Vetoa vetokoiriin

25.2.2014

Olen hankkinut itselleni päähänpinttymän. Pakkomielteen. Typerän ja kalliin haaveen. Siperianhuskyn.

Kerrotaan nyt heti alkuun, etten pidä koirista. Koirat ovat ilman selvää käyttötarkoitusta aivan turhia. Koiralla täytyy olla joku funktio. Ymmärrän koiran metsästyskäytössä, vahtikoirana, palveluskoirana, tullissa, jonkun vanhuksen seurakoirana tai valjakkokoirana. Valjakkokoiriin tutustuttiin Huippuvuorilla, kun ei keksitty muuta tekemistä yhdelle päivälle. Mentiin sitten hieman vastentahtoisesti koiravaljakkoajelulle. Mutta se olikin aivan äärettömän kivaa! Koirat lunastivat paikkansa vetämällä mua pulkassa. Kelpo koirat.

Vetokoiria, ei puhtaita siperialaisia.

Vuh vuh, joko mennään?

Nyt vuoden jälkeen tämä asia tuntuu hieman leviävän. Siperianhuskysta on nyt raahattu kirjallisuutta kotiin. On vetokoirakirjaa, pentukirjaa, yleistä koirakirjaa, koiran koulutuskirjaa, on käytetty googlea. Eikä tämä mene ohi! Tässä vaiheessa on myös tarpeen kertoa, että meillä molemmilla on allergiaa. Toisella vähemmän, toisella paljon enemmän. Asutaan kaupungin keskustan tuntumassa pienellä tontilla, mutta omakotitalossa sentään. Siinä keskeneräisessä. Koiran pitäisi varmaankin asua ulkona. Siperianhusky ei ole onnellinen yksin, vaan se tarvitsee kaverikseen toisen huskyn. Valjakkohuviajelu olisi toiveissa, mutta kahdella koiralla ei vielä kummoisia ajella. Eikä täällä ole luntakaan. Eikö näillä faktoilla jo kannattaisi kuopata kaikki haaveet?

Koira nojaa. Jos siirtyy, kaatuuko se? (lämpötila jotain -28)

Miestä (kuvassa) kiinnostaa kaiken muun ohella mitä se pentu maksaa. Kustannukset Siperianhusky - Rekikoira -kirjan mukaan (vuodelta 2003, kaiken varmaan voi jo tuplata):

Siperianhuskyn pentu 250e
Kaulapanta, talutin ja leluja 35e
Tottelevaisuuskoulu 55e
2. tottelevaisuuskoulu 55e
3. tottelevaisuuskoulu 55e
Psykiatrista neuvonantoa 350e
Naapurin kissan eläinlääkärilasku 280e
Piha-aidan korotus 320e
Materiaali pienen harjoituskärryn rakentamiseen 285e
(vain nähdäksesi haluaako se todellakin vetää)
Materiaali pieneen yhden koiran rekeen 85e
(se kuulostaa hauskalta)
Toinen siperianhuskyn pentu 500e
(hän tarvitsee seuraa)
Kolmas siperianhuskyn pentu 550e
(kolmivaljakko olisi kiva)
Uusi reki 420e
(ensimmäinen oli liian pieni)
4., 5., 6., 7. ja 8. siperianhuskyn pentu 2500e
Auto ja kuljetuslaatikot koirien kuljettamiseen 21000e
Pelastautuminen lumivyöryn alta 120e
Muutto maalle 75500e
Kennelin rakentaminen kahdeksalle koiralle 3000e

Yhteensä 105 360e


Mitä luulette, tuleeko kauppoja?

Taiteellinen lahjakkuus

20.2.2014


..riitti maalarinteippiin, valkoiseen ja kahteen harmaaseen.





Mutta se sopii sisustukseen !

Hämähäkkejä helmikuussa

19.2.2014

Käytiin viikonloppuna päiväreissulla laavulla. Laavun yhteydessä on sauna, josta tykätään erityisen paljon, ja niinpä haettiin saunan avain tälläkin kertaa. Vaikka saunan viereen menee tie, muina talvina ei ole ollut toivoakaan päästä autolla perille -jos se nyt ylipäätään on tarpeellista. Itse tykkään tästä optiosta satunnaisesti kyllä (esimerkiksi märällä tukalla helmikuussa). Jos edeltävinä talvina pelkkä lumi ei ole ollut ongelma, tielle kaatuneet puut ovat. Eräänäkin talvena laahustettiin reiteen saakka upottavassa sohjossa koko porukalla perille, välillä gasellimaisesti loikkien kaatuneiden puiden yli, toisinaan kontaten niiden ali. Tällä kerralla tyrkättiin neliveto sohjossa suoraan perille. Vaikka nelikko+maavara onkin ollut varsin käyttömukava peli ulkoilijalle, harvemmin tulee ajettua täysin urattomalla lumisohjoisella tiellä. Iso osa tiestä oli toki jonkun vanhaa kapearenkaista uraa, mutta viimeinen pätkä tuli vedettyä pelkkään hankeen.

Ensimmäisenä sauna tulille, reikä jäähän, ruokaa napaan ja savunhajut takkiin. Ipanat juoksivat omaa raviaan ympäri pusikkoa ja pomppivat normaaliin tapaan kiviltä. Eräs pomppu päättyi epäonnistuneeseen laskeutumiseen, huutoon ja polven nitkutukseen. Vekkihän siitä tuli.


Vaahtiksia kiukkunälkään.



Jälkkäriksi improvisoin omenapaistoshässäkän. Siihen tulee:

1 omena / syöjä
kaurahiutaleita
siirappia
sokeria
kanelia
voita

Paistetaan kunnes omenat ovat pehmeitä ja lusikoidaan kitaan vaniljakastikkeen kanssa. Hyvä vaihtoehto ainaiselle suklaabanaanille.

Saunan seinässä käveli hämähäkki. Siis käveli, melko kohmeisena tosin. Ei hengannut jäätyneenä paikallaan. Liikkuva hämähäkki helmikuussa? Voi helvattu..

Rumakin.


Saunan jälkeen kamppeet kasaan ja kotiin. Hämähäkki sai elää.


P.S Aikuisen kämmenen kokoinen kuivunut veriläikkä lähtee villahoususta sappisaippualla.

Kiipeilyseinä osa xyz

16.2.2014

Seinä alkaa pikkuhiljaa näyttää seinältä. Tässä oli toki pari välivaihetta. Joku laittoi omin päin yläosan levyt kiinni, ja niistä puuttui mun makuun pari otteen paikkaa. Pakkohan ne on sinne lisätä. Poraa on helppo käyttää ulkopuolelta, mutta ne iskumutterit..

Tarinan opetus: Kysy ensin vaimolta.

Tässä rytäkässä hävisi yhdet pinkit sakset. Epäilen että ne on kostoksi tiputettu seinän sisään ja vähin äänin poistuttu paikalta.

Sitten leikataan viimeiset vammapalat; kolmio ja kuusikulmainen hirviö (on se kuudeskin siellä, jos katsoo tarkkaan).

Toisella oikein.

Possumassaa väleihin.

Ja pohjamaalia pintaan.

Nyt olisi aika päästää sisäinen taiteilija irti.

Tapaus Cecilie Skog

14.2.2014

Cecilie Skog on norjalainen alle 40-vuotias nainen, joka on käynyt niin pohjoisnavalla, etelänavalla, everestillä, suoriutunut seven summits -haasteesta, huitaissut etelämantereella 1800km hiihtoreissun ilman ulkopuolista apua, ihan vain pääjutut mainitakseni. En tiedä onko vaikutelma vain hyvää medianhallintaa, mutta nainen vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja mukavalta, hyväntuuliselta ja miellyttävältä. Jotenkin salaa olen hyvin innoissani tästä, sillä meille naisille inspiroivia ja karismaattisia ihmisiä ei tunnu olevan tarjolla yhtään missään, eikä varsinkaan Suomessa.

Luin ihan vain muutaman haastattelun Ceciliesta. Niissä oli muutamia kohtia, joihin on helppo samaistua. Joskus nuorempana tällä rautaisella naisella oli poikaystävä, joka halusi vuorilla mennä ensimmäisenä ihan vain näyttääkseen, että oli tätä vahvempi. Samanlaista ihmistyyppiä löytyy toki Suomestakin, ja jotenkin tuntuu että usein tällaisilla älykkäillä ja kohteliailla herrasmiehillä on sotilastausta. Korkeammassa ilmassa Cecilie sitten pärjäsikin luontaisesti kyseistä poikaa paljon paremmin.

Cecilie yritti pohjoisnavalle myös kesäaikaan hiihtämällä ja vetämällä perässään kanoottia, osittain toki meloen. Yle Areenassa on vielä kolmisen viikkoa katsottavissa ohjelma Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa.

Klik.

Yöretkellä lasten kanssa

12.2.2014

Lasten kanssa vaeltaminen tuntuu kiinnostavan monia. Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, en ajatellut keskittyä erityisesti lapsiin. Lasten kanssa retkeily on mukavaa, mutta omat suurimmat intressini ovat sellaisissa vaelluksissa joihin lapsilta on pääsy kielletty. Pidän fyysisesti haastavista retkistä, vuorista, ylämäistä, pidemmästä matkasta, viikon reissuista, siitä että voi halutessaan nukkua päivät ja kävellä yöt. Lasten kanssa tehdyt reissut ovat mukavia, mutta eri tavalla. Silloin kun ipanoiden vieminen korpeen oli ajankohtaista, kokemusperäistä tietoa ei tuntunut olevan saatavilla. Yritin jossain netissä kysellä, mutta sain lähinnä hatullisen paskaa. Päädyttiin sitten vain tekemään ja kokeilemaan miten juuri näiden lasten kanssa homma toimii. Seuraavalla kerralla kun lähdetään lasten kanssa reissuun, lupaan pistää muistiin tarkemmin mitä päivän aikana tapahtuu, ja nyt on luvassa lähinnä yleisiä havaintoja. Kuten retkeilyssä yleensäkin, se mikä toimii ja on mielekästä yhdelle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Onni on, että molemmat lapset viihtyvät ulkona.

Viihtymiseen vaikuttavat luontaisten ominaisuuksien lisäksi myös ulkoiset tekijät, joista tärkein on oikeanlaiset varusteet. Mikäli on kylmä, ei ole kivaa. Mikäli on nälkä, ei ole kivaa. Vaikka erityisesti pojan maku on hieman hienostunut, ihan kaikkiin toivottuihin kotkotuksiin en ole suostunut. Graavikalat syödään kotona ja tattaripuuroa ei retkellä saa. Retkellä kaikki syövät samaa, eikä kukaan muu suostu syömään tattaripuuroa. Puuroa on sitten luvassa kattilallinen kotona, ja joskus onnellisuus tattaripuurosta on saanut aikaan myös saipamaisen oodin puurolle. Puuro puuro, tää on puuro, yksi idän ihmeistä! Koska poika ei pidä suklaabanaanista lämpimänä, se vetelee banaanin banaanina ja suklaan suklaana. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Tähän mennessä ollaan tehty lasten kanssa yön yli retkiä sen verran, että tiedetään miten lapset retkellä käyttäytyvät ja lapset tietävät mitä juttuja retkiin kuuluu ja millaisia toimia heiltä odotetaan. Tulen vieressä ollaan rauhallisesti, teltan naruja pitää varoa, rantaan vain aikuisen kanssa, keittimestä pysytään vähän kauempana, joka päivä syödään maitohappobakteereja jotta voi juoda kuravettä. Ollaan yritetty pitää kiellot minimissä. Jos lista on ei, ei, ei, ei, lapsi unohtaa niistä puolet eikä enää tiedä mitä sitten saa tehdä. Pääsääntöisesti lapset ovat oppineet hyvin peruskäyttäytymisen leirissä. En osaa ottaa kantaa siihen, onko retkiä paljon vai vähän, enkä osaa verrata määrää mihinkään, en myöskään ole pitänyt kirjaa vuosittain ulkona nukutuista öistä. Kuten muutkin lapsiperheet, välillä ollaan jaksettu enemmän, välillä valvomisten ja allergioiden takia vähemmän. Nyt, kun lapset ovat tokalla ja eskarissa, leirihommat hoituvat jo oikein mallikkaasti.

Yöretkelle lähteminen ei ole suuren suunnittelun ja valmistelun takana. Aamupäivällä saatetaan pohtia mitä kivaa viikonloppuna tehtäisiin, ja päädytään pakkaamaan kamat ja lähtemään jonnekin yöksi. Jos retkeily olisi hankalaa, vaivalloista ja kuormittavaa, jäisi retket tekemättä. Toki retket on helpoimpia sulan maan aikaan. Pieniä yöretkiä ollaan tehty esimerkiksi vuokraamalla läheisen retkeilyreitin varrella oleva korpisauna. Se onkin muodostunut suosikkiretkeksi. Päivällä kävellään kierros, tehdään ruokaa, pystytetään teltta, kannetaan saunalle vesiä ja lämmitellään saunaa. Kaikissa askareissa lapset ovat omien halujensa ja voimiensa puitteissa mukana -tekevät sytykkeitä, kantavat halkoja, katselevat hyvää telttapaikkaa, kasaavat kaaria. Minäkään en pidä siitä että mut työnnetään yhteisissä puuhissa sivuun, päätetään asioita kysymättä multa mitään ja puhutaan kuin en olisi paikalla, muiden tehdessä ne oikeat hommat. On ihan ymmärrettävää ettei lapsikaan halua olla vaan sivussa ja täysin muiden päätösten armoilla. Pelkkä katselu on tylsää, ja lapsetkin haluavat osallistua. Se on aikuiselta asennekysymys, onko lapset tiellä vai apuna. Sitten kun lapset huomaavat muurahaisten polun tai hienon majapaikan, kakarat häviävät aivan käsittämättömällä nopeudella pöpelikköön.

Meillä lasten elämä on hyvin säännöllistä, ja se on sitä luontaisesti, ei pakotettuna. Säännöllisyyttä on myös retkellä. Herätään sitten kun herätään, yleensä kello 7-8, ja syödään aamupala. Lounas on noin kello 12. Välipalaa syödään noin kello 14, tai kävellessä aina sopivissa väleissä. Päivällinen syödään kello 16-17, iltapala seitsemältä ja nukkumaan mennään kello kahdeksan. Tytön nukkumaanmeno voi venyä tunnilla, pojan ei. Muuten iskee väsymys ja seuraavakin päivä on väsynyt. Säännöllisyys näkyy retkillä siinä, että leirissä on oltava siten, että iltapala ja nukkumaanmeno onnistuu normaaliin aikaan. Vaikka aamut venyisivät pakkaillessa, on lounaan oltava tiettyyn aikaan tai lapsi ei jaksa. Joskus siis syödään vielä lounas ennen kuin päästään lähtemään yhtään minnekään. Alkuun se tuntui pöljältä, sillä ollaan aikuisten kanssa totuttu syömään lounas jossain matkalla, eikä niin haittaa jos se venyy parilla tunnilla. Lasten reissuilla syödään säännöllisemmin. Ei kuitenkaan tuijoteta kelloa mitenkään pakonomaisesti, mutta säännöllisyys kyllä helpottaa elämää, niin kotona kuin retkelläkin.

Viimeksi Hetan vaelluksella kun saavuttiin tuvalle, pystytettiin teltta, leviteltiin kamat sisälle ja syötiin. Sitten tyttö otti petsinsä ja karhunsa ja meni purolle leikkimään. Kuten kotonakin, lapset ovat mukana perusaskareissa sen mitä niitä huvittaa, ja sitten keksivät itselleen leikin. Puro + jääkarhu = hyvä leikki. 

Sitten kun lapset on saatu illalla pusseihinsa, aikuiset askaroivat vielä ulkopuolella. Tiskataan, keräillään kamat, tuijotetaan nuotiota ja juodaan kuppi kuumaa. Lapset haluavat aina välillä tarkistaa, että aikuiset ovat vieressä, kuuloetäisyydellä teltasta.

Mitä enemmän mietin retkeilyä lasten kanssa, sitä enemmän olen sitä mieltä, ettei retkeily lasten kanssa ole sen kummoisempaa kuin lapsiperhe-elämä muutenkaan, tai retkeily muutenkaan. Lasten kanssa yllättävät käänteet ovat jo vakiokamaa. Huolta täytyy pitää, ihan kuten kotonakin. Jos lapsella on kylmä, luovut omista kamoistasi. Myös untuvatakista.

Yksi on varmaa. Kiukkua ja huutoa on retkillä vähemmän.

Hitot hiihdosta

10.2.2014

Tämä talvi näyttää olevan kovin kummallinen, joten täytynee keksiä perinteisten talvilajien tilalle jotain muuta.

Silloin kun mä olin lapsi, meillä oli vain pihapuut.

Osan radoista pitäisi olla satunnaisesti auki myös talvella..

Lumikenkäillen Huippuvuorilla

6.2.2014

Viime reissulla Huippareilla tehtiin pääasiassa päiväretkiä. Käytiin mm. moikkaamassa aurinkoa Longyearbyenin läheisellä nyppylällä. Kylä on oikein kaunis paikka, vaikkakin tuulinen ja maaliskuun alussa auringoton. Kunhan kiipeää jäätikön yläpuolelle, tuuli häviää ja aurinkokin näkyy. Longyearbyenin kylän ulkopuolella liikuttaessa täytyy luonnollisesti olla mukana varovälineistöä. Välineitä voi joko vuokrata itse (jos on myös käyttötaitoa), tai hankkia oppaan jonka mukana välineet ja oletettu taito tulevat. Jääkarhut tekevät siis pelkästä kävelemisestä vähän työlästä.

Vaikka kaikki opastoiminta on enemmän tai vähemmän epäilyttävää, päädyttiin vuoristotaluttajaan hermojensäästösyistä. Ei tarvinnut itse raahata Huippareille termareita, etsiä karttoja, lumikenkiä, sumplata sitä ja tätä. Samaan aikaan menossa oli talonrakennusta, paperisotaa Tromssan viranomaisten kanssa ja parit synttärivalmistelutkin vielä, ihan tavallisen arjen päälle. Kaikkeen ei samaan aikaan kykene. Meillä kävi tässä tuuri; lumikenkäretkelle ei ollut tulossa ketään muuta, ja ranskalainen opaskin oli ihan mukava. Alussa hieman hilpeyttä aiheutti toteamus, että aseita on täällä oltava ja ne saattavat olla uncomfortable. Varmaan osa turisteista tunteekin näin. Ainut asia joka oli hieman uncomfortable, oli piipun suunta. Meillä Suomessa tämä on aika todella paljon täsmällisempää, ja väärällä piipun suunnan valinnalla löytää itsensä poissa radalta, ulkona kisoista ja lopulta aseettomana. Huippareilla on ihan ok ohimennen osoitella kaveria poskeen. Kun juteltiin aseista ja reissuista, opas vähän ihmetellen kysäisi että miksei sitten vaan vuokrata asetta ja mennä omin päin? Niin.

Kuten sanottu, opas oli hauska tyyppi. Se asui tyttöystävänsä kanssa kylän reunalla teltassa, koska halusi säästää majoituskuluissa. Mikäli haluaa asua teltassa kylän reunalla, tarvitsee luvan sysselmannenilta, siis siltä samalta taholta joka hoitaa pelastustehtäviä, siviilivihkimisiä ja kaikkea mahdollista lupapolitiikkaa. Toki paikalliseen tapaan tämäkin opas osasi kertoa, että siinä main missä hänellä on nyt teltta, on nähty eräänä vuonna jääkarhu. Jääkarhuasia on sekä mielenkiintoinen, että vähän kummallinen. Huippuvuoret selvästi ratsastaa jääkarhuimagolla. Lähestulkoon pelkästään sillä. Kylän viereisellä kukkulalla jääkarhu tappoi jonkun joku vuosi sitten. Reitillä venäläisten kaivoskaupunkiin on nähty joskus karhu. Venäläiskylän takana on nähty karhu. Jäätiköllä on nähty jääkarhu vuonna kaheksanviis. Näinkö karhun? No en, kuten ei varmaan kovin moni muukaan.

Hienot maisemat kyllä näin.

Longyearbyen.


Jonkinlaiset tutkapallot näkyvät juuri ja juuri.

Tauko huipulla.

Evästä naamaan.

Lämpötila oli viehkeä -25, ja jäätiköltä muodostuva tuuli teki siitä vielä vähän ihanamman. Huipulla ei juurikaan tuullut. Pidettiin lounastauko siinä, ja opas ihaili aurinkoa, jota ei ollut nähnyt moneen kuukauteen. Muita kaivattuja asioita olivat tuoreet kasvikset ja juustot. Huippuvuorten hintataso verottomuudesta huolimatta on kuulemma murhaava.

Koko paluumatkaksi piti pukea törkypaksu untsikka, koska lounaan jälkeinen kylmähorkka + alamäki ei ole kovin toimiva yhdistelmä.

Ja alas.

Tämä oli oikein hyvä tapa viettää syntymäpäivää.

Pieni bouldernurkka etenee

3.2.2014

Suurimmat kiipeilyseinän palaset on nyt nätisti aseteltu paikalleen, mutta pientä silppua puuttuu vielä. Tässä projektissa riittää hommia koko porukalle. Pidettiin viikonloppuna puuhapäivä, jossa jokainen sai valita mieleisensä askareen paitsi mies, joka joutui tekemään kaiken mitä kukaan muu ei halunnut tehdä.

Meillä on yläkerrassa vielä täysi rakennustyömaa, joten valaistuksena on tunnelmallinen työmaahalogeeni ja pölyä ja sahanpurua on ihan riittämiin. Ne lentelevät kivasti myös kuvissa.

Ensin kuitenkin mittaillaan, piirretään ja sahataan:

Sahaukseen tarvitaan kaksi. Yksi sahaa, toinen on painona. Rankka homma.

Pora pysyy tytönkin kädessä. Tyyli on vapaa kunhan tulosta syntyy.


Noin 200 isoa reikää, noin 200 iskumutteria.

Varsinkin tätä hommaa riitti kaikille. Yksi asettaa, toinen paukuttaa.

Levyt kiinni seinään.

Lasten mentyä nukkumaan nautitaan lopputuloksesta.

On se kiva.

Sivutuotteena reikäjuusto.

Kohta työ jatkuu loppujen palojen kiinnittämisellä ja koko seinän maalauksella. Pitäisi myös päättää millaisen kuvion seinään haluaa ikuistaa, ja taiteellisen lahjakkuuden lähennellessä nollaa, se aiheuttanee hieman päänraavintaa. Seinään tulee harmaata ja valkoista siten, että alaosan jalkaotteet ovat enemmän tummalla pohjalla ja yläpuolen käsiotteille tulee valkoista. Värien vaihtumistapa on pieni kysymysmerkki. Musta siihen olisi sopinut loistavasti nokian pörssikurssi vuosilta 2000-2014, mutten saanut ajatukselle juurikaan kannatusta. Pohdinta jatkuu.

Jäätikkökurssi Kebnellä

1.2.2014

Tämä on monelle retkeilyä harrastamattomalle sarjaa "epänormaalit kesälomakohteet". Jostain syystä sain töissä kummeksuvia katseita kun ilmoitin lähteväni heinäkuussa viikoksi jäätikölle, kun kotimaassa oli +30 astetta lämmintä.

Tällä kertaa meille oli se kopterikyyti josta jo aiemmin haaveilin! Hypättiin kopteriin Nikkaluoktassa ja meidät tiputettiin Storglaciärenille.


Vähän jo jännittää.


Lintuperspektiivi, kelpaa.


Leiri pystytettiin jäätikölle. Se näkyy kuvassakin, nuo mustat pisteet.

Leiristä tehtiin päiväretkiä milloin minnekin. Välillä harjoiteltiin köysistötoimintaa, välillä railosta pelastautumista, jääkiipeilyä, erilaisia pelastustekniikoita, välillä vähän solmuja, vähän sitä ja tätä.


Prusikit käyttöön ja railosta omin avuin ylös.

Utua ja usvaa..


Hak hak.


Maisemavessa.

Siis tämä vessa-asia! Kaikki mitä tuot jäätikölle, viet myös pois. Tuo pönttö on ihan vaan paskapönttö. Sen vasemmalla puolella oleva rakennelma on mun wc:n seinä. Vähän yksityisyyttä kitoos. Joo naura vaan siellä! Hauskuus tässä on se, että lumi sulaa jäätiköllä heinäkuussa sitä vauhtia, että teltan saat asetella joka päivä paremmin, koska ympäröivä lumi häviää. Toki myös vessan seinä suli joka päivä onnettomaksi töyrääksi ja lumi jalkojen alla muuttui melkoiseksi sulamisvesipuroksi. "Et sä sitä montaa päivää jaksa uudelleen rakentaa, ei oo muutkaan jaksaneet". Hmm jaahas, enkö? Ei nyt olla turhan tarkkoja mistään, mutta kusella käyn kyllä niin ettei hanuri niin räikeästi muille vilku. Niinpä vessareissuille piti ottaa aina lapio mukaan, mutta sepä ei haittaa. Ja tuntui kelpaavan vessa muillekin.. (myös sille joka teki isompia jätöksiään tuonne, kiitos vaan hyi)

Tällä reissulla Kebnekaise tarjoili taas parastaan. Välillä oli aivan unelmakeli, aurinko paistoi ja oli verrattain lämmintä. Välillä oli hyytävän tuulista, välillä hernerokkasumua, eräänä yönä ihan kunnon myrsky. Kolmesta teltasta katkesi kaaria ja oppaan teltta päätti ottaa hatkat. Pojat juoksivat sitä yöllä jäätiköllä kiinni. Samoin oppaalta karkasi yksi iso kuivasäkki. Tuuli oli sellainen, ettei hirveästi tehnyt mieli illallakaan käydä ulkona. Pystyssä pysymisessäkin oli tekemistä. Telttojen kanssa piti olla aika tarkkana. Mielestäni meidän teltta oli ihan hyvin pystytetty ainakin verrattuna vieressä lepattelevaan majoitetta muistuttavaan kankaaseen, mutta vaurioita tuli silti. Illalla korjailtiin vielä telttaa paremmaksi, kiristeltiin naruja ja katsottiin että lumeen haudatut lumikiiloja demonstroivat lumitäytteiset muovipussit ovat riittävästi lumen alla (se sulamisnäkökulma..). Yölläkin piti käydä tarkistamassa tilannetta, sillä tuuli oli niin kova ettei ihan nukuttanut. Ilmeisesti kuitenkin tuli jossain vaiheessa nukuttua, sillä heräsin siihen kun kaaret käy naamalla ja kuuluu poks! Ei ollut kovin kaksinen herätys se..

Aamulla tarkastettiin vauriot:


Ei kovin kummoinen näky.

Sitten vaan loistavasti nukutun yön jälkeen uuteen nousuun ja suunta kohti Kebnekaisen huippua. Reitti tuli olemaan Halspasset - Nordtoppen - Sydtoppen - Toppstugan - Björlings glaciär - Storglaciären.


Oikeanpuoleista ränniä pitkin ylös, Halspassetia.

Halspasset. Kaksi köysistöä, yksi opas. Se menee tuolla ihan ensimmäisenä.


Odotellaan viimeistä. Neliveto päälle ja alahan kontata sieltä!


Puuuuuhapete !

Välillä oli kalliopätkää, jossa ei aina ihan ollut selvää miten missäkin kohdassa varmistetaan. Opas meni ensimmäisenä ja varmistustekniikkatiedon piti kulkea aina edeltävältä seuraavalle. Noh, ei kulkenut. Tiedonkulku oli mallia rikkinäinen puhelin. Jokainen joka katsoi viime viikolla Putousta, tietää miten hyvin se toimii. Tultiin viimeisinä, ja aika monen kohdan oikeaoppinen varmistustekniikka jäi kyllä hämärän peittoon. Turvallisuusnäkökulman lisäksi tämä oli siinä mielessä kurjaa, että vaikka onkin kokemusta vähän kiipeilystä ja siitä ja tästä, menin kurssille nimenomaan oppimaan lisää, enkä vain kävelemään pässinä narussa.

Keli muuttui aika huonoksi. Ollaan jossain Nordtoppenin ja Sydtoppenin välimaastossa, opasta ei näy.


Huipulla. Uskoisitko?

Niin, taitaa mennä Kebne uusinnan puolelle. Eihän siellä nähnyt edes omaa nenäänsä. Kotosalla tarkastettiin omat vauriot:

Melko naisellista.

Olisi todella mukava päättää kirjoitus tähän. Tämänkaltaisella opastoiminnalla on kuitenkin olemassa nurjempi puoli, joka on pakko tuoda esiin. Tiedostan hyvin, ettei siitä kaikki pidä.

Samana vuonna toisella kurssijärjästäjällä, Laskuvarjojääkärikillalla sattui onnettomuus Pallins corridorilla. Viikko meidän reissun jälkeen. Nyt myöhemmin ajateltuna, edes vähän suuremmalla tietämyksellä jäätiköistä, hyvästä opastoiminnasta ja myös killan toiminnasta enemmän kuulleena suhtaudun hyvin suurella skeptisyydellä joitakin opastoimintaa tarjoavia tahoja kohtaan. Ennen kurssia oma tietämys ei ollut sillä tasolla että olisin pystynyt arvioimaan itsenäisesti jäätikkötoiminnan eri riskejä tai ottamaan kantaa esimerkiksi reittivalintoihin (niitä harjoittelemaanhan sinne kurssille mentiin!), joten oli vaan luotettava oppaaseen. En myöskään osannut arvioida kriittisesti montako asiakasta yhdellä oppaalla voi järkevästi olla. Erityisesti oppaan koulutustaustaan, joka on itselleni muodostunut nykyään tärkeäksi tekijäksi, ei tullut kiinnitettyä riittävästi huomiota. Sillä on eroa onko opas oppinut kaiken (esimerkiksi jäätikkötoimintaan liittyvän) ihan vaan itse ja kaveriporukassa, vai koulutuksessa jota itse kouluttava taho pitää hyvänä, vai onko mahdollisesti käytynä joku kansainvälisestikin tunnustettu koulutus (UIAGM). Toivottavasti kaikille on selvää, että esimerkiksi erä- ja luonto-opas on eri asia kuin jäätikkö-ja vuoristo-opas. Kaikkeen toimintaan ei toki UIAGM-ABC-HDTV-koulutusta tarvita, mutta asiakkaan on hyvä tietää millä koulutuksella ja kokemuksella opas palveluita tarjoaa, ja mistä asiakas oikeastaan maksaa. Jos maksaa vain "paikasta retkikunnassa" jossa järjästävä taho ei kuitenkaan halua tituleerata itseään oppaaksi eikä halua ottaa vastuuta mistään, kannattanee miettiä mistä siinä itseasiassa maksaakaan ja sopiiko sellainen oikeasti itselle. Joillekin se varmaan sopii.

Mikäli vielä tarvitsen opasta johonkin riskialttiimpaan toimintaan ja haluan oppiakin jotain, katson paljon tarkemmin millaisella koulutuksella ja taustalla opas palvelujaan tarjoaa. Helpottaa kovasti myös eri opaspalveluiden vertailua, toimijajoukko kun tuntuu olevan kirjavanlainen! Tuntuu että täällä kotolassa kuka tahansa saa kutsua itseään oppaaksi ja viedä asiakkaita ihan mihin lystää. Aiemmin oli joku sokea luotto siihen että opas kyllä osaa ja tietää ja siihen voi melko paljon luottaa. Ei se niin mene.

Kurssia varten piti myös vapauttaa opas kaikesta vastuusta ja hankkia itse oma vakuutuksensa. Pieni keskustelu kurssilaisten kanssa osoitti, ettei kovinkaan moni ollut vielä jäätikölle mennessäänkään tietoinen siitä, että suurin osa vakuutusyhtiöistä rajaa jäätikkötoiminnan joko kokonaan tai osittain vakuutuksen kattamisalueen ulkopuolelle. Samankaltaisia rajoituksia on myös esimerkiksi kiipeilyn suhteen. Lisäturva jäätikkö/kiipeily/talvilajitoiminnalle on ainakin joskus ollut erikseen ostettavissa, muttei se ole kaikilla yhtiöillä mahdollista ollenkaan. Tavallinen matkavakuutus ei siis sellaisenaan yksinkertaisesti riitä, ja jos "oppaan" palveluihin ei kuulu minkäänlaista vakuutusturvaa, kannattaa miettiä miksi.

Kaikkien muiden edellä mainittujen kohtien lisäksi kiinnitin huomiota siihen, kuinka hyvin oppiminen menee perille myrskyssä valvotun yön jälkeen. Jos tarkoitus on oppia, ei paras tapa ehkä ole majoittua jäätiköllä ja nukkua miten hyvin kukakin nyt saakaan nukuttua. Oppimisen kannalta on ihan tarpeellista nukkua hyvin ja mahdollisesti saada kamat kuivattua aina välissä. On mulla toki kokemusta valvomisesta ja toimimisesta pienillä unilla vähällä ruualla ja märissä kamoissa (rajajääkärikomppania immola) eikä siinä varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta jotenkin sen tyylin soveltaminen tähän ontuu pahasti. Jos tarkoituksena on hengata jäätiköllä kiva ja mielenkiintoinen viikko ja kävellä narussa köysistössä joka koostuu pelkästään muista osallistujista, viikko varmasti ajaa asiansa. Elämyksenä se on aivan hyvä, mielenkiintoinen ja mukava, ellei kukaan kuole. Mun tavoitteena oli oppia, saada tietämystä riskeistä, reittivalinnoista, jäätiköstä yleensä, ja kaikesta siihen liittyvästä. Tiedon kerääminen päivän aikana on hankalahkoa jos kurssin vetäjä kävelee siellä toisen köysistön keulalla. Vaikka opas olikin ihan mukava ja varmasti hyvin tietävä, osaava ja kokenut (kaikki eivät ole sitäkään ! ), monet asiat tässä kurssissa olivat sellaisia jotka sotivat vastaan omaa käsitystäni hyvästä maksullisesta toiminnasta.

Vaikka viikko olikin mielenkiintoinen, en käyttäisi rahojani tähän toiste.
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |