Yöretkellä lasten kanssa

12.2.2014

Lasten kanssa vaeltaminen tuntuu kiinnostavan monia. Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, en ajatellut keskittyä erityisesti lapsiin. Lasten kanssa retkeily on mukavaa, mutta omat suurimmat intressini ovat sellaisissa vaelluksissa joihin lapsilta on pääsy kielletty. Pidän fyysisesti haastavista retkistä, vuorista, ylämäistä, pidemmästä matkasta, viikon reissuista, siitä että voi halutessaan nukkua päivät ja kävellä yöt. Lasten kanssa tehdyt reissut ovat mukavia, mutta eri tavalla. Silloin kun ipanoiden vieminen korpeen oli ajankohtaista, kokemusperäistä tietoa ei tuntunut olevan saatavilla. Yritin jossain netissä kysellä, mutta sain lähinnä hatullisen paskaa. Päädyttiin sitten vain tekemään ja kokeilemaan miten juuri näiden lasten kanssa homma toimii. Seuraavalla kerralla kun lähdetään lasten kanssa reissuun, lupaan pistää muistiin tarkemmin mitä päivän aikana tapahtuu, ja nyt on luvassa lähinnä yleisiä havaintoja. Kuten retkeilyssä yleensäkin, se mikä toimii ja on mielekästä yhdelle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Onni on, että molemmat lapset viihtyvät ulkona.

Viihtymiseen vaikuttavat luontaisten ominaisuuksien lisäksi myös ulkoiset tekijät, joista tärkein on oikeanlaiset varusteet. Mikäli on kylmä, ei ole kivaa. Mikäli on nälkä, ei ole kivaa. Vaikka erityisesti pojan maku on hieman hienostunut, ihan kaikkiin toivottuihin kotkotuksiin en ole suostunut. Graavikalat syödään kotona ja tattaripuuroa ei retkellä saa. Retkellä kaikki syövät samaa, eikä kukaan muu suostu syömään tattaripuuroa. Puuroa on sitten luvassa kattilallinen kotona, ja joskus onnellisuus tattaripuurosta on saanut aikaan myös saipamaisen oodin puurolle. Puuro puuro, tää on puuro, yksi idän ihmeistä! Koska poika ei pidä suklaabanaanista lämpimänä, se vetelee banaanin banaanina ja suklaan suklaana. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Tähän mennessä ollaan tehty lasten kanssa yön yli retkiä sen verran, että tiedetään miten lapset retkellä käyttäytyvät ja lapset tietävät mitä juttuja retkiin kuuluu ja millaisia toimia heiltä odotetaan. Tulen vieressä ollaan rauhallisesti, teltan naruja pitää varoa, rantaan vain aikuisen kanssa, keittimestä pysytään vähän kauempana, joka päivä syödään maitohappobakteereja jotta voi juoda kuravettä. Ollaan yritetty pitää kiellot minimissä. Jos lista on ei, ei, ei, ei, lapsi unohtaa niistä puolet eikä enää tiedä mitä sitten saa tehdä. Pääsääntöisesti lapset ovat oppineet hyvin peruskäyttäytymisen leirissä. En osaa ottaa kantaa siihen, onko retkiä paljon vai vähän, enkä osaa verrata määrää mihinkään, en myöskään ole pitänyt kirjaa vuosittain ulkona nukutuista öistä. Kuten muutkin lapsiperheet, välillä ollaan jaksettu enemmän, välillä valvomisten ja allergioiden takia vähemmän. Nyt, kun lapset ovat tokalla ja eskarissa, leirihommat hoituvat jo oikein mallikkaasti.

Yöretkelle lähteminen ei ole suuren suunnittelun ja valmistelun takana. Aamupäivällä saatetaan pohtia mitä kivaa viikonloppuna tehtäisiin, ja päädytään pakkaamaan kamat ja lähtemään jonnekin yöksi. Jos retkeily olisi hankalaa, vaivalloista ja kuormittavaa, jäisi retket tekemättä. Toki retket on helpoimpia sulan maan aikaan. Pieniä yöretkiä ollaan tehty esimerkiksi vuokraamalla läheisen retkeilyreitin varrella oleva korpisauna. Se onkin muodostunut suosikkiretkeksi. Päivällä kävellään kierros, tehdään ruokaa, pystytetään teltta, kannetaan saunalle vesiä ja lämmitellään saunaa. Kaikissa askareissa lapset ovat omien halujensa ja voimiensa puitteissa mukana -tekevät sytykkeitä, kantavat halkoja, katselevat hyvää telttapaikkaa, kasaavat kaaria. Minäkään en pidä siitä että mut työnnetään yhteisissä puuhissa sivuun, päätetään asioita kysymättä multa mitään ja puhutaan kuin en olisi paikalla, muiden tehdessä ne oikeat hommat. On ihan ymmärrettävää ettei lapsikaan halua olla vaan sivussa ja täysin muiden päätösten armoilla. Pelkkä katselu on tylsää, ja lapsetkin haluavat osallistua. Se on aikuiselta asennekysymys, onko lapset tiellä vai apuna. Sitten kun lapset huomaavat muurahaisten polun tai hienon majapaikan, kakarat häviävät aivan käsittämättömällä nopeudella pöpelikköön.

Meillä lasten elämä on hyvin säännöllistä, ja se on sitä luontaisesti, ei pakotettuna. Säännöllisyyttä on myös retkellä. Herätään sitten kun herätään, yleensä kello 7-8, ja syödään aamupala. Lounas on noin kello 12. Välipalaa syödään noin kello 14, tai kävellessä aina sopivissa väleissä. Päivällinen syödään kello 16-17, iltapala seitsemältä ja nukkumaan mennään kello kahdeksan. Tytön nukkumaanmeno voi venyä tunnilla, pojan ei. Muuten iskee väsymys ja seuraavakin päivä on väsynyt. Säännöllisyys näkyy retkillä siinä, että leirissä on oltava siten, että iltapala ja nukkumaanmeno onnistuu normaaliin aikaan. Vaikka aamut venyisivät pakkaillessa, on lounaan oltava tiettyyn aikaan tai lapsi ei jaksa. Joskus siis syödään vielä lounas ennen kuin päästään lähtemään yhtään minnekään. Alkuun se tuntui pöljältä, sillä ollaan aikuisten kanssa totuttu syömään lounas jossain matkalla, eikä niin haittaa jos se venyy parilla tunnilla. Lasten reissuilla syödään säännöllisemmin. Ei kuitenkaan tuijoteta kelloa mitenkään pakonomaisesti, mutta säännöllisyys kyllä helpottaa elämää, niin kotona kuin retkelläkin.

Viimeksi Hetan vaelluksella kun saavuttiin tuvalle, pystytettiin teltta, leviteltiin kamat sisälle ja syötiin. Sitten tyttö otti petsinsä ja karhunsa ja meni purolle leikkimään. Kuten kotonakin, lapset ovat mukana perusaskareissa sen mitä niitä huvittaa, ja sitten keksivät itselleen leikin. Puro + jääkarhu = hyvä leikki. 

Sitten kun lapset on saatu illalla pusseihinsa, aikuiset askaroivat vielä ulkopuolella. Tiskataan, keräillään kamat, tuijotetaan nuotiota ja juodaan kuppi kuumaa. Lapset haluavat aina välillä tarkistaa, että aikuiset ovat vieressä, kuuloetäisyydellä teltasta.

Mitä enemmän mietin retkeilyä lasten kanssa, sitä enemmän olen sitä mieltä, ettei retkeily lasten kanssa ole sen kummoisempaa kuin lapsiperhe-elämä muutenkaan, tai retkeily muutenkaan. Lasten kanssa yllättävät käänteet ovat jo vakiokamaa. Huolta täytyy pitää, ihan kuten kotonakin. Jos lapsella on kylmä, luovut omista kamoistasi. Myös untuvatakista.

Yksi on varmaa. Kiukkua ja huutoa on retkillä vähemmän.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi