Mörköpimeä metsä

28.10.2013

Viikonloppuna käännettiin kelloja tunti taaksepäin. Mennään iltalaavulle, siellä on tunti pidempään valoisaa! Niin just joo. Päästiin perille ja koko korpi oli jo valmiiksi mörkkipimeä maahisten metsä. Miten siellä täydessä pimeydessä sitten viihtyy, kun mukana on 6- ja 7-vuotiaat lapset? Lasten mielikuvitus on aivan loistava, mutta sitä täytyy vähän ruokkia. Annetaan kaksi otsalamppua ja yksi lusikka, ja viihtyminen on taattu.

Laama.

Otsalampun kanssa ravia juoksevat touhutoopet.


Tässä testataan pimeänäön kehittymistä ilman valoja.

Ja nuo pisteet on siis vaatteissa olevia heijastimia, ei suden silmiä. Molemmat ipanat kävelivät kiltisti sysipimeään metsään ilman valoja, käsi kädessä tottakai. Pienen ajan päästä siellä alkoikin näkemään, eikä metsä ollutkaan niin arveluttava kuin nuotion valossa katsellen. Vuorotellen nuotiota ja metsää tuijottaen ei nimittäin näe metsästä yhtikäs mitään. Jollain tasolla lapsikin tuntuu ymmärtävän että se mitä ihminen pelkää metsässä, pelkää ihmistä vielä enemmän.

Viihdyttäjä numero 2, Case Lusikka:


Mitäs kivaa tässä muka on?

Sama ilman salamaa.

On jännä.

Uusivuosi Kaldoaivilla

24.10.2013

Kohtahan se on jo kaamos, eikö?

Hiihtoreissut talvella vaatii tietynlaista vatipäisyyttä. Joskus, ei edes niin kauan aikaa sitten, oli aika kun katselin ahkioporukkaa vähän vinoon. Ihme jengiä. Kaapissa se lepää nyt minunkin ahkioni, aivan uusi sellainen! Ostin keväällä. Oli halpa. Sitä ennen käytin rinkkaa ja vedin parina vuotena Fjellpulkenin lastenahkiota.

Vielä Kaldoaivin reissun aikaan mulla ei oikeastaan ollut omia talvikamoja, joten suksia ja saappaita sai haalia sieltä täältä. Reissukamat löytyivät pienellä vaivalla. Kaverilainaamo on musta erityisen mukava systeemi, sillä on vähän turhaa ostaa heti kaikki kamat itselle. Samalla kertyy käyttökokemusta erilaisista rojuista, ja sitten kun päätyy ostamaan omat, hutiostojen määrä saattaa vähentyä.

Edeltävästä hiihtolenkistä oli aikaa 7 vuotta, ja hiihtämisinto päättyi pienesti murtuneeseen lonkkaan ja irti repeytyneisiin lihaksiin. Vähäisellä puukolla ja titaanilla asia kuitenkin korjaantui. Ei jäänyt traumoja (eheei). Porukkaa tällä reissulla oli mukana ku pipoa, eikä kaikkien habituksesta ollut etukäteen tietoa. Kolme autoa, aika monta ahkiota, pari rinkkaa. Mitähän tästä tulee.. Lisähuvitusta tarjosi eräs pöljä kaljupää, joka uhosi nukkuvansa taivasalla jos pakkasta on enemmän kuin -30.

Alku oli lupaava. -30 astetta pakkasta, muttei yhtään enempää edes kiusallaankaan. Alussa oli pusikkoa, risukkoa, hyvin heikosti lunta, ja se pakkanen. Jonkunlainen kelkkaura löytyi, mutta muuten ihmisjälkiä ei näkynyt missään. Ensimmäistä tupaa ei tuntunut tulevan ikinä. Joko se kohta siintää, tuolla vähän pilkottaa? Äh, kivi. Tuolla tollanen kumpare, se on varmasti mökki. No ei ole. Entäs nyt, savuakin tulee? Savuja, hah ja pah.



On pimeää.
Ja viluista.

Välillä oli myös oikein kaunista.



Perinteinen vaellusreissujen herkku.

Ahkiossa voi kantaa mitä vaan..



Talvivaeltajan vesihuolto.

Isommassa porukassa vaeltaminen on vähän haastavampaa kuin pienellä porukalla retkeily. Kesäisin tai telttavaelluksilla porukka jakaantuu vielä luontevasti telttakuntiin, ja samalla jakaantuvat myös ruoka- ja vesihuolto sekä muut leiriaskareet. Tässä isossa lössissä ei oikein omaa paikkaa tuntunut löytyvän. Mukana oli aika monta puuhapatea, joten vedet ilmestyivät jostain, joku ne lämmitti, kaminakin lämpesi ja polttopuita ilmestyi. Pari hyvää suunnistajaa piti huolen siitä, ettei omaa karttaa tullut kovin montaa kertaa vilkaistua. Ruuanlaitto oli sovittu etukäteen, joten lähes jokainen valmisti päivän sapuskat kaikille. Ladun avaamisessakin olin kuulemma ihan hyödytön, sillä mun mennessä keulilla kakkonen upposi vielä ihan reilusti hankeen. Harmillista. ;)

Kaikkia reissaajia en tosiaan tuntenut etukäteen. Jossain vaiheessa huomattiin että yksi kattila jäi edeltävälle tuvalle. Iltamyöhäisellä yksi jannu hävisi pihalle ja kenellekään mitään sanomatta alkoi pistämään suksia jalkaan. Mitään vastausta ei oikein saanut että mihinkä on miehen matka ? Hävisi vaan ladulle, mumisten jotain kattilasta. Joku yritti estellä, mutta minkäs teet jos aikuinen ihminen jotain päättää. Pistät nippuun ja istut selän päälle, vai? Sinne kuitenkin lähti, kattilanhakuun, ilman karttaa ja kompassia, ruokaa, oliko vettäkään, oikeasti kunnollisia vaatteita ei ainakaan. Aamuyöllä ei alkanut kuulua takaisin, joten etsintäporukka alkoi kasata kamoja. Kuumaa vettä, ruokaa, lämmin makuupussi, tyhjä ahkio. Mitähän sieltä lähdetään edes hakemaan? Vähän oli hiljaista tuvalla. Samalla kun etsintäpartio oli lähdössä ovella, tämä sankari palasi takaisin. Oli kuulemma paluumatkalla ollut vaikeuksia erottaa latua. Idiootti.

Eikä tuonut edes kattilalle kantta.




Toisella tuvalla tapahtui myös kummia. Yhtäkkiä alkoi kuulumaan hirveetä mökää, ihan kuin joku olisi hakannut kattiloita yhteen tai jollain mökin seinää! Kamala ääni. Pikainen pääluku osoitti, että kaikki ollaan sisällä. Hmmh. Mitä helvettiä? Poro, joku hullu matkamies, kirvesmurhaaja? Ikkunoista ei näkynyt ketään, mitään, missään. Itsehän pysyin visusti tuvan nurkassa, mutta joku urhea uhmasi ääntä ja meni pihalle. Ei näy vieläkään mitään. Syypääksi löytyi myöhemmin mikälie kärppä-naali, sellanen valkoinen pitkä rotta joka veti hillitöntä ravia kaasupullon ympärillä kotelossa. Aivan tajuton meteli yhdestä pienestä turkiseläimestä!

Reissussa oli 8 miestä ja kaksi naista. Tunnelma kohdallaan.
Kännykän kuuluvuus löytyi pöydällä seisoen.

Melkein perillä.

Viimeisellä tuvalla. Mitä tekee pakkanen?


HAH!
Kaljupään pointti taisi olla makuupussin lämpötilarajojen testaaminen, ja siihen ihana Suomen luonto tarjosi mitä oivimmat puitteet. Tuvan pihalle taputeltiin tasainen alusta, jonka päälle levitettiin makuualustat. Itse päädyin viereen nukkumaan, mutta en todellakaan yhdellä pussilla. Mulla oli kaksi makuualustaa, kaksi omaa makuupussia, ja lisäksi tupaan jäävilta löytyi yksi ylimääräinen pussi päälle. Hyvin tarkeni. Kaljupää nukkui yhdellä Joutsenen pussilla hyvin siihen asti, kunnes joku pussin reuna alkoi vähän repsottamaan. Noh, se oli jo aamua joten hyvillä mielin saattoi kömpiä sisälle tupaan.

Pihalla pötköttelijöitä oli useampiakin. Tällaisille extremekokeiluille tuvan läheisyys on oikein loistava paikka. Jos joskus joutuu pakosta nukkumaan vastaavissa olosuhteissa, on hyvä olla edes vähän kokemusta aiheesta. Mikäs sen mukavampi kokeilupaikka kuin autiotuvan pihamaa, eikä tähtitaivasnäkymälle löydy voittajaa.

Seuraavana päivänä pakkanen ei suinkaan hellittänyt. -35 asteen tuntuma on helvetin kylmä hiihtokeli vaikka tekisi mitä. Kovin kummoisia taukoja ei viitsi pitää, koska sen jälkeen menee kolme kilometriä ennen kuin sormet ja varpaat taas lämpenevät. Ja hiki, se ei saa näissä lukemissa tulla.

-35'C ja untuvarukkaset.

Kaamosreissuja ei voi tehdä kahtena vuonna peräkkäin. Välivuodessa ehtii unohtaa kuinka perseestä ne reissut oikeastaan onkaan. Kahtena edeltävänä vuotena oon ollut kaamosreissulla, eikä niistä kumpikaan mennyt ihan putkeen. Joulukussa en siis todellakaan ole hiihtämässä missään pimeessä korvessa.

Reitti: Pulmankijärvi-Sevettijärvi

Kartta: Sevettijärvi Nuorgam ulkoilukartta 1:100 000

Keli: Kylmä ja pimeä

Pieni kantarelliretki

17.10.2013

Kyllä ihmiselle tulee hyvä mieli pienistä asioista. Ei tarvita muuta kuin puoli korillista kantarelleja sekä pari nuotiossa paistettua tikkukalaa. Nyt taas jaksaa.

Toiset olivat esillä kuin pienet karkit.

Toisia piti vähän suostutella esiin.

Kodan tulipata.


Tikkukala.


Valmis ateria. Ei aina makkaraa.

Tikkukala salaatilla vaatii vähän vaivaa, mutta on sen arvoista. Tarvitaan kaksi suolattua järvikalaa jotka työnnetään sivuoksalliseen tikkuun. Ilman sivuhaaroja kalan saa noukkia nuotiosta. Salaatti tehtiin valmiiksi rasiaan: jäävuorisalaattia, Napolitana mix -salaattisekoitusta, kurkkua, pikkutomaattia, salaatinkastiketta, fetaa yrttiöljyssä (ja kaadetaan sitä öljyä reilusti mukaan). On hyvää.

Stop makkaran ylivallalle!

Hyvää karpalosta?

8.10.2013

Karpaloita ei vaan voi jättää olemaan yksin suolle. Niitä pitää kerätä ja kerätä, jos nyt karpalosuolle sattuu menemään edes ohikulkumatkalla. Karpalot ovat mielestäni äärimmäisen pahoja. Niiden keräysvaiva-makusuhde on tietämistäni marjoista ehdottomasti huonoin. Vaikea kerätä ja maku on kamala. Karpalot ovat kuulemani mukaan kuitenkin hyvin terveellisiä. Miten niistä saisi hyvää, ei vain terveellistä?

Kyselin netin syövereissä miten karpaloita voi jalostaa jotta maku miellyttää. Omassa reseptikirjassani on karpalon kohdalla lähinnä karpalo-suklaamuffinssit ja kiisseli, mutta kumpikaan niistä ei ole niin hyvää että varta vasten pitäisi karpaloa kerätä. Samat muffinssit ovat ilman karpaloita oikein hyviä. Voisi oikeastaan sanoa ettei karpalo haittaa makua. Kiisseliin taasen täytyy laittaa törkeesti sokeria. Sain kyselyyni oikein paljon hyviä vinkkejä! Olin yllättynyt vinkkien määrästä ja äärimmäisen kiitollinen neuvoista. Ensin toki hieman sievisteltiin kakkujen ja kinuskien kanssa, kunnes joku uskaltautui sanomaan että kossukarpalohan se. Tietysti, mikäpä muukaan!

Oma karpaloliköörikokeiluni menee saatua ohjetta mukaillen seuraavasti: Ostetaan puoli litraa viinaa. Meillä ei ole kaapissa, koska kulutuksessa on enemmän punaviinejä, viskejä ja kaakaolle minttua. Esitin siis asiani ensin Alkon myyjälle, ja kotiinviemisiksi tuli sitten pullo Saaremaata. Tämän pitäisi olla maultaan pehmeintä tai maistua vähiten miltään -en tiedä, en harrasta viinoja. Alkosta saa muuten hämmentävän hyvää palvelua, onko kukaan ajatellut? Tietysti jos hakee vain kossupullonsa niin palvelulla ei ole niin väliä, mutta itse olen kyllä työllistänyt Alkon myyjiä toiveillani tämän tästä. Punaviiniä seurustelujuomaksi, ei kovin vahvaa? Lampaalle kaveri? Ei liian voimakasta eikä liian sitä tai tätä, mielellään luomua? Yleensä olen tykännyt niistä missä lukee keski-jotain, onko mitään vastaavaa? Niin ja sitten punaviini mahdollisimman pienessä muovipullossa vaellusreissuille, löytyykö? Pelkän etiketin tai pakkauksen perusteella ei kyllä kannata mitään ostaa, ei varsinkaan alkoholia. Nytkin karpaloliköörikokeiluuni haettiin toiveitani vastaavaa ihan rehellistä viinapulloa oikein ajatuksen kanssa.

Se ohje! Laitetaan puoli litraa karpaloita ja puoli litraa viinaa maustumaan pulloon. Nyt kun laittaa, niin joulun alla voisi kuulemma olla valmista. Ennen joulua siivilöidään karpalot pois ja lisätään sokeria niin, että liotetaan se vesitilkkaan ja litku kaadetaan viunan sekaan. Sitten odotellaan taas hetki. Mielenkiinnolla odotan kuinka "kossukarpalon" käy!

Karpalomarinadi valmis.


(itse ehkä joudun lantraamaan sitä spritellä...)

Ampiaisenpistot syyslaavulta

7.10.2013

Viikonlopun ajan 6-vuotias ipana kyseli karpaloiden keruusta. Vaikka ne maistuvatkin kohtuullisen, noh, pahalta, on niiden keräämisessä jotain koukuttavaa. Poika lienee ollut karpalomuffinssien perään, mutta keräämisessäkin on jo ihan oikeasti avuksi. Keräsi kipollisen karpaloita ennen kuin tikkupullan himo kasvoi liian suureksi.

Keräämisessä lapset ovat jotenkin herttaisen vilpittömiä. Hepuli marjojen löytymisestä on jotenkin niin aitoa ja innostunutta ja hymy erityisen leveä. Jos kerääminen ei nappaa, jälkikasvu istuu mättäällä ja mutustelee eväitä tai pistävät omat leikit pystyyn. Luonto tarjoaa leikeille oivat puitteet. Iso kivi on kukkula, puska milloin minkäkin pesä, puissa voi kiipeillä ja risuista syntyy nopeasti maja. Naapurikin on joskus kysynyt ollaanko pohjoisesta kotoisin, kun lapset olivat leikkineet pihalla poroja. Jooko et tää ois poro ja ettis jäkälää ?


Kertynyt saalis.

Täällä on ihan HIRRRVEEN hyvä apaja!

Onneksi on goretex.

Luonnon kauniita väripilkkuja.

Lisätään voita, sokeria ja suklaata, jotta karpalosta tulee hyvää.


Keräsin helposti litran ja poika yksin muffinsseihin menevät karpalot. Pois piti melkein lähteä laput silmillä, sillä muuten suolta ei vaan pääse pois.. Tossa on yksi, tuossa toinen, oikea rypäs tuolla, kourallinen tuosta..

Nuotioeväänä oli tällä kertaa tikkupullaa. Aikomuksenani oli laittaa siitä ohje ja kuva, mutta laavulla joku viheliäinen pisteli kintussa. Kusiaisiako siellä koko pesällinen vai mitä? Jotenkin kummasti ampiainen oli mönkinyt lahkeesta sisään ja päätti pistää mua kahdesti reiteen. En tutkitusti ole sille edes allerginen, mutta oli kyllä poltteleva pistos se. Koko pullailu meni sitten vähän mönkään, sillä kahden piston lisäksi tyyppi sohi muutenkin housun sisällä ja koko reisi tuntui aluksi olevan punaisena ja tulessa. Yhtään aiempaa pistosta en muista saaneeni.

Murhasin ampiaisen melko perusteellisesti.

Mistä on hyvät kesät tehty?

4.10.2013

Mustikoista,

karpaloista,

lakoista ja


nallukoista.

Niistä on hyvät kesät tehty.

Mistä on mahtavat kesät tehty?


Seikkailuista,

oravista,

loistoreissun maisemista,

Niistä on mahtavat kesät tehty.

Kirjoittamisen vapaus

2.10.2013

Alkajaisiksi kehotan lukemaan tämän.

Jäin miettimään aihetta. Samasta vaelluksesta voi kirjoittaa niin monenlaisia kertomuksia riippuen  kirjoitushetken fiiliksestä, päällimäiseksi mieleenjääneestä seikasta tai tarkoituksella valitusta näkökulmasta. Itse yritän vältellä tyyliä, jossa raportoidaan koko vaellus tähän tapaan: Heräsin aamulla, keitin puuroa, kävelin 10km, söin keittoa, kävelin 10km, pystytin leirin ja söin jauhelihaa makaronilla. Toistetaan seitsemän kertaa, välillä satoi. Ketä kiinnostaa? No ei ketään. Paljon mielenkiintoisempia ovat pienet havainnot matkalta, ajatukset, kohtaamiset ketun tai ruotsalaisten untuvikkojen kanssa, pienet oivallukset, vapaus kirjoittaa ihan juuri siitä mikä itseä sattuu huvittamaan.

Tehdäänpä pieni testi. Mun aamut talvisin tarkasti raportoituna alkaa joka aamu jotakuinkin näin:

En halunnut herätä. Pakko oli, sillä vaikka ulkona oli säkkipimeää, matkan tulee jatkua. Mies, joka tulee toimeen aamujen kanssa, teki aamupalan. Itse vedin villapipoa syvemmälle päähän ja hautauduin untuvapussin sisälle vielä tiukemmin. Kun puuro oli valmis, nousin untuvapussin kanssa istumaan ja raotin pipoa juuri sen verran että sain näkyviin lusikan ja puurokipon. Söin puuroa johon upotin noin 25grammaa voita. Puuro on siitä hyvä, että siihen voi sekoittaa voita. Teen valitsen aina itse. Luulen valitsevani. Urahdan jollekin miehen osoittamalle teepussille, koska haluan valita teeni itse. Koko voikimpaleen aamupalan mupeltamisen aikana pissattaa aivan järjettömästi. En mene, sillä joutuisin jättämään lämpimän untuvapussin. Kun aamupala on syöty, mies tiskaa koska itse en ole vielä hereillä. Istun pussissa niin pitkään kuin mahdollista, ja heittelen pakkaamiani vaatenyssäköitä, makuualustoja ja makuupusseja teltasta ulos. Mies ottaa ulkona koppeja ja pakkaa niitä ahkioihin. Viimeisenä luovun makuupussista. Tärisen kylmästä ja survon uutta villaa ja untuvaa päälle. Kun kaikki on pakattu, käyn kyykkypissalla ja toivon ettei tuule, sillä muuten pylly on täynnä puuterilunta. Kolmen kilometrin jälkeen voin luopua superpaksusta untuvatakista. Sama toistuu niin monena aamuna kuin reissu kestää. Uskottelen itselleni pitäväni talviretkeilystä.

Ainut aamukuva jonka löysin.
Miksi aamuista ei ole enempää ei kuvia? Kuvaa mua aamulla ja tapahtuu pieni murha.

Mitähän tässä oikeastaan testattiinkaan? Ehkä sitä fiiliksellä kirjoittamista, en tiedä, koko teksti tuli lennossa muutamassa minuutissa. Ajatus hukkui ehkä kokonaan. Talviretkitarinat on vielä pääosin kirjoittamatta, joten itsellenikin on arvoitus mitä vanhoista reissuista onkaan jäänyt päällimmäiseksi mieleen ja mikä näkökulma niihin sitten tuleekaan lopulta otettua.. ;)
by mlekoshi