Pitkä rotta aka lumikko

30.11.2013

Edeltävällä Kaldoaivin reissulla tapahtui kummia. Koko porukan ollessa sisällä mökissä kuului ulkoa kamalaa mökää. Itsehän kyhjötin silmät lautasen kokoisena mökin nurkassa ja annoin ritareiden uhmata hullua kirvesmurhaajaa. Epäilevin mielin muutama rohkea hiipi pihalle. Helpotus oli melkoinen, kun talviunilta herännyttä karhua tai muuta tappajaa ei sitten löytynytkään.

Metelin aiheuttajaksi paljastui kaasupullokotelossa ravia vetelevä lumikko.


Kuka kehtaa häiritä rauhaani?


Kuva: Kaverilta.

Pieni bouldernurkka olohuoneeseen

28.11.2013

Jos akka ei mene vuoren luo, vuori tulee akan luo.

Täällä kaakossa ei oikein ole ollut kunnollisia mahdollisuuksia kiipeilyn harrastamiselle. Jotain on toki, mutta niissä on aina jotain vikaa. Koska muualle lähteminen on jättimäisen kynnyksen takana, päädyttiin helpottamaan harrastamista hieman. Rakenteilla olevan talon vinokattoisessa yläkerrassa oli mukava kolonen, jota kai molemmat katseltiin vähän sillä silmällä. Mitään kiipeilyseinää ei todellakaan ollut tarkoitus alunperin rakentaa, mutta yläkerran muotoutuessa jäätiin tuijottamaan erästä tiettyä nurkkaa.

"Mä oon vähän miettinyt.."
"No mä vähän mietin myös.."

Ja näin päätettiin tehdä (sisustukseen sopiva) kiipeilyseinä.

Tästä se lähtee.

Kylmä.

27.11.2013

Tänään tuli hytistyä hampaat kalkattaen laavulla. +2 asteessa oli olevinaan villakerrastosta ja ohuesta untsikasta huolimatta aivan järjettömän kylmä. Nyt on ehkä hyvä hetki laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja muistella kaamosajan viluisuutta. Lämpötila oli eräällä Kaldoaivin pyrähdyksellä parhaimmillaan -35 asteen hujakoilla, joka tuntui melkein yhtä kylmältä kuin tämänpäiväinen.

Kirkas taivas, huuruinen mökki.


Kaunista, kylmää.


Oho, tämä olikin tuvasta sisältä.


Kuvat ovat lainassa kaverilta, jolla on huomattavasti enemmän kuvaustaitoa kuin mulla. Kiitos.

Tilannekatsaus: Kossukarpalo

25.11.2013

Noin 1,5 kuukautta sitten laitoin karpalot likoamaan litraan saaremaata. Karpalopullo on lojumassa kahvinkeittimen vieressä, joten sen muuttumista voi tarkkailla huomaamatta. Alkuun karpalot jakaantuivat jostain syystä kahteen leiriin.


Ajan kanssa suurin osa punaisista mollukoista on pudonnut pohjalle. Litku on myös saanut väriä. Hetken päästä lisätään seokseen sokeri.


Odottavan aika on sitten todella pitkä.

Sukalla synkkyyttä vastaan!

21.11.2013

Taivas on tarjonnut viimeiset ties kuinka monta viikkoa pelkkää vettä, vettä ja vettä. Ulkona on sysimustaa, märkää ja ikävää. En ole mitenkään synkkyyteen taipuvainen, mutta nyt alkaa jo riittää. Tätä pimeää ja märkää kuraa tasapainottaakseni tein oikeat kanasukat, jotka menevät pirteydessään jo ärsyttävyyden puolelle.





Jos omat taidot ei sukantekoon riitä, sukkia saa muualtakin. Parhaimmat sukat ovat toki mummon tekemät. Itse en saa enää nauttia tästä luksuksesta, mutta mummonhan ei välttämättä tarvitse olla oma. Toreilta löytyy kasapäin oivia kutojamummoja jotka tekevät erittäin kauniita ja istuvia sukkia vuosien, kenties vuosikymmenten, kokemuksella!

Psst! Joulun alla on markkinoita ympäri maata. Parhaimmat neulomukset katoavat mummojen pöydistä ensimmäisenä. Kannattaa olla ajoissa!

Lasten kanssa retkeilyn sudenkuopat

17.11.2013

Lasten kanssa retkeily on pelkkää arvailua. Mitenhän se ipana viihtyy, mitä se jaksaa, tykkääkö se, onko tässä mitään järkeä? Mitään massiivisia mokia meillä ei oikeastaan ole ollut, mutta jotain ollaan seitsemän vuoden aikana kuitenkin opittu. Oletetaan että varusteet yms. perusjutut on lähtökohtaisesti kunnossa, ja keskitytään niihin seikkoihin jotka meillä on opittu kantapään kautta.

1) Väsyneen kanssa ei mennä minnekään. Lähdettiin tänä syksynä koulujen ja eskarin alkajaispäivänä puolukkametälle, koska musta se oli hyvä ja rento aktiviteetti loppupäivälle. Lapset oli niin umpiväsyneitä, että toinen kiukkusi minkä ehti ja toinen karjui suoraa huutoa mättäällä. Kunnon itkupotkuraivarit siis. Kerättiin puoli ämpäriä ja kälpittiin kotiin. Ei varmasti ollut karhuja 15 kilometrin säteellä yhtään!

Opittiin, että jos ipana on pidemmällä reissulla väsyneen oloinen, pidetään ihan suosiolla vapaapäivä ja möllötetään vaan. Ei kannata edes yrittää muuta.

2) Riittävä määrä naposteltavaa mukaan. Riittävä määrä on se määrä jonka kuvittelee riittävän kertaa kolme. Mulla on kotona hirveä natsikuri siitä, ettei välipaloilla paikata syömättä jäänyttä oikeaa ruokaa. Reissussa lapsen energiankulutus näyttää olevan kuitenkin aika huima, ja mulla on ollut siihen sopeutumista. Lapsi ei välttämättä huvikseen pyydä naposteltavaa, vaan sillä voi ihan oikeasti olla jatkuva nälkä. Tätä harjoiteltiin esimerkiksi 6-vuotiaan kanssa Pienellä Karhunkierroksella ja Valtavaaralla. Ajattelin että myslipatukka huipulla riittää, mutta likka taisi vedellä keksejä ja pähkinöitä matkalla, myslipatukan huipulla, napsia jotain juostessaan Valtavaaralta alas ja sitten olikin jo nälkä. Ei mennyt oppi näemmä perille, sillä 7-vuotiaalle tein Hetassa aamupalan jälkeen pussillisen eväitä koko päivälle, jonka se naposteli ensimmäisen kilometrin aikana. Mitäs seuraavat 7 kilometria syödään? Ei auttanut muu kuin kaivaa rinkasta lisää. Pian annoinkin tytön koota aamuisin eväspussinsa itse, ja läimäsin vaan eteen kaikki pähkinät, keksit, suklaat ja muut. Aina kun oli lounas, päivällinen tai iltapala, ruokaa meni silti reilusti. Illalla vielä makuupussistakin kuului että on nälkä, mitä saa?

Suklaata, keksejä, pähkinöitä, vähän karkkia.

Pikkujuttuhan se on, napostelun riittävyys, mutta reissussa on ikävää jos on nälkä. Ruuan pitää muutenkin olla sellaista mistä lapsi pitää ja mitä se syö. Suolaiset valmiit pastapussit ei meillä mene, ja jotenkin se energiavaje täytyy kuitenkin paikata. Hyvää ruokaa siis mukaan.

3) Sopiva päivämatka on etukäteisarvio jaettuna kahdella tai kolmella. Ollaan suunniteltu jokaisella reissulla liian pitkiä matkoja ja aliarvioitu hiihtämiseen tai kävelyyn menevän aika. Tehdään niin varmasti myös seuraavalla kerralla. Reissussa sitten sumplataan..

4) Jotain ajanvietettä mukaan. Lapsi on lapsi, ja sen tehtävä on leikkiä. Meillä ei lapset kotona pelaa tietokoneella, pleikkarilla eikä millään muullakaan vempeleellä, joten ei ne kaipaa sellaista viihdykettä retkellekään. Kolmen-neljän päivän mettäreissun jälkeen lapsi on kyllä ollut varsin onnellinen hotellin aamupiirretyistä, eikä siitä voi moittia. Silloin on kyllä piirrettynsä ansainnut. Retkillä on aina ollut mukana uninalle, muttei suurta leluarsenaalia. Itse vaellus riittää viihdykkeeksi varsin pitkälle. Saariselän reissulla kuitenkin opittiin, että piirustusvihko olisi hyvä olla mukana. Seuraavalla Hetan talvireissulla mukana oli sitten vihko ja varuiksi shakki. Kesäreissulla tyttö otti piirustusvihkon lisäksi mukaan pienen jääkarhun ja petshoppeja. Lapsen tehtävä on leikkiä.. Jääkarhu, petshopit ja pienen puron pieni vesiputous, ja hyvä leikki oli valmis!

5) Pakollinen varusteosio: Huono lasten makuupussi on parempi kuin hyvä aikuisten pussi. Aikuisten pussi on liian iso = varmasti kylmä. Myös kesällä.

Suurin virhe mitä voi mun mielestä tehdä, on viedä sellainen lapsi retkelle joka ei siitä itse pidä eikä kokeiluista huolimatta opi pitämään. Jos ei jaksa istua kahta päivää autossa, ei tykkää hiihtämisestä, inhottaa jos tuvassa on kylmä tai makuupussissa olo on tukalaa, turhaan sellaista pidemmälle reissulle Lappiin vie. Kokeillaan ensin pikkuretkillä kotikulmilla ja laajennetaan sitä mukaa kun homma näyttää toimivan. Jos ei toimi, on siihen sitten aikuisen vaan sopeuduttava.

Saariselän latukaamos

15.11.2013

Tässä on jotenkin käynyt niin, että meillä asuu kaksi lasta. Omat harrastukset on mitä on, eikä niitä huvita lopettaa siihen että joku rääpäle liittyy porukkaan. Rääpäleen kanssa ei voi ihan kaikkea samaa tehdä, mutta jotain kuitenkin. Niin kauan kuin rääpäle ei itse osaa reissuja protestoida, kulkekoot mukana. Reissut on mua varten, mutta miten pienen lapsen voi järkevästi ottaa mukaan talvivaellukselle?  Päätettiin ottaa selvää ja aloittaa kevyesti.

Suunnitelmissa oli helppo ahkioreissu jonnekin tasaisen maaston, kämppien ja huollettujen latujen maisemiin parhaimpaan kaamosaikaan, joulu-tammikuun vaihteeseen. Reissuun oli lähdössä kaksi aikuista ja yksi kaamosvaelluksen ensikertalainen, 5-vuotias ipana. Etukäteisselvittelyt rajasivat alueeksi UKK-puiston ja Saariselän maastot. Kohtalaisen tasaista, latua löytyy, matkat lyhyehköjä, pois pääsee nopeasti. Jos lapsi ei viihdy tai sairastuu, nopea exit on plussaa. Myöhemmin huomattiin että Saariselän latutiedotuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Etukäteen kerrottiin että latua on jo reilusti ja lisää tulee joka päivä. Mihinkään umpiseen ei kahdella ladunavaajalla oikein viitsi lähteä, tulee nimittäin etenemisestä melkoisen hidasta. Höpönpöpöt siellä mitään kummoisia latuja ollut, joku pieni lenkki vaan. Siis kyllä on mennyt jakeluun ettei vuodenvaihde ole kaikista vilkkain aika eikä sesonkikahviloista saa pullaa, ja jos lunta ei ole riittävästi niin ei ole toki latujakaan. Latusuksella ei taasen umpihangessa tee mitään, kokeiltu on (siis pakkohan se on jokaisen itse kokeilla!). Tehtiin sitten vähän lyhyempi reissu vaikka menohaluja olisikin ollut. Saatiin tästä parin yön reissu kuitenkin.

Retki oli lyhenneestä matkasta huolimatta oikein hyvä. Lähtötilanne kotona 29.12 kello 05.19: sysimustaa, lämpötila +7 astetta. Ei hyvää päivää, äkkiä pois täältä!



Tultiin Saariselän lähtöportille valon kannalta melko myöhään. Niinpä ensimmäinen etappi oli muutaman kilometrin päässä oleva kota. Kodalla ei, yllätys yllätys, ollut ketään, joten saatiin opetella bensakeittimellä liekitystä aivan omissa oloissamme. Penkeillä mahtui hyvin nukkumaan. Aamulla herättiin hillittömään meteliin. Kah, latukonehan se siinä! Pian sen jälkeen saapui ensimmäinen hiihtäjä. Likka veteli aamupalansa vauhdilla ja odotteli meitä hitaita pakkaajia ulkosalla eestaas latua pitkin hiihdellen. Hetken päästä likka ilmoitti että hiihtäjä otti hänestä lähtiessään kuvan. Kenen lie albumeihin päätyi pieni kaamosvaeltaja?

Matka jatkui seuraavalle tuvalle. Etukäteen oli taas suuri mysteeri miten lapsi viihtyy ahkiossa, paljonko se hiihtää, onko matkanteko pelkkää huutoa ja kiukkua? Ennakko-odotukset ylittyivät positiivisesti, sillä ipana hiihti ihan hyviä matkoja, ja kun ei hiihtänyt, tapitti nätisti ahkiossa. Välillä sieltä huudeltiin lisää vauhtia ja natkutettiin kun vetäjä ei vaan jaksa eikä kykene kovempaan. Alamäessä rätkätys oli melkoinen! Välillä ahkiosta kuului tuhinaa, mutta nukkuminen on kiistetty jyrkästi. (Kokeilkaapa muuten itse; rakennetaan ahkioon makuualustoilla ja lampaan karvalla vuorattu pesä, mennään siihen sykkyrälle, untuvapussi päälle ja kaveri vetää pulkkaa. Kyllä nukuttaa!)

Itse rentoudun luonnossa hyvin helposti. Stressi katoaa, mieli on hyvä, voi vain katsella ja nautiskella. Toki välillä ottaa kupoliin rankastikin, varsinkin jos päivän suklaavaahtokarkkiannos on jäänyt vähän vajaaksi ja taivaalta tulee vaakatasossa räntää eikä tarjolla ole kuin ylämäkiä. Lopulta leirissä tai tuvalla päivä aina kääntyy paremmaksi ja viimeistään iltanapsun kohdalla ei ole huolen häivää. Tämä sama ilmiö näyttää pätevän myös lapseen. Päivällä sukset voi hetkellisesti olla yhtä solmussa kuin kotikontujen laduillakin, mutta huolet ja murheet unohtuvat nopeasti. Kiukkua ja huutoa on selvästi vähemmän kuin kotona, ja hymyä ja kaukaisuuteen tuijottelua vastaavasti enemmän. Vaikka meillä ulkoillaan kotioloissakin paljon, metsäreissujen runsas ja reipas ulkoilu takaa hyvät unet. Hyvät unet taasen tuovat mukanaan mukavan päivän..

Välillä ei jaksa hiihtää.

Kukkuu!

Välillä paikka luovutetaan nallelle, ja sitten mennään.

Tulkaa jo !

Matka jatkui kodalta lounastuvalle. Siellä oli jo muitakin, päiväretkeilijöitä tosin, mutta suuresta ruuhkasta ei kuitenkaan voi puhua. Meillä oli yöpymiseen tavoitteena tupa, jonne ei sitten kuitenkaan mennyt latua. Otettiin uukkarit ja palattiin matkan varrella olleelle edeltävälle tuvalle, joka tosin oli tarkoitettu lähinnä päivätuvaksi. Koska kello oli jo paljon eikä latuja ennakkotiedoista poiketen ollut riittävästi, päädyttiin röyhkeästi nukkumaan päivätuvassa. Leveillä penkeillä oli hyvin tilaa nukkua.


Pikkukämppä.

Virtaa, sulaa.

On hyvää.

Hyvää uutta vuotta !

Mitään suurta erämaaseikkailua tästä ei tullut, mutta ihan kelpo kaamosreissu 5-vuotiaalle tytölle ja vähän laiskalle äidille. Jälkikäteen mietittynä tämä oli tosiaan aivan hyvä ja riittävä aloitus. Kolme päivää ulkosalla on tuon ikäiselle kuitenkin pitkä aika, vaikka turnausväsymystä ei kuitenkaan näyttänyt olevan. Itse vaan tuppaa suunnittelemaan aina minimissään viiden päivän reissuja kun kerran sinne asti ajetaan. Nyt ehdittiin sitten köllimään hotellissa ja katsastamaan Ranuan elukatkin huolella. Saukkovisiitti on tainnut muodostua odotetuksi vakioksi jokaisella lapinreissulla!

Superretkeilijä

12.11.2013

Tehdään nyt heti alkuun selväksi että minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä.

Täällä kotikaupungissa laavuasiat ovat aika hyvällä mallilla. Vaihtoehtoja on. Usein laiskuuden iskiessä käydään sellaisella laavulla, jonne ei ole keskustasta eikä liiemmin parkkipaikaltakaan kovin pitkä matka. Sinne on siis helppo mennä, mutta härregyyd mitä porukkaa siellä varsinkin ruuhka-aikaan käy! Eräänäkin lauantaiaamupäivänä siellä joku hampaisiin asti Haglöfsillä aseistautunut superretkeilijä viritteli hervottomassa tuulessa trangiaansa. Vaikka laavulla oli oikein hyvin tilaa, halusi superretkeilijä tehdä ruokansa tuulen alapuolella kiven juurella. Koska kykkiminen kiven juurella ei kaiketi ollutkaan kivaa, paremmin tuulen alapuolella superretkeilijä kuvitteli olevansa koivun takana. Lopulta mies päätyi kuitenkin keittelemään makaroonejaan laavun sisälle -siellä kun oli edelleen hyvin tilaa ja varma suoja tuulelta, alapuolesta en kyllä tiedä. Välillä tämä superhaglöfsmies käskytti lastaan opettelemaan trangian käyttöä. Kokoajan superretkeilijä selosti tapahtumia. Ei ole ruoka vielä ihan valmista, lisätään kaasua. Sä heitit palavan tikun metsään, mitä kävisi jos nyt ei sataisi? Niin, syttyisi metsäpalo. Sä laitoit mehupurkin nuotioon, älä laita pilliä. Ai laitoit pillinkin. Tiskasin trangian, arvaa millä tiskasin sen? Männyn oksalla, sillä on hyvä tiskata. Kun retkeily on suoritettu ja oppitunnit pidetty, superretkeilijä palaa tyytyväisenä kotiinsa ja hiljaisuus laskeutuu laavulle.

Tällä samaisella laavulla puutilanne on vähän onneton. Siellä on pyöreää rankaa repaleisen pressun alla, tylsä saha, vielä huonompi kirves. Pätevimmät nuotionsytyttäjät saapuvat paikalle stetsoni päässä siinä vaiheessa kun puut on sahattu, halot pilkottu ja tikku raapaistu. Supersytyttäjän on aivan pakko tempaista repustaan puolen koivun kokoinen kaarnapala ja survoa se savuvanan päälle. Parhaassa tapauksessa tuli sammuu. Tästä supersytyttäjä saa oivan tilaisuuden näyttää sytyttämistaitonsa kaikille muille. Voi sitä polleaa ilmettä kun hän saa nuotion syttymään!

Helpon saavutettavuutensa vuoksi laavu on myös lapsiperheiden suosiossa. Lapset tykkäävät sörkkiä nuotiota, se on selvä. Jokusen kerran on ollut aivan hilkulla ettei muiden eväät ole päätyneet näiden pikku pilttien leikkien seurauksena nuotioon. Vanhemmat, joiden yli lapset surutta kävelevät, kieltävät sörkinnän kyllä. Nuotion veivaaminen sen sijaan saa jatkua, ja samalla lennätetään tuhkaa muiden eväiden päälle. Hitot siitä että joku paistaa makkaraansa notskilla, pikkupentin on kyllä saatava ensin polkea makkaratikkuja maahan ja sitten sohia niillä toisten eväitä. Jos vanhemmat sen oikeasti lopettaisivat, pikkupentti saattaisi vaikka pahoittaa mielensä. Jos pentti haluaa kertoa mielipiteensä, pentti huitaisee äitiään nyrkillä naamaan. Äiti toteaa vain noh. Jumalauta, kokeilepa mulle..

Kun lähilaavun kanssaretkeilijät on haukuttu, onkin hyvä siirtyä vähän kaukaisemmille laavuille möröttämään. Siellä on vähän vähemmän niitä joiden hammaspaikoissakin kiiltelee H-logo. Katu-uskottava kamahomo käyttää jotain vähän muuta, vinkiksi myös mun miehelle.


Raija Hentman: Herkutellen luonnossa

5.11.2013

Eilen näppeihini päätyi Herkutellen luonnossa -kirjan uusin versio. Kirjassa on yli 300 reseptiä retkikeittimellä tai nuotiolla tehtäviin ruokiin, sekä lisänä kuivatusohjeita, energialaskentaa ja muuta oheistarinaa. Aiemmin olen lainannut vanhempaa painosta kaverilta, mutta nyt päätin ostaa oman. Ja se kannatti!

Uudistettu kirja on edeltäjäänsä muhkeampi, ja sekaan on lisätty reilusti kuvia. Vaikka reseptit ovatkin ehdoton pääasia, lisää kuvittaminen kirjan luettavuutta ja miellyttävyyttä oleellisesti. Uusi versio on ehdottomasti mukavampi ja mielenkiintoisempi luettava. Kuvien lisäksi mukaan on laitettu lähes 40 uutta reseptiä. Vaikka itse en noudata mitään reseptiä orjallisesti, ovat kirjan ruokaohjeet olleet tähänkin asti hyvänä pohjana retkiruokia suunnitellessa. Ne uudet reseptit jotka pienellä selailulla bongasin, vaikuttavat kokeilun arvoisilta. Mikäli jauhelihamakaroni alkaa reissussa tympiä, tarjoaa kirja roppakaupalla vaihtoehtoja retkiruokiin. Osa ohjeista ei sovellu sellaisille retkille joita itse teen, sillä esimerkiksi majoneesi painaa paljon, ei säily kesällä ja erottuu talvella. Harvemmin retkille tulee myöskään kannettua tuorejuustoja tai kermaa. Ehkä sitäkin voisi joskus kokeilla?



Ainut mitä olisin kaivannut lisää, on jokaiseen kuvaan maininta siitä mikä ruoka on kyseessä. Itse herkkuperseenä pidän erityisesti osastosta "Jälkiruokia ja leivonnaisia". Miltäs kuulostaa esimerkiksi Tunturijoulun piparijuustokakku? Ehdottomasti seuraavan kaamosreissun ruokalistalla! Mähän en siis ollut menossa tänä jouluna minnekään hevonkuusen. Ainakaan kovin pitkälle. Hmm..

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |