Retkeilyneuvoja täysidiooteille

6.1.2014

Tämä Suomi on jännä maa. Monessa retkeilyä käsittelevässä lehtijutussa korostetaan turvallisuutta aivan naurettavuuksiin asti. Älä lähde talviretkelle yksin. Retkeile aina kokeneemman seurassa. Älä mene latusuksella latujen ulkopuolelle. Muista ottaa taskulamppu, kartta ja kompassi. Opettele käyttämään kompassia. Ota mukaan varasukat. Melkoista holhousta - ja aika huvittavaa aliarviointia!

En toki kiellä etteikö pieni osa retkeilijöistä olisi aivan uusavuttomia tai aivottomia. Suurin osa kuitenkaan ei ole. Hyysääminen jaksaisi naurattaa ellei sitä tarjottaisi monesta tuutista.

Pari vuotta sitten lähdettiin helpolle kaamosreissulle Saariselän maisemiin. Alussa erehdyttiin kysymään lähtöpään latuviidakossa varmistusta oikeasta urasta joltain paikalliselta. Moottorikelkkauria oli varsin runsaasti eikä satatonnisella kartalla valita niistä nopeasti oikeaa, alkoi tulla iltahämärää ja liikkeellä oli sopivasti joku paikallinen kelkalla. Tehdään tästä helppoa ja kysytään! Vastaukseksi saatiin ihmettelyä siitä osataankohan me nyt varmasti, onko meillä ihan varmasti tarvittavat tavarat ja mitenhän niiden käytön kanssa on, sujuukohan se? Ei ne kato pelkät kamat riitä, miten on sen osaamisen laita? Öh. Juuri pari kuukautta sitä ennen oltiin Sarekin hevonkuusessa jossa ei ollut sen enempää reittejä, reittimerkintöjä, mitään rakennettuja suojia, ihmisiä kuin puhelinverkkoakaan, saati hyvää keliä. Talviolosuhteiden hätämajoittautuminenkin onnistuu, sillä sitä on harjoiteltu varsin riittävästi. On hiihdetty umpisessa, myrskyssä ja ihan ilman navigaattoria (hurjaa). Saariselällä oli joka päivä ajettu latu, tupia tai kotia parin kilometrin välein, viitat risteyskohdissa ja iltalehteä sekä säätietoja pystyi selaamaan näppärästi kolmegeellä. En tiedä pärjättäsköhän me näissä vaativissa Saariselän olosuhteissa? Ettei vaan meitä kohta haettaisi helikopterilla, sano paikallinen.

Tähän samaan ilmiöön ollaan toki törmätty aiemminkin. Norjassa kun kysyy majalla tarkennusta seuraavan jäätikön railopitoisuudesta, saa asiallisen vastauksen kysymykseen ja perään toivotetaan hymyillen hyvää matkaa. Suomessa kun soittaa luontokeskukseen joulukuussa ja kysyy mihin asti Haltin reitti on pohjustettu ja tikutettu, saa kyllä vastauksen tilanteesta ja heti perään muistutusta siitä että onhan meillä nyt sitten telttaa ja muuta sellasta oikeeta tavaraa mukana ja mites sen suunnistuksen kanssa jos latu loppuu? Hohhoijaa. Ymmärrän kyllä että kaikenlaista suharia siellä varmasti vipeltää, mutta ero maiden asiakaspalvelussa ja vaelluskulttuurissa on ilmeinen. Oma habitus ei tässä välissä ole muuttunut, vaan se on molemmissa maissa aivan samanlainen.

Mitä tästä on opittu? Paikallisilta täällä Suomen vaarallisessa lapissa ei yleensä kannata kysyä neuvoa. Jos kysyt jotain, olet osoittanut ettet osaa, ja näinollen jopa osaamistasi ladulla hiihtämiseen voidaan arvioida kriittisesti.



PS. En mä kyllä oikeesti osaa edes hiihtää.

15 kommenttia :

  1. Hauska kirjoitus.

    Tämmöistähän tämä on. Kerran keittelin Luirolla, niin vanhempi "opas" istua pönötti penkin päästä ja torui, että käänsin kaasupulloa turhan monta kierrosta auki, yhdelläkin kierroksella kaasua tulisi.

    Toisella kerralla "hesan mies" istui tulilla Lankojärvellä ja kyseli suunnitelmistani. Kun kerroin olevani matkalla Luirolle, niin oikein kimmastui pakatessaan Savottaansa, ettei sinne päivässä pysty kävelemään. Ehkä ei semmoisen 30-kiloisen putkihäkkyrän kanssa. Oikein varoitteli, etten jää Palovankalle yön selkään.

    Ja sitten tuo minun rinkan paino aiheuttaa ehkä enemmän ihmettelyä täällä netissä, kuin maastossa. Maastossa kun kaiketi näkevät, että kaveri on vielä hengissä, vaikka juuri mitään ei ole mukana.

    Noihin luontokeskuksiin yms MH juttuihin ei oikein enää viitsi edes soitella, kun heillä on aika monta kertaa sellainen asenne, että on täysin mahdotonta päästä tiettyihin paikkoihin. Kuten toukokuussa Luirolle tai kesäkuun alussa Haltille. Eikä siellä edes tunnu olevan sitä paikallistietoa, mitä kysyjä on vailla...

    Vaan olikohan tuo kelkkailija paikallinen vai paikallinen turisti etelästä... Kunnon lapin mieshän reilusti kertoo suunnan eikä ihmettele kopteriasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha, neuvojia siis riittää muillekin.

      Se voi olla, että tuli tehtyä virhearvio paikallisuudesta. Tarkemmin kun miettii, tapaamani 'varmasti paikalliset' ovat olleet varsin ystävällisiä eivätkä ole tehneet mistään numeroa.

      Tämä kommentti oli muuten kovasti mieleinen. :)

      Poista
  2. Veikkaan tämän kaltaisia kokemuksia tulevan koko ajan enemmän ja enemmän. Retkeilijöillä on rahaa ja aikaa joten ulospäin on aivan mahdoton sanoa onko asialla kokenut vai kokematon henkilö. Saariselällä (en muista tarkkaa kohtaa) kyselin joltain "tosivaeltajalta" arviota polusta joka seuraisi jokea. Kartan perusteella ok, mutta hän neuvoi välttämään koska polku oli todella huonossa kunnossa ja rinkan kanssa lähes mahdoton. Löysimme polun, mutta emme haastavuutta. Kalaa tuli :) Taitavampi olisi ajellut sen vaikka fillarilla... Vissiinkin tämä "tosivaeltelija" oli tottunut tasaiseen polkuun ja heti on on juurakoita 30 kilon rinkan kanssa niiin se muuttuu mahdottomaksi.
    Hauskimmat kommentit silti tulee kysymättä ja usein kuulee sivukorvalla kommentteja varsinkin varusteista.
    Ensi syksynä ruska-aikaan voisi tehdä pienen retken Luorolle varusteena pinkit trikoot, sadehame ja 30 litran kevytreppu. Majoitteena sadeviitta ja peitto. Kaikenlaiset hauskat kommentit voisi kirjata muistiin ja naureskella jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua tuli joskus Kolilla vastaan porukka, jotka kovasti kyseli millasta maastoa pitkin tulin. Heillä kun oli ollut niin kauheen mäkistä ja rankkaa ja kamalaa. Mun mielestä oli nousua ja laskua, muttei mitenkään erityisen pahaa. Voi olla että annoin turhan ruusuisen kuvan maastosta, muttakun mun mielestä siellä nyt ei ollut mitään kamalan extremeä. Ehkä se riippuu mihin vertaa..

      Kannattaa varmaan ilmoittaa tuollaisista pinkeistä suunnitelmista jollekin viranomaiselle etukäteen, etteivät turhaan lähde etsimään ;)

      Poista
  3. Hehe!
    Kyllähän nuo pohjoisen poromiehet ovat välillä pysähtyneet juttelemaan, ja selvästi samalla katsomaan ja arvioimaan etelän vetelän varustetta ja selviytymisennustetta. Se on tuntunut oikeastaan mukavalta.
    Nykysuomalainen kielto-ja holhouskulttuuri, suoranainen elämän- ja kehityksen jarru, kyllä suututtaa minuakin.
    Terveisin Eila S.

    VastaaPoista
  4. Kysymisen kulttuurissa on eroa, ihan kuten kirjoitit. Täällähän ei kysellä neuvoja tai apua pyydetä vaan mennään jurosti karvahattu syvällä päässä vaikka suohon. Jos kysyy neuvoa, niin varmaan kohta pyytää apuakin ja pitää taas kallista kopteria tilailla... Mutta onhan huolehtimisess toki jonkin verrna perääkin, itse olen nykyään aika konservatiivinen suosittelemaan reittejä ja kohteita jos en tunne kysyjää. Esimerkiksi on tullut melottua joitain Lapin isoja jokia packraft-lautalla, mutta lähtökohtaisesti en suosittele samaa muille. Samoin ymmärrän, että työnsä puolesta esim. MH:n luontokeskusten työntekijät ovat mieluummin varovaisia kuin yltiöpäisiä, varsinkin kun ovat usein toisen käden tiedon varassa vallitsevista olosuhteista.

    Joet ja talvinen tunturi ovat ehkä ne isot poikkeukset siihen, että meillä luonto on varsin turvallinen. Olisiko huolehtimisen kulttuurilla jotain tekemistä sen kanssa, että kun täällä on oikeastaan aika turvallista niin halutaan korostaa oman kotiseudun haastavuutta verrattuna vielä turvallisempiin seutuihin? Tilastollisesti vaikkapa Norjassa retkeily on pirusti vaarallisempaa (porukkaa tuntuisi kuolevan tunturissa joka talvi), joten neuvottaessa oletetaan, että homma otetana vakavasti jo lähtökohtaisesti...

    Toisaalta, vaikkapa Muotkunruoktun Hansilta olen saanut ihan hyviä neuvoja, usein päättyen neuvoon "Ja jos eksytte, niin tulette sitten takaisin tänne." :)

    Tiedä näistä sitten. Nöyränä on kuitenkin hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyryys ei ole mun vahvin laji ;)

      Itse ajattelen yksinkertaisesti pääseväni helpommalla kun kysyn, oli asia mikä tahansa. Se paikalliseksi luulemani kelkkamies kun osaa melko varmasti näyttää niistä kolmesta melkein samansuuntaisesta urasta helposti oikean, jottei mun tarvitse lähteä kokeilemaan. Kokeileminen ei ole ongelma, mutta koska ihminen on laiska, on helpompaa kysyä. Kun vastauksen saamiseksi vaaditaan referaattia retkeilykokemuksesta, varusteista ja niiden käyttötaidosta ja tuhahdellaan jo pelkälle kysymykselle, ei oikein jaksa jäädä kuuntelemaan oliko kelkkailijalla kenties jotain oikeetakin sanottavaa. Myös kynnys kysymiseen seuraavalla kerralla nousee. Ennemmin sitten vaikka valitsee arviosta jonkun uran ja korjaa tarvittaessa suuntaa umpisen kautta myöhemmin, tai jurottaa karvahattu kitalaessa suohon.

      Se kyllä ihmetyttää, miksei esimerkiksi niiltä luontokeskuksen työntekijöiltä voisi vain saada asiallista vastausta? Jos kysytään reitin tikutuksesta, niin miksi ihmeessä pitää keskustella siitä, onko mulla nyt telttaa mukana vai ei? Ehkä niitä asiallisia, käyttökelpoisia ja hyväätarkoittavia neuvoja ja paikallistuntemusta saa sitten vaan ihan muualta.. Esimerkiksi ruåttalaiset tupavahdit, norjalaisten tupien väki, hetan joikaava venekyydittäjä ja Tappurin tuvalla tapaamani pariskunta Peltovuomasta menee heittämällä tähän kerhoon. Tuolla tuvalla mulla oli vielä rinkan päällä keikkumassa todella retkeilyuskottava uninalle.

      ..ja vesilajeja en suosittelisi kenellekään!

      Poista
  5. Tuolta netin keskustelujen uumenista löytää tosi monta ketjua ja sepustusta, kuinka Haltille ei koskaan pidä a) lähteä ensimmäiselle vaellukselle b) yksin. Oikeasti se taitaa olla yksi turvallisimmista reiteistä. Jopa Haltin tuvalla on tikuin ja kivin merkattu reitti tuvan portailta paskahuussin portaille. Puhumattakaan, että se 55 km on merkattu myös about 10 metrin välein tikuin.

    Siellä kun voi kuulemma olla paha keli ja sitten kastuu ja kun ei pääse puunkaan alle piiloon jne jne. Hätätilanteessa tuvalle tai tien varteen on kuitenkin maksimissaan 6 km, olipa missä tahansa kohtaa reittiä. Millä muulla reitillä on noin tiheä tupaverkosto? Siis pahimmassakin tilanteessa tuvalle sipsuttaa kahteen tuntiin, jos jalat kantaa.

    Ja eksymisen vaara on kyllä pieni. Jos näkee 10 km joka suuntaan, niin aika hyvin pitäisi tietää paikkansa. Ja jos on sumu, niin seuraa polkua tikulta tikulle.

    Jossain Saariselällä (joka sopii aloittelijoille näiden mukaan) ei tarvitse kun kävellä 300 metriä polulta pois, sulkea silmät ja pyöriä vähän aikaa ympyrää niin eipä juuri tiedä mistä tuli ja minne oli menossa. Ja vaikka tuvalta toiselle on selkeät polut, niin niitä on siellä sen verran että muutamat ketunlenkit on tullut tehtyä itsekin.

    Ainiin, ,ieleen tulee se yksi juttu, missä eräs henkilö lähti käymään Tuiskukurussa jalan keväthankia pitkin ja perään soitettiin rajavartiosto, metsähallitus, armeija ja vapepa ja ketä kaikkia soitettiinkaan, mutta ei tehdä tästä tappeluketjua, joten vaikenen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittujen reittien/alueiden alkupäät on ärsyttävimpiä juuri siksi, että tallattua uraa on miljoonasti joka suuntaan.

      ..mikäs juttu tämä viimeinen on ? :D

      Poista
    2. Kirjoitin asiasta referaatin :D

      Poista
  6. Jos olisin uskonut ohjetta että yksin ei saa lähteä melomaan, niin monta tuhatta melontakilometriä ja monta kokemusta köyhempi olisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olisi jäänyt aika monta hyvää vaellusreissua väliin..

      Poista
  7. Mukavia juttuja. Usein kysely varmaankin on ihan hyväntahtoista. Pitää vain koettaa suodattaa sieltä se oikea asia. Pääasia, että lähtee.
    Matsoni47

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla suodatin toimii vähän heikosti.. :P Yleensä haluaisin vaan asiallisen vastauksen siihen mitä kysyin ja kaiken muun voisi jättää vähemmälle. Lähtökohtaisesti kun kaikki kysyjät eivät ole pölvästejä, mutta arvostaisivat lisätietoja.

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |