Lumikenkäillen Huippuvuorilla

6.2.2014

Viime reissulla Huippareilla tehtiin pääasiassa päiväretkiä. Käytiin mm. moikkaamassa aurinkoa Longyearbyenin läheisellä nyppylällä. Kylä on oikein kaunis paikka, vaikkakin tuulinen ja maaliskuun alussa auringoton. Kunhan kiipeää jäätikön yläpuolelle, tuuli häviää ja aurinkokin näkyy. Longyearbyenin kylän ulkopuolella liikuttaessa täytyy luonnollisesti olla mukana varovälineistöä. Välineitä voi joko vuokrata itse (jos on myös käyttötaitoa), tai hankkia oppaan jonka mukana välineet ja oletettu taito tulevat. Jääkarhut tekevät siis pelkästä kävelemisestä vähän työlästä.

Vaikka kaikki opastoiminta on enemmän tai vähemmän epäilyttävää, päädyttiin vuoristotaluttajaan hermojensäästösyistä. Ei tarvinnut itse raahata Huippareille termareita, etsiä karttoja, lumikenkiä, sumplata sitä ja tätä. Samaan aikaan menossa oli talonrakennusta, paperisotaa Tromssan viranomaisten kanssa ja parit synttärivalmistelutkin vielä, ihan tavallisen arjen päälle. Kaikkeen ei samaan aikaan kykene. Meillä kävi tässä tuuri; lumikenkäretkelle ei ollut tulossa ketään muuta, ja ranskalainen opaskin oli ihan mukava. Alussa hieman hilpeyttä aiheutti toteamus, että aseita on täällä oltava ja ne saattavat olla uncomfortable. Varmaan osa turisteista tunteekin näin. Ainut asia joka oli hieman uncomfortable, oli piipun suunta. Meillä Suomessa tämä on aika todella paljon täsmällisempää, ja väärällä piipun suunnan valinnalla löytää itsensä poissa radalta, ulkona kisoista ja lopulta aseettomana. Huippareilla on ihan ok ohimennen osoitella kaveria poskeen. Kun juteltiin aseista ja reissuista, opas vähän ihmetellen kysäisi että miksei sitten vaan vuokrata asetta ja mennä omin päin? Niin.

Kuten sanottu, opas oli hauska tyyppi. Se asui tyttöystävänsä kanssa kylän reunalla teltassa, koska halusi säästää majoituskuluissa. Mikäli haluaa asua teltassa kylän reunalla, tarvitsee luvan sysselmannenilta, siis siltä samalta taholta joka hoitaa pelastustehtäviä, siviilivihkimisiä ja kaikkea mahdollista lupapolitiikkaa. Toki paikalliseen tapaan tämäkin opas osasi kertoa, että siinä main missä hänellä on nyt teltta, on nähty eräänä vuonna jääkarhu. Jääkarhuasia on sekä mielenkiintoinen, että vähän kummallinen. Huippuvuoret selvästi ratsastaa jääkarhuimagolla. Lähestulkoon pelkästään sillä. Kylän viereisellä kukkulalla jääkarhu tappoi jonkun joku vuosi sitten. Reitillä venäläisten kaivoskaupunkiin on nähty joskus karhu. Venäläiskylän takana on nähty karhu. Jäätiköllä on nähty jääkarhu vuonna kaheksanviis. Näinkö karhun? No en, kuten ei varmaan kovin moni muukaan.

Hienot maisemat kyllä näin.

Longyearbyen.


Jonkinlaiset tutkapallot näkyvät juuri ja juuri.

Tauko huipulla.

Evästä naamaan.

Lämpötila oli viehkeä -25, ja jäätiköltä muodostuva tuuli teki siitä vielä vähän ihanamman. Huipulla ei juurikaan tuullut. Pidettiin lounastauko siinä, ja opas ihaili aurinkoa, jota ei ollut nähnyt moneen kuukauteen. Muita kaivattuja asioita olivat tuoreet kasvikset ja juustot. Huippuvuorten hintataso verottomuudesta huolimatta on kuulemma murhaava.

Koko paluumatkaksi piti pukea törkypaksu untsikka, koska lounaan jälkeinen kylmähorkka + alamäki ei ole kovin toimiva yhdistelmä.

Ja alas.

Tämä oli oikein hyvä tapa viettää syntymäpäivää.

14 kommenttia :

  1. Hienot ovat maisemat! Sääkin vaikuttaa hieman toisenlaiselta kuin omalla (opiskelijajärjestön) reissulla elokuussa reilut kymmenen vuotta sitten.

    Kaveri on muuten bongannut jääkarhun Huippuvuorilla, eli kyllä niitä siellä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kraah, mikä opiskelijajärjestö tekee reissuja huippareille?? Me tehtiin reissu Saksaan ja käytiin katsomassa miten tehdään autoja, laivoja ja lentokoneita..

      Poista
    2. Niiden tv:sta tuttujen, tutkapalloja käyttävien opiskelijajärjestö B).

      Tuo olikin minun opiskeluaikojeni ainoa pidempi reissu, muuten käytiin lähinnä Fazerin tehtaaseen tutustumassa. Kyllä myös kovasti puhuttiin eksoottisessa Jönköpingissa (tai Norrköpingissa?) käynnistä, mutta epäilen vähän ettei reissua ole vieläkään toteutettu.

      Poista
    3. Meillä ulkomaan reissu oli ollut puheena ainakin viisi vuotta, ellei pidempään. Saatiin se kuitenkin tehtyä. Muut reissut oli tasaista suomitasoa, satunnaisesti mielenkiintoista toki sekin, mutta mitään luontoarvoa niillä ei kyllä ollut. Mielekkäämpi ala hakusessa :D

      Poista
  2. Mahtavat maisemat lumikenkäretkelle. Teltassa asuminen Huippuvuorilla kuulostaa aika extremeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hienot maisemat. Täytyy mennä uudestaan ihailemaan niitä, sitten joskus.

      Poista
  3. Hienot kuvat, hieno päivä. Kävelitte näköjään samoilla paikoilla missä mekin, ja kiipesitte huipulle asti (Nordenskiöldtoppen?) jonne minä en halunnut, kun oli niin kapoinen polku.

    Osuitteko myös Ninavardeniin? Se on Plateaufjelletillä. Siellä on jääkarhun surmaaman Ninan muistopaikka. Ninan ystävätär juoksi ja hyppäsi alas, ja jäi henkiin, vammautuneena.

    Meillä oli ruosteinen 308, jota pelkäsin joutuvani käyttämään - perseelleen se olisi kyllä mennyt. Jääkarhu ei jää odottelemaan ihan liian kauan kestävää latailuani ja tähtäilyäni. Menin vahingossa tykki selässäni viinakauppaan ja myyjä komensi ulos.

    Toivoin ja samalla pelkäsin näkeväni karhun, vaikkapa vuonon vastarannalla tai veneretkellä Pyramidaan. Niitä on siellä n 3000 kpl.

    Se oli heinäkuuta 2008. Peruimme kajakkiretkemme, kun nousi myrsky. Sitten seurasimme majamme ikkunasta pelastusoperaatiota Advent?-vuonolla, kun kajakit kaatuivat ja melojat kahlasivat ja uivat kainaloitaan myöten kylmässä kuravedessä, onneksi puvut yllä ....

    Siis hyvä oli reissu! :D Eila S.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään muista noiden paikkojen nimiä.. Ne jäävät paremmin mieleen, kun itse suunnittelee hommat kokonaan ja vastaa kaikesta itse. :)

      Kapea polku oli ihan ok. Pahemmat puistatukset olen saanut Jotunheimenistä, jossa oltiin todella korkealla ja alasmeno oli jyrkempää. Toisella puolen tuntui olevan pystysuoraa tyhjää, kunnes tuli vettä. Sinne en halunnut erityisesti jäädä katsomaan.

      Pitkät aseet on omassa kädessä ihan ok, pistoolit ei oikein. Tarkka-ammuntajutuista pidän. Pisin oma matka on 800m, ja siitä osuu vielä tauluunkin. Jos taulu liikkuu arvaamattomasti tai uhkaa tulla päälle, on tilanne vähän toinen..

      Tuo kajakkitarina ei kuulosta ollenkaan hyvältä :D

      Poista
    2. Juttuuni tuli ehkä virhe. Erään lähteen mukaan Ninan ystävätär hyppäsi alas (voi helvetti!) ja juoksi Longyearbyeniin, joten tuo vammautumistieto ei ehkä olekaan totta.
      Pieni uroskarhu etsittiin ja lopetettiin.
      Sorry.

      EilaS.

      Poista
  4. Huippuvuoret on hieno paikka! Kylän ympäristökin vaikutti mielettömän hienolta ja läheisillä tuntureilla näkyi pieniä pisteitä kiipeämässä ylös ja alas. Itsellä oli silloin muut projektit mielessä, sillä vielä mielettömämpää on kauempana kylältä. Tai siis samanlaista, mutta ilman rakennuksia ja ihmisiä. Mutta ei sielläkänä jääkarhuja näkynyt. Ainoastaan yhdet vanhat jäljet. Pitäisi mennä vielä paljon syrjemmäs, kauas kasvavasta kelkkaturismiliikenteestä ja etsiä jään reunaa jostain pohjoisesta... Hmm, se onkin kiinnostava reissuidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on unohtumaton paikka, oikea viimeinen ranta. Monenlaista on ihminen siellä yrittänyt ja hyvin usein epäonnistunut. Monet ovat tarinat! Karhujen ja naalien turkkeja metsästävät vanhauskoiset venäläiset ja askeettimunkit jotka suojasivat töllinsä ajopuisilla risteillä noita-ämmää ja Svalbardin Koiraa vastaan! Tarina joistakin rangaistusvangeista, jotka pitivät kuolematuomiota ihan hyvänä juttuna jos vaihtoehtona on Huippuvuorille karkotus! ... Valaiden ja mursujen suunnaton, lopullinen lahtaaminen ... Andreen retkikunnan kammottava päätyminen Kvitoyalle ja hidas kuolema siellä.
      Nämä ovat muistelemiani tarinoita, eivät ehdotonta faktaa.
      Neuvostoliittolainen elämä Pyramidassa oli yksi kiinnostavimmista tarinoista, jonka meille opasti ja kertoi Juri, venäläinen nuori mies, yksi viidestä Pyramidan asukkaasta, jotka huolehtivat siellä tyhjennetystä kaupungista.
      Pitäisköhän taas alkaa katsoa uutta reissua sinne --
      EilaS

      Poista
    2. Jaakko, kylän ympäristö oli oikein hienoa. Kun tekee päiväretkiä, kovin kauas ei pääse. Ehkä ensi kerralla sitten...sillä vaikka keli oli varsin rapea, nähtävää ja koettavaa jäi paljon.

      Itse en kelkoista niin välitä, turhia pöristeitä nekin. Käytiin kuitenkin kelkkaturisteilemassa tuolla, ja oli sekin kiva kokemus. Vaihteluksi, kerran. ;)

      Eila, mulla on selvästi aukkoja kaikenmaailman tarinoista huippareihin liittyen. :) Varmasti mennään sinne uudestaan, sillä ainakin tuo hylätty venäläiskylä jäi näkemättä. Sinne ei päässyt, koska oli liian vähän lunta (ja meillä liian vähän aikaa muuhun kuin päivän, parin retkiin).

      Poista
    3. Niin, Pyramidaan mennään vesitse tai miksei jäätynyttä vuonoa pitkin, en muista voiko lentääkin. Voi, miten se kiehtoi minua: Millaista on elämä siellä ollut? Talvi on niin pitkä ja pimeä.
      Se oli maailman pohjoisin neuvostokaupunki, noin 1000 asukasta. Siellä oli kanala ! Kasvihuone! Lasten päiväkoti ja koulu! Kulttuuria, tasokas kansantanssiryhmä! ym. normaalia neuvostoelämää. Keskusaukiolla kasvoi pitkää heinikkoa, joka oli siirretty Murmanskista. Siellä louhittiin hiiltä, mutta se oli koko ajan kannattamatonta, ja sitten NL hajosi.
      Pieni tyhjä kaupunki seisoo siellä vieläkin, Billevuonon rannalla, lähellä mahtavaa Nordensiöldin jäätikköä.

      Lupaan etten lörpötä enempää. Eila S :)

      Poista
    4. Selvästi käymisen arvoinen paikka, vaikkakin kuvissa on näyttänyt aika karmivaltakin. Kelkoillakin sinne turisteja viedään.

      Lörpöttely on oikein kivaa, ja olenkin miettinyt miksei sitä harrasteta retkeilyblogeissa enemmänkin. Musta on ainakin mukava saada lisää tietoa, uutta tietoa, parempaa tietoa sekä näkökulmia jotka eivät itselle tulisi mieleen. Joten lörpötystä tänne vaan, niin paljon kuin näppäimistö sietää :)

      Poista

by mlekoshi