Kesäfiilis

24.3.2017

 Kohta on taas kesä, ja pääsee nostelemaan koiria silloille.


Jos etsit jotain järkevää luettavaa, sitä ei ole tänään täällä. Mä vaan fiilistelen kuvia!


Ulkona paistaa aurinko, ja kesä on todellakin tulossa. Harkitsen jopa juoksuharrastuksen elvyttämistä. Talvella en juokse, koska en vaan juokse.

Tämä oli tosi kiva telttapaikka. Missään ei ollut ketään, jossain satoi ja oikeastaan tämä oli ainut paikka, mihin teltan pystyi järkevästi törkkäämään. Muualla oli kiviä, kaltevaa pintaa tai möykkyjä. Vesi tuntui läikkyvän ihan juuri tuosta lammikosta yli.


Se on jännä, että reissun jälkeen kun katsoo kuvia, osa on vähän plääh. Näin keväällä kehnompikin kuva on ihan ok, nämäkin maisemat on kivoja. Voisin mennä tuonnekin uudestaan. Ylös alas.


 Ja sitten on nämä korvatyypit. Ne on tänä kesänä taas vuoden vanhempia.


Ketkähän kaikki saisin tänä vuonna mukaan, ja minne? Sitä tässä pohdin, koska reissukuume nousee samaa vauhtia auringon kanssa.

Miten kävi KonMarin?

10.3.2017

Viime vuonna luin pinkin kirjan, KonMarin. Ajattelin, että onpa kamalaa puppua. Tavaraa meillä oli kuitenkin paljon, ja sen määrä ja epäjärjestyneisyys ahdisti. Päätin käydä tavarat läpi, ja jättää kirjan hölynpölyosan huomiotta. Vaikka suurin osa tavaroista on käyty läpi, on meillä vieläkin pari kasaa ja pari juttua mitkä ovat lähdössä pois. Projektista ei ole aikaa vuositolkulla, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että muutos on ollut pysyvää.


Aikaisemmin en pitänyt siitä, että tavaraa on aina levällään. Jos piti imuroida, piti lattialta nostaa hirveästi tavaraa pois. Siis sellaisia tavallisia tavaroita, kuten lehtikori, polttopuut, pieni lattiaharja, kenkäteline, kengät ja monot ja muut vastaavat asiat. Sitten oli vielä lasten jättämät tavarat ja omat sotkut. En sietänyt pöydällä kukkaa tai kynttilää, koska pöydällä oli jo niin paljon tavaraa. Ei meillä mitään supersotkua ole ollut, vaan tavallinen lapsiperheen koti. Pöydällä on jokin piirrustus, postit, lompakko, pari puhelinta parillakin pöydällä, pannunalunen, kahvinkeitin, hedelmäkori, avaimet. Sellaista perusjuttua, mutta liikaa, eikä niille ollut paikkaa.

Autiotuvat ovat ihania, sillä niissä ylimääräisen rojun määrä on vähäinen.


Kun tavarat käytiin läpi, lattioille tuli tyhjää tilaa. Eteisessä ei tarvitse olla koko vuoden kengät kerralla, vaan ne mitä oikeasti käytetään. Ne mitä ei käytetä ollenkaan, lajiteltiin ulos talosta. Nyt kengät mahtuvat kenkätelineeseen ja yksi teline myytiin pois. Keittiön kaapit tyhjenivät sen verran, että lehtikori siirtyi lattialta vetolaatikkoon. Myös pannunalunen, sellainen iso ritilä, mahtuu vetolaatikkoon, pois tasolta. Postit lajitellaan heti ja puhelimille ja lompakoille on osoitettu yksi paikka. Säilytyskalusteita myytiin, koska meillä ei ole enää mitään, mitä niissä pitäisi säilyttää. En uskalla sanoa etteikö turhaa tavaraa ole, mutta sitä on aika vähän.

Selkeä muutos on ollut myös toisen lapsen huoneessa. Mä en todellakaan siivoa siellä, ja huone pysyy siistinä. Siellä ei ole epämääräistä rojua eikä sälälaatikoita. Yksi tavoite siis saavutettu; lapsi osaa hoitaa itse omat tavaransa. Ikää on noin 10 vuotta.

(Tapetin valitsivat lapset ja kohdistamiseen tarvittavan punaviinin minä, Kolarin Alkosta.)


Mä en rakastu tavaraan. Tuote on mielestäni hyvä sillon, kun se toimii tarkoitukseensa moitteetta. Tuote on erittäin hyvä, jos en huomaa sitä tehdessäni sillä jotain. Jos tavara on lisäksi hyvännäköinen, ollaan lähellä täydellisyyttä. Esimerkiksi sukset ovat hyvät, jos voin hiihtää niillä missä haluan, ja nauttia maisemista. Jos meno tökkii, kääntyminen on vaikeaa, suksi uppoaa hankeen tai ei pidä yhtään, en voi nauttia maisemista. Jos suksi on lisäksi kaunis, on tuote täydellinen. Neliveto on hyvä, koska en tykkää sutia liikennevaloissa vaan mennä eteenpäin. Maavara on kiva, koska metsäteillä on usein lunta. Jos on vain toinen, ei sekään ihan riitä.


Haluan, että se tavara mitä mulla on, mahdollistaa sen, mitä haluan tehdä. Kyseessä voi olla vispilä, suksi, teltta, asunto tai auto. Ei se neliveto ole pääasia (tai no, on), vaan se, että voin liikkua missä tykkään.

Sama ajatusmalli pätee kaikkialla. Vaikka KonMari vaikuttaa ensin siltä, että keskitytään kamalasti tavaraan, tavoite on että nimenomaan ei keskitytä. Ydinhomma oli ymmärtää, minkälaista elämää haluaisin viettää. Hirveän humanistinen puppajuttu, ajattelin. Mutta hei, mä en halua sutia niissä liikennevaloissa, juuttua hankeen, katsella naapurin tiiliseinää enkä jatkuvasti siivota. Ennen ajattelin, että siivoaminen on sitä, että järjestellään tavarat. Ei se ole. Siivoaminen on sitä, että pyyhitään pölyt, imuroidaan lattia, mopataan ja kuurataan vessa. Siivoaminen ei ole sitä, että siirrellään tavaraa pois lattioilta ja pöydiltä, ja sullotaan niitä erilaisiin kaappeihin. Se on tavaroiden järjestelyä, ei siivoamista. Tuo osuus on nyt jäänyt pois, ja se varsinainen siivoaminen käy aika nopeasti. 

Ai mitenkö tämä nyt liittyy tähän blogiin, jossa on aikaisemmin puhuttu retkeilystä? Onko tuo muija nyt aivan hullu? Voi olla, mutta suunta tässä kaikessa on kuitenkin kohti Lappia. En halunnut siivota järjestellä, vaan tehdä niitä juttuja joista pidän. Lähteä retkelle ilman, että pitää etsiä tavaroita rojun seasta ja soitella traktorikuskeja apuun. Napata sukset kainaloon ja vaan mennä. Viettää aikaa Lapissa, liikkua koirien kanssa ja tehdä kivaa työtä. Katsella naapurin seinän sijaan tuntureita ja puroja, sekaisuuden sijaan selkeyttä.


Oma työni on kivaa, ja sitä voi tehdä missä vain. Tunturin kupeessa, pienessä mökissä. Ollaan nyt luuhattu Lapin kyliä ja etsitty sitä paikkaa, mihin pienen mökin voisi törkätä. Ei sen tarvitse olla omakotitalo, mutta joku kiva pieni mökki, jossa voi viettää pidempiä aikoja. Ollaan vierailtu kahden hirsimökkivalmistajan tehtaalla, kyselty tonttimaata ja kontaktoitu parin kunnan rakennusvalvontaihmisiä. Tässä on vielä pari muuttujaa, mutta pieni erämökki Lapissa alkaa olla ihan realistinen toive.

Sitten mörötän siellä ja tulen hulluksi.

Alone - 87 päivää luonnossa ilman ruokaa

19.2.2017

Viimeksi kirjoitin siitä, miten retkeilystä voisi nauttia enemmän. Miten olisi toinen ääripää, selviytyminen juuri ja juuri hengissä?


Joitain hetkiä sitten Suomessakin esitettiin jenkkisarja Alone, jossa kymmenen kilpailijaa heitettiin keskelle ei mitään. Mukaan saa ottaa kymmenen tavaraa ja ruoka hankitaan luonnosta. Ilman ruokaa ei siis tarvitse selvitä, mutta kaikki minkä syöt, hankit luonnosta itse. Kuka selviytyy pisimpään, voittaa 500 000 dollaria.

Jenkeissä sarjaa on tehty kolme kautta. Niistä ainakin yksi on esitetty Suomessa. Jos et halua lukea uusimmasta kaudesta mitään, lopeta lukeminen tähän.


Kolmas kausi on vietetty Patagoniassa, jaksot esitetty, voittajat löytyvät wikipediasta, ja kaikki menee yhä oudommaksi. Mua tämä konsepti kiinnostaa todella paljon, ja tämän rinnalla julkkisselviytyjät on ihan vitsi. Alonen ensimmäisen kauden voittaja selvisi luonnossa 56 päivää. Toisella kaudella voittaja selviytyi luonnossa hengissä 66 päivää, kolmannella jo 87 päivää. Kun sanon selviytyi, se tarkoittaa sitä. Viimeiseltä kaudelta kaksi kilpailijaa poistettiin, koska heidän kroppansa ei yksinkertaisesti kestänyt niin vähäistä ruokamäärää yhtään enempää. Kilpailijat olivat siis henkensä kaupalla kisassa mukana. Hullua, eikö?

Eräs kilpailija poistettiin, koska verenpaine laski vaarallisen alas. Mies oli myös sairaalloisen laiha, mutta halusi jatkaa kilpailussa. Toisella väkisin poistetulla painoindeksi laski alle minimin, joka oli asetettu lukuun 17. Se tarkoittaisi, että minä, 156 senttisenä lähtisin kilpailusta, kun painoni tippuisi alle 41 kilon. Painon vuoksi poistettu kilpailija oli 28-vuotias nainen, joka oli selvinnyt kisassa 86 päivää syömällä pääosin löytämiään kasveja. Kalaonni ei ollut kummoinen. Hän tuli kilpailussa toiseksi.


Minusta tämän ohjelman katsominen on ollut todella mielenkiintoista. Sen lisäksi, että ihmiset ovat osanneet rakentaa todella taidokkaita majoja, pyydyksiä, kalaverkkoja, rumpuja ja koristeita, kilpailijat ovat osanneet löytää luonnosta erilaisia syötäviä kasveja ja lääkkeitäkin. Erästä kilpailijaa puri hämähäkki pahasti, ja hän etsi luonnosta sopivan lääkekasvin, jauhoi sen tahnaksi ja sai puremat paremmiksi. Samainen ihmehippi rakensi mun makuun hienoimman majan lämmitysjärjestelmineen, tuolin, henkarit, tuulikellot ja saunan. Tämä hippi oli Callie, 27-vuotias nainen, joka vietti kolmannella kaudella Patagoniassa 72 päivää.


Kisaajilla oli erilaisia strategioita selviytyä luonnossa. Erään miehen mottona oli tehdä mahdollisimman vähän, jotta kulutus on mahdollisimman pientä. Every calorie counts, tai jotain sinnepäin. Tyyppi ei tehnyt mitään turhaa, vaan makasi paikallaan ja säästi niitä kaloreita. Toisesta ääripäästä löytyy rakenteluosasto, jotka huvin ja tavan vuoksi rakensivat kaikenlaista. Parikin kilpailijaa päätti muuttaa metsään ja tehdä siitä kodin, siis asua metsässä, ei vain selviytyä hengissä. Siksi Calliekin asetteli sammalesta mattoja, teki bambusta puukoreja, ja parikin kilpailijaa teki soittimia. Myös voittaja, 36-vuotias mies rakensi taidokkaan majan, laiturin, veisteli puusta pupuja ja vaikka mitä.


Olen nähnyt vain kaudet kaksi ja kolme. Näiden perusteella ihmiset jotka kisaan lähtevät, tietävät myöhemmillä kausilla paljon paremmin sen, mihin menevät. Edeltäviltä kausilta voi oppia. Vaikka tuollaisesta sarjasta saa leikkaamalla ihan minkänäköisen tahansa, jäi fiilis, että kolmoskauden osallistujat ovat lähtökohtaisesti henkisesti tasapainoisempia kuin edeltävän kauden osallistujat. Viikkokin luonnossa ilman mukana tuotua ruokaa on todella kova suoritus. Kolmoskauden kärki oli Patagoniassa lähes 90 päivää, eli reilut 12 viikkoa, kolme kuukautta. Yksin.

Nääntyminen nälkään ei ole mitenkään hienoa, tavoiteltavaa eikä sillä heru multa yhtään pistettä. Sarjassa nähtyjä ihmisten todella kekseliäitä selviytymistaitoja ja osan asennetta luontoa kohtaan täytyy kuitenkin kunnioittaa. Niille nostan hattua.


Kuvituksena on käytetty niitä juttuja, joita itse kerään ja tunnistan luonnosta. Poikkeuksena tämä alimmainen tattiosasto, joka on vielä epävarmaa. En pidä sienistä enkä kantarellien lisäksi kerää mitään, siksi en myöskään tunnista niitä. Jos olisi pakko selviytyä pelkillä marjoilla, sienillä ja heinillä, kalalla ja pieneläimillä, kyllä tulisi nopeasti nälkä.

Nauti retkeilystä enemmän

4.2.2017

Haluaisitko saada olosi mukavammaksi retkillä? Retkeily ei ole selviytymistä ja kärvistelyä, eikä pitkälläkään vaelluksella tarvitse olla epämukavaa. Retkeily ja vaeltaminen on mukavaa sekä kesällä että talvella, kunhan kiinnittää huomiota pariin juttuun. Tässä muutama vinkki joilla olon saa helposti paremmaksi ilman suurta eräirmailua.


1. Syö paljon.

Jokaisena päivänä tulee syödä vähintään aamupala, lounas ja päivällinen ja naposteltavat päälle. Jos aikataulu venyy ja illalla haluaisi vain nukkua, on ruoka syötävä silti.

Viikon kestävillä tai kuukaudenkin vaelluksella pääpaino on riittävässä energiansaannissa. Jos ei ruoka maistu tai siitä ei saa riittävästi energiaa, olo ei ole hyvä eikä matka etene. Energiavaje tuntuu kylmähorkkana, jaksamattomuutena ja ärsyyntymisenä, joka vaikuttaa herkästi myös päätöksentekoon. Ruokailun kulmakivenä on riittävä energiatiheys, tasainen syöminen kaikilla tauoilla, sekä runsas voin ja öljyn käyttö. Ja tietysti se, että syö kaiken ruuan jonka oli ajatellutkin syövänsä.


Vaelluksella ei ole tarkoitus laihtua, vaan pitää paino samana kuin lähtiessä. Jos paino laski, energiansaanti ei ollut riittävä ja syömiseen kannattaa panostaa enemmän. Vinkkini kaikille retkille: Syö, syö ja syö. 

Viikon vaelluksen ruokalistaan saa vaihtelua kuivaamalla ruokaa itse. Suosittelen Raija Hentmanin Herkutellen luonnossa -kirjaa, jossa on todella hyvät ohjeet kuivaamiseen ja paljon hyviä ja helppoja reseptejä.



Ruuan on oltava myös hyvää. Aamupalakiisseli on aivan erilaista, kun sekaan heittää pakastekuivattuja marjoja tai hedelmiä. Pieni loraus öljyä kiisselissä tuo lisäenergiaa. Jos pähkinät ja rusinat juuttuvat tauoilla kurkkuun, syö sipsejä. Jälkiruoka on aina hyvä asia, eikä sen tarvitse olla vaikeasti valmistettava.


2. Juo.

Mitä enemmän hikoilet, sitä enemmän juot. Talviretkelläkin pitää juoda, tasaisesti, koko päivän. Omalla kuukauden ja melkein 700 kilometrin reissullani join joka ilta erikseen pullollisen urheilujuomaa, oli jano tai ei. Talvella juoma säilyy termospullossa ja tauoilla maistuu vahvasti sokeroitu tee.


3. Pidä taukoja ja etene järkeviä matkoja. Tottumattoman retkeilijän ei kannata suunnitella itselleen 30 kilometrin päivämatkoja, ja umpihangessa pienellä seurueella 15 kilometriä upottavaa lunta on kova saavutus. Kaikki riippuu olosuhteista.

Tauoilla on tarkoitus lepäämisen lisäksi syödä ja juoda. Jos vain kävelet tai hiihdät kuusi tuntia putkeen, tasainen energiansaanti jää saavuttamatta. Sitä jaksaa hetken, mutta olo ei ole häävi. Tauottamalla (ja napostelemalla) olo on parempi. Olen tämän kokeillut monet kerrat :)

Yksin kävellessä retket menevät itsellä helposti kilometrien keräilyyn, mutta tottumattomalle liian ripeä tahti kostautuu pian. Vaelluksilla ei ole tarkoitus kävellä itseään näännyksiin, ja voimia pitäisi riittää myös erikoistilanteita varten. Eteneminen pitää suhteuttaa omaan kuntoon ja vallitseviin olosuhteisiin, kuten säähän ja korkeuskäyrään. Laakson pohjalla matka etenee aivan toisin kuin tuntureiden yli. Jos olet hyvässä kunnossa, vaeltaminen on mukavampaa.


Jos et ole, suhteuta matka ja vauhti sen mukaan. Älä siis kävele tai hiihdä itseäsi näännyksiin. Seuraava päivä on mukavampi siten.

4. Nuku hyvin. Yöllä ei saa olla kylmä, ja alustan on oltava itselle sopiva. Kylmä tulee herkästi alta, joten myös makuualustan täytyy olla kelin mukainen. Jotkut pystyvät nukkumaan solumuovilla, mutta kunnolliset prinsessaunet otetaan paksulla ilma-alustalla.


Makuupussien comfortlämpötilat ovat vain viitteellisiä. Olen aika viluinen, joten se mitä valmistaja lupaa, ei yleensä riitä mulle. Talvea varten ei kannata ostaa yhtä superpaksua untuvapussia, vaan laittaa kaksi päällekkäin. Viikonlopun retkellä on aivan sama ovatko pussit kuitua vai untuvaa ja kumpi niistä on päällä. Kondenssiongelmat alkavat vaikuttaa vasta pidemmillä retkillä.

Oma oleellisesti unen laatua parantava vinkkini on puhallettava tyyny. Sen kustannus on 30e, paino 50 grammaa, unenlaadun parannus +70%. Ilmatyyny pysyy paremmin paikallaan ja pitää muotonsa, toisin kuin untuvatakki-villapaitaviritykset. Eikä ole sitten aamulla niskat kipeät.

Pariskuntavinkki: Makuualusta kahdelle ja pussien yhdistäminen. Ihan parasta.


5. Käytä villaa. Keinokuituihin verrattuna villa on huomattavan hajuton, ja useimmiten sopivan lämpöinen myös päällä. Itsellä taukojen kylmä fiilis väheni huomattavasti, kun siirryin käyttämään villaa myös rintsikoissa. Villa on lämmin myös märkänä.

Villa on sopiva materiaali sekä kesähelteillä että paukkupakkasilla. Villasta valitaan hieman eripaksuiset vaatteet kesälle ja talvelle. Talvella villa on lämmin ja kesälläkin mukava. Esimerkiksi kesän kuukauden vaelluksella mulla oli mukana vain kaksi paitaa, molemmat villaa. Lämpötilat olivat nollan ja +25 asteen välissä. Kaamosaikaan otan mukaan paksumpaa villaa ja keväthangille ohuempaa.


Bonukset: Käytä tupia. Juo punaviinia (hanapakkaukset eivät kestä kovaa pakkasta, muovipullot ovat hyviä). Pidä välipäivä jos huvittaa. Jos joku ahdistaa, korjaa asia heti. Ota mukaan riittävästi erilaisia sukkia, hanskoja ja pipoja. Aina on untuvatakkikeli. Vaihda illalla leirissä heti kuivat vaatteet. Vältä Sarekia kesällä. Pukeudu villasukkiin iltaisin. Ota mukaan piristäviä asioita.


Kinderpupukin käy, jos siitä tulee hyvä mieli.
Proudly designed by | mlekoshiPlayground |