Pieni karhunkierros ja pistokokeita lähimaastoon

20.7.2013

Viime kesänä meidän perheen miehillä oli muita menoja ja naisväellä liiaksikin aikaa, joten päätettiin lähteä tytön kanssa kahdestaan reissuun. Aloitettiin hommat ohjatulla koskenlaskulla reitillä Jyrävä-Rajavyöhyke. Vaikka pääsääntöisesti olenkin allerginen opastoiminnalle, tämä reissu oli oikein mukava.

Kävelymarssi Jyrävälle ei ollut kovin pitkä. Siinä tarkastettiin varusteet vielä kerran ja istutettiin koko kööri veneeseen. Veneessä oli meidän lisäksi vanhempi pariskunta.


Vähän jänskättää ?

Suunta tuonne.


Ohitustilanne.

Viimeiset maisemat maalla ennen paluukyytiä. Liikkeessä ei voinut kuvata.

Koko reissuun meni yli neljä tuntia. Maisemat olivat upeat, ja Karhunkierroksella kolmeen kertaan käyneenä oli erittäin mukavaa nähdä maisemat myös toisesta vinkkelistä. Opas istutti tytön suoraan eteensä ja suurimpien tyrskyjen aikaan käkätys oli melkoinen! Loppuvaiheessa alkoi kyllä väsy jo vähän painaa, mutta se näkyi vain hieman hiljaisempana tyttönä. Paluumatkalla bussissa melkein jo nukutti.

Paluun jälkeen vaihdettiin lainakamat omiin ja käveltiin uudestaan Jyrävälle. Kello oli jo illan puolella, joten yövyttiin siinä. Reissu jatkui siis Pienenä Karhunkierroksena.


Seuraavan kerran tänne? Aallokkokoski.

Iltaruokaa Jyrävällä. Kuvaajana neiti 6v.


Vähän ruma rätti.

Loikoilua teltassa.

Seuraavana päivänä käveltiin vaihtelevassa kelissä Harrisuvantoon. Erityisesti riippusilta oli neidin mieleen, mutta hyttyset eivät niinkään. Laavulla nähtiin muitakin retkeilijöitä, joista jokunen uskaltautui kysymään kuinka reissaaminen lapsen kanssa onnistuu. Hyvin onnistuu, kaksi keksiä/kilometri.

Reissu jatkui kapuamisella Kallioportille. Hienot maisemat, ja likka jaksoi portaat hyvin! Tytöllä oli kannossa koko reissun ajan oma nallensa sekä lusikka, kuksa ja piirustusvihko. Loput oli mulla. Vaikka tuo nyt periaatteessa varmasti kantaisi jo enemmänkin, en tiedä onko sellaiselle kuitenkaan ihan vielä tarvetta. Kahden kamat menee ihan kohtuullisesti yhdellä aikuisella ja kävelyn on kuitenkin tarkoitus olla lapselle mukavaa, kevyttä ja miellyttävää. Toisaalta ipana selvästi haluaa kantaa vähän omia tavaroitaan. Se näyttää kuuluvan tähän retkeilyjuttuun. Jos missään vaiheessa kuuluu että reppu painaa, kiinnitän sen omaan rinkkaani keikkumaan. Tuo fjellun pikkureppu ei kyllä ole mikään kummoinen kannettava, ja ennen seuraavaa reissua täytyy katsoa tytölle vähän paremmilla kanto-ominaisuuksilla oleva reppu.

Jostain luin että lapsen kantamus saisi maksimissaan olla 15 % lapsen painosta. En nyt ole ihan kartalla siitä paljonko tuo on viimeaikoina syönyt, mutta kantolukema on jotain nelisen kiloa. Sillehän voi siis tyrkätä vaikka teltan ?


Lähdössä ylös.



Ruokatauko myllykoskella.

Pieni Karhunkierros köpötelty, sitten päiväreissuihin!


Päiväretki Kiutakönkäälle.


Ja Valtavaaralle.

Keli suosii!


Joku käkkänä.

Tuu jo!

Vielä kotona ennen lähtöä mietin mitähän se tirppana jaksaa ja montako päivää se viihtyy metsässä ja kivikkoisilla poluilla. Pieni Karhunkierros, ei ongelmaa. Keksejä silloin tällöin, ja piirustusvihkolle on jo teltassa ruokaa odotellessa kysyntää. Hyttyset oli riesana, sillä niitä oli PALJON. Valtavaaran ylämäkiä vähän mietin, mutta oikein hyvin meni nekin. Myslipatukka huipulla motivoi kummasti, ja alas tultiin jo juosten. Aina se jaksaa sitkeydellään yllättää! Tytöllehän tämä oli jo kolmas reissu Valtavaaralle. Ensimmäisestä reissusta en silloin aikanaan ollutkaan vielä tietoinen, ja toisella reissulla tyttö oli viitisen kuukautta. Joko voi sanoa että sillä on kokemusta?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |