Kaamoshetta

2.12.2013

Kaamosvaelluksissa on suositeltavaa pitää välivuosia. Tauon aikana ehtii unohtaa kuinka pimeetä ja pöhköä se koko homma onkaan. Päädyttiin jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin tekemään peräkkäisinä vuosina pienet kaamosvaellukset. Tällä kertaa valittiin kohteeksi suosittu vaellusreitti Hetta-Pallas, Pyhäkeron kiertäminen tai mikä tahansa lyhyempi lenkki Hetan maastossa. Melko avoimet suunnitelmat siis. Hetta-Pallas on niin kansoitettu että joku on varmasti hiihdellyt siellä sesongin ulkopuolellakin, hiljaisempaan aikaan? Latua ei ole, mutta joku ura sentään, eikö vaan? Jossakin netin syövereissä väitettiin uran Sioskurulle avattavan kunhan lunta on sopivasti. Vaikutti olevan.

Nokka kohti Hettaa. Kemin kohdalla auto ilmoitti ettei pidä olosuhteista.


23.12 pyhäpäivänä, -30astetta. AUton kojetaulu alkaa muistuttaa joulukuusta.

Näky ei ollut jossakin Kemin takahikiällä kovinkaan miellyttävä. Pieni soittelu ja googlettelu kuitenkin paljasti että Subaru ei ehkä vaan tykkää pakkasesta. Epäilevin mielin matka kuitenkin jatkui ja valot aikanaan sammuivat. Kuulemani mukaan eräässäkin autossa palaa moottorivalo koko ajan, ja se on vain auton tapa ilmoittaa moottorin olevan olemassa. Pettämätön logiikka.

Alkupisteeksi Hetassa valittiin Hetan Majatalo, kenties siitä syystä ettei paljon muuta tainnut olla auki. Palvelu oli ystävällistä, huone parvineen erityisesti tytön mieleen ja vieraina pääasiassa brittituristeja. Noh, eikai se haittaa, mahtuuhan niitä. Pakkasta oli kahden- ja kolmenkympin välillä ja turistipoloiset näyttivät melko viluisilta. Brittituristien juostessa toppatakeissaan aamupalalle 10 metrin matkan, löntystettiin itse hidastetun rauhallisesti paikalle pelkissä sisävaatteissa. Kiusa se on pienikin kiusa -ja ehdottoman oikeutettu vastineeksi siitä että majatalo tarjosi lounaalla fish&shipsejä ja aamupalalla papuja. Ihanan englantilaista.

Auto kuulemma mahtui olemaan pihalla parkissa, joten hyvin nukutun yön jälkeen pakkailtiin kamat ja lähdettiin hiihtämään.

Pelkkä odottelu on viileetä puuhaa.


Vastarannalla piti olla kota tai vastaava, muttei sellaista missään nähty. Myöhemmin kuultiin että se oli palanut, ilmankos ei sitä löydettykään. Lähtöpaikka löytyi kuitenkin helposti, ja siitä lähti useita risteäviä kelkkauria. Mikähän näistä mahdollisesti menee tuvalle, kun ristiviittojen suuntaan ei mene yhtäkään uraa? Noh, seurataan jotain niistä ja sovelletaan matkalla!

..soveltaamaan myös jouduttiin, sillä valittu ura lähti hetken päästä liikaa tuvasta sivuun. Korjattiin reittiä ensin yhdestä risteyksestä enemmän tupaa kohti ja toisessa lähdettiin suolle jonkun vanhaa umpihankiuraa pitkin. Tämä hiihtäjä oli pienen matkan päästä jättänyt leikin kesken, joten jatkettiin matkaa umpisessa tuvalle.


Viluinen tupa.


Ahkiot parkkiin ja sisälle!

Tupa olikin melkoisen jäässä. Sisä- ja ulkolämpötilojen ero ei ollut kummoinen, joten alettiin lämmittämään tulisijaa. Avonaisen makkaranpaistotulisijan lämmittely on tosin vähän masentavaa hommaa, kivipaasi kun ei tunnu sulavan sitten millään! Takka varasi erittäin hyvin kylmää. Se ei haittaa, meillä on paljon villaa ja untuvaa. Vietettiin tuvalla yö.

Ajanvietettä tuvalla.

Seuraavana aamuna lähdettiin tarpomaan kohti Sioskurun tupaa. Suomen suosituimmalla vaellusreitillä oli tarjota meille vain lumeen hautautunut moottorikelkkaura, kunnes sekin loppui. Matka jatkui pelkkänä upottavana umpisena. Kotopuolessa oltiin järkeilty että siellä on varmasti jo joku mennyt, yksi edes, lunta riittää, suosittu reitti. Vielä Hetan Majatalollakin sanottiin että moottorikelkkaura varmaan on, mutta latuja ei. Latuja ei toki tarvittukaan, mutta edes joku vanha kelkkauran pohja olisi ollut jees. Aikamme tarvottiin kahden ahkion voimin umpisessa ja tarkkailtiin kulkemiseen kuluvaa aikaa. Hidasta, hidasta oli. Meillä oli toki myös teltta ja kaikki muut hankimajoittumiseen tarvittavat tavarat mukana, mutta jotenkin ajatus telttayöpymisistä ei houkutellut yhtään. Ne on toisia reissuja ne, ja telttailuvälineet oli nyt mukana vain varotoimenpiteenä. Pienen pohdinnan jälkeen päädyttiin yksinkertaisesti kääntymään takaisin. Aikaa meni kahdella ladunavaajalla umpihangessa aivan liian paljon. Vanhalla kelkkauralla aika olisi ollut siedettävä, ja sitä se olikin osan matkaa. Kyllä ketutti kääntyä takaisin, mutta joskus se on vaan sellasta.

Palattiin Pyhäkeron tuvalle, ja kylläpä olikin helppoa hiihtää itse tehtyä valmista latua pitkin! Oltiin vielä toinen yö samalla tuvalla miettimässä mitä seuraavaksi tehtäisiin. Joku toinen  lenkki jossain muualla, missä? Meidän jälkeen samana iltana Sioskurulle lähti pariskunta, ja hetken jopa mietittiin uutta yritystä. Päädyttiin kuitenkin tekemään reissusta tynkä, ja palata seuraavana päivänä takaisin Hettaan. Hetalla on selvästi jotain mua vastaan. Ilta lämmiteltiin taas tupaa ja saatiin sinne melkein jo plusasteitakin. Melkein. Puumenekistä jäi vähän huono omatunto, kalvaa vieläkin.

Seuraavana aamuna pakkasta oli rapsakat -25 astetta. Otettiin kotoa likalle mukaan lasit, joiden tarkoitus oli pitää viima pois naamalta. Paikallisessa intersportissa sain hieman kummeksuvia katseita kun kyselin myrskymaskeja 6-vuotiaalle. Riittävän isot laskettelulasit toimivat tähän tarkoitukseen lähes yhtä hyvin ja pienemmällä rahalla. Itselläni on kokemusta laskettelulasien käytöstä myrskymaskin korvikkeena Norjasta, Jotunheimenistä. Lasit pitävät viiman pois silmistä, joten ei tule kyyneliä eikä naama jäädy. Lisäksi sopivan isot lasit tulevat kivasti nenälle ja auttavat myrskytuulessa hengittämään. Myös lapselle lasit toimivat tähän tarkoitukseen oikein hyvin ja ipana piti niitä mielellään. Matka Pyhäkerolta Hettaan sujui nopeasti latu-uraa pitkin. Matkasta puolet 6-vuotias lapsi hiihti itse. Tapana näköjään on hiihtää täysiä niin pitkään kunnes ei enää jaksa. ..yhtään.

Villaa, untuvaa, laskettelulasit ja nalle.


Jeeeee tumps.



Pakkasta -30 astetta. Onko kylmä? Ei, mutta suklaa on vähän jäässä.



Pakkanen alkoi kovasti kiristymään, ja Ounasjärveltä löytyi tuulikin. Maisema oli erittäin kaunis kirkkaine taivaineen ja kuutamoineen. Pakkasta oli -30 astetta, eikä kamera enää halunnut olla yhteistyökykyinen.. Järvellä brittituristit huristivat meistä kelkoilla ohi ja Majatalolla katsoivat vähän kieroon kun tyttö kömpi pois ahkiostaan.

Hullut suomalaiset.

6 kommenttia :

  1. Nostan kyllä hattuani teidän muksuille! Sitkeää tekoa. Kehen lie tulleet... ;)

    "Paikallisessa intersportissa sain hieman kummeksuvia katseita kun kyselin myrskymaskeja 6-vuotiaalle." Kaikki ei vaan ymmärrä. Tai siis, suurin osa ei vaan ymmärrä. Tai sitten me ei ymmärretä. Jotain semmoista kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä retkeilyhommassa on paljon juttuja jotka on parempi hoitaa ilman täyttä ymmärrystä.

      Poista
  2. Kiitos blogista! Olipas mukava lukea tätä tarinaa. Olispa kaikilla lapsilla mahdollisuus kokea vastaavia retkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on kyllä mieleenjääviä reissuja myös aikuisille :)

      Poista
  3. Sinun blogisi saa kyllä aina jotenkin hyvälle tuulelle. Vaikkei omia muksuja olekaan, niin voisin kuvitella että tällaista menoa meilläkin olisi. Kaikkea hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipa mukavasti sanottu. Tuli hyvä mieli. Kiitos! :)

      Poista

by mlekoshi