Sarek - Marika 1-0

22.7.2013

Sarekissa sataa aina. Siellä on märkää, pilvistä, suota, mäkiä.  Sumua, pilviä, sumupilviä, nollanäkyvyyttä, myrskyä. Ikäviä ylityksiä ja kylmää vettä. Mitä sitten, kaikki ne on jo koettu. Mennään sinne!

Reissu alkoi Suorvan padolta. Jätettiin auto siihen, mentiin bussilla Ritsemiin ja veneellä yli. Matkaa jatkettiin nopeasti noin 15km jotain ledeniä pitkin. Rinkka selässä oikein liidettiin, sillä oli siltaa ja pitkosta, kaikki herkut!

Iso vesi, iso silta.

Kolmen puiston kulma ja sormi.

Tästä alkaa varsinainen Sarek. Nukuttiin yö kolmen puiston risteyksessä, ja hyvinpä nukutti. Tässä kohtaa risteää siis Sarek, Padjelanta ja Stora Sjöfallet. Aamulla sää näytti mukavalta ja joku poluntapainenkin näytti alueelle lähtevän. Myöhemmin se hävisi.






Kartasta katsottuna Ruohtesvagge on kiva melko tasainen ränni, vähän nousua ja laskua, ei paljon. Ruotsalaisissa kartoissa käyräväli on kuitenkin ihanat 20m ja sen sisällä olevia nousuja ei lasketa? 10m ylös, 10m alas. 15m ylös ja 15m alas. Pari päivää sitä. Tasainen kiva ränni oli käytännössä paikoin suopohjainen tuulitunneli, ylös-alas pumppaava vastatuulijontka.


Tee sä ruokaa, mä syön sillä aikaa voita.

Ruissipsit on muuten voin syömiseen mitä mainioin työkalu. Otetaan yksi kuivattu leipänappi ja kauhotaan sillä voita. Makuyhdistelmä toimii ja voita menee riittävästi, jotta myös seuraavanakin päivänä kinttu liikkuu. Mulla ei ole kovin kummoista omaa rasvavarastoa käytettäväksi reissuilla.

Yksi yö oltiin siis Mikkastuganin nurkilla. Hetken aikaa mietittiin että missäs se stuga oikein onkaan, mutta ilmeisesti se on jonain vuonna palanut ja paikalla on vaan vessa ja onneton pikkumökki jossa on hätäpuhelin. Ohjeet puhelimen vieressä olivat aika lohduttavia. "Jos poliisi ei vastaa, kerro asiasi silti". Taustalla ovat kauniit lähes 2000m korkeat huiput jotka näkyisivät mikäli pilvet eivät roikkuisi tuhannessa metrissä.


Hätäpuhelin Mikkastuganilla.

Puro Mikkastuganin jälkeen.

Suokattila, jota vuorten välissä ei kuulu olla.

Ylityksiä oli useita. Osa niistä oli siedettäviä, osa enemmän tai vähemmän perseestä. Ylitysmahdollisuudet myös näyttivät kaukaa aina ihan hyviltä. "Eihän toi nyt oo paha!". Lähempi tarkastelu usein sekä syvensi että levensi puroa ja lisäsi virtaamaa. Lisäksi kivet jotenkin kummallisesti loittonenivat toisistaan tai päättivät alkaa pyörimään. Hmph.


Pieni kiva ylitys.


Mistähän kohtaa tästä mennään yli?

 Epätoivo meinasi jo iskeä..


Paras ylityskohta on siinä missä virta hajoaa kahdeksi erilliseksi puroksi. Sinne jäi rinkka.


..ja tässä lähdetään hakemaan sitä.

Ja sieltä tulee! Harmi ettei virtaus aivan täysin välity kuvista.


Suonperkele jossa menee tusina erilaisia puroja -osa kumpareen päällä ?


Kapea mutta yllättävän syvä puro.


Lits läts, koko matka.

Huvittaisiko pieni ylitys? No ei.

Minä ja rinkka jo paremmalla puolella, eikä kastunut varvaskaan.


Ja näin tulee vielä loput kamat.

 Viimeistään tässä kohtaa opin vihaamaan ylityksiä ja koko helvetin Sarekia. Oikeesti. Jos virtaama on aivan törkeä ja jääkylmää vettä on puoleen reiteen ja ylittäjä itse painaa melkein 50kg muttei ihan, ja selässä on noin 20 kiloinen rinkka, ei yhtälö ole kovin mukava. Rinkka poistamalla saadaan vähän järkeä tähän, mutta hyvin vähän. Lähtökohtaisesti kannan omat kamani ja on ihan turha yrittää hankkia ritaripisteitä yhtään mistään, mutta Sarekissa oma turvallisuus meni kyllä edelle. Tuolla vesi on vielä ihanaista jäätikön sameaa harmaata, liukkaalla ja kivisellä pohjalla toki, etkä yhtään näe mitä siellä pohjalla on vai onko sitä hemmetin pohjaa ollenkaan. Jos aiemmin luulin tietäväni jotain epätoivosta, olin väärässä. Tässä kohtaa sen syvin olemus todellakin löytyi. Sopivan, siis vähiten vittumaisen, ylityspaikan etsimiseen meni tunti. Yllä kuvassa paras löydetty kohta.

Kaikkihan sen nyt tietää että ylityssauvoista on paljon apua ja että housut kannattaa ottaa ihan suosiolla kokonaan pois, vaikka näyttäisikin siltä että pelkkä lahkeiden kääriminen riittää. Ei se riitä. Housujen kuivatus märässä kelissä vie muuten uskomattoman paljon aikaa, jos kuivuvat ollenkaan (ei kuivu ei).

Ylityksen jälkeen päästiin piakoin Stora Sjöfalletin puolelle ja päivä alkoi kääntyä myrskyksi. Hyvää telttapaikkaa ei ollut näkynyt muutamaan kilometriin eikä näyttänyt olevan tulossakaan, joten törkättiin teltta kunhan vaan jonnekin. Ympärillä oli lähestulkoon pelkkiä kiviä, joten kovin kranttu ei nousevan myrskyn edessä viitsinyt olla.

Kuvaaja ei ole vinossa. Teltta on.

Vietetään myrskypäivää... Kihlajaispäivää.

Viimeisen päivän maisemat koko päivältä. Näkyvyys: Huono.

Viimeinen kävelypäivä oli hyvin kivipitoinen. Pelkkää kivikkoa ja muutamia ylityksiä, joista osa siedettäviä ja osa vähän hanurista. Tähdättiin järvelle 642 josta piti olla kohtuullinen reitti takaisin Suorvaan. Voi olla että Njabbejåhkån ylitys olisi ollut helpompaa heti siinä järven nurkilla, sillä alempana se ei ainakaan helpottunut. Onko se helpompi ylityspaikka aina jossain muualla? Polkua kuitenkin kulkee jontkan vieressä aika paljon, joten ylityspaikkaa on etsinyt joku toinenkin. Yli päästiin ja sen jälkeen olikin pelkkää kivikkoa. Siis todella hidaskulkuista kivikkoa. Jos siellä oli helpompi reitti niin ei osuttu siihen. Samaa kiveä näytti olevan joka puolella. Väsymys teki tästä vielä vähän ikävämpää.

Tähän mennessä vastaan on tullut aina ajoittain ikäviä reissuja. Onhan se vähän tympeää kun on märkää ja kylmää ja vesisadetta ja nälkä, mutta ne kuuluu asiaan ja aina on reissun jälkeen ollut sellainen tunne että reissu oli hyvä ja tänne voisi vielä tulla uudestaan. Sarek oli kaikessa ikävyydessään sellainen persejontka etten sinne enää mene.


Reitti: Ritsem - Akkastugorna - Ruohtesvagge - Mikkastugan - Nienndo - Suorva

Kartta: Poltettu

6 kommenttia :

  1. Hei Marika,

    Tervetuloa "blogosfääriin". Hienoa, että olet alkanut pitää blogia reissuistasi!

    Tämä Sarekin reissukertomus oli yksi parhaista lukemistani pitkään aikaan! Fiilis kyllä välittyi. En tiedä oliko kertomuksen tarkoitus huvittaa, mutta ajoittain se teki niin. Ja kyllä tässä välillä tunsi itsensä tyhmäksi täydessä junassa itsekseen hymähdellessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :) Eihän noin persreikäsestä paikasta voi kun repiä huumoria -näin jälkikäteen.

      Poista
  2. Tuo kuullostaa luettunakin juuri niin hauskalta kuin itsesi kertomanakin :-) Eipä todellakaan tee mieli "nautiskella" tuollaisella matkalla. Sen verran mukavuuden haluinen olen. Kari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei ollut yhtään hauskaa. :P

      Poista
  3. Kerrassaan upean masokistinen reissu. Sinulla on hyvä tyyli kirjoittaa, semmoista arkirealismia!
    Terkkuja vaan:
    Matti Ampio

    VastaaPoista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |