Herajärven kierros

9.7.2013

Yksi Suomen must see -kohteista on ehdottomasti Koli ja Herajärven kierros. Lenkki on sopivan lyhyt viikonloppureissuksi mutta riittävän pitkä jotta pelkästään tätä varten kannattaa ajaa. Itse kävin Kolilla retkellä jokunen vuosi sitten. Silloin reittinä oli vain pohjoinen kierros, mutta nykyään kierros tekee kahdeksikon muotoisen lenkin, ja matkan pituuden voi valita muutamasta vaihtoehdosta. Oma reittini oli silloinen Koli-Kiviniemi-Ryläys-Koli -lenkki. Tämä oli sopiva kahden päivän taivallus.

Loistokeli, loistomaisemat!

Kuvaajana satunnainen avulias päiväretkeilijä.




Heinää reitillä.


Lauttaylitys. Miksi se on aina väärällä puolella?

Heti vetolautan jälkeen olikin edessä Kiviniemen tila sekä yöpaikaksi kaavailtu laavu. Laavu itsessään oli hyvin tilava ja kohtalaisen täysi. Matkalla ei onneksi ollut ruuhkaa, mutta laavulla oli jonkun verran porukkaa -ihmekö tuo kun autolla pääsee melkein viereen ja muutaman metrin päässä on sauna. Normaaliin tapaan pistin teltan hieman sivummalle pystyyn, sitten kamojen huolto ja ruokaa napaan.

Oma huolto.

Seuraavana päivänä matka jatkui hyvin levänneenä kohti Ryläyksen mäkiä. Muutama nousu tai lasku siinä saattoi olla myös ennen Ryläystä. Mahtava reitti! Luontoon.fi-sivuston mukaan tämä on vaativa reitti, mutta en nyt tiedä siitä.. Ehkä se riippuu niin siitä mihin mäkiin mitäkin vertaa. Nousua on toki ja eteläisemmän Suomen reitiksi tämä on toki nousuinen ja laskuinen, sivuston mukaan myös kivinen ja juurakkoinen, heh. Näin toki on, mutta jos muilla Lapin reissuilla voi kävellä puoli päivää pelkkää kivikkoa tai kerralla tulee nousua kilometrin verran vertikaalia, ei tämä nyt ehkä ole niin vaativa reitti.


Maisematorni.

Voiko parempaa keliä enää toivoa?


Ruokatauko kodalla.

Kodan jälkeen on lähde. Lähde tekee pienen piston reitiltä, mutta kävin hakemassa sieltä juomatäydennystä. Lappunen kertoo veden olleen hyvälaatuista silloin, muttei laatua tutkita joka vuosi. Myöhemmin on todettu ettei vesi ole täysin puhdasta. Nykytilannetta en tiedä.

Hämy.

Ikolanaho.

Ikolanaho.. Voi jehna. Lähestyin Ikolanahoa iltamyöhällä yksin, ilmeisen hiljaa ajatuksissani ylämäkeen nousevaa polkua tallaten. Päästessäni mäen päälle kuulin murinaa. Läheltä. Oli sen verran hämärää ja pusikkoista ettei mitään näkynyt, mutta murina kyllä kuului. Vai oliko se urahtelua? Sellaista matalaa kuitenkin, en ole ikinä kuullut sellaista. Peräännyin hieman polun sivuun ja jäin paikoilleni. Siinä vaiheessa mietin vimmatusti mitä karhun kohdatessa oikeastaan pitikään tehdä? Tiputtaa sille joku vaate jota se mahdollisesti jäisi nuuskimaan? Olla katsomatta silmiin, ei saa huutaa? Karhun hyökätessä pitäisi suojata niskaa? Mikä se yksi juttu oli? Pää lyö ihan tyhjää. Tämä tuli ihan yllättäen, mä vaan kävelin polkua!

Sitten oli aivan hiljaista. Seisoin paikallani polusta sivussa, eikä ole mitään hajua kuinka pitkään. Minuutin, ehkä viisi? Kymmenen? Jossain vaiheessa päätin etten voi loppuiltaa siinäkään seisoa, joten palasin hyvin rauhallisin liikkein polulle. Ei kuulu mitään. On aivan hiljaista, vain pieni tuulenvire käy. Kävelin ikolanaholle ja kuuntelin miten ahon toisella laidalla joku liikkuu, kävelee ahon laitaa metsässä eestaas. Välillä oksa rasahtaa painon alla. Mitään ei näy, mitään muuta ei kuulu. Joku siellä liikkuu.

Seuraavana päivänä muistin mikä se juttu oli jota en murisijan tavatessa muistanut. Piti perääntyä. Hetkonen, niinhän juuri tein?

Mikähän otus siellä oikeastaan olikaan vastassa? En ehkä halua tietää. Muriseva hirvi, ahma tai ilves? Koira se ei todellakaan ollut. Karhut väistää ihmistä ajoissa, eikö vaan? Kyllä ne väistää.

Pakko on.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi