Ensilumet Abiskosta

27.9.2013

Olipahan todellakin reissu.

Ajatuksena oli jättää auto Nikkaluoktaan, mennä bussilla Abiskoon ja kävellä sieltä autolle. Samana viikonloppuna oli "End of summer season", joten bussiliikenne lakkaisi viikon päätteeksi ja kaikki tuvat menisivät kiinni. Se ei varsinaisesti haittaa, sillä mukana oli kaikki tarpeellinen viikoksi. Teltta, keitin, hyvä makuupussi.. Siis sitä suomalaista perussettiä jossa ei tunturihotelleja varsinaisesti tarvita.

Lähdin reissuun yksin, ja reitiksi valikoitui Abisko-Nikkaluokta koska siellä on varmaan yksinäiselle kulkijalle edes vähän (turvallisuutta lisääviä) kanssakulkijoita, vaikka onkin kesäkausi jo loppumassa. Ajattelin viettää mukavat 5-7 päivää kävellen, kuvaten, rentoutuen, ja siinä sivussa arvioida uusia tavaroita ja viikon uudehkoa ruokalistaa.

Alku meni mukavasti. Vaikka Kiiruna-Abisko -bussi olikin tunnin myöhässä, kipittelin hyvässä säässä 4km ensimmäiselle telttapaikalle. Se oli kahden päivän matkustamisen jälkeen oikein leppoisa alku. Abisko nationalparkissa ei ole sallittua telttailla kuin tietyillä paikoilla. Ilta meni mukavasti uutta makuualustaa hypistellen ja rentoutuen.

Lähtöpiste Abiskossa.

Perinteinen rinkan punnitus.

Jokainen tyttö tarvitsee vähän pinkkiä ja minttua.

Seuraava aamu valkeni hieman epävakaisena. Kävelin, ja kävelin, ja kävelin, ja kohta huomasin näkeväni Alesjauren tuvan. Koska se nyt sattui näkymään (jostain 6km päästä kai), kävelin tuvalle saakka. Kello oli kuusi ja takana 8 tuntia liikettä yhdellä lounastauolla ja kahdella puskapissatauolla, matkaa tuli 31 kilometriä, joista 20 kilometriä vesisateessa. Ei kuvan kuvaa, Abiskojauren tuvan jälkeen kaksi vastaantulijaa. Lounas oli hyvä, mutten tiedä löydänkö reseptiä enää mistään. Alesjaurella ei ollut lisäkseni yhtään vierasta. Paikalla oli tupavahdit ja tämä yksi väsynyt ja nälkäinen suomityttö. Kyselin telttapaikkaa, ja sain kohteliaan kummeksuneen katseen. Koska tarkoituksena ei varsinaisesti ollut yöpyä tupien läheisyydessä, en ottanut paljoakaan kruunuja mukaan. Kortti ei kuulemma enää käy, edes busseissa. Pidin tupien läheisyydessä majoittumista vaihtoehtona jos keli olisi huono. Noh, ystävällinen vanhempi tupavahtiherra katseli märkää, väsynyttä ja nälkäistä tyttöä, märkiä kruunuja ja euroja ja totesi että nämä ei nyt ihan riitä huoneeseen, mutta kohdellaan sinua kuten jäsentä ja sitten riittää. Tuossa on sulle huone, tuossa keittiö, laitetaan kuivaushuone päälle. 31 kilometrin jälkeen tämä oikeastaan sopi mulle hyvin, ja jotenkin nämä ruotsalaiset katsoivat vähän vinoon kun sanoin että voin nukkua teltassa vaikka kaikki tuvat ja huoneet ovat täysin tyhjillään. Nukuin sitten tuvassa, olin väsynyt.

Jostain syystä nukuin kuitenkin huonosti ja katkonaisesti, oli kylmäkin. Kenties jotain energiavajausta? Sunnuntaiaamuna kahdeksalta vilkaisin ulos:

End of the summer season!

Tarviiko sen heti tarkoittaa lumisadetta..

Meillä Suomessa kesän jälkeen on syksy.

Aamu meni sitten tuvalla yksin aamupalaa keitellen ja mietiskellen. Kotona säätiedotus oli lupaillut koko viikolle pilvistä ja noin +5/+10 asteista säätä. Vain Kebnekaisen huipulle luvattiin reissun viimeisille päiville miinusasteita ja lumisadetta. Joojoo kyllä on tiedossa että se on hyvin viitteellinen tiedotus ja sää voi muuttua 10 minuutissa. Alesjauren tuvalla oli +3 astetta. Aamulla tiesin, että on käännyttävä takaisin. Otti päähän.

Varsinaisesti lumi ei haittaa. Kartan ja kompassin kanssa on aivan mahdollista kävellä vaikka polkua ei näkyisikään ja lunta olisi muutama sentti maassa. Reittien ulkopuolella kivet olisivat varmasti liukkaampia ja meno muutenkin hidastuisi. Kamat toimii ihan yhtä hyvin +15 kuin -5 asteessakin. Se mikä yllätti, oli ihmisten määrä. Hitto Sarekissakin oli enemmän ihmisiä! Koska 1) Lunta oli jo Alesjaurella ja matka olisi jatkunut ylemmäs ja 2) Kivet ja varsinkin pitkoset olivat erittäin liukkaita lumella ja 3) Kukaan ei ollut enää menossa samaan suuntaan ja 4) Kännykkä ei todellakaan kuulu, päätin kääntyä takaisin. Yritin vielä löytää hyviä järkisyitä miksi matkaa on ihan mahdollista jatkaa, mutta samalla tiesin että nyt se ei vaan jatku.

Aamupalan jälkeen siirryin juttelemaan tupavahdeille ja kertomaan että lähden takaisin. Palaute oli välitön: Wise choice. Vahdit kertoivat että ylempänä lunta voi olla nilkkaan saakka, tai polveen. Tietenkään he eivät voi tietää tarkasti. Säätiedotus lupaili ylemmäs -6 astetta, mutta parin päivän päästä voisi olla jo parempi. Vahdit selvästi näkivät kuinka paljon otti päähän kääntyä takaisin ja sanoinkin että se on surkea vaihtoehto mutta joka tapauksessa päätös jonka olen nyt tehnyt. Vanhin herra totesikin että 'you know it in your heart'. Viisas setä.

Vahdeilla oli perinteinen sunnuntain kahvihetki, ja mullekin tarjoiltiin kahvia ja suklaakakkua. Jutusteltiin pitkään varusteista, olosuhteista, ruotsalaisesta vaelluskulttuurista ja karjalan mummoista.

Juuri kun olin tekemässä lähtöä, tuvalle tuli ruotsalainen pariskunta. Koska heillä oli mun kanssa sama suunta ja edelleen kivet ja pitkoset olivat erittäin liukkaita, päädyttiin kävelemään samaa matkaa. Jutustellessa selvisi että pariskunta oli ensimmäisellä vaellusreissullaan. Tytöllä oli kannossa 75 litrainen Kajka, jolla painoa 22 kiloa. Miehellä vastaavasti 85 litraa/25kiloa. Omaa 48 litraista, 14 kiloista reppuani he vähän katselivat ja olivat kovin kiinnostuneita kuulemaan miten se on mahdollista, mitä mulla on mukana. Teltta? Kyllä. Keitin? Kyllä. Ensiapuvälineet? Öh, tietysti. Heillä näytti olevan mukana mm. pressu, termospullo, hervottoman iso kattila-paistinpannusetti, pippurimylly ja muita mausteita lasipurkissa, laturi jollekin, vahaa kengille, ja jos sun vaikka mitä pussukkaa ja nyssäkkää ja muovirasiaa.

Matkaa seuraavalle tuvalle oli 20 kilometriä. Yksin kävellessä kävelen kartta kädessä. Etsin jokaisen mökin ja mäen ja joen ja korkeuskäyrän jotka vain on mahdollista saada kartalle. Tämän 20 kilometrin aikana en huomannut pariskunnan katsovan karttaa kertaakaan. He kävelivät vain polkua. Kyselivät useasti paljonko on matkaa tuvalle ja mitä tulee seuraavaksi. Se, mikä oudoksutti eniten, oli kysymys Tiedätkö missä ollaan? Öäh.. Approximately.. Siis todellakin tiedän. Välillä tarjoilin heille kartasta paikkoja; tuossa on tämä vuori, tässä järvi numero yksi ja tässä järvi numero kaksi, mennään seuraavaksi tonne väliin ja sen jälkeen tulee isompi puro ja silta. Kahdesta untuvikosta ei ole mulle paljoakaan hyötyä jos katkaisen koipeni jos ne ei edes tiedä missä ollaan. Siksi porukassa mentiinkin, koska oli erityisen liukasta. Pariskunta oli kuitenkin oikein mukava. Tarjosivat mulle kuumaa teetä termospullosta.

Alesjauren venekyydin lähtöpaikka. Viimeinen vene meni kuukausi sitten.

Taukopaikka. Pariskunta halusi pitää tauon tuulisella kumpareella.

Perinteinen tokkakuva (on ne siellä, jos katsoo tarkkaan).





Garddenvarri.

Kävellessä alkoi tulla hämärää. Heillä oli melko painavat rinkat, ja kertoivat olevansa tottumattomia retkeilijöitä, joten eteneminen oli hidasta. Laskeskelin matkalla että tällä vauhdilla tulee pimeää monta kilometriä ennen mökkiä, joten ehdotin että lisätään vähän vauhtia. Jos mä menen edellä, katsotaan onnistuuko se. Ei onnistunut ei, joten turha käyttää toisten voimia loppuun. Eteneminen oli niin hidasta, että tuli säkkipimeää. Pariskunnalla oli lamput, mutta ei erityisen hyvät. Niillä näki ehkä omat varpaansa. Mun Led Lenserin 220m kantama oli välillä aivan todella jees. Kävelin kartta kädessä pariskunnan edessä ja pysähtelin välillä odottelemaan ja tarkistelemaan paikkoja. Vaikka siellä on polku, siellä on pimeässä myös melko paljon muita mahdollisia uria, tulipaikkoja, tasanteita, polkuja, mönkkäriuria ja talvireittejä. Kaikki pimeässä suunnistaneet varmaan tietävät että se ei ole ihan yhtä yksinkertaista kun ympärillä on täysin pimeää pusikkoa.

Jossain vaiheessa totesin että ok, nyt on otettava 50 metriä takaisin purolle ja tarkistettava oliko tässä jotain muita mahdollisia uria tai polkuja. Pariskunta vähän närkästyi tästä, ja halusivat sen jälkeen katsoa kompassia. Karttaa he eivät katsoneet, eivätkä tuntuneet ymmärtävän että suunta on oikea jos ei ylitetä oikealla olevaa vuorta tai vasemmalla olevaa leveää jokea, mutta oikean polun mä haluan pitää. En tiedä mitä he kompassistaan katsoivat, mutta sen jälkeen mun suunta taas kelpasi. Jossain vaiheessa takaa kuului narinaa siitä, että jos ei olla viidessä minuutissa tuvalla niin täytyy pitää tauko. Okei, ei todellakaan olla viidessä minuutissa tuvalla koska ei olla vielä menty käyrällä riittävästi alas, joten pidetään tauko. Jos jotain, niin valittavaa miestä mä en siedä. Yhtään. Ai jaa niin mikä alamäki, kysyivät kohta ruotsalaiset.

Suunnistusolosuhteet. Pimeää, tihkusadetta.

Noh, tuvalle päästiin kello 23, melkein yhdeksän tunnin jälkeen. Pariskunta olisi ollut halukas nukkumaan huoneessa, mutta koska tuvat olivat juuri menneet kiinni, se ei ollut mahdollista. Emergency room oli kuitenkin auki, ja tuvan lähellä oli tasaista nurmikenttää. Mitä sanoo pariskunta? Me ei oikein tykätä tästä paikasta, mietitään josko jatketaan matkaa. Okei. Tässä vaiheessa, viimeiset 5km pilkkopimeässä heitä perässä raahanneena totesin että seuraava telttapaikka on 10km päässä, ja ei todellakaan kannata lähteä enää yhtään mihinkään. Laittakaa teltta tai menkää sinne emergency roomiin, mutta matkan jatkaminen tässä vaiheessa olisi todella typerää. Ruotsalaiset menivät emergency roomiin, ja itse ajattelin laittaa teltan. Tupavahti, jonka kanssa kävin juttelemassa jo tulomatkalla, sanoi että hänellä on yläpunkka vapaana, nuku siinä. No eh, en ? Jonkun ruotsalaisen randomäijän kanssa samassa huoneessa, kiitos ei. Jotenkin näille ruåttalaisille on kovin kummallinen ajatus että joku haluaa nukkua teltassa vaikka on muitakin vaihtoehtoja. Vahti sitten kovasti vakuutti että ihan oikeesti senkun nukut, kuivaat kamat, ei hän koske eikä mitään, voit olla ihan rauhassa. Silti ei. Muut ruotsalaiset olivat kovasti sitä mieltä että tupavahteihin voi kyllä luottaa, senkun menet. Okei. Toinen yö tuvassa. Ei maksanut mitään.

Aamulla nopeasti ylös ja selvittelemään Abiskoon miten sen auton saakaan Nikkaluoktasta kun bussit eivät kulje..

Aamu abiskojauren tuvalla.

Hampaanpesupaikka.

Kamajåkka.









Abiskosta pääsee Kiirunaan junalla. Kiirunasta pääsin Nikkaluoktaan autokyydillä, jonka Abiskon turistikeskuksen täti järjesti mulle pyytämättä. Soitti Nikkaluoktaan ja kysyi ajaako sinne kukaan, olisi yksi suomityttö jolla on auto jumissa. Pääsin Nikkaluoktan tunturiaseman pitäjän kyydissä perille. Lisäksi mulle järjestyi sänky, suihku ja aamupala vaikka koko paikka oli periaatteessa kiinni. Nukkumapaikka oli vaatimattomassa kahden makuuhuoneen, parven ja tupakeittiön mökissä jossa oli seinän sisään menevät liukuovet. Kunhan siivoan sen tuvan itse. Aamupalalla lumisia huippuja katsellessa tuli kaikesta huolimatta sellainen olo, että päätös kääntyä takaisin oli oikea ja reissu onnistunut, vaikka suunnitellun reitin ja 105 kilometrin sijaan matkaa taittui 70 kilometriä ja piti vähän soveltaa.

Tämä oli nyt kolmas peräkkäinen reissu joka ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Jos nämä ei kohta parane, siirryn harjoittelemaan retkeilyhommia Nuuksioon.

12 kommenttia :

  1. Lumisateen jälkeen kivikossa saa tosiaan liikkua varovasti, mutta ensilumen kuorruttamat tunturit ovat kyllä hienoja!

    Mutta eikö sulla ole Suomen Ladun jäsenkorttia? Sillä saa kaiken jäsenhintaan myös STF:n paikoissa. Kortin vuosihinta vaihtelee paikallisyhdistyksen mukaan (esim. Kuopiossa 25 €/naama, 34 €/perhe), mutta kun STF:n tuvilla alennus on luokkaa -10 €/naama/yö, jäsenmaksu on nopeasti kuitattu. Suomessa etuja on tietysti enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja olivat, siitä ei pääse mihinkään! Ja ainakin sain erilaiset maisemat meno- ja paluumatkoille :)

      En ole Suomen Ladun jäsen. En oikeastaan ole yhtään kartalla siitä, mitä hyötyä siitä mulle olisi. Olin kyllä tietoinen tästä tupa-alennuksesta, mutta kun en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt sen enempää Ruotsin kuin Norjankaan tupia, ei kortille ole ollut käyttöä.

      Poista
    2. Itse liityin aikanaan Ladun jäseneksi kun sai Kiilopäällä yöpymisestä ja muutamasta pääkaupunkiseudun kaupasta pienen alennuksen. Nyttemmin mukavimmaksi eduksi on muodostunut Latu & Polku -lehti. Mielestäni hyvinkin Suomen paras ulkoilulehti tällä hetkellä.

      Paikallinen yhdistyshän on Saimaan Latu ja jäsenyys maksaa perheeltä 30eur, henkilöltä 23eur. Sillä saa lehden ja noita alennuksia. Alennuksista eniten on tulltu ehkä hyödynnettyä kajakkien vuokraamista Myllysaaresta kohtuuhintaan. Huonon ahkionkin olen joskus vuokrannut. Toimintaan en ole muuten suuremmin osallistunut, mutta uimahallimelontoihin ajattelin lähteä tänätalvena, että saan eskimoni kuntoon...

      Mutta itse reissusta: Suurtuntureille kesä voi loppua lyhyeen. Hienolta kuitenkin näytti, ja tavallaan kuulostikin. Pakit ovat aina ikävä asia, mutta osa harrastusta. Sanoisin, että järkevä päätös. Ja ehkä pelastit sivussa pari ruotsalaista aloittelijaa... Ja ehkä ne oppikin jotain? Jos ei, niin eiköhän luonnonvalinta hoida myöhemmin. ;)

      Itse vierastan jotenkin Ruotsin "lomakeskustupia". Suomalaiset pienet ja askeettiset tuvat ovat, erityisesti alkutalvesta ja kaamosaikaan, mukavia ja kodikkaita. Nytkin polttesi päästä UK-puistoon kuun lopulla kun olisi todennäköisesti hiljaista. Ehkä tämä suomalainen juro kansanluonne tai jotain? Eihän sinne maastoon mennä muita tapaamaan ja lakanoissa nukkumaan. ;)

      Poista
    3. Aika hyviä markkinointipuheita, saatan liittyä :D

      Tuo pariskunta oli oikeesti mielenkiintoinen. Jossain vaiheessa mies valitti polusta, siinä kun oli liikaa kiviä. Minusta se oli vaan polku, ei mikään kivikko edes. Varovasti taas tarjoilin tietoa siitä että Suomessa intissä opetetaan kävelemään vastaavilla poluilla siten, että pysyy mahdollisimman alhaalla eikä pompi kivillä ylös-alas. Mies ei ollut kaiketi ajatellutkaan asiaa, mutta totesi että kuulostaa järkevältä.

      Tuvat oli sinänsä mukavia, koska ne oli melko tyhjiä. Jos siellä olisi ollut 100+ henkeä, fiilis olisi ollut aivan toinen. Kyllä siellä maastossakin voi olla sosiaalinen, mutta rajansa kaikella ;)

      Poista
  2. Hm, 31 km on karmea päivämatka. Mistä pariskunta tuli? Olivatko he selviytyneet Nikkaluoktasta Alesjaurelle mahtavine taitoineen ja varusteineen? Kyllähän se Kungsledenin kavioura mukavasti näkyy siinä maastossa, kun valoisalla kulkee.
    Usein saa huomata, että pieni nöyrtyminen luonnon edessä on ihan paikallaan: Kun kääntyy ajoissa takaisin, jää henkiin. Olisipa ikävä kulkea hangessa ilman suksia, samoin esim. tunturiylängön piinaavan jäätävässä tuulessa, joka kestää päiväkausia ja imee lämmön kropasta.
    STF:n tuvat ovat hienoja mutta pirun kalliita ja nuo tupaisännät ja -emännät oikein mukavia. Olen valmis käyttämään aina lämmintä, kuivaa tupaa, missä sellainen vain löytyy - värjöttely märissä kamoissa on mielestäni turhaa. Rakastan suomalaisia autiotupia.
    Hyvä vinkki tuo Suomen ladun jäsenyys, kiitos. Muuten, ei kannata ajatella että reissusi oli mitenkään huono, vaikka ei mennytkään suunnitelmien mukaan!
    Tulipa nyt kova ikävä Abiskoon. Rakastan myös kylmää, suurta Torniojärveä ja Abiskojokea sekä Lapin porttia. Valtavan kauniita ovat nuo maisemat.
    (... hiihdin joskus keväällä alas Abiskojokea ja sen jää humahti allani, sitten tälle hiihtäjälle tulikin jo kova kiirus ylös pöpelikköön :D)
    Terveisin, Eila S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne Nikkaluoktasta tuli. Olen mäkin toki kävellyt katsomatta karttaa jatkuvasti (10 hengen kaveriporukassa) ja lähtenyt onnettomalla varustuksella retkelle (Repovedelle), mutta noihin maastoihin en viitsisi lähteä. Kavioura näkyy hyvin, kunnes tulee enemmän pusikkoa. Sitten pitää jo vähän tarkistella.

      Ei kai tämä ihan huono reissu ollut, mutten vaan tykkää kun asiat eivät mene kuten suunnittelin..;)

      Tuo jään humahtaminen on inha juttu. Mullekin on käynyt niin pari kertaa, sekä Norjassa että Suomessakin. En pidä vedestä, en jäätyneistä järvistä, märistä soista enkä varsinkaan Sarekin kaltaisista ylityksistä -siis vedestä missään muodossa.

      Alan ehkä itsekin kohta taipumaan siihen, että tuvat ovat oikeastaan oikein mukava juttu, vaikka suomalaiset ovatkin helposti taipuvaisia kurjuuteen. Ehkä pitäisi kokeilla ihan sellaista tupavaellusta, muutenkin kuin kaamosaikaan ?

      Poista
  3. Talvi yllätti rytinällä. Takaisinkääntyminen oli kyllä järkevä päätös. Elämyksiä ja muistoja tuli kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mukavia maisemia! Jälkikäteen reissu tuntuu paremmalta kuin siinä heti paluumatkalla.. :)

      Poista
  4. Ei vaellukset mene koskaan suunnitelmien mukaan, silloin kun ne onnistuvat ;)

    Takaisin kääntyminen on viisasta silloin, kun on epävarma. Aivan oikea rakaisu.

    VastaaPoista
  5. Niin kai sitten. On mentävä ensi vuonna uudestaan.. :)

    VastaaPoista
  6. Ihan ok painoinen rinkka yksinkulkijalle, kun varmaan oli vaatetta ja viinaakin mukana tarpeeksi :) Ruottalaiset ja norjalaiset ei oikein ymmärrä meidän eräretkien päälle kun niillä on tapana sipsutella tuvalta toiselle päivärepuilla. Tiedättehän aina kuka on voittaja näissä suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen jutuissa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatetta mulla oli sopivasti. ;) En oikeastaan jättänyt käyttämättä mitään muuta kuin vaihtosukkia ja alusvaatteita. Muuten kaikki olivat käytössä. Vielä viisi vuotta sitten oli aivan eri meininki.. Oli kuule varuiksi sitä ja tätä ja tuokin vielä.

      ..eikä mulla nyt ollut kuin pieni minttupullo ja pieni punaviini O=)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |