Ruokahuollon perusteet

21.7.2013

Omilla reissuilla ruoka koostuu pääasiassa itse kuivatetuista aineista, joita tarpeen mukaan avustetaan valmiilla pussiruualla. Usein lounaalla on valmiskeitto höystettynä itse kuivatuilla aineksilla, mutta päivällisiä on jostain syystä helpompi valmistaa ilman eineksiä.

Aamupalalla on mysliä, muroja tai puuroa joiden kanssa tarjotaan kiisseliä. Lisänä leipää, voita ja metukkaa sekä valikoima teelaatuja. Vaikka kotosalla juonkin kahvia kolme-neljä kuppia päivässä, vaelluksilla en sitä kaipaa. Annoskoko mysleissä on noin 80g/naama ja muroissa 2,5dl. Puuroina käytetään joko Elovenan valmispusseja tai keitellään hiutaleista. Kiisselit tehdään kuivatuista marjoista itse. Valmiit kaupan kiisselipussit on toki helppoja, mutta mun makuun aivan liian makeita. Kiisselin tekeminen itse ei ole suuri vaiva mutta makuero on melkoinen. Aamupalalla tehdään lounas joko valmiiksi ruokatermariin (talvi) tai laitetaan liotusta vaativat ainekset likoamaan tuplaminigripiin (kesä).

Lounas on aina kevyempi. Pääsääntönä on, että lounaalla tarjotaan lihaa noin 100g per ruokailija, kun taasen päivällisellä lihaa on noin 200g per ruokailija. Kyseessä on siis tuorepaino, sillä kuivatun lihan paino vaihtelee lihalaaduittain. Lounaalla myös laitetaan päivällisen liha ja muut liotusta vaativat aineet likoamaan minigripiin. Päivällinen on aika tuhti, ja energian määrää on helppo muokata voilla tai öljyllä. Mun ruuissa hiilareita on ehkä totuttua vähemmän, ja lihaa ja kasviksia hieman enemmän.

Joskus päivällisen jälkeen on jälkiruokaa, joskus ei. Varsinaisia iltapaloja ei käytetä. Iltapalan virkaa toimittaa usein minttukaakao, tee tai muu juoma ja keksit.

Välipaloina menee pähkinöitä, suklaata, rusinoita, keksejä ja myslipatukoita mäestä riippuen. Mitä suurempi kulmakerroin, sitä enemmän naposteltavaa. Paras suoritus taisi olla Jotunheimenissä talvella, kun nollakelissä lumi pakkautui nousukarvan pohjaan sekä ylä- että alamäessä ja oli hieman raskasta. Mies huitaisi päivässä normaalien patukoiden ja pähkinöiden lisäksi levyllisen Maraboun Daimsuklaata, siis sitä ällömakeaa tavaraa jota ei voi kotioloissa edes syödä. Oli kuulemma hyvää.

Juomana reissuilla on vettä, dexalia ja punaviiniä. Mikäli reissataan lapsen kanssa, otan myös puolikkaan litran mehutiivistettä.

Ruuat pakkaan aina minigripeihin, lounaat pienempiin ja päivälliset isompiin. Esimerkiksi Chili Con Carnen pakkaan niin, että laitan isoon minigripiin kaikki ei-liotusta vaativat aineet sellaisenaan (riisi, linssit, tomaattipyre). Ison minigripin sisään laitan toisen minigripin jossa on liotettavat aineet erillään muista (jauheliha omanaan ja kasvikset omanaan). Kaikki liotusta vaativat voisi toki laittaa samaankin, mutta mikäli joku ruokaosa olisi jostain syystä pilaantunut, ei koko ruoka mene hukkaan. Lisäksi mausteet taittelen foliolituskaan. Ison pussin sisään sujautan lapun jossa on lueteltu kaikki tarvittavat aineet (tulostettavissa excelistä). Kuivatusvaiheessa siitä on helppo ruksata aineet jotka on jo pakattu. Kun ruokapussi on valmis, lappunen saa vielä ison ruksin kylkeensä. Näin jääkaapin reilusta kymmenestä ruokapussista on helppo havaita mitkä kaikki ovat jo valmiita ja mihin pussukkaan piti vielä lisätä jotakin. Mikäli maastossa ruoka kaipaa muutoksia, kirjoitan havainnot pussissa olevaan lappuun ja teen kotona tarvittavat korjaukset ohjeeseen.

Lounaat ja päivälliset pakkaan eri kokoisiin pusseihin. Lounaat pienempiin, päivälliset suurempiin. Tällä mielensävaihtajalla ei ole mahdollista pakata yhden päivän ruokia yhteen isoon pussiin, sillä päivän ruoka pitää pystyä valitsemaan fiiliksen mukaan.. Samalla voi myös valita energiamäärän, sillä osa ruuista on vähän raskaampia kuin toiset, tarkoituksella.


Chili con carnen ainekset ja pakkausta helpottava lappunen. Ruokamääriä on vähän muutettu, sillä seuraavaan reissuun lähtee myös 7v tyttönen.




Mausteet folioon.


..ja kaikki sujautettuna samaan pussiin.

Tällä pakkaustavalla tulee toki käytettyä aika paljon minigripejä. Ne eivät kuitenkaan paljoa likaannu ja reissun jälkeen voi halutessaan pusseja hieman huuhtaista ja käyttää uudelleen. Lisäksi liotuksessa auttaa kun pusseja on paljon, sillä liotan ruokia tuplaminigripissä. Ei ole vielä falskannut.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |