Ensilumet Abiskosta

27.9.2013

Olipahan todellakin reissu.

Ajatuksena oli jättää auto Nikkaluoktaan, mennä bussilla Abiskoon ja kävellä sieltä autolle. Samana viikonloppuna oli "End of summer season", joten bussiliikenne lakkaisi viikon päätteeksi ja kaikki tuvat menisivät kiinni. Se ei varsinaisesti haittaa, sillä mukana oli kaikki tarpeellinen viikoksi. Teltta, keitin, hyvä makuupussi.. Siis sitä suomalaista perussettiä jossa ei tunturihotelleja varsinaisesti tarvita.

Lähdin reissuun yksin, ja reitiksi valikoitui Abisko-Nikkaluokta koska siellä on varmaan yksinäiselle kulkijalle edes vähän (turvallisuutta lisääviä) kanssakulkijoita, vaikka onkin kesäkausi jo loppumassa. Ajattelin viettää mukavat 5-7 päivää kävellen, kuvaten, rentoutuen, ja siinä sivussa arvioida uusia tavaroita ja viikon uudehkoa ruokalistaa.

Alku meni mukavasti. Vaikka Kiiruna-Abisko -bussi olikin tunnin myöhässä, kipittelin hyvässä säässä 4km ensimmäiselle telttapaikalle. Se oli kahden päivän matkustamisen jälkeen oikein leppoisa alku. Abisko nationalparkissa ei ole sallittua telttailla kuin tietyillä paikoilla. Ilta meni mukavasti uutta makuualustaa hypistellen ja rentoutuen.

Lähtöpiste Abiskossa.

Perinteinen rinkan punnitus.

Jokainen tyttö tarvitsee vähän pinkkiä ja minttua.

Seuraava aamu valkeni hieman epävakaisena. Kävelin, ja kävelin, ja kävelin, ja kohta huomasin näkeväni Alesjauren tuvan. Koska se nyt sattui näkymään (jostain 6km päästä kai), kävelin tuvalle saakka. Kello oli kuusi ja takana 8 tuntia liikettä yhdellä lounastauolla ja kahdella puskapissatauolla, matkaa tuli 31 kilometriä, joista 20 kilometriä vesisateessa. Ei kuvan kuvaa, Abiskojauren tuvan jälkeen kaksi vastaantulijaa. Lounas oli hyvä, mutten tiedä löydänkö reseptiä enää mistään. Alesjaurella ei ollut lisäkseni yhtään vierasta. Paikalla oli tupavahdit ja tämä yksi väsynyt ja nälkäinen suomityttö. Kyselin telttapaikkaa, ja sain kohteliaan kummeksuneen katseen. Koska tarkoituksena ei varsinaisesti ollut yöpyä tupien läheisyydessä, en ottanut paljoakaan kruunuja mukaan. Kortti ei kuulemma enää käy, edes busseissa. Pidin tupien läheisyydessä majoittumista vaihtoehtona jos keli olisi huono. Noh, ystävällinen vanhempi tupavahtiherra katseli märkää, väsynyttä ja nälkäistä tyttöä, märkiä kruunuja ja euroja ja totesi että nämä ei nyt ihan riitä huoneeseen, mutta kohdellaan sinua kuten jäsentä ja sitten riittää. Tuossa on sulle huone, tuossa keittiö, laitetaan kuivaushuone päälle. 31 kilometrin jälkeen tämä oikeastaan sopi mulle hyvin, ja jotenkin nämä ruotsalaiset katsoivat vähän vinoon kun sanoin että voin nukkua teltassa vaikka kaikki tuvat ja huoneet ovat täysin tyhjillään. Nukuin sitten tuvassa, olin väsynyt.

Jostain syystä nukuin kuitenkin huonosti ja katkonaisesti, oli kylmäkin. Kenties jotain energiavajausta? Sunnuntaiaamuna kahdeksalta vilkaisin ulos:

End of the summer season!

Tarviiko sen heti tarkoittaa lumisadetta..

Meillä Suomessa kesän jälkeen on syksy.

Aamu meni sitten tuvalla yksin aamupalaa keitellen ja mietiskellen. Kotona säätiedotus oli lupaillut koko viikolle pilvistä ja noin +5/+10 asteista säätä. Vain Kebnekaisen huipulle luvattiin reissun viimeisille päiville miinusasteita ja lumisadetta. Joojoo kyllä on tiedossa että se on hyvin viitteellinen tiedotus ja sää voi muuttua 10 minuutissa. Alesjauren tuvalla oli +3 astetta. Aamulla tiesin, että on käännyttävä takaisin. Otti päähän.

Varsinaisesti lumi ei haittaa. Kartan ja kompassin kanssa on aivan mahdollista kävellä vaikka polkua ei näkyisikään ja lunta olisi muutama sentti maassa. Reittien ulkopuolella kivet olisivat varmasti liukkaampia ja meno muutenkin hidastuisi. Kamat toimii ihan yhtä hyvin +15 kuin -5 asteessakin. Se mikä yllätti, oli ihmisten määrä. Hitto Sarekissakin oli enemmän ihmisiä! Koska 1) Lunta oli jo Alesjaurella ja matka olisi jatkunut ylemmäs ja 2) Kivet ja varsinkin pitkoset olivat erittäin liukkaita lumella ja 3) Kukaan ei ollut enää menossa samaan suuntaan ja 4) Kännykkä ei todellakaan kuulu, päätin kääntyä takaisin. Yritin vielä löytää hyviä järkisyitä miksi matkaa on ihan mahdollista jatkaa, mutta samalla tiesin että nyt se ei vaan jatku.

Aamupalan jälkeen siirryin juttelemaan tupavahdeille ja kertomaan että lähden takaisin. Palaute oli välitön: Wise choice. Vahdit kertoivat että ylempänä lunta voi olla nilkkaan saakka, tai polveen. Tietenkään he eivät voi tietää tarkasti. Säätiedotus lupaili ylemmäs -6 astetta, mutta parin päivän päästä voisi olla jo parempi. Vahdit selvästi näkivät kuinka paljon otti päähän kääntyä takaisin ja sanoinkin että se on surkea vaihtoehto mutta joka tapauksessa päätös jonka olen nyt tehnyt. Vanhin herra totesikin että 'you know it in your heart'. Viisas setä.

Vahdeilla oli perinteinen sunnuntain kahvihetki, ja mullekin tarjoiltiin kahvia ja suklaakakkua. Jutusteltiin pitkään varusteista, olosuhteista, ruotsalaisesta vaelluskulttuurista ja karjalan mummoista.

Juuri kun olin tekemässä lähtöä, tuvalle tuli ruotsalainen pariskunta. Koska heillä oli mun kanssa sama suunta ja edelleen kivet ja pitkoset olivat erittäin liukkaita, päädyttiin kävelemään samaa matkaa. Jutustellessa selvisi että pariskunta oli ensimmäisellä vaellusreissullaan. Tytöllä oli kannossa 75 litrainen Kajka, jolla painoa 22 kiloa. Miehellä vastaavasti 85 litraa/25kiloa. Omaa 48 litraista, 14 kiloista reppuani he vähän katselivat ja olivat kovin kiinnostuneita kuulemaan miten se on mahdollista, mitä mulla on mukana. Teltta? Kyllä. Keitin? Kyllä. Ensiapuvälineet? Öh, tietysti. Heillä näytti olevan mukana mm. pressu, termospullo, hervottoman iso kattila-paistinpannusetti, pippurimylly ja muita mausteita lasipurkissa, laturi jollekin, vahaa kengille, ja jos sun vaikka mitä pussukkaa ja nyssäkkää ja muovirasiaa.

Matkaa seuraavalle tuvalle oli 20 kilometriä. Yksin kävellessä kävelen kartta kädessä. Etsin jokaisen mökin ja mäen ja joen ja korkeuskäyrän jotka vain on mahdollista saada kartalle. Tämän 20 kilometrin aikana en huomannut pariskunnan katsovan karttaa kertaakaan. He kävelivät vain polkua. Kyselivät useasti paljonko on matkaa tuvalle ja mitä tulee seuraavaksi. Se, mikä oudoksutti eniten, oli kysymys Tiedätkö missä ollaan? Öäh.. Approximately.. Siis todellakin tiedän. Välillä tarjoilin heille kartasta paikkoja; tuossa on tämä vuori, tässä järvi numero yksi ja tässä järvi numero kaksi, mennään seuraavaksi tonne väliin ja sen jälkeen tulee isompi puro ja silta. Kahdesta untuvikosta ei ole mulle paljoakaan hyötyä jos katkaisen koipeni jos ne ei edes tiedä missä ollaan. Siksi porukassa mentiinkin, koska oli erityisen liukasta. Pariskunta oli kuitenkin oikein mukava. Tarjosivat mulle kuumaa teetä termospullosta.

Alesjauren venekyydin lähtöpaikka. Viimeinen vene meni kuukausi sitten.

Taukopaikka. Pariskunta halusi pitää tauon tuulisella kumpareella.

Perinteinen tokkakuva (on ne siellä, jos katsoo tarkkaan).





Garddenvarri.

Kävellessä alkoi tulla hämärää. Heillä oli melko painavat rinkat, ja kertoivat olevansa tottumattomia retkeilijöitä, joten eteneminen oli hidasta. Laskeskelin matkalla että tällä vauhdilla tulee pimeää monta kilometriä ennen mökkiä, joten ehdotin että lisätään vähän vauhtia. Jos mä menen edellä, katsotaan onnistuuko se. Ei onnistunut ei, joten turha käyttää toisten voimia loppuun. Eteneminen oli niin hidasta, että tuli säkkipimeää. Pariskunnalla oli lamput, mutta ei erityisen hyvät. Niillä näki ehkä omat varpaansa. Mun Led Lenserin 220m kantama oli välillä aivan todella jees. Kävelin kartta kädessä pariskunnan edessä ja pysähtelin välillä odottelemaan ja tarkistelemaan paikkoja. Vaikka siellä on polku, siellä on pimeässä myös melko paljon muita mahdollisia uria, tulipaikkoja, tasanteita, polkuja, mönkkäriuria ja talvireittejä. Kaikki pimeässä suunnistaneet varmaan tietävät että se ei ole ihan yhtä yksinkertaista kun ympärillä on täysin pimeää pusikkoa.

Jossain vaiheessa totesin että ok, nyt on otettava 50 metriä takaisin purolle ja tarkistettava oliko tässä jotain muita mahdollisia uria tai polkuja. Pariskunta vähän närkästyi tästä, ja halusivat sen jälkeen katsoa kompassia. Karttaa he eivät katsoneet, eivätkä tuntuneet ymmärtävän että suunta on oikea jos ei ylitetä oikealla olevaa vuorta tai vasemmalla olevaa leveää jokea, mutta oikean polun mä haluan pitää. En tiedä mitä he kompassistaan katsoivat, mutta sen jälkeen mun suunta taas kelpasi. Jossain vaiheessa takaa kuului narinaa siitä, että jos ei olla viidessä minuutissa tuvalla niin täytyy pitää tauko. Okei, ei todellakaan olla viidessä minuutissa tuvalla koska ei olla vielä menty käyrällä riittävästi alas, joten pidetään tauko. Jos jotain, niin valittavaa miestä mä en siedä. Yhtään. Ai jaa niin mikä alamäki, kysyivät kohta ruotsalaiset.

Suunnistusolosuhteet. Pimeää, tihkusadetta.

Noh, tuvalle päästiin kello 23, melkein yhdeksän tunnin jälkeen. Pariskunta olisi ollut halukas nukkumaan huoneessa, mutta koska tuvat olivat juuri menneet kiinni, se ei ollut mahdollista. Emergency room oli kuitenkin auki, ja tuvan lähellä oli tasaista nurmikenttää. Mitä sanoo pariskunta? Me ei oikein tykätä tästä paikasta, mietitään josko jatketaan matkaa. Okei. Tässä vaiheessa, viimeiset 5km pilkkopimeässä heitä perässä raahanneena totesin että seuraava telttapaikka on 10km päässä, ja ei todellakaan kannata lähteä enää yhtään mihinkään. Laittakaa teltta tai menkää sinne emergency roomiin, mutta matkan jatkaminen tässä vaiheessa olisi todella typerää. Ruotsalaiset menivät emergency roomiin, ja itse ajattelin laittaa teltan. Tupavahti, jonka kanssa kävin juttelemassa jo tulomatkalla, sanoi että hänellä on yläpunkka vapaana, nuku siinä. No eh, en ? Jonkun ruotsalaisen randomäijän kanssa samassa huoneessa, kiitos ei. Jotenkin näille ruåttalaisille on kovin kummallinen ajatus että joku haluaa nukkua teltassa vaikka on muitakin vaihtoehtoja. Vahti sitten kovasti vakuutti että ihan oikeesti senkun nukut, kuivaat kamat, ei hän koske eikä mitään, voit olla ihan rauhassa. Silti ei. Muut ruotsalaiset olivat kovasti sitä mieltä että tupavahteihin voi kyllä luottaa, senkun menet. Okei. Toinen yö tuvassa. Ei maksanut mitään.

Aamulla nopeasti ylös ja selvittelemään Abiskoon miten sen auton saakaan Nikkaluoktasta kun bussit eivät kulje..

Aamu abiskojauren tuvalla.

Hampaanpesupaikka.

Kamajåkka.









Abiskosta pääsee Kiirunaan junalla. Kiirunasta pääsin Nikkaluoktaan autokyydillä, jonka Abiskon turistikeskuksen täti järjesti mulle pyytämättä. Soitti Nikkaluoktaan ja kysyi ajaako sinne kukaan, olisi yksi suomityttö jolla on auto jumissa. Pääsin Nikkaluoktan tunturiaseman pitäjän kyydissä perille. Lisäksi mulle järjestyi sänky, suihku ja aamupala vaikka koko paikka oli periaatteessa kiinni. Nukkumapaikka oli vaatimattomassa kahden makuuhuoneen, parven ja tupakeittiön mökissä jossa oli seinän sisään menevät liukuovet. Kunhan siivoan sen tuvan itse. Aamupalalla lumisia huippuja katsellessa tuli kaikesta huolimatta sellainen olo, että päätös kääntyä takaisin oli oikea ja reissu onnistunut, vaikka suunnitellun reitin ja 105 kilometrin sijaan matkaa taittui 70 kilometriä ja piti vähän soveltaa.

Tämä oli nyt kolmas peräkkäinen reissu joka ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Jos nämä ei kohta parane, siirryn harjoittelemaan retkeilyhommia Nuuksioon.

Kevyempää rinkkaa etsimässä: Arcteryx Altra 48

18.9.2013

Kannossa on ollut pitkään Fjällrävenin 65-litrainen Kajka. Siinä ei ole mitään muuta vikaa kuin paino. Ja ehkä vähän myös koko. Uuden rinkan hankkiminen ei olekaan tällaiselle keskivertoa pienemmälle naiselle ihan helppo juttu. Kotikylän kaupoissa kevyt saati sopiva rinkka on ihan utopistinen toive. Pääkaupunkiseudulla on jotain, mutta ei sinne jaksa ajaa, eikä ne hyvät vaihtoehdot ole kuitenkaan samassa liikkeessä. Pieni googlailu pisti vastakkain Osprey Auran (47 litraa/1,39kg) ja Arcteryx Altran (46-48litraa/1,35kg).

Ospreytä olen joskus vuosia sitten mallannut selkään. Ei hajuakaan mitä malleja, minkä kokoisia, oliko ne sopivia vai jotain ihan muuta. Jotenkin ne ei vaan tuntuneet istuvan selkään. Arcteryxin repuista taasen ei ole juuri mitään kokemusta. Kumpaakaan reppua ei täällä kotipuolessa voi missään käydä roplaamassa, joten netin kuvat ja videot, arvostelut ja kaikki mahdollinen tuli kahlattua läpi. Soitin vielä nettikauppaan ennen tilausta ja pyysin vähän lisätietoja repusta. Silti repun tullessa oli vähän yllätys mitä kaikkea siitä löytyykään.








Vaikka Kajkassa onkin melkoisesti säätövaraa, tässä ei sitä hirveästi ole. Reppua tehdään kolmea kokoa; Short, regular ja tall. Kokoa varten piti mitata oman selän pituus. Simppeliä eikö? No ei. Selkä mitataan jostain ylimmästä nikamasta jonkun lantionluun johonkin kohtaan. Mittaustavasta, nikamasta, luusta, mittanauhan suoruudesta, ryhdistä tai huvituksesta riippuen saatiin vaikka minkälaisia lukemia. Kuulemani mukaan tarvitaan lääkäri, jotta saadaan oikea mitta. Kaikki mitat olivat keskiarvoisesti kuitenkin sen lyhyimmän selkämitan puolella, noin suurinpiirtein, toisaalta myös kahden koon välissä. Tilasin pienimmän rinkan. Jotenkin olisi vaikea käsittää että mulle sopisi mikään muu, sillä pituutta on melkein 160cm sulka päässä korkkarit jalassa alaviistosta katsottuna. Joojoo kyllä selkä voi silti olla pitkä, mutta tuskin on.

Miltä tämä nyt sitten parin päivän hypistelyn jälkeen tuntuu? Vähän pieneltä. Tähän saakka Kajka ja kaikki sen kaverit ovat olleet mulle auttamattomasti liian isoja. Olen tottunut liian isoon, ja siihen nähden sopivakin tuntuu pieneltä. Kajkassa lantiovyön säädöt riittää juuri ja juuri. Lantiovyön pehmusteosa+soljet on mun lantion mitta. Selkäosaa olen ehkä pitänyt liian pitkällä, vaikka säätövaraa siinä kyllä on. Lopputuloksena rinkka on roikkunut aika alhaalla, mutta sen on saanut hyvin kuristettua lantiolle, liiankin alas. Ryxin lantiovyö on pehmusteeltaan paaaljon lyhyempi, ja jää verrattain ylös. Onko tämä nyt sitten kuitenkin sopiva, vai vähän liian pieni? Selvinnee kun rinkka on kunnolla pakattu ja hetken aikaa kannettu.

Tässä uudessa rinkassa on yksi iso pussi ja muutamia pienempiä osioita. Lisäksi edessä on hauska kengurutasku taukotakille ja muulle vastaavalle. Kajkan paras ominaisuus, kokonaan avattava iso osa oli aivan loistava. Arcteryxissä on sivuilla molemmin puolin pääsy isoon osaan, mutta koko läppä ei aukea kuten Kajkassa. Onko siitä vastaavaa hyötyä? Miten tämä pakataan järkevästi? Onko se edes sopiva? Toimiva, hyvä? Mahtuuko kaikki? Ei hajuakaan. Lähden ottamaan selvää!

Parempi kuin myslipatukka

17.9.2013

Niin, tässähän ei ole mysliä eikä liiemmin muistuta patukkaa. Ehkä siksi tämä onkin parempi? Käyttötarkoitus on kuitenkin sama; mupelletaan reissussa pahimpaan energiavajeeseen.

Ainekset:

1 levy maitosuklaata (200g)
1 levy tummaa suklaata (100g)
nokare voita

Pilkottuja vaahtokarkkeja
Hunajapaahdettuja pähkinöitä
Rusinoita
Riisimuroja

Sulata suklaat ja voi varovasti mikrossa. Lisää kaikki roippeet, sekoita. Laita levyksi jääkaappiin kovettumaan. Pilko ja minigrippaa.


Tavaroita odotellessa

16.9.2013

Pohdiskelin retkeilytavaroiden saatavuutta hetki sitten. Musta paikallisten tai edes suomalaisten kauppojen tukeminen on lähtökohtaisesti todella jees. Maanantaina tilasin itselleni rinkan netistä (Ruotsi), kartan netistä (Suomi) ja makuualustan oman kaupungin liikkeestä. Mikä on lopputulos? Rinkka tuli torstaina, alle kolmessa vuorokaudessa Ruotsista. Karttaa ei ole näkynyt, eikä makuualustastakaan kuulunut mitään. Varsinkin kartan soisi jo kohta tulevan, ettei sitten lähtöpisteessä tarvitse ihmetellä mihin suuntaan sitä lähtisi.

Viikonloppu meni ruokia kovasti kuivaillen ja annoksia pussittaen. Kun pussitus alkoi tympimään, oli aika siirtyä laavulle möllöttämään ja syömään iltapalaa. Ainainen makkaran pupeltaminen ei meillä ole se juttu, mutta tällä kertaa jääkaapista lähti mukaan yksi ylimääräinen kyrsä. Lasten lempparia nuotiolla on nugetit. Jos haluaa kanapalojensa sisältävän myös lihaa, kannattanee valita Korpelan nugetit (80%). Joidenkin valmistajien kanannahkapallerot eivät ole kovin kaksisia.




Nugettimakkaravartaat, kylkeen perunasalaattia.

Jälkiruokien klassikko.

Kyllä nyt jaksaa taas pakata ja pussittaa.

Päiväretkiä Longyearbyenistä

11.9.2013

Vitsit, en millään malta odottaa talveen asti jotta voin julkaista tämän! Nyt on oiva aika suunnitella talven reissuja ja varata lentoja. Inspiraatioksi siis Huippuvuorten reissun kuvia! Kannattaa käydä. On hyvä.

Reissu oli sinänsä erilainen, ettei menty Huippareille vaeltamaan viikkotolkulla eikä tehty kaikkea itse. Luotettiin melko paljon opastoimintaan, koska muu olisi mennyt aika vaivalloiseksi. Jos oltaisiin haluttu liikkua ilman opasta, olisi pitänyt tuoda mukana kaikki harrastusvälineet tai etsiä mistä niitä voi vuokrata, selvittää aseasiat, hankkia kartat. Meillä oli samoihin aikoihin raksaprojekti kunnolla vauhdissa, piti järjästää häät ensimmäiselle reissupäivälle ja salata se kaikilta, suunnitella kotiinpaluuta seuraavalle viikonlopulle kahden lapsen syntymäpäivät ja yllätyshääjuhla, jotenkin hoitaa normaalit arkirutiinit töineen jne. Eikä se raksakaan ihan helppo ollut. Vielä Huippareilta vastailtiin puhelimeen että ei, älkää helvetissä sulattako ja kaivako valmista asvalttitietä enää auki, meidän hulevesiliittymä on liitetty jo.

Jos haluaa päästä vähän helpommalla, voi valita opastoiminnasta haluamansa aktiviteetit. Tehtiin tästä siis helppo reissu. Nukuttiin porvaristi lakanoissa ja syötiin illalla ravintolassa. Vaikka tämä onkin reissublogi ja teltat on se juttu, vähän armoa häämatkalle jooko ? Tehtiin siis opastettuja kaupallisia päiväretkiä, sillä vaikka mulla onkin ollut jonkun verran lupia erilaisiin aseisiin ja molemmilta löytyy käyttötaitoa, ei jaksettu alkaa värkkäämään lupien ja aseiden kanssa itse. Jonkunlaista varokalustoa tuolla kuitenkin on oltava. Lisäksi päädyttiin opastettuihin retkiin siksi, että kotoa lennätettävän kaman määrä pysyisi jotakuinkin siedettävänä.

Ajankohta oli maaliskuu, lämpötila -25/-32 välillä. Lisänä hervoton tuuli.

Maisema Radisson Blu Polar Hotellin aamupalalta.


Longyearbyeniä.


Ei aseita baaritiskille.


Yhtenä päiväreissuna käytiin jäätikön sisällä olevassa jääluolassa. Erilaisia retkiä tarjoaa monikin taho huippareilla, ja niistä valittiin sellaisia joissa pääasiassa liikuttiin muuten kuin moottoroiduilla välineillä. Jääluolalle olisi ollut mahdollista mennä myös lumikissalla, mutta valittiin liikkumistavaksi lumikengät. Tällä reissulla ei ollut meidän ja oppaan lisäksi muita.


Kengät parkkiin ja nautitaan maisemista.


Opas tyhjentää aseen luolaa varten.


...ja peruuttaa onkaloon.


Luolan sisällä on aivan ihmeellistä! Jos on ikinä mahdollista käydä jäätikön sisällä, kannattaa mennä. Kuvausmahdollisuudet N8:lla olivat rajatut, mutta muutaman järkevän otoksen sieltä sysipimeästä luolasta kuitenkin sai.


Välillä mahtui kävelemään kyyryssä.

Hileitä luolan katossa.

Fossiili.

Ylivalottuneita jääpuikkoja ja ryömivä opas.

Ei klaustrofobisille.


Kerroksia, valumia.


Katto on jännä.


Aivan mahtava paikka! Yllä parhaat kuvat mitä sain.. Aika haastavat olosuhteet, sanoisin.

Toisena reissuna käytiin ajamassa koiravaljakoilla. Vaikka olinkin aika skeptinen tämän suhteen aluksi, oli ajelu oikein viihdyttävä. Maisemat oli niin täydelliset kun vaan voi olla. En erityisemmin pidä koirista, mutta sellainen koira jolla on joku funktio, on helpompi hyväksyä. Nämä veti mua pulkassa. Kelpo koiria.


Ollaan kavereita jookos?


-28astetta ja 8m/s tuuli on murhaava kaikelle muulle paitsi vetokoiralle.

Mennään jo, vuf!

Meidän reissun aikaan oli myös Solfest, eli jonkunlainen juhlaviikko kaamoksen päättymisen kunniaksi. Juhlapäivänä auringon piti nousta ensimmäistä kertaa vuorten yli valaisemaan kylää. Ilmeisesti joku oli laskenut jotain vähän pieleen, sillä aurinko ei noussut.

Keväällä tuolla järjästetään myös maraton. Omaa asetta ei tarvita, sillä reitin varrella on aseistettuja jääkarhuvahteja. Vähän houkuttaisi, hmmm....

Lennot: Helsinki-Oslo-Longyearbyen, Norwegianilla ei välilaskuja (hokasin tän vasta taivaalla haha)

Opaspalvelut: Helposti varattavissa esim. hotellilta, viikkokalentereita aktiviteetteineen hyvin esillä. Etukäteen voi tutustua opaspalveluiden tarjoajiin vaikka täällä.

Hinnat: Ei kannata kääntää euroiksi.

Nettikaupat vs. lähikaupat

10.9.2013

..ja lähikaupalla en nyt tarkoita Siwaa.

Seuraava reissu on jo kovasti suunnitteilla, mutta sitä ennen huvittaisi hankkia muutama painoa ja tilavuutta vähentävä tuikitarpeellinen varuste. Mutta mistä hankkia ne, kun vieressä ei ole Partioaittaa, Retkiaittaa, Camua, Scandinavian Outdoor Storea eikä oikeastaan mitään järkevää retkeilykamaa myyvää liikettä?

Esimerkiksi rinkkoja mulla on viimeisen 15 vuoden aikana ollut kolme kappaletta. Aikanaan aloitin oman kylän kaupasta ostetulla Haltin rinkalla, joka näin jälkikäteen ajateltuna toimi tarkoitukseensa oikein mainiosti. Se ei ollut edes kovin painava. Rinkka jäi, koska sen ompeleet ja vetoketjut alkoivat repsottamaan ja kaipasin vähän toisenlaista pakattavuutta. Seuraavaksi tuli Fjellun 65-litrainen Kajka, paikallisen liikkeen hyllystä sekin. Erityisesti Kajkan pakattavuus on ollut aivan todella mieleinen! Rinkka koostuu ylä- ja alaosasta, yläläpästä taskuineen ja kahdesta isosta sivutaskusta. Rinkan suurin osa avautuu vetoketjuilla kokonaan, joka helpottaa pakkaamista. Myös lantiovyön nessu- ja mässypussitaskut ovat olleet kätevät. Rinkkaan mahtuu mun ja ipanan varusteet viiden päivän reissulle. Vähän tiukkaa tekee, mutta mahtuu. Onko se enää tarpeellista, onkin toinen juttu... Ainut oikea miinus tulee rinkan painosta, 3 kiloa. Se onkin sitten todella pitkä miinus.

Painoa vähentämään hankin joskus Haglöfsin Matrixin, 1,6kg painavan rinkan. Se ei koskaan päätynyt reissuun asti, vaikka kotona sitä monesti mallailin ja koepakkasin. Aina valinnaksi tuli Kajka, joten Högföls meni myyntiin. Nyt keventäminen kiinnostaa uudestaan, mutta täällä kuusenpersiissä vaelluskamavalikoima on ... miten sen nyt sanoisi? Vähän onneton? Viikonlopun rinkanetsintäkierros käsitti neljä kauppaa, jotka mahdollisesti voisivat rinkkoja myydä. Ensimmäinen kauppa, joka on ennen myynyt kohtalaista vaellus- ja metsästystavaraa sekä aseita, myi nyt asehyllyn vieressä rimpsullisia Tervetuloa -kylttejä ja muuta sisustuskrääsää. Mitä hemmettiä on tapahtunut?

Intersport myy Haglöfsiä. Muina merkkeinä hyllyssä oli Haglöfs, Haglöfs ja Haglöfs. Kiva. Kävin myös Prismassa, jonka hyllyissä oli vierekkäin sulassa sovussa Savotta, Halti, Tatonka, Hannah, Fjällräven ja Millet. Millettejä oli useita. Jos haluaa laajan valikoiman rinkkoja tai reppuja suoraan hyllystä, on näemmä mentävä Prismaan. Vieressä myydään irtomyyntinä luomukananmunia.

Viimeinen vaihtoehto oli yksityinen kohtalaisen suuri urheiluliike, jonka hyllyssä oli lähestulkoon pelkkää Haglöfsiä maustettuna muutamalla Fjällravenilla. Plussana se, että tilaamalla saa aika laajalla skaalalla mitä vaan, kunhan osaa kysyä. Mulla on ollut tapana tukea paikallisia liikkeitä jos se vaan on mitenkään järkevästi mahdollista. Mitään tuplahintoja en ole maksamassa. Vaikka täällä ei hyllyssä todellakaan ole mitään Hillebergejä tehdasasenteisilla lumiliepeillä tai aisoja ja valjaita Fjellpulkenin ahkioon, saati niitä ahkioita, lähes kaiken haluamani olen saanut kohtuuhinnalla tänne tilattua. Nyt tulossa on uusi makuualusta, sillä eihän mulla ole niitä vielä edes kuutta. Miinuksena tilaamisessa on se, että liikkeet yleisesti toivovat että asiakas myös ostaa tuotteen jonka on tilannut, käytännössä siis näkemättä tuotetta. Makuualustassa se ei varsinaisesti haittaa, otan sen kuitenkin, mutta rinkan kanssa sovitusmahdollisuus on oltava.

Myöskään osassa paikallisista liikkeistä ei eroteta Fjellpulkenia ja Fjällräveniä toisistaan, nauretaan kun heinäkuussa menee kysymään ohuita villapaitoja (villapaitoja? Kesällä??) ja kun viet siteet kiinnitettäviksi uusiin suksiin, sanamuoto voi olla "Mitkä helvetit noi on ?" Siteet kiinnitettiin, joten olen tyytyväinen.

Repun kanssa kävi lopulta niin, että eräs ulkomainen nettikauppa ilmoitti saatavuudeksi "heti" ja hinnaksi -50%, ja jos tuote ei ole mieleinen tai sopiva, niin sen voi palauttaa. Tilaukseen meni.

Untuvatakkivinkki ja iltapalalaavu

9.9.2013

Jo jonkun aikaa on pohdinnoissa ollut ohuen untuvatakin hankkiminen vaellusreissujen taukotakiksi. Kuvittelisin (uskon, toivon ja kovasti vakuutan) sille olevan käyttöä aina kun lämpötila tipahtaa alle +10 astetta. Talvireissuille on järeät untsikat ja lämpimällä kesäkelillä pärjää villan tai fleecen kanssa. Vähääkään viileämmässä mulla on usein kylmä.

Takinmetsästys alkoi toden teolla oikeastaan siitä, kun törmäsin viikonloppuna kaupassa kivoihin ohuisiin untsikoihin. Hintalappu, 250e, sai jättämään ne kauppaan. Pieni kierros osoitti että urheilukauppojen hintataso on siinä 100-400e per ohut untuvatakki. Eeei kiinnosta..

Päätin ottaa järeät aseet käyttöön. Nettikaupat? Ei tulosta. Sand, Gant, Guess? Hyvä yritys, joskus ohuita takkeja on ollut tarjolla, mutta nyt oli tyhjät rekit. Villinä korttina Only ja sen viereinen Cubus? Nuorisovaatteita täynnä molemmat kaupat, mallisto hyvin kaukana omasta tyylistä. Mutta untuvatakkeja Cubuksella oli!

Ohut untuvatakki Cubukselta.

Pakkauskoko.

Untuvatakkeja oli monta rekkiä, eri värejä, kokojakin jäljellä. Hintalapussa 49,90e! Punnitsin takin kotona ja se painaa säilytyspusseineen 245 grammaa. Aika jees. Se mitä tuo takki kestää on sitten aivan mysteeri, mutta selvinnee ajan kanssa.

Jottei tästä tule pelkkää muotiblogia, käytiin viikonloppuna toki pikaisesti laavullakin.


Tämän matka on päättynyt.

Päältäsytytettävä osa 2: Meinasi mennä hermo.


Nuotioeväinä karjalanpiirakka juustolla (sytytellessä tuli pimeää).

Keväällä samaisella laavulla oli vähän kosteampaa:








Hihi untsikka alle 50 euroa :D
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |