiiseen jauhoseokseen lisätään vain vettä ja öljyä ja pyöritellään se taikinaksi. Spork kestää kolmen taikinan pyörittelyn, mutta neljäs on liikaa. Suosituksena tähän hommaan on siis titaaninen lusikka. Pohjalle ruutattiin tomaattipyrettä, sitten raakaa valkosipulia paloina, jauhelihaa, kinkkua, salamia, ananasta ja edelliseltä ruualta ylijäänyttä purjoa. Vielä pitsamausteet ja puoli pussia juustoraastetta.

Lihapitsa tuloillaan. Foliosta vielä kansi päälle.

Nam.

Lopputulos: Pitsaa on retkillä myös jatkossa!

Ahkion kantoa Repovedellä

1.3.2014

Hiihtolomalla täytyy tehdä hiihtoretki. Koska lunta ei ole, tehtiin sitten pelkkä kahden yön talvinen luontoretki Repovedelle. Optimisteina survottiin takaluukkuun myös ahkio, jolla neljän hengen tavaroiden kuljettaminen on huomattavasti mukavampaa kuin rinkoilla kantaen.

Alku näytti lupaavalta.


Koko matkaa ei oltu yhtä onnekkaita.

Vaikka joskus olenkin nillittänyt liiasta väkimäärästä Repovedellä, nyt ei todellakaan ollut sitä ongelmaa. Yllättyykö joku? Lämpötila oli aavistuksen miinuksella, lunta ei ollut nimeksikään ja jäätkin olivat vähän eriskummallisia vuodenaikaan nähden. Olosuhteet eivät olleet ihan perinteiset talviolot, muttei se kaiketi retkeilyä estä. Ensimmäisenä päivänä nähtiin tosin jotain liiketta Mustavuoren varaustuvalla. Muita henkilöhavaintoja ei ollut, mutta muutama auto kyllä mystisesti vaihtoi paikkaa. Hyvin rauhallista ja hiljaista, juuri sitä mitä tilattiin.

Tukikohdaksi vuokrattiin kaminallinen Mustavuoren kota. Uusi tuttavuus retkeilyssä tämäkin. Kota oli oikein siisti ja mukava, omalla aidatulla piha-alueella. Aidat on ilmeisesti laitettu siksi, että suuresta kävijämäärästä löytyy aina liikaa niitä, jotka eivät ymmärrä mitä tarkoittaa varauskota. Tällä kertaa vain linnut sirputtivat, ja ne olisivat kyllä olleet tervetulleita ihan pihallekin. Kodan varustus oli hyvässä kunnossa, kirves ihan uusi ja pannut ja vesiastiat moitteettomia. Puut kuivia. Repovedellä varsinkin Olhavan laavun puut ovat monena vuotena olleet märkää pyörylää.

Mustavuoren varauskota ja pihan luistelurata.

Koska kodan vuokrausajat ovat vähän kummalliset (iltaneljästä aamukymmeneen), ei tulopäivänä oikeastaan tehty muuta kuin räjäytettiin kamat ja paisteltiin lettuja. Kodan sai mukavasti lämpöiseksi ja uni maittoi.

Seuraavana päivänä tehtiin vedenhaku- ja eväsretkireissu Olhavalle sekä maisemaretki Mustavuoren näkötornille.


Joko kohta voi kiivetä?

400 metriä, ei paha.

Kun kävelee eteenpäin, matka lisääntyy.

Perusmaisema tornilta, muttei helmikuussa.

Matka alas on kiva jäinen ränni. Vauhti korjaa virheet.

Illalla piti täydentää vesikanisteri vielä uudelleen Olhavalla. Mieluiten oltaisiin käyty kuutinkanavalla, mutta kuutin kaivon vesi ei ole juomakelpoista. Vieraskirjassakin mainittiin veden olevan ruskeaa ja maistuvan raudan lisäksi joltakin muultakin. Itsehän jättäisin ruskean veden maistelun kokonaan väliin..

Valkealan lumettomia peltoja, lumettomia järviä ja jäätilannetta pohtiessa mietittiin mitenhän perinteisen kaukopartiohiihdon on käynyt. Kaukopartiohiihto on näemmä sellaisenaan peruttu ja siirretty pidettäväksi myöhemmin Orilammen ympäristöön. Nyt hiihtoa on suunniteltu muutettavaksi kaukopartioluisteluksi. Myös kaukopartiouinti vaikuttaa ihan realistiselta vaihtoehdolta.
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |