Lumenmetsästystä

10.1.2014

Vaikka päiväretkiä onkin tehty pitkin vuotta reilusti, on viimeisimmästä yöretkestä jo kolme kuukautta. Silloin lumi yllätti vaeltajan. Lunta tuli Abiskossa vaikka sitä ei ollutkaan tilauksessa, ja nyt kun lunta todellakin tarvittaisiin, ei sitä suvaitse tulla. Kyllä luonto taas näyttää kuka määrää.

Koska maa on ollut täällä musta ja se on ottanut päähän välillä paljonkin, ei viitsitty lähteä yöretkelle yhtään kotikulmia kauemmas. Samaa mustaa se on ollut Repovedelläkin, niin Kolilla kuin missä tahansa järkevän matkan päässä olevalla kohteella. Kun lämpötila laski asteen miinukselle ja foreca lupasi yhden säälittävän lumihiutaleen, vuokrattiin kota lumenmetsästyksen tukikohdaksi.

Ensin toki syödään. Tulentekohommissa lapsityövoima on täysin paikallaan.

Kiehisvastuussa 7-vuotias.

Kun navat olivat täynnä, oli hyvä aika siirtyä tammikuun sysimustasta kodan tunnelmavalaistukseen. Letunpaistoa kummoisempaa aktiviteettia ei ollut koko illalle suunnitteilla edes ipanalle, mutta piirustusvihkon kantaminen ei liene suuri vaiva. Aikuisille oli viihdykkeeksi sivistynyt pullollinen punaviinia, jota ukko yritti käyttää unilääkkeenä. Toimii kuulemma puoli yötä. Hätäisimpien kuorsatessa kulutin aikaa pyörimällä pussissa puoli yötä. Varpaat olivat aivan jäässä vaikka muuten olikin lämpöistä. Kesti pitkän tovien ennen kuin puoliunessa ymmärtää tehdä muutakin kuin varvasjumppaa! Se, että villasukkia voi olla kahdet päällekäin oli keskellä sysimustaa yötä olevinaan suurikin oivallus. Varpaiden ympärille voi myös tehdä H-merkin fleecepaidasta nätin rusetin. Kuulostaa idiootilta mutta toimii.




Lopputulos: Ei lunta, mutta parempi mieli.

2 kommenttia :

  1. Parempi mieli on pääasiasa, mutta täällä järjettömän matkan päässä on järjettömästi lunta. Viimeisen vuorokauden aika on tullut joku 30cm puuteria. Mutta lopetan kiusaamisen tähän. Jos on lunta ikävä, tiedät mistä sen löytää. ;)

    VastaaPoista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |