Kirjoittamisen vapaus

2.10.2013

Alkajaisiksi kehotan lukemaan tämän.

Jäin miettimään aihetta. Samasta vaelluksesta voi kirjoittaa niin monenlaisia kertomuksia riippuen  kirjoitushetken fiiliksestä, päällimäiseksi mieleenjääneestä seikasta tai tarkoituksella valitusta näkökulmasta. Itse yritän vältellä tyyliä, jossa raportoidaan koko vaellus tähän tapaan: Heräsin aamulla, keitin puuroa, kävelin 10km, söin keittoa, kävelin 10km, pystytin leirin ja söin jauhelihaa makaronilla. Toistetaan seitsemän kertaa, välillä satoi. Ketä kiinnostaa? No ei ketään. Paljon mielenkiintoisempia ovat pienet havainnot matkalta, ajatukset, kohtaamiset ketun tai ruotsalaisten untuvikkojen kanssa, pienet oivallukset, vapaus kirjoittaa ihan juuri siitä mikä itseä sattuu huvittamaan.

Tehdäänpä pieni testi. Mun aamut talvisin tarkasti raportoituna alkaa joka aamu jotakuinkin näin:

En halunnut herätä. Pakko oli, sillä vaikka ulkona oli säkkipimeää, matkan tulee jatkua. Mies, joka tulee toimeen aamujen kanssa, teki aamupalan. Itse vedin villapipoa syvemmälle päähän ja hautauduin untuvapussin sisälle vielä tiukemmin. Kun puuro oli valmis, nousin untuvapussin kanssa istumaan ja raotin pipoa juuri sen verran että sain näkyviin lusikan ja puurokipon. Söin puuroa johon upotin noin 25grammaa voita. Puuro on siitä hyvä, että siihen voi sekoittaa voita. Teen valitsen aina itse. Luulen valitsevani. Urahdan jollekin miehen osoittamalle teepussille, koska haluan valita teeni itse. Koko voikimpaleen aamupalan mupeltamisen aikana pissattaa aivan järjettömästi. En mene, sillä joutuisin jättämään lämpimän untuvapussin. Kun aamupala on syöty, mies tiskaa koska itse en ole vielä hereillä. Istun pussissa niin pitkään kuin mahdollista, ja heittelen pakkaamiani vaatenyssäköitä, makuualustoja ja makuupusseja teltasta ulos. Mies ottaa ulkona koppeja ja pakkaa niitä ahkioihin. Viimeisenä luovun makuupussista. Tärisen kylmästä ja survon uutta villaa ja untuvaa päälle. Kun kaikki on pakattu, käyn kyykkypissalla ja toivon ettei tuule, sillä muuten pylly on täynnä puuterilunta. Kolmen kilometrin jälkeen voin luopua superpaksusta untuvatakista. Sama toistuu niin monena aamuna kuin reissu kestää. Uskottelen itselleni pitäväni talviretkeilystä.

Ainut aamukuva jonka löysin.
Miksi aamuista ei ole enempää ei kuvia? Kuvaa mua aamulla ja tapahtuu pieni murha.

Mitähän tässä oikeastaan testattiinkaan? Ehkä sitä fiiliksellä kirjoittamista, en tiedä, koko teksti tuli lennossa muutamassa minuutissa. Ajatus hukkui ehkä kokonaan. Talviretkitarinat on vielä pääosin kirjoittamatta, joten itsellenikin on arvoitus mitä vanhoista reissuista onkaan jäänyt päällimmäiseksi mieleen ja mikä näkökulma niihin sitten tuleekaan lopulta otettua.. ;)

13 kommenttia :

  1. Tätä oli kiva lukea :)

    Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Jälleen ihan hillitöntä luettavaa! Tykkään. Tekstistä siis, en aamuista. En edes kesäaamuista. Hyviä aamuja on ne jotka seuraa läpeensä valvotun valoisan kesäyön jälkeen kun menee nukkumaan aamiaisen jälkeen. Ja ne jolloin saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa aj syödä aamiaiseksi lounaan.

    PS. Talvisista teltta-aamuista tulee paljon, paljon siedettävämpiä jos teltan lämmittää keittimellä. Varsinkin kun sinulla on joku hoitamaan tämän lämmityshomman, jotta voi kuoriutua makuupussin lämmöstä lämpimään telttaan aamiaiselle. Ja pissalla käymisen voi huonolla kelillä hoitaa absidissa. Mutta tämä on kyllä jo aikaimoista huijausta ja silloin jää kovin paljon vähemmän kirjoitettavaa aamuista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aamut on läpi vuoden perseestä. Ollaan joskus kokeiltu teltan lämmittämistä myös aamuisin, mutta se jotenkin hidastaa koko hommaa liikaa.

      Hitto kun meidän teltassa on vaan yksi absidi ja joku välimatka nyt sentään.. ;)

      Poista
  3. Haah haah haa! Sun mies kuulostaa hyvältä! - mulla on epäkäytännöllinen ukko, josta on hyötyä vain kantamisessa, seuranpidossa ja tulenteossa :P
    Karmeasta aamusta syntyy hauskin kertomus! :D
    Tuota noin - miten korpijaakko uskallat lämmittää telttaa keittimellä - eikö se syö hapen tai polta koko teltan, jos oikein huonosti käy? Minä en tosin telttaile talvella, pidän sitä liian ankeana ja jopa vaarallisena touhuna. Teltta kulkee mukana ahkiossani hätävarana.
    Terveisin Eila S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Eila! Nuo on ihan realistisia riskejä: hapen loppuminen, tulipalo teltassa ja häkä- sekä hiilidioksidi. Lämmittämisen voi kuitenkin toteuttaa varsin turvallisesti, mielestäni oikein toteutettuna riskit ovat hyväksyttävällä tasolla, isompia tulee otettua monessa muussa tilanteessa vaelluksen aikana, puhumattakaan muista elämän alueista. Avaintekijöitä on riittävän tilava teltta, luotettava keitin, keitinlaatikko tai vastaava ja harkittu toiminta.

      Ensisijaisesti tämä liittyy omalla kohdallani talvivaeltamiseen ja opetankin sitä tekniikkaa, mutta jos esim. myöhään syysvaelluksella lämpötilat tippuu -10C tuntumaan ja tuuli heittelee räntää teltan päälle, niin kaasukeitin löytää usein tiensä sisätelttaan... ;)

      Poista
    2. Kyllä, mies on hyvä. Meillä on sellainen työnjako, että mä suunnittelen, kuivaan ja pussitan ruuat kotona. Ukko sitten reissussa pääsääntöisesti kokkailee. Varsinkin aamuisin se kokkailee ;)

      Poista
  4. Tykkään että retkeilyssä kärsimys ei jalosta, päin vastoin, se pilaa koko reissun.
    :) Kurjuutta ja riskejä olen valmis sietämään sitä enemmän, mitä upeampi seutu mielestäni on ...
    Eila S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjuus tulee mulla usein kylmästä, huonoista unista ja hemmotteluruuan puutteesta. Hyvä ruoka, parempi mieli.. Siksi mukana on aina mm. punaviiniä, sitä kun menee sekä ruokiin että ruuan kanssa ja siitä tulee hyvä mieli.

      Poista
  5. Loistavaa, rehellisen hulvattomia tekstejäsi on ilo lukea! Harva osaa kirjoittaa retkeilystä yhtä lennokkaasti, jatka ihmeessä.

    VastaaPoista
  6. Sun juttujas lukee mieluusti,mut tää ensin mainittu herra saa kyl syvän depiksen ylle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä masennu. Lähde retkelle ;)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |