Repovesi sen seitsemäntoista kertaa

30.7.2013

Repovesi. Se on vähän niinkuin oma takapiha. Repovesi on nähty viimeisen viidentoista vuoden aikana niin talvella, keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Eniten pidin Repovedestä silloin kun siellä oli vielä hiljaisempaa, kapeammat polut, eikä kovin moni kantanut sinne prisman muovikassissa kaljaa pullotolkulla, saati pystyttänyt telttaa rakennetun keittokatoksen alle. Ehkä se kaljan kantaminen ei kuitenkaan ole se ongelma vaan lieveilmiöt joita siitä aiheutuu, sillä jokainen toki kantakoon reissuillaan mitä haluaa ihan sillä tyylillä kun huvittaa.

Kyllä tähänkin pari killutinta vielä menisi ?

Ehkä ongelma on ennemminkin se lähtevän metelin määrä ja yleiset käytöstavat. Jos eräälläkin reissulla viereen parkkeerannut porukka olisi siemaillut oluensa vähän hiljempaa, ei mulla olisi ollut mitään ongelmaa heidän suhteensa. Onneksi lapsi jo metelin alkaessa nukkui, sillä itse sain nukuttua vasta aamuviideltä kun meteli hiljeni. Toisaalta jos ipana olisi vielä ollut hereillä, oltaisiin suosiolla lähdetty jonnekin hitulaan siitä vierestä. Eikä ollut edes kyseessä lämmin kesälauantai, vaan ihan arki-ilta ja hieman sateinen päivä. Lauantaisin ymmärrän kyllä itsekin leiriytyä muualla jos kaipaan rauhallisuutta..

Repovedessä on paljon hyvää. Maisemat ovat kauniit, rengasreittejä on mahdollista tehdä useampiakin, aloituspaikoissa on valinnanvaraa ja tiettyyn aikaan vuodesta joissakin kohdissa puistoa on ihan rauhallistakin. Olhava on varmasti hyvä kiipeilypaikka, mutta mun makuun sielläkin on liikaa (viisastelevaa) jengiä. Nykyään käytän Repovettä lähinnä maastojuoksulenkkeihin, ja siihen tarkoitukseen paikka sopiikin täydellisesti. Hiljaisimmilla polkuosuuksilla on vielä kivikkoa ja juurakkoa, ylämäkijuoksuun löytyy parikin hyvää paikkaa ja mikäli haluaa välillä vaihtaa hiekkatielle, sekin onnistuu lennosta aika hyvin.

Repovedellä on myös totutettu ipanoita retkeilyyn pikkupakkasella ja käyty miehen kanssa nopeilla päänlatausreissuilla tammikuussa (auto parkkiin, kahlaus lähimmälle laavulle, ruoka tulille, katsellaan untuvapussista tähtitaivasta, juodaan punaviiniä). On hiljaista. Laavulla saa nukkua ihan rauhassa, mitä nyt joku kerran ajoi mönkkärillä viereen, pyyteli kovasti anteeksi ja liukeni paikalta. Jostain syystä hankalimmat nuotiopuut löytyvät muuten Olhavalta. Märkää pyörylää on sattunut eteen ihan aina. Taistele siinä sitten pihviesi puolesta.



Perusjuttuja; Lapinsalmen riippusilta.

Loistavia maisemia on tarjolla monessakin paikassa.








Pieni vesistönylitys Pitkälammivuorella.


Joku asuu täällä.


Kohtalaisen hiljainen laavu.


Tsuibaduiba, osaatsä uida.. ?


..pysytsä pinnalla ?

Itse en ole koskaan kiivennyt Olhavalla. Omat kiipeilyt rajoittuu aika suppeasti joko sisäseinään, jääkiipeilyyn tai satunnaiseen via ferrata -tyyppiseen kävelykiipeilyyn ulkomailla. En koe olevani kiipeilijä, en vaeltaja, juoksija, hiihtäjä enkä oikeastaan mikään muukaan kategorisoitu tyyppi. Harrastuksiin kuuluu kyllä kaikkea mainittua ja yllytyshulluna lähden mukaan kaikenlaiseen typerään, mutten ole erityisen hyvä yhtään missään. Parhaimmillani olen perässäkävelyssä. Aina on ollut kivaa, paitsi Sarekissa. ;)

Repovesi taasen on parhaimmillaan silloin, kun luonto tarjoaa tätä:




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |