Erakoituminen etenee

3.11.2017

Luulen, että retkeilijöissä on paljon niitä, jotka viihtyvät hiljaisuudessa. Mikä on parempaa kuin koskematon hanki, tyhjä autiotupa tai se, ettei puhelin kuulu?


Musta on kuitenkin mukava nähdä ihmisiä autiotuvilla. Mitä kauempana tupa on tiestä, sitä mukavampaa väkeä siellä käy. Silti, jos voi valita, olen mieluiten yksin. Jos olet yksin tuvalla ja joku lähestyy tupaa, mitä mietit?

Käykö mielessä se, että onpa mukavaa saada seuraa? Vai oletko kaltaiseni, joka nukuttuaan tuvalla yksin miettii, miten mukavaa oli kun kukaan ei tullut?

Olen tavannut tuvilla kivoja tyyppejä, joiden kanssa jutustelu on jatkunut myös vaellusten jälkeen. Nytkin mietin, missä paikassa mahdollisesti tapaan seuraavan kerran ne sisarukset, joihin olen törmännyt kaksi kertaa sattumalta, kerran Abiskon lähellä ja kerran Barraksen. Mietin myös, millainen reissu oli eräällä naisella, joka käveli Kevolla yksin ja jonka tunnistin äänestä. Samalla vaelluksella tapasin miehen, jonka matka jatkui Muotkalle. Kuinkahan se reissu meni? Kerran tuvalle tupsahti keskellä yötä mies, joka oli hiihtänyt etelänavalla. Kello oli kaksi ja olin yksin. En muista miltä tämä tyyppi näytti. En kuitenkaan usko, että se oli unta.


Tuvilla on mukavia ihmisiä joilla on hyviä kokemuksia ja mielenkiintoisia tarinoita. Silti en ole pahoillani, jos tuvalla ei ole muita.

Hiihdin viime keväthangilla yksin, ja törmäsin useasti siihen, että mulle tultiin pitämään seuraa tai pyydettiin varaustuvan puolelle, kun siellä on muitakin. Muutama jopa voivotteli, kun ihan yksin siellä vain olen. Ehkä kysyjät olivat sosiaalisempia ja kaipasivat itse seuraa. Ehkä he eivät olisi viihtyneet yksin, en tiedä. Mä kuitenkin viihdyn.


Tiedättekö Inarin Tinjan? Tinja elää Muotkan laidalla koirien ja hevosten kanssa. On siellä Alexkin. Tinja tykkää olla yksin, mutta on tosi kiva tyyppi ja vetää kaikenlaisia koiravaljakko- ja hevosjuttuja erilaisille porukoille. Silti, yksin oleminen on se, mistä hän tykkää. Näen tässä ajattelutavassa jotain samaa, kuin omassanikin.

Jossain 50 hengen humanistilaumassa mut syödään elävältä. En viihdy mitenkään, en sovi joukkoon ja päällimmäinen tunne on pois täältä. Kommunikointitapa on erilainen. Olen kasvanut teekkaripiireissä, joissa akateeminen vittuilu on uusi musta. Se mikä mulle on normaali, on jollekin toiselle todella tyly. Jos yritän olla erityisen neutraali, joku pahoittaa silti mielensä, enkä edes huomaa miksi. Ihmiset eivät ole vääränlaisia, vain erilaisia. Jos et sovi joukkoon, vaihda joukkoa. Niin kirjoitti Keakin.

Vaikka ison osan työstä teen joko ulkona luonnossa tai kotona koneen ääressä, tähän liittyy myös sosiaalinen puoli. En tiedä kuinka muut erakkoluonteiset selviävät töissä? Valikoituuko työ siten, että sitä voi tehdä kammiossa? Joku tutkijan ura voisi olla hyvä. Kerran kuussa voi laittaa raportin, että tämmöstä mä olen tehnyt. Mun työhön liittyy tosi kivoja haastatteluja ja tapaamisia, messuja, koulutuksia ja vaikka mitä. ISPOt on yksi megaluokan tapahtuma, jossa kävin alkuvuodesta. Siellä on halleittan ihmisiä ja kamoja, ja oli kutkuttavaa tutustua kaikkiin niihin. Tällaisten superisojen tapahtumien jälkeen tarvitsen tupla-ajan hiljaisuutta palautumiseen. Oikeastaan tarvitsen sitä jokaisen sosiaalisen päivän jälkeen. Yksi päivä Helsingin hälyssä tarkoittaa kahta päivää laavulla ja poluilla. Pidän näistä hälyisistä päivistä kyllä, kunhan se pysyy vain mukavana vaihteluna. Suurkaupunkiin mua ei saa asumaan. Kun käyn edes naapurissa kahvilla, senkin jälkeen pitää olla kolme tuntia hiljaisuudessa jotta korvat lakkaa soimasta.


Olen ennemmin ulkona, kuin näkyvä tyyppi somessa. Hirveän epäseksikästä ja huonoa brändin rakentamista, eikö vain? En jaksa ottaa feikattuja kuvia enkä suunnitella ja laskelmoida. Se ei ole aitoa. Jätän sen muille. Instassa mulla on nyt ollut kuukauden tili, jolle en ole tehnyt mitään. Tuntuuko musta vaan, vai onko joku someinflaatio menossa? Vastaavasti tunnen kyllä vaikka kahviloissa ja hotellin aamupalalla olevani se outo tyyppi, jonka puhelin ei olekaan liimattuna käteen. Ehkä tämä on vain jokin vastareaktio. Nyt en enää oikein osaa edes aloittaa instassa. Pitäisikö ekan kuvan olla joten huippua ja superia? Mulla olisi tarjolla kuva koirasta, jolla on hampaissa ruma ja rujo luu. Koira oli siitä erityisen onnellinen.


Talvi tulee, ja oikeastaan toivoisin että täällä etelässäkin se pysyy. Mulla on pohjoisessa ainakin kuusi paikkaa tiedossa, minne haluaisin mennä. En tiedä minne menen, mutta en aio somettaa sukset jalassa. Jälkikäteen kerron sitten kyllä, mikä ihana paikka kannattaa käydä katsomassa.

Kyllä mun on hyvä aika siirtyä erakoitumaan jonnekin tunturin juurelle pysyvämmin. Voisin lähettää sitten kerran kuussa raportin, että miten menee. Sen voin sanoa, että olen paljon onnellisempi ulkona kuin sisätiloissa tai somessa.

Olkoon tämä raportti numero 1, marraskuu.

Muista käsihygienia retkillä

29.9.2017

Kävin juuri ihastelemassa Kevon kaunista ruskaa. Kevon reitillä on ollut Metsähallituksen suositus veden keittämisestä, koska aikaisemmin tänä kesänä reitiltä on evakuoitu vatsatautipotilaita. Kun hieman katsoo millaista käsihygieniaa tuvilla noudatetaan, ei ole ihme että taudit leviävät.



Lähtöpisteellä oli vielä kuukauden takainen lappu, jossa siis kehotettiin keittämään vedet. Se, mistä taudit tuville tulevat, ei ole mulla tiedossa. Voi olla, että vedessä on jotain. Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että joku ihminen sen noron tuvalle mukanaan tuo. Myös vessaan liittyvä epähygieenisyys on niin selvää, että vatsatauti leviää myös ihan varmasti sitä kautta. Ehkä myös jonkun eväät voivat pilaantua. Seisovan veden juominen sellaisenaan ei ole hyvä idea, eikä myöskään sellaisen veden, jossa on selviä ulkonäkö- tai makuvirheitä.


Oli vatsataudin lähde missä tahansa, tuvilla ei olla kovin hygieenisiä. Eräänkin porukan retkeilijät lähtivät ruokapöydästä vessaan, kävelivät sieltä suoraan takaisin ruokapöytään ja länttäsivät vessapaperin keskelle pöytää. Veikkaan, että vessassa paperi on laskettu istumatason päälle, joka ei koskaan ole kovin siisti. Matkalla takaisin tupaan avattiin kaikki ovet luonnollisesti kahvaan tarttumalla. Voi toki olla, että heillä oli käsidesi tai jokin matkamallinen käsienpesuallas taskussa, mutta hieman epäilen.


Mä en ole mikään ylihygieenisyyden ystävä, mutta ulkohuussi ilman siivousta ja käsienpesupistettä on ihan selvä pöpöpesäke. Ruotsalaisilla tuvilla on käsienpesupisteitä saippuoineen. Musta se on hyvä asia. Omilla reissuillani kannan käsidesiä, en saippuaa. Jos kädet voi pestä purovedellä, teen myös joskus niin. Pelkkä vesi ei irroita käsistä pöpöjä eikä käsidesi ole vastaus kaikkeen, mutta näillä saa kuitenkin jotain aikaiseksi.


Ekalla tuvalla meitä vastaan tuli pariskunta, jotka kääntyivät takaisin, koska toisella oli hieman huono vointi. Kun kierrettiin Kuivin lenkki ja palattiin tuvalle, siellä kerrottiin olleen henkilö, jolla oli ollut vatsatautia. Meillä ei ollut mitään oireita koko reissulla. Keitin vedet, käytin käsidesiä, katsoin vähän mitä lähmin. Vessan kantta en koskaan nosta paljain sormin ja sitten kaiva nenää. Veden suhteen olen aika höveli, eli juon sellaisenaan kaiken mikä virtaa. Tällä reissulla virtaava vesi näytti kerran kehnolta, ja pari kertaa jouduin ottamaan seisovaa vettä. Näitä kaikkia keitin (ensimmäistä kertaa ikinä) täydet 10 minuuttia. Ylivarovaista tai ei, mutta mitään oireita ei tullut. Mukana oli myös vedenpuhdistin, koska tiedossa oli, että ongelmia on ollut.

Tässä vinkit pöpöjen välttelyyn:


  • Muista käsidesi vessareissun jälkeen ja ennen ruokaa
  • Pese kädet jos mahdollista, pitkään ja hartaasti saippualla
  • Likaisia ovenkahvoja ja vessan kansia voi avata käyttäen luovuutta
  • Käytä vain virtaavaa hyvää vettä
  • Keitä vesi, käytä vedenpuhdistinta

Jos et tykkää tiskaamisesta, lue myös tämä: Retkellä ei tarvitse tiskata


by mlekoshi